Jari Tomppo
New Member
Voi hyvät hyttyset. Eikö tämä publicity stunt ala olla jo vanhentunut. Päivän Iltalehti tietää kertoa, että Aku Louhimiehen tekeillään olevan elokuvan ympärille riehuu mehevä riita: Iltalehti 5.9.2005
Lyhyt tiivistelmä:
Just joo. Ja kohta taas asioita selvitellään raastuvassa ja telkkarin jokaisessa talk show:ssa kunnes yllättäen muutaman viikon kuluttua herrat saavat aikaiseksi sovun ja antavat yhteisen tiedotteen jonka mukaan kyse oli vain väärinkäsityksistä.
Lyhyt tiivistelmä:
Ohjaaja Aku Louhimiehen uuden elokuvan käsikirjoituksesta on sukeutunut riita. Riisuttu mies -elokuvan käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen haluaa estää elokuvan tekemisen.