Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Madden NFL 10 [PS3]

Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

EA:n sivuilla on ollut luettavissa kehitysblogeja jo koko alkuvuoden ajan. Suurimmat siellä esitellyt muutokset ovat mielestäni olleet massan suurempi vaikutus sekä pelaajien katseen mallinnus pään liikkeillä (erityisesti QB:t ja CB/FS/SS).

Massan suurempi vaikutus tulee näkymään juuri niin että kunnolla vauhtiin päässeen vahvan kaverin pysäyttämiseen tarvitaan enemmän voimaa ja taklausten "suuntaan" on mahdollista vaikuttaa. Toinen erittäin tärkeä uudistus on mielestäni se, ettei ketterimmätkään pelaajat tule enää tekemään mitään 90° käännöksiä täydestä vauhdista, vaan pelaajien liike on suoraviivaisempaa ja realistisempaa. Ainakin omalla kohdalla tulee helpottamaan heittopelin puolustusta kun vastustajan WR:t ei enää muuta suuntaa silmän räpäyksessä. Suoraviivainen juoksupeli tulee luultavasti myös nousemaan arvokkaammaksi osaksi hyökkäystä.

Omat Madden-kokemukset perustuvat pelkästään 07:ään ja 09:ään. 07:ssä pelaajien liike oli mielestäni nimenomaan suoraviivaisempaa, mutta samalla jotenkin häiritsevän kömpelöä verrattuna 09:ään. Toisaalta taas 09:ssä kaikki on vähän liiankin ketterää. Olisikohan 10:ssä nyt saavutettu täydellinen kompromissi, jossa on riittävästi mahdollisuuksia kontrolloida pelaajia (myös taklauksen alkamisen jälkeen), mutta nopeimmat ja ketterimmät kaverit eivät ole kuin suoraan Matrixista. :rolleyes:
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

E3 messuilla paljastettiin, että Madden NFl 10:iin on tulossa online franchise mode ja täällä on asiasta yleisiä kysymyksiä ja vastauksia.

Vaikuttaa kyllä ihan lupaavalta vaikkakin free-agency puuttuu lähes kokonaan. Varsinkin se, että omaa joukuettaan ja draftit sun muut voi hoitaa webissä. Tietysti tässäkin on varmasti sama pulma kuin NHL:n liigoissakin, että liiga jää kesken pelaajien epäaktiivisuuden vuoksi.
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Jos saavat toimivan puolustuksen linjapelin tähän niin sitten ostan. Ärsyttää pelata kun turhan usein cpu-linebackkeri on jyrännyt takakentälle kun qb on hädintuskin pistänyt pelin käyntiin. Yritä siinä sitten antaa backille pallo käsiin. Fight for every yards-teema ei kyllä puolusta tota mun toivetta mutta täytyy toivoa.
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Tässä EA:n edustaja vastailee blogissaan Madden 10:n offline franchisesta kysyttyihin kysymyksiin. (Linkki jälleen operationsportsin sivuille, josta ensimmäisestä viestistä linkki EA:n sivuille. Töistä kun en pääse suoraan EA:n sivuille :eek: Ilmeisesti epäsiveellistä materiaalia)
Madden NFL 10 Franchise Mode Improvements: Part 2 Q&A - Operation Sports Forums

Franchise pitäisi olla ainakin parempi kuin viime vuonna, koska Head coach 09 tiimi on ollut rakentamassa tätä.

Tällä viikolla saadaan ilmeisesti demo pelistä NCAA Football 10. Vaikka peli onkin monilta osilta erilainen kuin Madden, niin uskon tästä saavan hieman esimakua tulevasta. Hieman OT, mutta onkos kukaan täällä aiemmin omistanut ainuttakaan NCAA:ta? Mietin vain onnistuuko siinä rostereiden päivittäminen "nimellisiksi" PAL-konsolilla? Sarjassa kun on tunnetusti pelaajien nimet mallia HB #5. Drafti luokkien importtaushan Maddeniin on estetty aiemmin PAL-konsoleilla.
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Mietin vain onnistuuko siinä rostereiden päivittäminen "nimellisiksi" PAL-konsolilla? Sarjassa kun on tunnetusti pelaajien nimet mallia HB #5. Drafti luokkien importtaushan Maddeniin on estetty aiemmin PAL-konsoleilla.

Ainakin omalla konsolillani (pitäisi ainakin olla PAL-konsoli), onnistui rosterien päivitys lataamalla uudet tilalle. Sivusto ei tainnut olla mikään virallinen (ensimmäisten googlen tulosten joukossa), mutta nimet ovat kohdallaan.

Importtaus, tai sen estäminen olikin uusi juttu. Monta kertaa on käynyt mielessä kokeilla, mutta aina jotenkin jäänyt. Pitääpä testata joskus.

EDIT: Ja kyseessä siis NCAA Football 2009
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Okei kiitos tiedosta. Lähti NCAA välittömästi ennakkotilaukseen kanadasta.:rolleyes:
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Testasin tänään NCAA 10:n demoa. Muutamia huomioita siitä:

- Maddenissa oli ainakin lupailtu, että kesken sack animaation voisi yrittää vielä heittää pallon pois mutta tässä se ei ainakaan ollut mahdollista. Myös jos ihan vähän ennen sackia heitti niin pallo lähti pari kertaa ihan minne sattui.
- Sain intentional grounding penaltin kun heitin pallon (vahingossa) sivurajasta ulos. En sitten tiedä onko collegesäännöissä joku suuri ero mutta muistaakseni ei pitäisi tulla penaltia jos heittää pallon ulos kentältä vaikka olisikin "pocketissa".
- Harmikseni potkut hoidetaan edelleen tatilla. En ole tästä potkutyylistä koskaan pitänyt.
- Pelin valintaruutu on edelleen se sama, missä on neljä peliä näkyvissä. Tästä en pitänyt Madden 08:ssa mutta lienee totuttelukysymys.
- Juoksupelissä en saanut oikeen mitään aikaiseksi. Se tosin saattaa myös johtua joukkueista, joilla pelataan - ainakin Gatorseilla melkein kaikki pelit lähtevät Shotgunista. Tai sitten siitä, että neljännekset olivat kahden minuutin mittaisia. Ei siinä ajassa ehdi mitään juoksupeliä aloittaa.
- Pitkät syötöt tuntuivat paremmilta kuin Madden 08:ssa. Siinä melkein aina CB sai hypyllä (eikä edes katsonut taakseen!) pallon maahan. Tässä syöttö epäonnistui kun CB löi sen käsistä pois - ja jonkun sellaisen sain onnistumaan.
- Sivurajalle syötöt onnistuivat - sain onnistumaan korkean syötön puolustajan yli "kapealle" puolelle kenttää.

Tästä demosta tosin puuttui kaikki tikulla tehtävät "erikoisliikkeet" joten niitä ei päässyt kokeilemaan. Ihan mukava oli kyllä pitkästä aikaa pelata EA:n jenkkifutista - mutta toisaalta vaikea sanoa miten kokonainen peli toimii kun ei voinut noita erikoisliikkeitä käyttää. Varsinkin puolustuksessa oli hankala pass rushia (ja mitään muuta en puolustuksessa osaa tehdä :D) kun tuntui kun mitään muuta ei saanut tehtyä kuin yrittää työntää linjamiestä.

Onko Euroopan julkaisupäivästä mitään tietoa? Jenkeissä julkaistaan ilmeisesti 14.8. mutta ainakaan EA Suomen tai UK:n sivut ei paljasta mitään tietoa tästä. Wikipedian mukaan 09 tuli suht nopeasti tännekin - toisin kuin 08, jota sai odotella melkein pari kuukautta.
 
Jeps, yliopistotasolla kainalopalloa pelataan hieman eri pelisäännöillä kuin NFL:ssä. ;)

Tuossa demossa on kyllä käytössä ns. erikoisliikkeet, mutta niissä ei ole mitään liikettä korostavia animaatioita sun muita. (esim tatilla taklattaessa siellä alapalkissa näkyy "user big hit" tms. ja juostessa voi tatilla tehdä niitä väistöliikkeitä). Kuvittelisin, että tulevat myyntiversioon tai ainakin Maddeniin.

Mielestäni demo oli ihan kelpo esitys, mutta luonnollisesti odotan Maddenilta vielä enemmän. Demosta sai ainakin hieman esimakua parannellusta syöttöpelistä (pocket pysyy paremmin ja pallon fysiikka on parantunut). Myös juoksupeli toimi oikein kivasti, mutta eihän siitä täyttä kuvaa saa 2min neljänneksillä.

Jännityksellä odotan miltä Maddenin demo tuntuu, kun se aikanaan ilmestyy. Toivottavasti myyntiversio saataisiin taas ajoissa kauppoihin täälläkin. Vaikka jos oikein muistelen, niin viime vuonna täällä oli joillain pieniä ongelmia saada peliä suomesta julkaisupäivän aikoihin.
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Jeps, yliopistotasolla kainalopalloa pelataan hieman eri pelisäännöillä kuin NFL:ssä. ;)

Tuossa demossa on kyllä käytössä ns. erikoisliikkeet, mutta niissä ei ole mitään liikettä korostavia animaatioita sun muita. (esim tatilla taklattaessa siellä alapalkissa näkyy "user big hit" tms. ja juostessa voi tatilla tehdä niitä väistöliikkeitä). Kuvittelisin, että tulevat myyntiversioon tai ainakin Maddeniin.

Voi olla kyllä että näin tarkemmin mietittynä, tuo heitto olisi ollut intentional grounding NFL:ssäkin. :) Vaikka tuo ei ollut mitenkään "intentional", vaan painoin R1:sta L1 sijaan.. :eek:

En noita erikoisliikkeitä edes kyllä kokeillut kun siellä kontrollit listaavalla sivulla sanottiin, että ne on "lukittu".
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Demoa ilmeisesti luvassa tämän kuun 30. päivä. 2min neljänneksillä, cowboys vs giants. Ainakin jenkeissä Gamestop tarjoaa Fight Nightista tutuksi tulleeseen tyyliin latauskoodin, jolla demon saa ladata aiemmin ja siinä on 5 min neljännekset.

Euroopan julkaisu tälle taitaapi olla kaksi viikkoa p-amerikan jälkeen. Ainakin valtaosa kaupoista on laittanut julkaisu päiväksi 26. - 28.8. Tosin tämähän voi taas muuttua vaikka päivää ennen...
 
Mahtavata!

On se hienoa olla G-miesten fani, kun viimekin vuonna Demossa oli Pats-Giants.
Ihme juttu kyllä, ettei laittanu Steelers-Cards, koska suurimmassa osassa urheilupeleistä demossa on edellisvuoden finaalijoukkueet (NHL, MLB, NBA, NCAA...) Odotus kasvaa yhä ja videot näyttää upeilta.
Eiköhän laiteta Online Franchise pystyyn?
 
Mä oon ainakin siinä mukana. Tosin tasapuolisuuden nimissä siinä täytynee olla fantasy draft. Ja täytyy sopia jostain säännöistä et viikottain pitää pelata kaks matsia tai jotain. Sillee ei (toivottavasti) jää liiga junnaamaan paikalleen. Joukkueilla ei noissa ole myöskään salary cappeja, joten täytynee kehittää joku systeemi offseasonille et saa jonkinlaisen free agencyn mukaan. :)

Ja toki pitää saada ainakin joku 8 pelaajaa mukaan et siinä on mieltä. Ja sijoittaa pelaajat sillee et playoffeissa tulee ihmisepelaajat vastakkain (noissahan on kaikki 32 joukkuetta mukana - jotkut koneen ohjaamia.)
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Mahtavata!

On se hienoa olla G-miesten fani, kun viimekin vuonna Demossa oli Pats-Giants.
Ihme juttu kyllä, ettei laittanu Steelers-Cards, koska suurimmassa osassa urheilupeleistä demossa on edellisvuoden finaalijoukkueet (NHL, MLB, NBA, NCAA...) Odotus kasvaa yhä ja videot näyttää upeilta.
Eiköhän laiteta Online Franchise pystyyn?

Joo tää oli hieman yllättävä tieto, että demossa olisi Cowboys versus G-miehet. Aivan takuuseen, en tästä mene, mutta näin lueskelin mm. Pastapadren sivuilta. Sen verran voin korjata tuota aiemmin mainitsemaani, että toi Gamestopin koodeilla aukeava demo on viime vuotisilla superbowl joukkueilla.

Itselläkin odotukset ovat kasvaneet huomattavasti viimeisten viikkojen aikana ja toivottavasti saan hieman helpotusta NCAA:sta (jonka toivottavasti posti kiikuttaa mulle viimeistaan vko 30 alussa) :D
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Huomasin juuri, että pelin kotisivuilla on pari videota, jotka kertoo online franchisesta ja uusista presentaatiojutuista. Ne on kyllä varmaan aika vanhoja mutta en muista, että olisin nähnyt aikaisemmin. :) Lisäksi sieltä löytyy kaikkien joukkueiden pelaajien statit sekä trailerityyppiset videot jokaiselle lohkolle.

Alkaa tässä vähän jenkkifutis taas kuumottamaan kun tääkin julkaistaan rapakon toisella puolella kuukauden kuluttua ja NFL:ssäkin alkaa training campit tän kuun loppupuolella. Pari Vaahteraliigamatsia oon jo käyny Velodromilla kattomassa hillitsemässä pahimpia vieroitusoireita .:D
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Tämän demo on juuri ilmestynyt USA storeen. Pari peli sitä pelanneena voin sanoa, että kyllä se aika Maddenilta tuntui. Vaikka kyllä joitakin uudistuksiakin huomasi - näkyvimmin presentaatiojuttuja kuten esim. chain gangin tulon kentälle (tosin tätä välivideota ei tainnut voida ohittaa..) tai QB:n puhuminen puhelimessa. Tuomareitakin on kentällä lisää - tosin sivurajalla ollut tuomari katsoi aina pallosta pois kun heilutteli käsiään epäonnistuneen syötön merkiksi. :rolleyes:

Itse pelaamisesta on vaikea saada kovin hyvää käsitystä minuutin mittaisilla neljänneksillä. Varsinkin juoksupeliä ei oikein ehdi pelata. Ja kun demossa on vielä tuulinen ja luminen sää, pitkät syötöt ovat vaikeita. Pari kertaa tuli vapaalle miehelle heitto joka meni paljon ohi. Vaikea sanoa, johtuiko se säästä vai kenties puolustuksen tekemästä paineesta. Puolustuspelaamisessa kokeilin oikeastaan vain linjamiehellä pelinrakentajan päälle rushimista. Siinä huomasi hyvin, että vastassa ollut linjamies ohjasi sivulle kaaressa ilmeisesti uuden pro-tak:iksi nimetyn ominaisuuden takia.

Harmikseni "tikkupotkiminen" on edelleen pelissä. Field goaleja yritin kolme kertaa jostain onnistuin kerran - ja sekin oli extra point. Omituisinta yhdessä näistä potkuista oli se, että 20:stä jaardista lähtenyt potku jäi lyhyeksi.. Voimamittari oli siinä kuitenkin melkein tapissa - jotakin siinä meni varmasti väärin. Pelin valitseminen on edelleen hankalampaa kuin ennen 08:a. Muodostelma täytyy valita eri valikosta kuin peli.

Kaikenkaikkiaan tästä demosta jäi mulle ihan positiivinen maku. Kyllä se on kai tänä vuonna tämä hankittava.. Toivottavasti ei meni hermo samalla tavalla kuin meni 08:n kanssa .:D
 
Vastaus: Madden NFL 10 [PS3 Hype]

Hienoja uudistuksia! Fumble "minipeli" toimi hienosti ja grafiikat olivat selvästi parantuneita. Pelinvalinta oli mielestäni kätevämpi, kuin viime vuonna, koska nyt jos pelaa kaveria vastaan ei tarvitse huolehtia näkeekö kaveri pelin, ainakin jos käyttää by formation valintoja. Erät olivat turhan lyhyet, mutta onneksi odotus ei ole enää kovin pitkä. Juoksupeli oli huomattavasti parempi, koska kun pelaajat olivat hidastuneet, niin oli enemmän reaktioaikaa esim. harhautuksiin ja reiän valintaan. Ja pelaajien taitoerojen suurentaminen toimi hyvin, sillä itselläni ainakin pallo tuli helposti viskattua Hixonille ja Tuckilla tuntui levan helpointa päästä linjasta läpi. On se lottovoitto syntyä suomeen, kun täällä ei GameStopeissa jaeta sitä koodia...
 
Ylös Bottom