Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Madden NFL-sarja

Vastaus: Madden NFL-sarja

Kannattaa tarkistaa vaikeusaste, mikäli tuntuu liian vaikealta, niin laskee sitä hieman. Toisaalta mielestäni peliin on mallinnettu hyvin myös joukkueiden vahvuudet, joten esimerkiksi Miami Dolphinsin puolustuksen murtaminen tuntui todella vaikealta. NFL.comista näkee aika hyvin eri joukkueiden statistiikkaa.

Kannattaa myös pelailla Skill Trainer läpi. Ainakin Madden NFL 16 -pelissä kyseinen osio on todella kattava, jonka kautta säännöistä ja taktiikoista pääsee hyvin jyvälle. Varmaan tulee pelattua itsekin tuo Skill Traineri läpi uudelleen, jotta saan opittua kunnolla nuo kontrollit. Skill Traineristahan saa 9 kappaletta pakkoja Ultimate Teamia varten, kun läpäisee nuo osiot.

Olen tuossa pyrkinyt lukemaan muodostelmista ja taktiikoista englanninkielisen Wikipedian kautta. Aika paljon tullut uutta tietoa ja paljon sisäistettävää.

Ok.

Aikoinaan tuli haukuttua urakalla EA Sportsin pelien helpoutta,nyt ne on sitten kaikki vaikeampia kuin esim.Pro Evolution Soccer.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Madden NFL -pelisarjan Twitter-sivulle on ladattu uusi kehityspäiväkirjan osa, jonka aiheena on autenttisuus. Videon pääset katsomaan tästä.
Laitan myös YouTube-videoon linkin, mikäli lataavat videon myös sinne.

Videon biisi on muuten aika tuttu MotoGP 14 -pelistä.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Pari päivää sitten aloittelin Franchise-moden. Joukkueeksi en halunnut valita kaikkein parhainta, vaan minulle tuntamattoman joukkueen, joka on suhteessa pienellä OVR-arvolla varustettu. Joukkueeksi valikoitui pienen pyörittelyn jälkeen New Orleans Saints. Olen nyt kaksi ottelua ehtinyt pelaamaan, mutta kummassakin on tullut häviö. Ensimmäisessä ottelussa selkeästi hyökkäys ei vain toiminut, mutta puolustustiimi auttoi melko paljon. Toisessa ottelussa sorruin omiin virheisiin, kuten väärän taktiikan valintaan. Lisäksi, kun ei ollut nuo valikot täysin tiedossa, niin en löytänyt mahdollisuutta potkulle ja sitä ei ollut myöskään valmentajan suosituksissa.

Franchise-mode on kausipelimuoto, jossa pelataan kausi läpi valitsemallaan joukkueella. Pelaamisesta ja eri asioiden tekemisestä kentällä pelaajat saava XP-pisteitä ja sen kautta he pystyvät kehittymään. Tässä luultavasti piileekin pelimuodon koukku. Joukkue kehittyy kokoajan ja sen pystyy selkeästi huomaamaan. Esimerkiksi ensimmäisessä ottelussa tuntui, että mikään hyökkäyksessä ei toimi. Pelaajat eivät saaneet koppeja yms muuta säätöä. Toisessa pelissä oltiin jo kehittyneempiä ja päästiin juoksemaan kunnolla jaardeja. Lisäksi tekoälypelaajat teki omia oivalluksiaan säkitysyrityksillä ja onnistumisilla.

Aikaisemmin, kun pelailin vain Quick Matcheja, niin ihmettelin, miksi pelissä on vähän animaatioita. Franchisessa tuo ajatus muuttui pois, sillä peli alkoi tarjolla kunnolla animaatioita eri pelitilanteista. Animaatiot ovat ainakin minulle tärkeä osa urheilupelejä, koska niiden välityksellä välittyy myös pelin tunnelma. Tämä tuotiin hyvin esille, kun esimerkiksi pelaaja ei saanut syötöstä koppia, vaikka pelaaja oli oikeassa kohdassa. Animaatiosta välittyi heti pelaajan turhautuneisuus ja neuvottelu muiden pelaajien kanssa. Pieniä, mutta tärkeitä asioita.

Selostuksessa on harmikseni tullut samoja fraaseja nyt kahdessa matsissa. Mielenkiinnolla odottelen nyt uutta selostusta Madden NFL 17 -peliin. Toivottavasti onnistuvat siinä selostuksen päivityksessä. Tällä tarkoitan sitä, kun videossa annettiin viitettä, että selostusta tultaisiin päivittämään kauden aikana ja oikeat kentällä tapahtuneet asiat tulisivat vaikuttamaan myös selostukseen. Tuossa uudessa pelissä ollaan pistetty myös pelin äänimaailma täysin uusiksi.

Peli on ollut kieltämättä koukuttava. 6 minuutin mittaisten erien jälkeen on aina ollut fiilis vielä yksi, vielä yksi. Jokaisesta ottelusta tuntuu oppivan jotain ja se pitää koukkua yllä. Vielä pitää opetella noita pelaajien muodostelmia ja strategioita, mutta alan jo osaamaan niitä eilisen perusteella.

Francise-moden lisäksi olen tutustunut Ultimate Teamin maailmaan. Vielä en ole pelannut otteluita oikeita pelaajia vastaan, mutta katsellaan josko lähipäivinä ottaisi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Madden NFL-sarja

Madden NFL 16 sai päivityksen 1.11, jonka koko on 1,150 Gt. Muutoslokissa on ilmoitettu, että kyseessä olisi vain vakauspäivitys, mutta Operation Sports -foorumin ketjussa pelaajat ovat kirjanneet havaintojaan, mitä pelissä on muuttunut. Nopeasti luettuna tuli vastaan mm. pientä säätöä (ilmeisesti slidereihin), sisältöä MUT-pelimuotoon, selostusta saatu paranneltua jne.

Mielenkiintoiseksi tuon päivityksen tekee se, että Madden NFL 17 -pelin julkaisuun on enää hieman yli kuukausi aikaa. Ainakaan minulla ei ole muistikuvia, milloin edellinen versio saisi päivityksen näin lähellä seuraavan version julkaisua. Kuitenkin todella hieno asia, että jaksavat vielä peliä päivittää, koska se kertoo siitä, että kehittäjät välittävät pelistä.

Tuli tuossa PS4:en YouTube-sovelluksella mielenkiintoinen video vastaan. Videossa päästään sisälle, mitä pelaajat puhuvat ottelun aikana.

[video=youtube;VCOuBfrdoaI]https://www.youtube.com/watch?v=VCOuBfrdoaI[/video]
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Maddden NFL 17 ilmestyy Xbox Onen EA Access -palveluun huomenna. Peliä pääsee kokeilemaan 10 tuntia.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Kas, tästähän voisi rykäistä nyt tyypit ja suurimman on saavutuksista pois kuleksimasta. Ensi viikon torstaina sitten levyversiota, jos Deus Exältä ehtii.

Uusi Chemistry-toiminto vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Siinä on siis periaate, että kun kerää joukkueeseensa tarpeeksi samaa kemiaa edustavia pelaajia, saa niistä tyyppien arvoihin bonuksia. Erilaiset chemistryt vaihtelevat esim. ukkojen pelityylien (pass rush, big hitter, jne.), joukkueiden ja pelimuodostelmien (4-3, 3-4, jne.) mukaan.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Tuossa olisi sellainen 12 tunnin mittainen EA Sportsin Kickoff-striimi.

[video=youtube;j6NXsRj5-PY]https://www.youtube.com/watch?v=j6NXsRj5-PY[/video]

Peli vaikuttaa todella lupaavalle.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Pelin toinen kommentaattori Charles Davis twiittasi eilen spoilereissa olevan kuvan ja tekstin:

CrCf305W8AAs3kT.jpg:large

Week 3 of the NFL pre season is in the books, so we are back in the studio for @EAMaddenNFL work! @BrandonGaudin

Lähde: https://twitter.com/CFD22/status/770291319705051136

Eli uutta selostuspäivitystä on luvassa. Päivitys tapahtuu ilmeisesti pelin sisäisen päivitystoiminnon kautta.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Eli uutta selostuspäivitystä on luvassa. Päivitys tapahtuu ilmeisesti pelin sisäisen päivitystoiminnon kautta.

Mä tykkään noista uusista selostuksista ihan pipona. Ne reagoivat paljon luonnollisemmin pelitapahtumiin ja yllättävästi myös pelaajan päätöksiin. Esimerkiksi jos päättää skipata väliaikareportaasin, kuulostavat selostajat joskus oikeasti siltä, että heidät yllätettiin suorassa lähetyksessä, kun pelitapahtumat alkavatkin "liian aikaisin".
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Mä tykkään noista uusista selostuksista ihan pipona. Ne reagoivat paljon luonnollisemmin pelitapahtumiin ja yllättävästi myös pelaajan päätöksiin. Esimerkiksi jos päättää skipata väliaikareportaasin, kuulostavat selostajat joskus oikeasti siltä, että heidät yllätettiin suorassa lähetyksessä, kun pelitapahtumat alkavatkin "liian aikaisin".

Tänään tuli uusi patchi sekä selostuspäivitys. Päivityksen koko on PlayStation 4 -versiolla 4.8 GB ja Xbox One -versiolla 368 MB.

Päivitystiedosto tuo parannuksia seuraaviin asioihin:

  • Pre-snap glitch where you could tell a pass/run by whether the receivers had a name listed or not
  • Fixed a bug with prematurely showed incoming rookie ratings in franchise mode
  • White against white jerseys appearing in Head to Head games
  • Freezing during MUT Solos should be fixed
  • The Force Defender was tuned to lower effectiveness on outside runs
  • Blocker occasionally not blocking in the hurry up offense
  • Strip Tackle attempts by the CPU were reduced (Percentages were tuned in recent Gameplay Tuner)
  • A desync issue with Play Action passes where the QB would either lose passing icons or could not move has been fixed. This fix should also affect CPU QBs not scrambling.
  • Defenders will now slow down when their stamina is depleted

Lähde: http://www.operationsports.com/news...ilable-now-here-are-the-details-ps4-xbox-one/

http://www.operationsports.com/foru...-available-now-here-details-ps4-xbox-one.html
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Tuli löydettyä hyvä yhteisön luoma rosteri tähän peliin. Rosterin mukana tulee puuttuvia pelaajia sekä joukkueisiin liittyviä pelaajiin liittyviä muutoksia. Lisäksi pelaajien arvoja on muutettu. Seuraavassa isommassa päivityksessä mukaan tulee varustepäivityksiä. Rosteri saa päivityksiä melkein joka päivä ja rosterin kehittäjän mukaan sitä on tarkoitus päivittää Madden NFL 18 -pelin julkaisuun asti.

Rosterin voi ladata pelin sisäisellä Community Files -toiminnolla.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Madden NFL 18 -pelin kannessa komeillee New England Patriosin pelinrakentaja Tom Brady. Lisää aiheesta voit lukea Konsolfin-uutisesta.

Teaserin perusteella mukana vaikuttaisi olevan FIFA-pelisarjan Journey-pelimuodon kaltainen pelitila,jossa seurataan aloittelevan pelaajan uraa.

[video=youtube;8tvT0dgyV34]https://www.youtube.com/watch?v=8tvT0dgyV34[/video]
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Operation Sports -sivusto tietää kertoa ensitietoja Madden NFL 18 -pelistä. Tiedot perustuvat GameStopin tuotekuvaukseen:

Product Details


Madden NFL 18 takes a significant visual leap with the power of the Frostbite engine. See stunning new stadium exteriors surrounded by vast cityscapes and watch the spectacle of NFL gameday come to life in the most photorealistic game to date. Play each matchup to your specifications by selecting from three new Play Styles or play the best real world match ups each week in Play Now Live! With the introduction of even more ways to play, coupled with your favorite modes, Madden Ultimate Team and Franchise, this is Madden like you've never seen before.

New Ways to Play


POWERED BY FROSTBITE Madden Like You've Never Seen Before. See stunning new stadium exteriors surrounded by vast cityscapes and watch the spectacle of NFL game day come to life in our most photorealistic game to date. All-new firework displays, player run-outs and stunning weather elements deliver Madden like you've never seen before. MORE TO COME
PLAY NOW LIVE! Play the best real-world NFL match ups each week! Take the field with your favorite team or play the best weekly matchup using live updates containing the latest rosters, custom commentary and up-to-date stats from NFL.com then continue your season all the way to the Super Bowl from Play Now.

GAMEPLAY


Target Passing: For the first time ever, no longer are you tied to throwing at your open wide receiver. Throw to who you want, in the exact spot on the field with all-new Target Passing, giving you, ultimate control over where the ball is thrown.


Play Styles: Play the game you want by selecting from three new and unique play-styles catering each matchup to your specifications:
Arcade - Action packed excitement filled with spectacular plays and scoring with limited penalties.


Simulation - True to player and team ratings using authentic NFL rules and gameplay.


Competitive - Your stick skills are key, earn big rewards for your skill or receive bigger penalties.


Coverage Assignment: Know your job in pass coverage with an on-screen, real-time UI system informing you of your coverage assignment in pass defense.


Coach Adjustments: Customize the AI to fit your game plan and make situational changes to your strategy on the fly as the game demands it.
Favorite Ways to Play


MUT - Build, play, and win with your ultimate team of todays' NFL stars and legends. Madden Ultimate Team (MUT) is the complete NFL team-building mode using your favorite NFL
players from the past and present. Play games, collect rewards and upgrade your team with daily, fun and engaging content updates including legendary NFL players exclusively found in MUT. Continuously craft your squad to elite status on the road to building your Ultimate Team dynasty. MORE TO COME


FRANCHISE - Create your Dynasty. Play weekly full game matchups or get through a season quickly by playing as just the offense, defense, or key moments from the game. Grab the reins and control your teams' operations from signing free agents and making trades, to scouting and drafting players, your decisions build your dynasty. Join up with other players and battle through the season in a fully connected league experience. Choose to play and manage your Franchise from your smart phone using the Madden Companion App.

Lähde: Operation Sports
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Odotin, että Madden NFL 18 olisi ollut enemmänkin esillä tapahtumassa, mutta pelin esittely jäi melko lyhyeksi. Saa nähdä olisikohan Microsoftin pressitilaisuudessa lisää tietoa ja pelikuvaa, koska EA antoi pienen maistiaisen, miltä Madden NFL 18 näyttää Project Scorpiolla. Tapahtumassa esitetystä trailerista selviää Madden NFL -sarja saa tarinallisen pelimuodon, kuten FIFA-pelisarja viime vuonna. Pelimuoto tunnetaan nimellä Longshot ja se on ollut kehityksessä ilmeisesti 4 vuotta. Ohessa EA Play -tapahtuman traileri.

[video=youtube_share;OsDpZbqPFfs]https://youtu.be/OsDpZbqPFfs[/video]

EA Play -pressitilaisuuden jälkimainingeissa puhuttiin tarinamuodosta enemmän näyttelijöiden ja luovan johtajan kanssa. Keskustelu pelistä alkaa videosta kohdasta 4:29:30.

[video=youtube;P9BB0ambDQw]https://www.youtube.com/watch?v=P9BB0ambDQw[/video]
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

EA Play -tapahtumassa ei nähty virallista pelikuvaa, mutta verkosta löytyy muutamia videoita. Laatu ei ole paras, koska sitä ei ole kaapattu suoraan pelistä, vaan se on kuvattu ruudulta. Ainakin nopealla katselulla en löytänyt suuria muutoksia edellisiin peleihin verrattuna. Kuitenkin kyseessä on vielä keskeneräinen tuote, joten muutoksia voi vielä tulla.

[video=youtube;najthUixoQQ]https://www.youtube.com/watch?v=najthUixoQQ[/video]

[video=youtube;7t0HCIh0DPE]https://www.youtube.com/watch?v=7t0HCIh0DPE[/video]

[video=youtube;xliM8L0l8u8]https://www.youtube.com/watch?v=xliM8L0l8u8[/video]

[video=youtube;Nvv9gljrueg]https://www.youtube.com/watch?v=Nvv9gljrueg[/video]

[video=youtube;Z2CMuD2MshE]https://www.youtube.com/watch?v=Z2CMuD2MshE[/video]
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Pelin julkaisuun on enää 25 päivää (ennakkotilaajille 21 päivää ja Access-tilaajille 13 päivää) eikä pelistä ole vielä julkaistu kunnollista pelikuvaa tai mitään virallista pelikuvaa. Toivottavasti kehittäjille ei ole tullut mitään isoja ongelmia. 17.8.2017 ollaan luultavasti viisaampia, kun YouTubeen tulee pelikuvaa Access-tilaajilta.

Viimeisin pelistä julkaistu materiaali on pelikuvatraileri, mutta sekään ei kauheasti esittele itse pelattavuutta.

[video=youtube;PggyBaVRm_c]https://www.youtube.com/watch?v=PggyBaVRm_c[/video]
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Eilen tuli kokoversio Madden 18:sta ladattavaksi EA Accessiin. Kokeiluaikaa jälleen perinteiset 10 tuntia ja viime vuodesta poiketen myös saavutukset avautuvat tässä versiossa.

Hyvin pikaisen kokeilun perusteella tänä vuonna tuntuu juoksupeli saaneen buustia. Väistöt onnistuivat hyvin, kun puolustajilla ei tuntunut olevan samanlaiset liimanäpit kuin edellisillä kausilla.

Heittopeliin oli tuotu uusi target passing -mekaniikka, joka oli kyllä täysin turhake. Sen sijaan, että keskittyisi lukemaan puolustusta ja mahdollista blitziä, target passing pakottaa tuijottamaan yhtä valittua omaa hyökkääjää. Yksinkertainen heitto vaatii myös hirveän sormiakrobatian ohjaimella.

Graffat ja animaatiot ovat taas piirun verran hienompia ja muutenkin yleisvaikutelma oli toimiva. Madden Ultimate Team toimii hienosti, kuten aina. Uutena oli FIFA-sarjasta lainattu kokemustasosysteemi.

Musiikeista pitää toisaalta antaa erityishaukut. 50 biisiä aivan järkyttävän tasapaksua hiphopin ja rapin louskutusta, jossa mieslaulaja räksyttää typerän tilulilun päällä.

Tänään pitää ottaa tyypit kiinnostavalta vaikuttavasta Longshot-tarinamoodista.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Kokoversio tuli ostettua ja on kokeiltu Falcons-Patriots ottelun verran. Hävisisn vain potkumaaleilla ja oma yritys kimposi tolpasta ulos. Puolustus toimi hyvin, kun sain Bradyn säkitettyä kahdesti ja estettyä Patsin TD:t. Oma hyökkäys ei toiminut millään.

Onneksi sain samalla harjoiteltua perustoiminnot. Kolmiosta kiinniotto, R2 spurtti ja perunäppäimistä väistöliikkeet juostessa. Playbookista en välitä, kunhan saan pallon eteenpäin. Ens kerralla kokelen Skills Traineriä, sitten Packersilla pikapelejä.
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Packersilla voitin tiukan pikapelin Bearsiä vastaan, mutta miksi Play Now Liven Game of the Week osio on vain Ps Plus-jäsenille?
 
Vastaus: Madden NFL-sarja

Kovasti haluis pelaa jotain Madden pelii mut koko laji vaatii kohtuuttoman paljon ymmärrystä että pystyis edes alkeellisesti pelaamaan :(
 
Ylös Bottom