(Nyt-lehti)
Matrix Reloaded
TÄTÄ ON odotettu.
Alkuperäinen Matrix iski neljä vuotta sitten kuin tyhjästä ja uudisti yksinään koko tieteistoimintaelokuvien lajityypin.
Matrix lainasi parhaat palansa muilta. Ohjaajaveljekset Andy ja Larry Wachowski yhdistelivät vapautuneesti George Orwellia, Metropolista, Terminatoreita, sarjakuvailmaisua, zen-filosofiaa, itämaisia potkuleffoja, japanilaista animea ja Messias-myyttejä.
Silti lopputulos oli yllättävä, vauhdikas ja tuore. Kulttisuosio oli taattu.
Nyt Wachowskeilla on tiukka paikka.
Matrixin jatko-osien (toisen ensi-ilta on marraskuussa) pitäisi paitsi palvella uskollisia faneja myös hyödyntää alkuperäisen elokuvan hämmästyttävää suosiota toisin sanoen tehdä vielä enemmän rahaa pilaamatta sitä kuuluisaa super-coolia Matrixin henkeä.
Onnistuminen ei ole ainakaan voimavaroista kiinni. Rahaa Matrix Reloadedin tekemiseen on käytetty 127 miljoonaa dollaria, tuplasti enemmän kuin alkuperäiseen elokuvaan. Eikä aikakaan ole ollut kortilla: yhden ainoan takaa-ajojakson filmaamiseen käytettiin 45 päivää.
Siinä ajassa ehtisi vikkelä arkirealisti tehdä aivan pätevän ihmissuhdedraaman.
ENSIMMÄINEN Matrix oli kasvukertomus: nörttipoju Neo sai tietää, että todellisuus oli tietokoneiden luomaa aistiharhaa ja että hänen elämäntehtävänään oli orjuutetun ihmiskunnan vapahtajana tuhota tuo petollinen matriisi.
Homma jäi tietenkin kesken, muutenhan jatko-osia ei olisi.
Wachowskit ovat nyt lähteneet samasta ylimielisestä olettamuksesta kuin Sormusten herra -trilogian ohjaaja Peter Jackson: suuri osa ihmiskunnasta on nähnyt ensimmäisen elokuvan tai ainakin tietää, mistä on kyse, joten katsojan voi toisessa osassa tiputtaa keskelle tarinaa sen kummemmin selittelemättä.
Ratkaisu on siitä näppärä, että sen aiheuttamia dramaturgisia vaurioita voi aina vähätellä vetoamalla trilogian klassiseen rakenteeseen keskimmäinen osahan on se hankalin.
Toisaalta tätä voi käyttää tekosyynä huteralle käsikirjoitukselle, joka ei vaivaudu kasvattamaan henkilöitä eikä pohjustamaan heidän tekojaan.
Matrix Reloadedissa päästään joka tapauksessa suoraan asiaan. Neo ja hänen mustanpuhuvat kumppaninsa saapuvat ihmiskunnan maanalaiseen pääkaupunkiin Siioniin, jota uhkaa valtava konearmeija.
Kuten ensimmäisessä osassa, tässäkin elokuvassa päämääränä on itse matriisin kukistaminen. Tällä kertaa matka on tosin mutkikkaampi. On neuvoteltava poliitikkojen ja sotilaskomentajien kanssa. On haastateltava Oraakkelia ja etsittävä hohtavia ovia.
Matkan varrella tavataan merkillisiä tyyppejä, joilla on sellaiset nimet kuin Avaimentekijä, Arkkitehti ja Merovinki.
Välillä puhutaan filosofiaa. Ja sitten taas taistellaan.
AINEKSET OVAT siis pitkälti samat kuin Matrixissa. Nyt kaikki vain on prameampaa: tehostetyö on viimeistellympää, lavasteet muhkeammat, yhteenotot entistä konstikkaampia.
Silti kokonaisuus on selvästi ja surullisesti huonompi jäykkä ja lattea, totinen ja tylsä, melodramaattinen ja pliisu, ja kaiken lisäksi filosofisesti likimain aivoton.
Toisin sanoen kaikkea sitä, mitä alkuperäinen Matrix ei ollut.
Elokuvan suurin ongelma ei ole tuoreuden puute. Ensimmäisen osan originellia räväkkyyttä on varmasti ollut vaikeata tavoittaa uudestaan. Wachowskit eivät kulttimaineestaan huolimatta ole mitään veteraaneja, ja voi olla, ettei heistä kokemuksen karttuessakaan tule yhtä taitavia kuin esimerkiksi James Cameronista, jonka Aliensista ja Terminator 2:sta eivät jatko-osat paljon parane.
Myös Reloadedin ajatuksellisen onttouden on valmis painamaan villaisella miksi tieteisjännärissä oikeastaan pitäisi olla muuta kuin olemme täällä, koska tulimme tänne -tasoista elämänviisautta?
Anteeksiantamatonta tässä megatuotteessa on kerronnallinen lepsuus.
Juttu ei liiku. Se ei syki. Se ei potki.
Elokuva pysähtyy heti alussa, jonne Wachowskit ovat ties mistä syystä sijoittaneet pitkän ja leväperäisesti ohjatun bilejakson. Sen jälkeen pelastusta ei tule edes toimintakohtauksista. Miestä ja materiaa sinkoilee entistä enemmän, mutta rytmi on yksitoikkoinen, eikä tällä kaikella huhkimisella tunnu olevan kertomuksen kannalta mitään väliä.
Loppua somistaa kaahailu varta vasten tätä elokuvaa varten rakennetulla moottoritiellä. Jaksossa on kosolti huikeita käänteitä ja hämmästyttäviä tietokonetehosteita, mutta psykologinen teho on laimea, sillä merkitys puuttuu: mihin tässä mennään ja miksi niin lujaa?
Tällaista sekundaa siis kavereilta, jotka neljä vuotta sitten niin svengaavasti panivat seinää säpäleiksi Propellerheadsin tahdissa.
Käsittämätöntä.