Vastaus: Matti - elämä on ihmisen parasta aikaa
Jepulis, tuli tarkastettua tämä hyvin odotettu Selin produktio tänään Jyväskylän Fantasiassa. Sali oli luonnollisesti täynnä ja mikä parasta ennen leffan alkua ohjaaja Aleksi Mäkelä ja kaikki pääosaesittäjät J. Pääkköstä myöten kävivät esittäytymässä salin edessä pokaten aplodit ja kertoen pari sanaa elokuvasta. Ilmeisesti heillä oli syvempänä tarkoituksena lähteä myös vetämään "nykäset" elokuvan jälkeen johonkin Jyväskylän paikallisista. Yksi kysymys vain jäi: missä oli Matti?
Pidin elokuvasta ja uskon kyseessä olevan yksi parhaimmista suomalaisleffoista tänä vuonna. Elokuva on läpikotaisin täysin viihteellistä tragikomediaa ja vauhdiltaan lähes pysähtymätön. Jos käsikirjoitusta ajattelisi puhtaana fiktiona, sitä voisi pitää täysin surkeana, sillä sen verran uskomatonta Matin touhuilu on. Vaikka dramatisointia on selvästi tapahtunut, on suorastaan järkyttävää ja samalla kertaa säälittävää, unohtamatta huvittavaa, tajuta, että pääpiirteissään elokuva todella kuvaa Matin elämää niin tapahtumiltaan kuin hengeltäänkin. Ei tarvitse kärjistää jos väittäisi, että kyseessä on melkein kuin liikkuvaa kuvaa joko Katso, Seura tai OHO! -lehdestä tai pikemminkin niistä kaikista ja monesta muustakin laatujulkaisusta.
Kerronta oli hyvin poukkoilevaa, mutta toimi. Ehkäpä siksi, että hahmo on n. 99.90%:lle mahdollisista katsojista ennestään tuttu. Kestoltaan leffa on reipas 2h ja tuntui ajoittain pitkältä, sillä Mattihan on Matti eikä se siitä miksikään muutu. Sinälläänhän Mäkelällä ei ole varmasti ole ollut ongelmaa sisällön määrästä, vaan nimenomaan sen koostamisesta toimivaksi paketiksi. Näyttelijäsuoritukset ovat todella hyviä suomalaisiksi. Leffan suureksi onneksi ja itselleni yllättävästi, Jasper onnistui hyvin Mattina. Toinen silmiinpistävä suoritus tuli Elina Knihtilältä, joka näytteli taidokkaasti jatkuvasti päissään olevaa Mervi Tapolaa.
Täytyy nostaa peukku pystyyn Mäkelälle hyvin toteutetusta suurprojektista. Ei voi ennustaa muuta kuin, että Matti tulee olemaan tänä vuonna valtava, varmaankin mammuttimainen kassamenestys Suomessa, jolle voi vetää vertoja ilmiönä ainoastaan the real thing, eli tietysti Matti Nykänen itse. Matti kerää huomion, muut käärivät rahat, mutta minkäs sille voi, kun elämä on laiffii!
4/5