Erilaisten uusioversioiden, remasterointien ja monenkirjavien päivitysten ihmeellisessä maailmassa termit ovat menneet jo hyvän aikaa sitten auttamatta sekaisin. Vanhoja pelejä tuodaan joka tapauksessa yhä uudelleen tarjolle sellaista tahtia, että heikompaa hirvittää.
Suosionsa siivittämänä myös Nintendon mainio Switch on päässyt nauttimaan sievoisesta siivusta takavuosien hittejä. Tällä kertaa laaria kaivetaan jo hieman pölyttyneemmästä päästä. Yksiin kuoriin pakataan viime konsolisukupolvelta tutut Metro-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joiden ehostetut Redux-painokset nähtiin nekin nykylaitteilla jo vuonna 2014.
Ihanasti ahdistaa edelleen
Switchin Metro Redux tarjoaa lyhyesti sanottuna juuri sitä samaa kuin mistä Esa Linna kirjoitti arviossaan jo yli viisi vuotta sitten. Moskovanjoessa on tässä välissä ehtinyt virrata melkoisesti vettä, mutta pääsanoma pysyy pitkälti muuttumattomana: Metro 2033 ja Metro Last Light ovat edelleen erittäin tunnelmallisia sekä räiskintämassasta omaperäisyydellään edukseen erottuvia pelejä.
[[{"fid":"46356","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Kokoelman nimikkeet pohjautuvat enemmän tai vähemmän Dmitry Glukhovskyn kirjoittamiin Metro-romaaneihin: ensimmäinen 2033 enemmän, jatko-osa Last Light vähemmän. Lähtökohta Glukhovskyn maalailemassa maailmassa on lohduton. Ydinsota pyyhkäisee Moskovan kaduilta miltei kaiken elävän. Harvat tuhosta selviytyneet ihmiset etsiytyvät suojaan metrotunneleiden uumeniin. Mahdolliset visiitit maan pinnalle täytyy suorittaa hengityssuojain tiukasti kasvoilla ja aseet tanassa säteilyn sekä siitä syntyneiden kammotusten vuoksi.
Erityisesti ensimmäinen osa huokuu omintakeista tunnelmaa, kun räiskinnän sijaan pääpaino on klaustrofobisissa ja uhkaavissa tunneleissa selviytymisessä. Resursseja jaetaan äärimmäisen niukasti kaasumaskien suodattimista ammuksiin, eikä ylimääräiseen ramboiluun ole varaa. Last Lightissä toimintaruuvia kiristetään pykälän verran. Silti jatko-osassakin kokemus tuntuu hyvässä mielessä ahdistavalta, ja hiiviskely on poikkeuksetta suositeltava vaihtoehto aseiden laulattamiselle.
Redux-painoksen tärkein anti kauniimman ulkokuoren ohella on mahdollisuus valita Survival- ja Spartan-tilojen väliltä molemmissa peleissä. Helpommaksi tarkoitetussa ja toimintapainotteisimmassa Spartan-moodissa ammuksia ja energiapakkauksia jaetaan roppakaupalla normaalia enemmän enemmän. Alkuperäistä lähdemateriaalia mukaileva Survival tarjoaa kuitenkin sen maistuvimman tyylin pelata, sillä seikkailuiden vahvuudet piilevät räiskinnän sijaan tyystin muualla.
Pirteä perusporttaus
Tähän saakka kaikki kuulostaa tutulta sarjan faneille. Enää täytyy selvittää, miten Switch selviää koettelemuksesta. Lyhyt vastaus kuuluu: erinomaisesti. Toki kyseessä on yli viisivuotias remasterointi vielä vanhemmasta lähdemateriaalista, joten juuri vähempään ei kannata tyytyäkään. Joka tapauksessa lopputulos näyttää aavistuksen pienempää resoluutiota lukuun ottamatta pääpiirteittäin samalta kuin vaikkapa PlayStation 4:n versio, eikä ruudunpäivityskään kärsi köhästä. Lataustauot ovat jopa yllättävän lyhyitä, mistä iso plussa.
[[{"fid":"46352","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Ainoaksi pieneksi murheeksi muodostuu käsikonsolimoodin liiallinen pimeys useissa kohdissa, kun ruudun tapahtumista on toisinaan turhan vaikea saada selkoa. Valittaa voisi myös Joy-Conien sopimattomuudesta ensimmäisen persoonan sujuvaan tähtäilyyn, mutta tämä perusjuttu lienee jo kaikkien Switchin omistajien tiedossa – ja ongelman pystyy sivuuttamaan tarttumalla aina yhtä mainioon Pro Controlleriin, jos sellaiseen vaan malttaa sijoittaa.
Metro Redux kaikkien vuosien jälkeen on yhä kokemisen arvoinen paketti, joka on vanhentunut arvokkaammin kuin useimmat saman genren edustajat. Lienee kuitenkin perusteltua kysyä, että kuinka moni viitsii maksaa reippaan 45 euron pyyntihinnan parivaljakosta, jota on jaettu lukemattomia kertoja käytännössä puoli-ilmaiseksi muille alustoille. Siihen saa jokainen vastata tahollaan – päteviä pelejä nämä joka tapauksessa edelleen ovat, ja käännöstyökin hoidetaan vallan oivalla otteella.
Lue juttu sivustolla...
Suosionsa siivittämänä myös Nintendon mainio Switch on päässyt nauttimaan sievoisesta siivusta takavuosien hittejä. Tällä kertaa laaria kaivetaan jo hieman pölyttyneemmästä päästä. Yksiin kuoriin pakataan viime konsolisukupolvelta tutut Metro-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, joiden ehostetut Redux-painokset nähtiin nekin nykylaitteilla jo vuonna 2014.
Ihanasti ahdistaa edelleen
Switchin Metro Redux tarjoaa lyhyesti sanottuna juuri sitä samaa kuin mistä Esa Linna kirjoitti arviossaan jo yli viisi vuotta sitten. Moskovanjoessa on tässä välissä ehtinyt virrata melkoisesti vettä, mutta pääsanoma pysyy pitkälti muuttumattomana: Metro 2033 ja Metro Last Light ovat edelleen erittäin tunnelmallisia sekä räiskintämassasta omaperäisyydellään edukseen erottuvia pelejä.
[[{"fid":"46356","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Kokoelman nimikkeet pohjautuvat enemmän tai vähemmän Dmitry Glukhovskyn kirjoittamiin Metro-romaaneihin: ensimmäinen 2033 enemmän, jatko-osa Last Light vähemmän. Lähtökohta Glukhovskyn maalailemassa maailmassa on lohduton. Ydinsota pyyhkäisee Moskovan kaduilta miltei kaiken elävän. Harvat tuhosta selviytyneet ihmiset etsiytyvät suojaan metrotunneleiden uumeniin. Mahdolliset visiitit maan pinnalle täytyy suorittaa hengityssuojain tiukasti kasvoilla ja aseet tanassa säteilyn sekä siitä syntyneiden kammotusten vuoksi.
Erityisesti ensimmäinen osa huokuu omintakeista tunnelmaa, kun räiskinnän sijaan pääpaino on klaustrofobisissa ja uhkaavissa tunneleissa selviytymisessä. Resursseja jaetaan äärimmäisen niukasti kaasumaskien suodattimista ammuksiin, eikä ylimääräiseen ramboiluun ole varaa. Last Lightissä toimintaruuvia kiristetään pykälän verran. Silti jatko-osassakin kokemus tuntuu hyvässä mielessä ahdistavalta, ja hiiviskely on poikkeuksetta suositeltava vaihtoehto aseiden laulattamiselle.
Redux-painoksen tärkein anti kauniimman ulkokuoren ohella on mahdollisuus valita Survival- ja Spartan-tilojen väliltä molemmissa peleissä. Helpommaksi tarkoitetussa ja toimintapainotteisimmassa Spartan-moodissa ammuksia ja energiapakkauksia jaetaan roppakaupalla normaalia enemmän enemmän. Alkuperäistä lähdemateriaalia mukaileva Survival tarjoaa kuitenkin sen maistuvimman tyylin pelata, sillä seikkailuiden vahvuudet piilevät räiskinnän sijaan tyystin muualla.
Pirteä perusporttaus
Tähän saakka kaikki kuulostaa tutulta sarjan faneille. Enää täytyy selvittää, miten Switch selviää koettelemuksesta. Lyhyt vastaus kuuluu: erinomaisesti. Toki kyseessä on yli viisivuotias remasterointi vielä vanhemmasta lähdemateriaalista, joten juuri vähempään ei kannata tyytyäkään. Joka tapauksessa lopputulos näyttää aavistuksen pienempää resoluutiota lukuun ottamatta pääpiirteittäin samalta kuin vaikkapa PlayStation 4:n versio, eikä ruudunpäivityskään kärsi köhästä. Lataustauot ovat jopa yllättävän lyhyitä, mistä iso plussa.
[[{"fid":"46352","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Ainoaksi pieneksi murheeksi muodostuu käsikonsolimoodin liiallinen pimeys useissa kohdissa, kun ruudun tapahtumista on toisinaan turhan vaikea saada selkoa. Valittaa voisi myös Joy-Conien sopimattomuudesta ensimmäisen persoonan sujuvaan tähtäilyyn, mutta tämä perusjuttu lienee jo kaikkien Switchin omistajien tiedossa – ja ongelman pystyy sivuuttamaan tarttumalla aina yhtä mainioon Pro Controlleriin, jos sellaiseen vaan malttaa sijoittaa.
Metro Redux kaikkien vuosien jälkeen on yhä kokemisen arvoinen paketti, joka on vanhentunut arvokkaammin kuin useimmat saman genren edustajat. Lienee kuitenkin perusteltua kysyä, että kuinka moni viitsii maksaa reippaan 45 euron pyyntihinnan parivaljakosta, jota on jaettu lukemattomia kertoja käytännössä puoli-ilmaiseksi muille alustoille. Siihen saa jokainen vastata tahollaan – päteviä pelejä nämä joka tapauksessa edelleen ovat, ja käännöstyökin hoidetaan vallan oivalla otteella.
Lue juttu sivustolla...