Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Microsoft: Call of Duty -yksinoikeus ei yksinkertaisesti olisi kannattavaa Xboxille

Tarja_pk

Toimitus
Xbox ei halua Call of Duty -yksinoikeutta. Ainakaan vielä.

Sony kertoi aiemmin uskovansa, että Microsoftin yksinoikeus Call of Dutyyn voisi innostaa käyttäjiä siirtymään Xboxille. Microsoft on nyt vastannut väitteeseen toteamalla, ettei Call of Dutyn tekeminen yksinoikeudella Xboxille olisi kannattavaa. Keskustelu sai alun perin alkunsa Microsoftin Activision Blizzard -kaupasta.

"Todellisuudessa strategia, jonka mukaan Activisionin pelejä pidettäisi hallussa myymättä niitä kilpailevissa konsolikaupoissa, ei yksinkertaisesti olisi Microsoftille kannattava", yhtiö lausuu.

Microsoft kuitenkin lisää, että tämä ei tarkoita sitä, etteikö kyseinen strategia voisi koskaan olla kannattava. Kuvattu tilanne vaikuttaa kuitenkin yhtiön mukaan edelleen epätodennäköiseltä, koska siihen liittyy "lisäkustannuksia".

Lisää aiheesta:


Sony: Xboxin Call of Duty -omistus voi vaikuttaa kuluttajien konsolivalintaan
Modern Warfare II saattaa palauttaa Call of Duty -pelisarjan Steamiin
Lähes parinkymmenen vuoden putki näyttäisi päättyvän: Call of Duty -pääsarjan huhuillaan viettävän välivuotta 2023
Seuraavan Call of Duty: Modern Warfaren nimi ja logo vahvistuivat
Velvollisuuden kutsu käy kuuroille korville – pelaajat hylkäävät Call of Duty -sarjan ensimmäistä kertaa vuosiin



Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom