Jep, tulipa haettua pois kaupan hyllyltä pölyttymästä. Ensivaikutelmat kaupungilla kruisailusta hieman vaisut, kun ensimmäinen auto oli melko hidas ja ikävä ajettava.
Mielialat kuitenkin paranivat karriäärimoodia eteenpäin ajellessa, kun tuli avattua uusia ominaisuuksia ja voitettua uusia autoja talliin. Puolen tunnin sisällä olinkin jo aivan myyty, kun vauhdin hurmaa alkoi todella tulla ja slaidit sujuivat kuin vanhassa kunnon Burnoutissa.
Ai sitä tunnetta, kun johtaa kisaa puolella minuutilla, onnistuu päästämään vastustajan vielä ohi, mutta viimeisessä mutkassa kiilaa kisakumppanin auton päin rekkaa ja ottaa voiton..
Grafiikat eivät ole huimat, autot eivät kovin kauniita, mutta sääefektit vakuuttivat, kun sateessa pääsin ajamaan. Musiikit sopivat kuin nyrkki silmään, ainakin laaturäpäytystä löytyi pari kolme biisiä heti ensimmäisessä kaupungissa, LA:ssa (en tiedä vaihtelevatko alueittain). Dolby Pro Logic II -tuki löytyy myös, mutta en vielä päässyt testaamaan. Moottorien kehräyksetkin on toteutettu ihan amispoika-intensiteetillä, eli riittävän hyvin.
En ehtinyt pelailla kuin reilun tunnin, enkä ehtinyt testata kaksinpeliä (lipunryöstö ja uusi Detonation-moodi, jossa ilmeisesti yritetään räjäyttää vastustajan auto?), mutta ensivaikutelmien perusteella todella vakuuttava arcadekaahaus. Vaikeustasokin tuntuu olevan kohdallaan, eli en voittanut ensiyrittämällä kuin pari ensimmäistä haastetta, loppuja jouduin yrittämään useammin.
Yksi iso miinus siitä, että rattituki heikko, pc-mallinen Logitech Force Feedback (vanhempi versio Driving Forcesta) on käyttökelvoton nappien vähäisestä määrästä johtuen. Eikä ajotuntuma ratilla vakuuttanut muutenkaan.
Lissää tekstiä tänne, kunhan pääsen lauantaina testaamaan peliä saunaillassa kaveriporukalla, ja parina päivänä yksinpelinä. Tiistaina uusia uutisia
PS. Toivottavasti ei liikaa vaikuttanut mainostekstiltä...