Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
- Viestiketjun aloittaja ollio
- Aloituspäivämäärä
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Vaikeeta sanoo...
Tosta tittelistä vois kyllä taistella joku näistä, ehdottomia suosikkeja:
- Secret of Mana [SNES]
- Zombies ate my neighbors [SNES]
- Street Fighter 2 [-]
- Landstalker [MegaDrive]
- Grandia [Playstation]
- Suikoden 2 [Playstation]
- Chrono Cross [Playstation]
- Xenogears [Playstation]
- Ninja Gaiden [Xbox]
...
+ tuhat muuta uskomatonta peliä
Ei vaan kykene järjestelemään miksikään "top" listaksi tai erottamaan sitä just parasta tuosta. Uskomattomia pelejä.
Enkä kyllä usko tämän threadin aiheuttavan keskustelua, taas tämmöstä hirveetä listaamista vaan
Vaikeeta sanoo...
Tosta tittelistä vois kyllä taistella joku näistä, ehdottomia suosikkeja:
- Secret of Mana [SNES]
- Zombies ate my neighbors [SNES]
- Street Fighter 2 [-]
- Landstalker [MegaDrive]
- Grandia [Playstation]
- Suikoden 2 [Playstation]
- Chrono Cross [Playstation]
- Xenogears [Playstation]
- Ninja Gaiden [Xbox]
...
+ tuhat muuta uskomatonta peliä
Ei vaan kykene järjestelemään miksikään "top" listaksi tai erottamaan sitä just parasta tuosta. Uskomattomia pelejä.
ollio sanoi:
Enkä kyllä usko tämän threadin aiheuttavan keskustelua, taas tämmöstä hirveetä listaamista vaan
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Ison Halo fanitukseni ansiosta voisi helposti luulla, että vastaisin sen heti ensimmäiseksi. Mutta ei, en pistä sitä listalleni. Toki se on hyvä peli ja pidän sitä todella hyvänä moninpelinä Xboxilla, mutta kyllä seuraava menee ainakin yksinpeliltään aivan rankasti ohi. En ole pelannut hirveästi muilla konsoleilla kuin Xbox, PS2 ja PSone joten listani kattaa vaan näitä uudempia pelejä. Katotaan jos tilanne korjaantuisi Cuben kattavaksi myöhemmin.
Valintani kaikkien aikojen konsolipeliksi on Ninja Gaiden (Xbox). Äärettömän kovaa toimintaa alusta loppuun, ei tylsistytä missään vaiheessa, kontrollit aivan unelmat jne. jne. Pelin ainoa vika on kamera, johon siihenkin totuin nopeasti kun painelee vaan tarpeeksi usein liipasimesta, että kamera tulee takaisin selän taakse.
Ison Halo fanitukseni ansiosta voisi helposti luulla, että vastaisin sen heti ensimmäiseksi. Mutta ei, en pistä sitä listalleni. Toki se on hyvä peli ja pidän sitä todella hyvänä moninpelinä Xboxilla, mutta kyllä seuraava menee ainakin yksinpeliltään aivan rankasti ohi. En ole pelannut hirveästi muilla konsoleilla kuin Xbox, PS2 ja PSone joten listani kattaa vaan näitä uudempia pelejä. Katotaan jos tilanne korjaantuisi Cuben kattavaksi myöhemmin.
Valintani kaikkien aikojen konsolipeliksi on Ninja Gaiden (Xbox). Äärettömän kovaa toimintaa alusta loppuun, ei tylsistytä missään vaiheessa, kontrollit aivan unelmat jne. jne. Pelin ainoa vika on kamera, johon siihenkin totuin nopeasti kun painelee vaan tarpeeksi usein liipasimesta, että kamera tulee takaisin selän taakse.
Unreal-Hawk
New Member
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Kirkkaasti ykkösenä: Metal Gear Solid -sarja
Hienosti toisena: Final Fantasy -sarja
Kunniakkaana kolmosena: Ninja Gaiden
Kirkkaasti ykkösenä: Metal Gear Solid -sarja
Hienosti toisena: Final Fantasy -sarja
Kunniakkaana kolmosena: Ninja Gaiden
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
1. Final Fantasy 8
2. Star Wars Kotor
3. Tekken-sarja
4. Gran Turismot
5. Halo
6. Ninja Gaiden
7. PES 4
8. Eternal Darkness
9.Final Fantasy 7
10. GTA Vice City
Toi nyt on vähän sinne päin lista, sijoitukset vaihtelevat mielialan mukaan.
1. Final Fantasy 8
2. Star Wars Kotor
3. Tekken-sarja
4. Gran Turismot
5. Halo
6. Ninja Gaiden
7. PES 4
8. Eternal Darkness
9.Final Fantasy 7
10. GTA Vice City
Toi nyt on vähän sinne päin lista, sijoitukset vaihtelevat mielialan mukaan.
Sormusaave
New Member
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
1) Metal Gear Solid (PlayStation) - Loistava kokonaisuus, joka piti otteessaan juonensa, tunnelmansa, ulkoisen toteutuksensa ja tietysti Kojiman huumorin myötä otteessaan kauan ja hartaasti. Pleikan paras peli.
2) Grand Theft Auto 3 (PlayStation 2) - Mullisti vapaudellaan, edelleen kenties pelattavin GTA-sarjan osa. Tätä tuli uutuuden huumassa tahkottua aivan liikaa
3) -
Vaikea päättää kolmatta, kun ei ole MGS3:sta vielä saanut käsiinsä.
1) Metal Gear Solid (PlayStation) - Loistava kokonaisuus, joka piti otteessaan juonensa, tunnelmansa, ulkoisen toteutuksensa ja tietysti Kojiman huumorin myötä otteessaan kauan ja hartaasti. Pleikan paras peli.
2) Grand Theft Auto 3 (PlayStation 2) - Mullisti vapaudellaan, edelleen kenties pelattavin GTA-sarjan osa. Tätä tuli uutuuden huumassa tahkottua aivan liikaa
3) -
Vaikea päättää kolmatta, kun ei ole MGS3:sta vielä saanut käsiinsä.
gilgamesh1
New Member
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Paras peli(sarja): Donkey Kong Country 1, 2 ja 3 (SNES)
Kunniamaininta: Diablo 2 (pc)
Jaetulla kolmannella tilalla on sitten varsin paljon pelejä, joita on paha laittaa järjestykseen. Noista kahdesta mainitsemastanikin vain ykkönen on selkeä valinta. Tuon Diablo 2:n laitoin lähinnä massiivikseksi kasvaneiden pelituntien takia mainintapaikalle (samoin perustein sinne kyllä kuuluisivat LMA Manageritkin).
Paras peli(sarja): Donkey Kong Country 1, 2 ja 3 (SNES)
Kunniamaininta: Diablo 2 (pc)
Jaetulla kolmannella tilalla on sitten varsin paljon pelejä, joita on paha laittaa järjestykseen. Noista kahdesta mainitsemastanikin vain ykkönen on selkeä valinta. Tuon Diablo 2:n laitoin lähinnä massiivikseksi kasvaneiden pelituntien takia mainintapaikalle (samoin perustein sinne kyllä kuuluisivat LMA Manageritkin).
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
- The Legend of Zelda: Ocarina of Time - Vaikka pelasin Ocarinan vasta Cubella, niin peli ei ole huonontunut N64 ajoista yhtään. Tunnelma ja pelimekaniikka säilyneet loistavasti 2D Zeldoista. Edelleen yksi Nintendon parhaista peleistä
- Super Mario World - Täydellinen 2D tasohyppely
- Super Mario Bros - Ensimmäinen pelaamani videopeli ja samalla yksi parhaista
- Super Mario Bros 3 - NES: sin parhaimpia pelejä. Monipuolinen tasoloikka ja laajat maailmat.
- Metroid Prime - Cuben paras peli. Laaja ja tunnelmallinen tutkimusmatka, johon edes Prime 2 ei pystynyt yhtä hyvin.
- Super Metroid - Paras 2D Metroid. Edelleen erittäin pelattava
- Grand Theft Auto 3 - GTA sarjan paras osa. Playstation 2: sen ensimmäinen kunnon loistopeli.
- Metal Gear Solid - Loistava juoni ja kokonaisuus.
- Pro Evolution Soccer - sarja - Ainoa urheilupelisarja jota jaksaa pelata aina seuraavaan sarjan osaan saakka. Lähes täydellinen futispeli
- The Legend of Zelda: Ocarina of Time - Vaikka pelasin Ocarinan vasta Cubella, niin peli ei ole huonontunut N64 ajoista yhtään. Tunnelma ja pelimekaniikka säilyneet loistavasti 2D Zeldoista. Edelleen yksi Nintendon parhaista peleistä
- Super Mario World - Täydellinen 2D tasohyppely
- Super Mario Bros - Ensimmäinen pelaamani videopeli ja samalla yksi parhaista
- Super Mario Bros 3 - NES: sin parhaimpia pelejä. Monipuolinen tasoloikka ja laajat maailmat.
- Metroid Prime - Cuben paras peli. Laaja ja tunnelmallinen tutkimusmatka, johon edes Prime 2 ei pystynyt yhtä hyvin.
- Super Metroid - Paras 2D Metroid. Edelleen erittäin pelattava
- Grand Theft Auto 3 - GTA sarjan paras osa. Playstation 2: sen ensimmäinen kunnon loistopeli.
- Metal Gear Solid - Loistava juoni ja kokonaisuus.
- Pro Evolution Soccer - sarja - Ainoa urheilupelisarja jota jaksaa pelata aina seuraavaan sarjan osaan saakka. Lähes täydellinen futispeli
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Paras peli ikinä: Final Fantasy VII
Muita pelimaailman eliittiin kuuluvia yksilöitä:
- Final Fantasy VIII / IX / X
- Legend Of Zelda: The Wind Waker
- Metal Gear Solid 1 / 2
- Metroid Prime
- Tony Hawkit
- The Elder Scrolls III: Morrowind
- Super Smash Bros. Melee
Paras peli ikinä: Final Fantasy VII
Muita pelimaailman eliittiin kuuluvia yksilöitä:
- Final Fantasy VIII / IX / X
- Legend Of Zelda: The Wind Waker
- Metal Gear Solid 1 / 2
- Metroid Prime
- Tony Hawkit
- The Elder Scrolls III: Morrowind
- Super Smash Bros. Melee
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Taidanpa vielä perustella noita aiempia valintojani, kun muutkin alkoivat niin tehdä. Keskusteluahan listauksista ei ikinä saa, koska jokaisella on "omat suosikkinsa". Itse promointikin tällaista ketjua ihan siitäkin syystä, että jollakin voi kipinä syntyä pelaamaan uudenlaisia pelejä. Kaikenlaiset TOP-listat ovat silti aina minusta viitteellisiä, perustelut ja fiilikset muuttuvat jatkuvasti. Argumenttien esille tuomisessakin on monia seikkoja, joita tulisi ottaa huomioon ja tiedostaa kun alkaa mainostamaan omia ykköspelejään.
Open ended. Siinä se on. Minulle pelin tulisi olla jollain tavalla "open ended". Tämä ei tarkoita niinkään mitään random generated-kamaa, vaan mukana on hyvä olla taiteellista sisältöäkin. Mahdollisimman vetoavaa peliä on silti hyvin vaikeaa kuvailla. Aivan ilmeisesti puhu omalla kohdallani nimenomaan PELITUNNEISTA, mikään alle tuhat tuntia irvistelemättä kestänyt peli ei siis kuulu minun listoilleni helpolla, mikäli ollenkaan. Sisällön muodostan minä itse, tuon merkitykset pelille pelin käyttämän informaation, tekstin kautta. Tässä mielessä pidän pelejä teksteinä samassa laajassa mielessä kuin elokuvia, musiikkilevyjä ja kirjoja. Näillähän ei ole loppupeleissä mitään eroa muutenkaan, ne ovat kaikki merkityskokoelmia, palasia kulttuuria jossa elämme.
Pelin tulee olla sellainen että sitä inspiroi pelata, jopa älyttömyyksiin asti. Addiktiivisuus on siisitseisarvo. Itse arvostan myös pelejä, joissa voi olla luova, fiilistellä ja kokeilla kaikkea, kokeilla sekä omia ja pelin rajoja, pettymättä juuri koskaan. Pelin tulisi myös tuntua tuoreelta, teokseen tulisi kehittyä hyvin henkilökohtainen suhde. Yksinpeleissä suhde voi tuntua yksipuoliselta, mutta luovan pelaamisen todella mahdollistavat pelit eivät rajoita pelaajan itseilmaisua. Siksi juuri minulle ei tunnu viisaalta tuoda esille peliä, jonka pointti kokonaisuudessaan on pelata se "läpi". Mitä iloa siitä muka sitten on? Juonikin on vain samojen pointtien läpi tuomista yhä uudestaan ja uudestaan. Mieluummin luen kirjaa, niissä sentään voin skipata turhina pitämäni sivut kevyellä ranneliikkeellä.
Pelillä täytyy olla munaa siinäkin mielessä, että se inspiroi pelaajaa pelaamaan "pelinvastaisesti". Tällä tarkoitan sitä että pelin omakohtainen vaikeuttaminen ja pelleily tuntuu mielekkäältä, jopa erityisesti palkitsevalta. Korkeat taiteelliset arvot omaava peliteos siis mätänee usein käsiini, ellen löydä siitä itseäni. Pelin kautta itseilmaisu on aina rajoitetumpaa kuin vaikkapa kehonilmaisu, mutta tämä ei tarkoita sitä että näitä tulisi vertailla keskenään.
Tämä on myös yksi syy miksi en mielelläni vertaile pelejä toisiinsa, en voi tuoda esille kaiken kattavia argumentteja. Ennen kaikkea, en tiedä mikä on paras peli. Kaikki tällä alueella vakavasti otettava on minusta vain sivistyneitä argumentteja, jotka on pistetty peräkkäin kirjanjonojen rakentamien merkitysten kautta. Mielipide on vain kasa tulkintoja kokemuksellisessa minä-perspektiivissä. Saatan ehkä pitää samoja suosikkejani samanlaisessa arvossa huomennakin, mutta mikä takaa että olen täsmälleen samanlainen kuin tänään? Arvotukset, asenteet ja todellisuus muuttuvat. Kaikki lopulta heijastuvat meidän tarpeittemme kautta, mitä me todellisuudessa haluamme. Kuten edellä sanoin, todellisuus muuttuu.
Jos haluan jotenkin arvottaa parasta peliä, käyn ikään kuin dialogia oman pelimakuni ja objektiivisempien kriteerien välillä. Mietin siis mikä tuntuu arkipelaamisessani mielekkäältä, kuinka usein tietty peli tuntuu siltä, että se on vaikuttanut ja vaikuttaa minuun. Tämä ei välttämättä ole erityisen tietoista toimintaa, mutta se on ensimmäinen lähtökohtani. Toinen on "objektiivisiin" mittareihin kohdistuva pelin ominaisuuksien arvottaminen. Se, millaisena peliä pidän esimerkiksi silloin kun haluan kertoa siitä muille, koostuu näiden kahden toimivasta yhdistelmästä. En siis voi pelkästään fiilistellä tuntemuksilla tai pelkästään latoa numeroita ja vertailukimaraa tiskiin. Molemmat pitää ottaa huomioon, jos haluaa olla pelejä ja omaa harrastustaan kohtaan rehellinen.
Tältä pohjalta voisin kertoa lyhyin perusteluin miksi 15 vuoden konsolipeliurani aikana seuraavat pelit ovat tällä hetkellä päässäni suurimman arvostuksen ansaitsevina teoksina. En usko lopullisiin listoihin, kiveen hakattuihin parhaan peliteoksen määritelmiin. Uskon parhaan pelin objektiivisten ja varmojen kriteerien olemassaoloon yhtä paljon kuin siihen, että Mona LIsa, Viimeinen ehtoollinen ja Sikstuksen kappeli voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen. Pelit ovat funktionaalisia, interaktiivisia ja dialogisia teoksia, ne keskustelevat niiden kanssa tekemisissä olevan ihmisen kanssa enemmän kuin kirjat, musiikkikappaleet tai maalaukset. Tämä ulottuvuus on siis otettava huomioon, koska peleihin täten pätevät erilaiset kulttuuriset koodit ja arvostukset muihin taiteisiin verrattuna. Lähden tältä pohjalta, avoimin mielin, valitsemaan joitakin eniten arvostamistani peleistä mitä olen pelannut. Teen tämän syvällä kunnioituksella pelisuunnittelijoita ja heidän työtään kohtaan. Kiitos.
1: Virtua Fighter 4 Evolution (Playstation 2)
Japanissa korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria ei erotella jyrkästi toisistaan toisin kuin länsimaissa. Nousevan Auringon maan varmaankin pelatuin elektroninen peli, kolikkopelinä ikoniseen asemaan kohonnut Virtua Fighter, ei tavoita samanlaista mediahuomiota kuin useimmat kotikoneille tehtävät pelit. Virtua Fighterissa kyse on käytännössä aivan erilaisesta kulttuurista, missä peliä pelataan ja harrastetaan. Pelaajat voivat olla aivan samoja, mutta he pelaavat eri tavoin. Peliä pelaavat kaikenikäiset yhteiskuntaluokasta riippumatta, tuhansia koneita kattavassa verkossa, VFnetissä, joka mahdollistaa moninpelit olemattomalla viiveellä vaikka toisella puolen kaupunkia pelaavaa ihmistä vastaan.
Pelin keskeisin sisältö on kaksintaistelu. Olen kysellyt ihmisiltä mikä tekee kaksinpelattavasta pelistä hyvän. Lähes kaikki vastaukset löytyvät toisenlaisessa muodossa Virtua Fighterista. Hyvässä kaksintaistelupelissä on oltava, erinomainen tasapaino, aidosti erilaiset tilanteet ja taktiikat sekä tilaa jokaiselle pelata omalla tyylillään. Kaksintaistelupelin tärkein erotteleva tekijä kaksinpelattavaan peliin onkin se, että toisen on hävittävä. Tämä tuo peliin jännitteen, jonka ympärillä peli pyörii niin hyvässä kuin pahassa. Kaksi ihmistä ilmaisee itseään pelihahmojensa kautta pelin luomassa ajassa ja tilassa. Pelin kontekstina on kamppailulajiturnaus, joka luo puitteet 15 hahmon kohtaamiselle erikokoisissa, näköisissä ja rakennetuissa suorakulmaisissa kentissä. Siinä on pelin miljöö, kehikko, jonka ympärille pelin säännöt rakennetaan. Vastustajan voi niitata kahdella tavalla, yleensä joko työntämällä tämän kentältä ulos (ellei seinä estä tätä) ja kuluttamalla tämän energiapalkin tyhjiin.
Yksinkertaiset perussäännöt ovat toimineet Virtua Fightereissä kronologisesti tarkasteltuna samalla tyylillä kuin miten koulua käydään. Ensin opetellaan perusasiat, sitten siirrytään hienouksiin, vähitellen ja varovasti. Kaiken ytimenä onkin tasapaino. Peli tulisi pitää niin vaihtelevana kuin mahdollista mielenkiinnon säilyttämiseksi, minkä takia jokaisen hahmon on voitava pärjätä järkevissä rajoissa ketä tahansa vastaan. Jos mahdoton tai naurettavan selvä X vastaan Y- matsi tulee vastaan, huonompaa hahmoa aletaan sorsia ja parempaa aletaan pitää hannarihahmona. Tämä on pahin sudenkuoppa mihin kaksintaistelupeli voi sortua, koska tällöin huonompi pelaaja voi voittaa vai siksi, että valitsee paremman hahmon. Pelin idea murtuu ja huvista tulee lottoarvontaan perustuvaa hykertelyä. Virtua Fighterissakin on eritasoisia hahmoja, mutta mihin tahansa saman kaliiberin peliin verrattuna VF:ssä vahvimman ja heikoimman hahmon ero on hiuksen hieno, käytännössä vain viitteellinen. Pelaaja on pääosassa, jos pelaa hyvin valitsemallaan hahmolla, voittaa.
Virtua Fighterin pelimekaniikoista ja monipuolisuudesta saisi helposti kirjan, mutta tyydyn vain kertomaan, että yhden pelioppaan varaan rakentuneet taktiikkaoppaat loppuivat jo Japanissakin vuonna 1994 julkaistuun Virtua Fighter 2:seen. Uusimman, Virtua Fighter 4 Final Tunedin (2004) perusteiden selvittämiseen menee takuulla jo tietosanakirjasarja. Eipä siis siitä sen enempää, kuin että eipä tuohon voi muuta enää sanoa. Virtua Fighter 4 Evolutionin konsoliversiossa Sega ymmärsi ensimmäisen kerran, millainen harjoittelumoodin todella tulee olla. Liikelistat opetellaan läpi yhdessä moodissa, toisessa käydään läpi pelin opastamana joitakin pelimekaniikan perusteita kädestä pitäen. Pelaaja voi jatkaa treenaustaan tarvittaessa hvyin hankaliin erikoistekniikoihin, joista saa seinäpapereita tai koristeita palkinnoksi. Käytännössä hommassa on yksi pointti, ymmärtää miten pitkälle oman pelinsä voi viedä.
Taidanpa vielä perustella noita aiempia valintojani, kun muutkin alkoivat niin tehdä. Keskusteluahan listauksista ei ikinä saa, koska jokaisella on "omat suosikkinsa". Itse promointikin tällaista ketjua ihan siitäkin syystä, että jollakin voi kipinä syntyä pelaamaan uudenlaisia pelejä. Kaikenlaiset TOP-listat ovat silti aina minusta viitteellisiä, perustelut ja fiilikset muuttuvat jatkuvasti. Argumenttien esille tuomisessakin on monia seikkoja, joita tulisi ottaa huomioon ja tiedostaa kun alkaa mainostamaan omia ykköspelejään.
Open ended. Siinä se on. Minulle pelin tulisi olla jollain tavalla "open ended". Tämä ei tarkoita niinkään mitään random generated-kamaa, vaan mukana on hyvä olla taiteellista sisältöäkin. Mahdollisimman vetoavaa peliä on silti hyvin vaikeaa kuvailla. Aivan ilmeisesti puhu omalla kohdallani nimenomaan PELITUNNEISTA, mikään alle tuhat tuntia irvistelemättä kestänyt peli ei siis kuulu minun listoilleni helpolla, mikäli ollenkaan. Sisällön muodostan minä itse, tuon merkitykset pelille pelin käyttämän informaation, tekstin kautta. Tässä mielessä pidän pelejä teksteinä samassa laajassa mielessä kuin elokuvia, musiikkilevyjä ja kirjoja. Näillähän ei ole loppupeleissä mitään eroa muutenkaan, ne ovat kaikki merkityskokoelmia, palasia kulttuuria jossa elämme.
Pelin tulee olla sellainen että sitä inspiroi pelata, jopa älyttömyyksiin asti. Addiktiivisuus on siisitseisarvo. Itse arvostan myös pelejä, joissa voi olla luova, fiilistellä ja kokeilla kaikkea, kokeilla sekä omia ja pelin rajoja, pettymättä juuri koskaan. Pelin tulisi myös tuntua tuoreelta, teokseen tulisi kehittyä hyvin henkilökohtainen suhde. Yksinpeleissä suhde voi tuntua yksipuoliselta, mutta luovan pelaamisen todella mahdollistavat pelit eivät rajoita pelaajan itseilmaisua. Siksi juuri minulle ei tunnu viisaalta tuoda esille peliä, jonka pointti kokonaisuudessaan on pelata se "läpi". Mitä iloa siitä muka sitten on? Juonikin on vain samojen pointtien läpi tuomista yhä uudestaan ja uudestaan. Mieluummin luen kirjaa, niissä sentään voin skipata turhina pitämäni sivut kevyellä ranneliikkeellä.
Pelillä täytyy olla munaa siinäkin mielessä, että se inspiroi pelaajaa pelaamaan "pelinvastaisesti". Tällä tarkoitan sitä että pelin omakohtainen vaikeuttaminen ja pelleily tuntuu mielekkäältä, jopa erityisesti palkitsevalta. Korkeat taiteelliset arvot omaava peliteos siis mätänee usein käsiini, ellen löydä siitä itseäni. Pelin kautta itseilmaisu on aina rajoitetumpaa kuin vaikkapa kehonilmaisu, mutta tämä ei tarkoita sitä että näitä tulisi vertailla keskenään.
Tämä on myös yksi syy miksi en mielelläni vertaile pelejä toisiinsa, en voi tuoda esille kaiken kattavia argumentteja. Ennen kaikkea, en tiedä mikä on paras peli. Kaikki tällä alueella vakavasti otettava on minusta vain sivistyneitä argumentteja, jotka on pistetty peräkkäin kirjanjonojen rakentamien merkitysten kautta. Mielipide on vain kasa tulkintoja kokemuksellisessa minä-perspektiivissä. Saatan ehkä pitää samoja suosikkejani samanlaisessa arvossa huomennakin, mutta mikä takaa että olen täsmälleen samanlainen kuin tänään? Arvotukset, asenteet ja todellisuus muuttuvat. Kaikki lopulta heijastuvat meidän tarpeittemme kautta, mitä me todellisuudessa haluamme. Kuten edellä sanoin, todellisuus muuttuu.
Jos haluan jotenkin arvottaa parasta peliä, käyn ikään kuin dialogia oman pelimakuni ja objektiivisempien kriteerien välillä. Mietin siis mikä tuntuu arkipelaamisessani mielekkäältä, kuinka usein tietty peli tuntuu siltä, että se on vaikuttanut ja vaikuttaa minuun. Tämä ei välttämättä ole erityisen tietoista toimintaa, mutta se on ensimmäinen lähtökohtani. Toinen on "objektiivisiin" mittareihin kohdistuva pelin ominaisuuksien arvottaminen. Se, millaisena peliä pidän esimerkiksi silloin kun haluan kertoa siitä muille, koostuu näiden kahden toimivasta yhdistelmästä. En siis voi pelkästään fiilistellä tuntemuksilla tai pelkästään latoa numeroita ja vertailukimaraa tiskiin. Molemmat pitää ottaa huomioon, jos haluaa olla pelejä ja omaa harrastustaan kohtaan rehellinen.
Tältä pohjalta voisin kertoa lyhyin perusteluin miksi 15 vuoden konsolipeliurani aikana seuraavat pelit ovat tällä hetkellä päässäni suurimman arvostuksen ansaitsevina teoksina. En usko lopullisiin listoihin, kiveen hakattuihin parhaan peliteoksen määritelmiin. Uskon parhaan pelin objektiivisten ja varmojen kriteerien olemassaoloon yhtä paljon kuin siihen, että Mona LIsa, Viimeinen ehtoollinen ja Sikstuksen kappeli voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen. Pelit ovat funktionaalisia, interaktiivisia ja dialogisia teoksia, ne keskustelevat niiden kanssa tekemisissä olevan ihmisen kanssa enemmän kuin kirjat, musiikkikappaleet tai maalaukset. Tämä ulottuvuus on siis otettava huomioon, koska peleihin täten pätevät erilaiset kulttuuriset koodit ja arvostukset muihin taiteisiin verrattuna. Lähden tältä pohjalta, avoimin mielin, valitsemaan joitakin eniten arvostamistani peleistä mitä olen pelannut. Teen tämän syvällä kunnioituksella pelisuunnittelijoita ja heidän työtään kohtaan. Kiitos.
1: Virtua Fighter 4 Evolution (Playstation 2)
Japanissa korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria ei erotella jyrkästi toisistaan toisin kuin länsimaissa. Nousevan Auringon maan varmaankin pelatuin elektroninen peli, kolikkopelinä ikoniseen asemaan kohonnut Virtua Fighter, ei tavoita samanlaista mediahuomiota kuin useimmat kotikoneille tehtävät pelit. Virtua Fighterissa kyse on käytännössä aivan erilaisesta kulttuurista, missä peliä pelataan ja harrastetaan. Pelaajat voivat olla aivan samoja, mutta he pelaavat eri tavoin. Peliä pelaavat kaikenikäiset yhteiskuntaluokasta riippumatta, tuhansia koneita kattavassa verkossa, VFnetissä, joka mahdollistaa moninpelit olemattomalla viiveellä vaikka toisella puolen kaupunkia pelaavaa ihmistä vastaan.
Pelin keskeisin sisältö on kaksintaistelu. Olen kysellyt ihmisiltä mikä tekee kaksinpelattavasta pelistä hyvän. Lähes kaikki vastaukset löytyvät toisenlaisessa muodossa Virtua Fighterista. Hyvässä kaksintaistelupelissä on oltava, erinomainen tasapaino, aidosti erilaiset tilanteet ja taktiikat sekä tilaa jokaiselle pelata omalla tyylillään. Kaksintaistelupelin tärkein erotteleva tekijä kaksinpelattavaan peliin onkin se, että toisen on hävittävä. Tämä tuo peliin jännitteen, jonka ympärillä peli pyörii niin hyvässä kuin pahassa. Kaksi ihmistä ilmaisee itseään pelihahmojensa kautta pelin luomassa ajassa ja tilassa. Pelin kontekstina on kamppailulajiturnaus, joka luo puitteet 15 hahmon kohtaamiselle erikokoisissa, näköisissä ja rakennetuissa suorakulmaisissa kentissä. Siinä on pelin miljöö, kehikko, jonka ympärille pelin säännöt rakennetaan. Vastustajan voi niitata kahdella tavalla, yleensä joko työntämällä tämän kentältä ulos (ellei seinä estä tätä) ja kuluttamalla tämän energiapalkin tyhjiin.
Yksinkertaiset perussäännöt ovat toimineet Virtua Fightereissä kronologisesti tarkasteltuna samalla tyylillä kuin miten koulua käydään. Ensin opetellaan perusasiat, sitten siirrytään hienouksiin, vähitellen ja varovasti. Kaiken ytimenä onkin tasapaino. Peli tulisi pitää niin vaihtelevana kuin mahdollista mielenkiinnon säilyttämiseksi, minkä takia jokaisen hahmon on voitava pärjätä järkevissä rajoissa ketä tahansa vastaan. Jos mahdoton tai naurettavan selvä X vastaan Y- matsi tulee vastaan, huonompaa hahmoa aletaan sorsia ja parempaa aletaan pitää hannarihahmona. Tämä on pahin sudenkuoppa mihin kaksintaistelupeli voi sortua, koska tällöin huonompi pelaaja voi voittaa vai siksi, että valitsee paremman hahmon. Pelin idea murtuu ja huvista tulee lottoarvontaan perustuvaa hykertelyä. Virtua Fighterissakin on eritasoisia hahmoja, mutta mihin tahansa saman kaliiberin peliin verrattuna VF:ssä vahvimman ja heikoimman hahmon ero on hiuksen hieno, käytännössä vain viitteellinen. Pelaaja on pääosassa, jos pelaa hyvin valitsemallaan hahmolla, voittaa.
Virtua Fighterin pelimekaniikoista ja monipuolisuudesta saisi helposti kirjan, mutta tyydyn vain kertomaan, että yhden pelioppaan varaan rakentuneet taktiikkaoppaat loppuivat jo Japanissakin vuonna 1994 julkaistuun Virtua Fighter 2:seen. Uusimman, Virtua Fighter 4 Final Tunedin (2004) perusteiden selvittämiseen menee takuulla jo tietosanakirjasarja. Eipä siis siitä sen enempää, kuin että eipä tuohon voi muuta enää sanoa. Virtua Fighter 4 Evolutionin konsoliversiossa Sega ymmärsi ensimmäisen kerran, millainen harjoittelumoodin todella tulee olla. Liikelistat opetellaan läpi yhdessä moodissa, toisessa käydään läpi pelin opastamana joitakin pelimekaniikan perusteita kädestä pitäen. Pelaaja voi jatkaa treenaustaan tarvittaessa hvyin hankaliin erikoistekniikoihin, joista saa seinäpapereita tai koristeita palkinnoksi. Käytännössä hommassa on yksi pointti, ymmärtää miten pitkälle oman pelinsä voi viedä.
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Virtua Fighteriä on verrattu shakkiin ja huippu-urheiluun. Peli on kuitenkin kumpaakin parempaa. Shakissa mahdollisimman erilaisten taktiikoiden läpikäyminen ja ennakoiminen on olennaista onnistumisen kannalta. Toista liritetään älyssä suunnitelmallisuuden kautta, jossa on mukana kokemusta, visuaalista muistia ja opittua stressinsietokykyä. Virtua Fighter ei pääse samalle tasolle suunnitelmallisuuden suhteen, eikä olekaan suunniteltu voittamaan shakkia tällä osa-alueella. Shakki ei ole "hauskaa", siinä ilmaisu rajoittuu puisten nappuoliden siirtelyyn ennalta määrättyjen sääntöjen puitteissa. Yllättävät asiat rajoittuvat pelin taktisen ymmärtämisen alueelle, peli ei tarjoa visuaalista informaatioa juuri enempää kuin ruohon kasvamisen tarkastelu. Huippu-urheilu ei ole henkilökohtaista eikä suoraa erityisen usein, suorittaminen ja selvityminen vaatii arvojen väheksymistä, unohtamista ja lajin rajoitusten mukaan toimimista. Ammattitappelijat ja-urheilijat ovat usein lopettaessaan lopussa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pahimmillaan huippu-urheilijasta jää jäljelle vain tuote, kuori, jonka sisällä voi olla vain syvästi riippuvainen ja egoistinen persoonan ripe. Voittaminen on ainoa asia, jolla tälle todella on ollut merkitystä. Lopettaminen on usein kuin kuilun päältä tippumista, kipu tiedetään, mutta sitä ei haluta millään hyväksyä.
Virtua Fighter on reaaliaikaista, joka hyötyy vaikkapa shakkiin verrattuna juuri muovautumiskykynsä kautta. Tietyt tekniikat ovat turvallisempia kuin toiset, mutta ennalta arvattavasti pelaava menee hetkessä sekaisin jos toinen tekee jotain odottamatonta, tai mikä pahinta, uutta. Peli muistuttaa monessa mielessä kamppailulajeja, joissa parhaimmillaan kaksi ihmistä reagoi toistensa liikkeisiin spontaanisti, ilman vastakkainasetteluja. Parhaiden pelaajien kädet eivät tee ylimääräisiä liikkeitä, he hyväksyvät todellisuuden siten kuten se heille ilmenee. Erät otellaan loppuun asti, taktisesti ja jopa härnäten.
Toisin kuin huippu-urheilussa, Virtua Fighterissä häviäjä pistää vielä sen yhden kolikon pesään ja kysyy: "vielä yksi peli?". Aidosti sosiaalisessa pelissä verkottuminen on ehdottoman tärkeää. Kyseessä on sekä pelin oppiminen ja sen syvempi ymmärtäminen, tämä saa uutta sisältöä jatkuvan oppimisprosessin kautta. Pelaajien kanssa kommunikoiminen, taktiikoiden testaaminen ja erilaisiin ajattelutapoihin törmääminen on etenkin aktiivipelaajien joukossa jokapäiväistä. Tappelupelejä pelatessa täytyy olla älykäs. Häviäminen on myös aivan jokapäiväistä, itse asiassa aivan yhtä tarpeellista kuin voittaminenkin. Tämä saattaa myös kehittää luonnetta, kuten usein sanotaan niin monista asioista ilman kunnon perusteita. Taistelupeleissä tälle on vahvat perusteet. Kuten Bruce Lee sanoi:
"Defeat is not defeat unless accepted as reality
- in your own mind!"
Muista peleistä taidan kertoa tuossa hieman myöhemmin...
Virtua Fighteriä on verrattu shakkiin ja huippu-urheiluun. Peli on kuitenkin kumpaakin parempaa. Shakissa mahdollisimman erilaisten taktiikoiden läpikäyminen ja ennakoiminen on olennaista onnistumisen kannalta. Toista liritetään älyssä suunnitelmallisuuden kautta, jossa on mukana kokemusta, visuaalista muistia ja opittua stressinsietokykyä. Virtua Fighter ei pääse samalle tasolle suunnitelmallisuuden suhteen, eikä olekaan suunniteltu voittamaan shakkia tällä osa-alueella. Shakki ei ole "hauskaa", siinä ilmaisu rajoittuu puisten nappuoliden siirtelyyn ennalta määrättyjen sääntöjen puitteissa. Yllättävät asiat rajoittuvat pelin taktisen ymmärtämisen alueelle, peli ei tarjoa visuaalista informaatioa juuri enempää kuin ruohon kasvamisen tarkastelu. Huippu-urheilu ei ole henkilökohtaista eikä suoraa erityisen usein, suorittaminen ja selvityminen vaatii arvojen väheksymistä, unohtamista ja lajin rajoitusten mukaan toimimista. Ammattitappelijat ja-urheilijat ovat usein lopettaessaan lopussa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pahimmillaan huippu-urheilijasta jää jäljelle vain tuote, kuori, jonka sisällä voi olla vain syvästi riippuvainen ja egoistinen persoonan ripe. Voittaminen on ainoa asia, jolla tälle todella on ollut merkitystä. Lopettaminen on usein kuin kuilun päältä tippumista, kipu tiedetään, mutta sitä ei haluta millään hyväksyä.
Virtua Fighter on reaaliaikaista, joka hyötyy vaikkapa shakkiin verrattuna juuri muovautumiskykynsä kautta. Tietyt tekniikat ovat turvallisempia kuin toiset, mutta ennalta arvattavasti pelaava menee hetkessä sekaisin jos toinen tekee jotain odottamatonta, tai mikä pahinta, uutta. Peli muistuttaa monessa mielessä kamppailulajeja, joissa parhaimmillaan kaksi ihmistä reagoi toistensa liikkeisiin spontaanisti, ilman vastakkainasetteluja. Parhaiden pelaajien kädet eivät tee ylimääräisiä liikkeitä, he hyväksyvät todellisuuden siten kuten se heille ilmenee. Erät otellaan loppuun asti, taktisesti ja jopa härnäten.
Toisin kuin huippu-urheilussa, Virtua Fighterissä häviäjä pistää vielä sen yhden kolikon pesään ja kysyy: "vielä yksi peli?". Aidosti sosiaalisessa pelissä verkottuminen on ehdottoman tärkeää. Kyseessä on sekä pelin oppiminen ja sen syvempi ymmärtäminen, tämä saa uutta sisältöä jatkuvan oppimisprosessin kautta. Pelaajien kanssa kommunikoiminen, taktiikoiden testaaminen ja erilaisiin ajattelutapoihin törmääminen on etenkin aktiivipelaajien joukossa jokapäiväistä. Tappelupelejä pelatessa täytyy olla älykäs. Häviäminen on myös aivan jokapäiväistä, itse asiassa aivan yhtä tarpeellista kuin voittaminenkin. Tämä saattaa myös kehittää luonnetta, kuten usein sanotaan niin monista asioista ilman kunnon perusteita. Taistelupeleissä tälle on vahvat perusteet. Kuten Bruce Lee sanoi:
"Defeat is not defeat unless accepted as reality
- in your own mind!"
Muista peleistä taidan kertoa tuossa hieman myöhemmin...
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
1. Metal Gear Solid. Toivottavasti kukaan ei tarvitse perusteluja
2. Gran Turismo. Muutti autopelejä aika rajusti uramoodillaan, tavallista simulaattorimaisemmalla ootteellaan ja isolla kasalla autoja. Kuka tänään suostuisi ostamaan täysihintaisen pelin jossa olisi kahdeksan autoa ja viisi rataa?
1. Metal Gear Solid. Toivottavasti kukaan ei tarvitse perusteluja
2. Gran Turismo. Muutti autopelejä aika rajusti uramoodillaan, tavallista simulaattorimaisemmalla ootteellaan ja isolla kasalla autoja. Kuka tänään suostuisi ostamaan täysihintaisen pelin jossa olisi kahdeksan autoa ja viisi rataa?
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
1. The Legend of zelda. Mikään ei voita tota ensimmäistä zeldaa. pähkäiltiin öitä ja etsittiin sormuksia jotka löytyivät mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ja monen monen monen monen päivän jälkeen kun peli oli saatu läpi ilman kepulikonsteja käyttämättä alkoikin uusipeli jossa kaikki sijainnit oli sekoitettu! olihan se hienoa tottakai toinen kerta menikin paljon nopeammin kun tiesi mitä se ja se tekee.
2. Legend of zelda Ocarina of time.. Uppouduin tähän muutaman vuoden jälkeen cubella ja oli kyllä positiivinen yllätys. En uskonut että samaa tunnelmaa olisi pystytty pitämään mutta pystyttiinkin. Oli aina mukava huomata asioita jotka olivat myös ensimmäisessä zeldassa. Tyyliin "kuuntele tota musaa, muistatko silloin? aah".
3. Tässä on monta peliä mutta pistetään nyt Pes-sarja tai Gta sarja
1. The Legend of zelda. Mikään ei voita tota ensimmäistä zeldaa. pähkäiltiin öitä ja etsittiin sormuksia jotka löytyivät mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ja monen monen monen monen päivän jälkeen kun peli oli saatu läpi ilman kepulikonsteja käyttämättä alkoikin uusipeli jossa kaikki sijainnit oli sekoitettu! olihan se hienoa tottakai toinen kerta menikin paljon nopeammin kun tiesi mitä se ja se tekee.
2. Legend of zelda Ocarina of time.. Uppouduin tähän muutaman vuoden jälkeen cubella ja oli kyllä positiivinen yllätys. En uskonut että samaa tunnelmaa olisi pystytty pitämään mutta pystyttiinkin. Oli aina mukava huomata asioita jotka olivat myös ensimmäisessä zeldassa. Tyyliin "kuuntele tota musaa, muistatko silloin? aah".
3. Tässä on monta peliä mutta pistetään nyt Pes-sarja tai Gta sarja
Vastaus: Mikä on kaikkien aikojen konsolipeli?
Onhan noita. Jos puhutaan nykykonsoleiden peleistä, ovat suurimmat yksittäiset konsolisäväyttäjät toistaiseksi olleet ICO, Disgaea ja Red Faction. Pelisarjoista kunniapaikan ansaitsisivat mielestäni Pro Evolution Soccer, Final Fantasyt, Tekkenit, Virtua Fighterit, GTA:t, Tonyhawkit ja Mortal Kombatit. Mitään listoja ei tällaisista voi tehdä, koska hyviä pelejä tulee niin uskomattomalla syötöllä.
Onhan noita. Jos puhutaan nykykonsoleiden peleistä, ovat suurimmat yksittäiset konsolisäväyttäjät toistaiseksi olleet ICO, Disgaea ja Red Faction. Pelisarjoista kunniapaikan ansaitsisivat mielestäni Pro Evolution Soccer, Final Fantasyt, Tekkenit, Virtua Fighterit, GTA:t, Tonyhawkit ja Mortal Kombatit. Mitään listoja ei tällaisista voi tehdä, koska hyviä pelejä tulee niin uskomattomalla syötöllä.