Rupesin tässä miettimään omaa peliostokäyttäytymistäni, enkä oikein keksinyt, millä perusteella ostan pelejä. Hankinnat voivat perustua ihan siihen, että olen muutenkin käymässä jossain kaupassa ja satun näkemään jonkin mielenkiintoisen pelin. Joskus taas tarjous osuu silmään ulkomaisen verkkokaupan mainoksessa tai sivuilla. Joskus tilaan pelin jo ennakkoon, jos se kuuluu suosikkisarjaan tai on muuten mielenkiintoinen.
Oikeastaan yhtä mielenkiintoista on miettiä myös sitä, millä perusteella jätän jotain ostamatta. Cod:BlOps on jäänyt hankkimatta, koska olen menettänyt uskoni franchiseen. Mass Effect 2:ta en ostanut Xboxille, koska odotin sen ilmestymistä pleikkarille. Prince of Persia HD-remake-trilogia odottaa vuoroaan, koska aiemmista remakeista on God of Warikin vielä pelaamatta.
Oletteko koskaan itse miettinyt, miksi ostatte niitä pelejä mitä ostatte? Vai oletteko hetken lapsia ja teette päätökset ilman harkintaa ja etukäteissuunnittelua?