Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Eliminaattori
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Olen vasta viime aikoina uskaltautunut enemmän kokeilemaan SL ja PL pestejä vaikka lähes vuosi onkin jo pelattuna. SL:n tehtävien ja mahdollisuuksien osalta olen kohtuullisesti jo kartalla, mutt PL:n osalta en.

Eilen sattui ensimmäinen PL rooli kohdalle pahimpaan mahdolliseen saumaan. Acquisition, jossa vastassa oli asiansa osaava porukka ja meidät jyrättiin todella nopeasti. Omalta osalta kaikki meni niin väärin kuin pystyi; en ehtinyt ensimmäiseen spawniin kun sähelsin varustevalikon kanssa, enkä tainnut ehtiä/pystyä käyttämään ensimmäistäkään PL:n kykyä ennenkuin peli oli ohi. Lisäksi joku SL solkkasi joukkuekanavalla ranskaa korvaan koko ajan

Oli kyllä olo kuin ekana päivänä kun aloin plaraamaan PL:n toimintoja ja miettimään mikä englanninkielinen termi vastasi mitäkin suomenkielisessä pelissä näkyvää vaihtoehtoa. Nuolinäppäimistä tapahtuva toimintojen valinta osoittautui yllättävänkin hankalaksi kun ei ollut ennen niitä juurikaan katsonut. Selectin kautta haettavat komentokyvyt oli huomattavasti selkeämpää.

Kaikki guidet leadership-kyvyistä olen kyllä käynyt läpi, mutta kun on tosi kyseessä, ei homma menekään kuin elokuvissa :D.

Löytyykö kokeneemmiltä PL:ltä vinkkejä mitä aloittelijan kannattaa huomioida ja tehdä, etenkin mitä tehdä ensin acquisitionissa ja dominationissa puolustus ja hyökkäystilanteissa? Juu - ilmaiskuja ei kannata hyökkääjän tilata ennen AAA:n räjäyttämistä.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Eilen sattui ensimmäinen PL rooli kohdalle pahimpaan mahdolliseen saumaan.

Älä tuota murehdi. Aivan sama kuka siellä olisi ollut johdossa olisi silti pataan tullut. Aika harvakseen kukaan ehtii (siis yksinpelaava, joka ei klaaniin kuulu) reagoini niin nopeasti tilanteeseen mikä eilen tuli. Siellä oli niin kova klaani vastassa. Ei tuossa pelissä olisi ehtinyt random pelaajia siirtelemään oikeisiin paikkoihin niin nopeasti, että oltaisiin saatu puollustus takaisin pystyyn.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Löytyykö kokeneemmiltä PL:ltä vinkkejä mitä aloittelijan kannattaa huomioida ja tehdä, etenkin mitä tehdä ensin acquisitionissa ja dominationissa puolustus ja hyökkäystilanteissa? Juu - ilmaiskuja ei kannata hyökkääjän tilata ennen AAA:n räjäyttämistä.

Joo itelle alkaa tuo PL rooli vähä paremmin jo sujua joten tässä mitä olen oppinu.
Jos acquisitionissa olet hyökkääjänä ja tuntuu ettei punkkerit mene millään alas, kannattaa puhua koko platoonille ja käskee ne hyökkämään isommilla joukoilla sekä pääty punkkereihin. ABC ryhmien kannattaa jättää ajoneuvonsa alussa pois, jos se ei tähän asti ole toiminu. Kun on AAA tuhottu tuhoa PL tykistöiskun avulla loput punkkerit sekä mortari. Muuten et oikeen pysty tekemään mitään muuta.

Jos acquisitionissa olet puolustajana kannattaa mennä tykkiin suosiolla koska korjaat sitä samalla. Ja sama homma jos näät että punkkerit alkaa tuhoitumaan ja ABC:t on esim vasemmalla käytä ääntäsi taas ja kerro että haluat vahvistaa vasenta punkkeria sekä haluat että ne ABC:t tuhotaan. Tietenkin omat kyvyt eli kaasuisku sekä sensor sweep? (en muista suomenkielistä nimeä) ovat hyödyllisiä joten käytä niitä. Mutta kait tuossa on se että pystyt puhumaan koko platoonille sekä korjaamaan turretin, on ne tärkeimmät kyvyt.

Kyllä samat taktiikat toimii myös dominationissa mutta sitte kun punkkerit on alhaalla peli muuttuu erillaiseksi.
Hyökkäyksessä: Kannattaa puhua SL sekä joukoille, jotta pitäisivät tietyt kirjaimet Puolustuksessa: Kannattaa puhua minne SL:n kannattaa laittaa frago-pisteensä, jos ne ei omia hommiansa hoida. mutta tämä puolustus on muutenki paskamaista ku ei tarvii ku 1 rintama kusta nii voi pelin hävitä

ps. anteeksi huono suomi mutta nukkumaan pitäs kait mennä ku huomenna on normi työpäivä

pps. En ole vielä OIC:n roolia kunnolla omaksunu joten "Löytyykö kokeneemmiltä OIC:lta vinkkejä mitä aloittelijan kannattaa huomioida ja tehdä, etenkin mitä tehdä ensin acquisitionissa ja dominationissa puolustus ja hyökkäystilanteissa?"
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Oicin iskuthan ovat samat olitpa puolustuksessa eli hyökkäyksessä. Ainut ero on että
rapid redebloy/barricade vaihtuu siten että hyökkäyksessä vihollisen spawn aika pitenee ja puolustuksessa oma spawn aika lyhenee.

Itse yritän aina heti ensimmäisenä saada pelinalettua sensor jammerin päälle. Syystä että tämä sulkee myös komentoverkon alaisen chatin jolloin vastapuolen OIC->PL->SL
ei toimi. Tämä tärkeää JOS vastassa on klaanilaisia joilla voiman keskittäminen onnistuu.

Ilmoita aina koko johtoportaalle mitä omia kykyjä meinaat käyttää ja milloin!(pois lukien tuo sensor jammer)

Puolustuksessa voit ilmoittaa jo suoraan antavasi tactical refreshin esim aikaan 26:00-27:00. Tällöin ryhmän ja joukkueen johtajat kerkeävät käyttää omansa pois ja saavat ne heti uudelleen käyttöön sekä sinä OICina "kerkiät" käyttää kyseistä skilliä vielä kahdesti pelin aikana johtuen refreshin piiiiiitkästä latausajasta.

Seuraa aina koko komppanian tilannetta! Kaikista tärkeintä! Jos tilanne on jollakin rintamalla erittäin tukala käske jonkun toisen joukkueen jolla helpompaa suorittaa sinne iskunsa jos vaikeuksissa olevalla joukkueella on mortarit alhaalla. Kehota viereistä joukkueen johtajaa seuraamaan tilannetta(PLn pitäis tämä älytä itsekkin).
Tuohon samaan semmoinen nyanssi OICille. On peliliike ilmoittaa tactical refreshin ilmoituksen yhteydessä että tulet antamaan satellite sweepin vaikka puolen minuutin kuluttua(ilmoita kellon aika) näin jos siellä joku/jotkut joukkueet ovat alakynnessä rävähtää punaset täplät ruudulle ja mortarin lataajalle tulee kiire!:D

Hyökkäyksestä myöhemmin. Nyt on sulkeisiin kiire!:eek:

T: Jeba
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Jatkuu edelliseen...

Hyökkäyksessä on ensisijaisen tärkeää seurata rintamien AAA tilanne. paras mahdollinen tilannehan olisi että kaikki neljä AAA:ta olisi alhaalla, tilanne kuitenkin monessa tiukassa pelissä on huonompi -> joudut tekemään kompromisseja esim kaksi AAA:ta auki. iskut käytetty PL ja SLeadereillä. Annat ajan tactical refreshiin ja käytät sen tietäen että VAIKKA kaksi muuta joukkuetta ei koskaan pääsisi kirjaimille peli on vielä voitettavissa. Tässä tieten mahdollisuuksien mukaan PL:ien pitää seurata tilannetta myös ja auttaa vierus joukkuetta, mutta viimeinen vastuuhan on aina OICilla.;)

Jammerit on taas hyvä apu jos joku joukkue ei pääse läpi. Sen ajoittaminen taas on sitten vaikeempaa kun sen pitäisi tukea näitä bunkkereihin törmääviä joukkueita.

Nyt Barricade skillistä on suurin hyöty bunkkeriin päätään takoville joukkueille. Vihollisen spawn aika pitenee 29 sekuntiin ja antaa aikaa hyökkäjille. Muista ilmoittaa johtajille tästä niin osaava PL voi keskittää vaikka koko joukkueen voiman tietylle bunkkerille tai AAA:lle.

Kun ollaan kirjaimilla on taas tactical refreshin aika yhdistettynä ilmoituksen sensor sweepistä jolloin saadaan parashyöty PL:n strafing runista kirjainten ja vihun spawnin välissä.

Pelissä kaikki tietenkin muuttuu ja mikään ei mene ihan näin mutta nuihin asioihin itse olen ruvennut kiinnittämään huomiota kun olen OICina. Eikun reilusti hakemaan OICin paikkoja ja kokeilemaan!

Viimeisenä ja MERKITTÄVÄMPÄNÄ asiana on KEEP IT SIMPLE! Tuota ei voi tarpeeksi painottaa...

Siinäpä sitä sitten onkin haastetta ainakin meikäläiselle joka on muutenkin hieman simple kaveri...;) joka yrittää itse miettiä kaikkia nuita juttuja OICina ja pitää se oma paketti kasassa ja sitten vielä mahdollisimman lyhyesti ja helposti selittää muille ajatuksensa
ja tehtävät -> SOPPA!:D

T: Jeba
 
Ylös Bottom