Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Eliminaattori
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Samperi vaan kun edelleen ravenin riveissä on harvinaista että kuulee edes puhauksen joukkueen johtajasta.

Olen pelannut tasolle 17 SVERissä. Olen enintään viidessä pelissä ollut ryhmässä, jossa johtaja on antanut jonkinlaisia hyödyllisiä käskyjä. 95 % tapauksista peleistä johtaja ja joku ryhmässä oleva klaanikaveri kikattelevat ja rupattelevat jonninjoutavia. "Wow, did you see that head exploding!". "Oh man, I'm so not going to school tomorrow". Jne.

Olen pelannut random-ryhmissä, joten sikäli tämä on ymmärrettävääkin. Mutta täällä näkee jengin juttelevan hyvästä ryhmätoiminnasta ja hyvistä taisteluista. Mistä ihmeestä niitä löytää!!? Pelaan tukimiehenä ja noudatan aina käskyjä, enkä sooloile ympäriinsä.

KFINin porukkapeleihin tuntuu olevan vaikea päästä. Ryhmäkutsun hyväksymisen jälkeen voi kulua 15 minuuttiakin siten, että ryhmässä on kolme peluria mutta mitään ei tapahdu. Vai mitä ihmettä teen väärin?
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Itsellä jos ei ole päässyt ryhmään jäseneksi niin teen yleensä niin, että katson vähän rintamalistaa ensiksi läpi ja arvioin pelaako porukka samoissa peleissä. Sen jälkeen liityn saman peliin kesken pelin ja heilun niitten alueella, että saan huomion kiinnitettyä, että täällä on vapaa mies. Näin ainakin jos ryhmässä on tilaa niin päässet samantien ryhmään liittymään pelin jälkeen.

Tai sitten ihan rohkeasti kokoamaan omaa ryhmää.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Olen pelannut tasolle 17 SVERissä. Olen enintään viidessä pelissä ollut ryhmässä, jossa johtaja on antanut jonkinlaisia hyödyllisiä käskyjä. 95 % tapauksista peleistä johtaja ja joku ryhmässä oleva klaanikaveri kikattelevat ja rupattelevat jonninjoutavia. "Wow, did you see that head exploding!". "Oh man, I'm so not going to school tomorrow". Jne.

Olen pelannut random-ryhmissä, joten sikäli tämä on ymmärrettävääkin. Mutta täällä näkee jengin juttelevan hyvästä ryhmätoiminnasta ja hyvistä taisteluista. Mistä ihmeestä niitä löytää!!? Pelaan tukimiehenä ja noudatan aina käskyjä, enkä sooloile ympäriinsä.

KFINin porukkapeleihin tuntuu olevan vaikea päästä. Ryhmäkutsun hyväksymisen jälkeen voi kulua 15 minuuttiakin siten, että ryhmässä on kolme peluria mutta mitään ei tapahdu. Vai mitä ihmettä teen väärin?

KFIN:n kanssa on varmaankin ongelmana jo se että S.V.E.R:n porukoissa pelaa aivan julmetun paljon porukkaa ja "vanhemmat" KFIN:läiset pelaavat enimmäkseen vanhojen tuttujensa kanssa, muut taas eivät tunne toisiaan kovin hyvin joten kutsuja ei tule kovin tiiviisti.

Muuten tuo on valitettavan totta, osa Squad Leadereista on aivan "hukassa" ihan perusasioiden kanssa. IMO, jos huomaat että omasta Squadista ei ole pelin kannalta hyötyä, ota ohjat omiin käsiin. Eli yritä saada yksi bunkkeri pois pelistä ja sen jälkeen rynnistä AA:lle tuhoamaan sitä.

Itse pelaan Valorilla tällä hetkellä ja sinne puolelle ei KFIN:läisiä ole kuin muutama vielä eksynyt joten joudun pelaamaan randomilla outojen hörhöjen kanssa ja jopa Squad Leaderinä ollessa joutuu toimimaan välillä yksin (parhaita matseja ovat ne, joissa täysin yksin mosautat 7 kertaa bunkkerin ja 5 kertaa AA:n saman roundin aikana ja lopputuloksena peli päättyy siihen että AA on pystyssä ja bunkkerilinja ehjä.... eikä tapahtunut vain yhden kerran...)
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

KFINin porukkapeleihin tuntuu olevan vaikea päästä. Ryhmäkutsun hyväksymisen jälkeen voi kulua 15 minuuttiakin siten, että ryhmässä on kolme peluria mutta mitään ei tapahdu. Vai mitä ihmettä teen väärin?

Et varmaankaan tee mitää väärin. Touhu on vähän hankalaa. Ryhmiä koitetaan koota, asetuksia säätää, kykyjä aukaista. Mikillä on hyvä kommunikoida ja kysellä mitä kukin puuhaa ja että koska pääsee pelaamaan. Voit myös saada kutsun juuri kun porukka on pitämässä taukoa ja porukka röökillä/jääkaapilla jne. Jokatapauksessa ryhmän kutsujan rooli ei ole kutsua porukkaa jumittamaan vaan pelaamaan. Ravenissa useimmin jumittamisen syy on se, että yritämme haalia pelaajia mukaan ryhmään. Ihmettelen jos sverillä on vaikeuksia saada ryhmää täyteen. :confused: On se kieltämättä aika tylsä oloista jumittaa 15min. Varsinkin jos kellään ei ole mikkiä. Oiskohan se ryhmien perustajille hyvä neuvo olla perustamatta se ryhmä jos ei mikkiä löydy?!?
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

KFIN:n kanssa on varmaankin ongelmana jo se että S.V.E.R:n porukoissa pelaa aivan julmetun paljon porukkaa ja "vanhemmat" KFIN:läiset pelaavat enimmäkseen vanhojen tuttujensa kanssa, muut taas eivät tunne toisiaan kovin hyvin joten kutsuja ei tule kovin tiiviisti.

Peliin tullessa lähetän muutamalle vanhalle tutulle viestin, et mahtuuko mukaan. Sit vaan odottelen, jos joku heittää kutsun niin sinne menen. En jää odottelemaan vanhojen tuttujen viestejä, kun niissä voi mennä aikaa yli 20 minuuttia.

Huono puoli on se, et jos olet ryhmässä, jossa ei ole kun muutama jäsen, niin et näe enää toisia ryhmäkutsuja ja tämän takia odotellaan välillä todella pitkäänkin et saadaan joukkuetta kasaan. (Näin ainakin luulen, kun yhtään ryhmäkutsua ei ole tullut kun olen jo ryhmässä).
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

KFIN:n kanssa on varmaankin ongelmana jo se että S.V.E.R:n porukoissa pelaa aivan julmetun paljon porukkaa ja "vanhemmat" KFIN:läiset pelaavat enimmäkseen vanhojen tuttujensa kanssa, muut taas eivät tunne toisiaan kovin hyvin joten kutsuja ei tule kovin tiiviisti.
Noinhan tuo vähän tuppaa olemaan kun on varaa mistä valita, mutta tähän voi myös itse vaikuttaa. Kannattaa olla esim. täällä aktiivinen ja innokas niin hyvät tyypit kyllä erottuu massasta. Mutta varmasti tärkein vinkki on verkostoituminen ja muihin pelaajiin tutustuminen . Esim. viikon betassa tuli tehtyä sellaisia tuttavuuksia jotka eivät olleet pelin ostamista edes harkinneet. Parin illan yhteiset väännöt tekivät tehtävänsä ja nyt itse koko pelissä ollaan aikalailla oltu joka viikonloppu samoissa ryhmissä. Plussana tietenkin se että kun tunnet yhden tyypi, tuntee tämä tyypin joka taas tuntee toisen tyypin jne. Ryhmän saa siis todella nopeasti kasaan kun tuntee edes pari tyyppiä sieltä täältä. Verkostoitumista :)

Severillä ei ole ainakaan ollut minkäänlaista ongelmaa ryhmien kasaamisessa, paitsi ehkä niillä pikku tunneilla... Mutta asia onkin erinlainen noissa pienemmissä liittoutumisissa mutta eiköhän nuokin ala täyttyä kuukauden sisään uusista, kovista veteraaneista.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Ihan vaan rohkeasti pelaa muiden kanssa eikä ujostele puhumista sillä tuppisuuna ei onnistu. Ravenilla ei nyt heti tule mieleen kenen kanssa olisin ollut aikaisemmin tekemisissä ja kyllä itse lähettelen kutsuja muille ja otan vastaan kun tiedän että ihmisiä ne siellä toisellakin puolella on jotka haluavat hyvää seuraa ja osaavaa porukkaa (noh toivottavasti olen molempia :p).
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Kiitoksia vastauksista. Tähän suuntaan olin pähkäillytkin.

Mutta täällä olisi siis tyrkyllä käskyjä sokeasti totteleva kk/pst-mies (SVER). Rintamalla lähes joka ilta klo 22 alkaen, peiteltyään ensin lapsukaisensa nukkumaan :cool:
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Kyllä kaikkia kutsutaan porukoihin. Tietysti on valmiiksi nimiä joiden kanssa haluaa pelata yhteen, sehän on ihan luonnollista. Silti kutsua lähti viikonlopun aikana moneen kertaan jokaiselle klaanin jäsenlistalla pelkässä online-tilassa olleelle. Kuten Foeman ylhäällä jo toteaa, kannattaa tehdä itseänsä tykö.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Tuo klaanisysteemi on todella hankala ja kun siihen lisää vielä kokemattomuuden ja ujouden mikinkäytössä niin siitä se soppa syntyy. Systeemillä on kuitenkin mahdollista saada aikaan mahtavia pelihetkiä niiden tylsien odotteluiden ja tyhjien ryhmien sijaan. On vain sovittava käytännöistä ja ymmärrettävä miten homma toimii, niin kenellekkään ei tule väärinkäsityksiä tai kukaan ei jumita turhanpanttina. Rustasin tuonne faq osioon klaanitoiminnasta rautalankamallia ja kaipaisin sinne tämänkaltaisia keskusteluita, että saataisiin hyviä ideoita toimintamalleiksi joilla selättää tuo klaanikäyttöliittymän kökköys. Ja tämähän on nyt väärä ketju muutenkin asiasta keskustella. Miten olisi modet pieni siirto operaatio tuonne faq alueelle?!?
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Eiköhän tohon klaanisysteemii noi pahimmat kökköydet päivitetä pois, niin selviä tapauksia ne on. Yksi "hienompi" systeemi, mikä olis aika jees, jos tohon klaanikenttään tulisi mahollisuus koko klaanin väliselle tekstichatille. Ei luulisi olevan niin vaikea toteuttaa.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Eilen osui sitten ensi kerran OIC:n vastuullinen virka, joista ensimmäinen päättyi ryhmämme massadiskoon ja suomalainen super-squad OIC-PL-SL jäi toteutumatta. Sama toistui kuitenkin vielä kahdesti ilman diskoa, joten ei jäänyt harmittamaan niin paljoa. Listataanpa tähän komppanianpäällikön kyvyt, tiedän ne suomeksi:

- Saarto, pidentää vihollisen henkiinheräämisaikaa 10 sekunnilla >> 20sek>>30sek. Jos vastapuoli käyttää samaan aikaan pikatäydennyksiä, niin aika normalisoituu. Ehkä paras hetki tämän käyttämiseen on vihollisen bunkkerin tuhoutumisen jälkeen, tällöin on todella pitkä matka tulla päätyspawnilta asti.

- Satelliittisykäys, paljastaa liikkuvien vihollisten olinpaikat kartalla. Helpottaa erityisen paljon kohteen valitsemista, jos tietyillä pumpuilla vihollisella on liian suuri miesylivoima.

- Taktinen isku, palauttaa ryhmän- ja joukkueenjohtajien ilmaiskut saman tien. On erityisen tärkeää kommunikoida muiden johtajien kanssa tämän käytöstä, että ehtivät hyödyntää omansa ennen latausta.

- Pikatäydennys (?), tämän avulla henkiinheräämisajan voi puolittaa 20sek>>10sek. Paluuaika on normaali 20sek, mikäli vastapuolella on saarto käynnissä.

Listataan tähän myös OIC:n tuomat avut lähellä oleville pelaajille, vaikka ne onkin mainittu edellä. Käsittääkseni parannukset koskevat kaikkia sillä hetkellä lähellä olevia komppanian jäseniä.

- Lähellä olevien jäsenten armor on luokkaa parempi

- Lähellä olevat jäsenet eivät näy kartalla liikkuessaan

- Lähellä olevien jäsenten automaattinen parantuminen, 8hp/sekunti

Kykyjä kannattaa todellakin käyttää, koska palautumisaika on arviolta useita minuutteja. Kellosta en aikaa ottanut, mutta pitkään siinä meni ennen kuin sai uusia jonkun komennon.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Onko se joukkueenjohtajalla se precision strike vai mikä se oli jolla voi tuhota vaikkapa yksittäisen bunkkerin yhdellä iskulla?
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Onko se joukkueenjohtajalla se precision strike vai mikä se oli jolla voi tuhota vaikkapa yksittäisen bunkkerin yhdellä iskulla?

Jep, yleensä mennäänkin porukalla suoraan AAA:n kimppuun ekan bunkkerin tuhouduttua ja täsmäiskulla seuraava nurin.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Hyvä ryhmänjohtaja eivaihda tavoitetta kesken valloituksen/kun ei onnistu.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Hyvä ryhmänjohtaja eivaihda tavoitetta kesken valloituksen/kun ei onnistu.
Hyvä ryhmänjohta kyllä voi tehdä näin. Joskus esim. bunkkerin puolustus on erinomainen, jolloin kannattaa mennä toiselle laidalle kokeilemaan. Yhden bunkkerin mentyä laidalta menee usein kaikki muutkin kun hyökätään kahdesta suunnasta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Hyvä ryhmänjohta kyllä voi tehdä näin. Joskus esim. bunkkerin puolustus on erinomainen, jolloin kannattaa mennä toiselle laidalle kokeilemaan. Yhden bunkkerin mentyä laidalta menee usein kaikki muutkin kun hyökätään kahdesta suunnasta.
Kävi kerran silleen, että ryhmänjohtaja vaihtoi kaksi kertaa viidessä minuutissa parhaimmillaan.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Hyvä ryhmänjohtaja osaa vaihtaa FRAGOn oikeaan aikaan. Monesti tilanteet vaihtuvat niin nopeaan, että vaihtoja voi tulla hetiperään useampia. Esim. domin puolustuksessa saattaa ensin tulla FRAGOksi oma bunkkeri, hetikohta portilla oleva vihollisen APC ja pian sitten tuhoutunut AAA. Kaikki tämä minuutin sisään. Kaikella on tärkeysjärjestys ja se monesti riippuu hieman RJ:sta ja siitä mitä tämä arvostaa eniten.

Monesti näkee monta RJ:ta jotka vaihtavat FRAGOn sinne, missä itse haahuilee vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan, tonsorttiseen Silmä97 varmaan on törmännyt. Noita kuitenkin on paljon vähemmän nykyään mitä alkuun näki. Tai näin ainakin SVER:llä.
 
Vastaus: Millainen on hyvä ryhmän- tai joukkueenjohtaja?

Monesti näkee monta RJ:ta jotka vaihtavat FRAGOn sinne, missä itse haahuilee vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan, tonsorttiseen Silmä97 varmaan on törmännyt. Noita kuitenkin on paljon vähemmän nykyään mitä alkuun näki. Tai näin ainakin SVER:llä.
Olen S:V.E.R.:illä.
Oli tosin ainoa kerta, onneksi.
 
Ylös Bottom