Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Minkä PS3-pelin hankkisin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vinnie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Nyt taidan olla sillä kannalla, että UC3:a en osta ainakaan vielä, koska pelaan sitä vain SP:n takia eli hankin sen ehkä joskus myöhemmin. GT5, Dead Island, RDR, Skyrim...

Ehdottomasti RDR GOTY Edition, eli saat mukaan vielä yhden kaikkien aikojen parhaimmista lisäsisällöistäkin (Undead Nightmare) sekä tietysti kaikki muutkin RDR:n lisäjutut. Ja itse pelihän on paras länkkäripeli ikinä ja muutenkin yksi kaikkien aikojen parhaimmista peleistä, mitä on tehty. Eiköhän se kerro jo tarpeeksi. Pelattavaa riittää pelkästään yksinpelissä jo vähintään 30 tunniksi, jos sulla on kiire, mutta 50 tuntiakin hurahtaa äkkiä. Moninpeli on pelkän Deathmatchin lisäksi myös tavallista Free Roamia, joten voisin kuvitella kenen tahansa sunnuntaipelurin pelaavan moninpeliäkin vähintään sen kymmenen tuntia, sinun varmasti vielä enemmänkin (kunhan hankit suomalaista peliseuraa).

Tuo RDR GOTY löytyy tämän päivän ajan myös PS Storesta tarjouksessa hintaan 24.95e, mutta esimerkiksi Zavvista saat koko hoidon vielä halvemmalla (postikulut hintaan mukaanlukien).
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Eli mikä näistä: rdr, batman:ac vai bf3

Pahan pistit... Todella pahan. Jokainen peli on ostamisen arvoinen, mutta jos noista saisi valita vain yhden, jonka haluaisin kokea... Se olisi RDR. Et kuitenkaan mene vikaan myöskään Batmanilla. Suosittelen molempia. BF3:n ostaisin vasta, kun sen saa parillakympillä, sillä siihen ei enää kauaa mene. Ja RDR GOTY Editionhan lähtee nyt jo noin ~23 eurolla, samoin Batman kohta myös. Protip: osta kaikki, järjestyksellä ei väliä.
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Jos moninpeliä kaipaat, ehdottomasti battlefieldi, suosittelen jo pelkästään täältä löytyvän peliseuran takia (lähemmäs 500 henk.). Yksinpeliin sitten tuo RDR ja suositukset voit lukea ylempänä Exectan viestistä. Itse jos pitäisi valita battlefieldi lähtisi mukaan.

E: hidas..
 
Yhdyn molempien, Rainerufin ja Exectan kuoroon. Lisäksi Red Dead Redenption GOTY -editionissa saa samassa paketissa Undead Nightmare -lisäosan, mikä on mielestäni yksi pelien parhaista lisäosista, mitä on julkaistu. Ei sovi myöskään unohtaa Red Dead Redemptionin verkkopeliä.
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Juu elikkä Heavy rain ja LA Noire kiinnostas mut kumpaa suosittelisitte? Varmaan molemmat tulen hankkimaan mut kumpi ekaks :D
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Juu elikkä Heavy rain ja LA Noire kiinnostas mut kumpaa suosittelisitte? Varmaan molemmat tulen hankkimaan mut kumpi ekaks :D

L.A. Noiressa riittää enemmän pelattavaa, mutta tietääkseni Heavy Rain jää kauas Noiren teknologisesta toteutuksesta, joten ehkä on järkevintä pelata ensin Heavy Rain läpi ja siirtyä sitten Noireen. Jos homman tekee toisin päin, Heavy Rainin kasvoanimaatiot voivat järkyttää Noireen tottumisen jälkeen.
 
Suosittelen Call Of Duty pelisarjaa. Esimerkiksi Black Ops sekä Modern Warfare 3 ovat erittäin hyviä pelejä. Modern Warfaressa on hyvä kuvanlaatu ja Black Opsissa taas Zombie. Suosittelen kumpaakin ja Mw3 hinta on uutena n: 35-55e ja Black Opsin hinta taas n: pari kymppiä halvempi.

Edit: Mitä mieltä olette, että ostanko minä tämän pelin [Duke Nukem Forever] vaiko Battlefield 3?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Osta molemmat, Duke irtoaa jo kympillä. Bäfä kannattaa ehdottamsti hankkia, jos MP kiinnostaa. DNF vaan jos Duke kiinnostaa ja jaksa odotella pitkiä latausaikoja.
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Löytyykö storest jotain dead nationin tyylistä kaksinpeliä ku toi dead nation löytyy jo mut samantyylistä peliä kaipaisin?
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Osta molemmat, Duke irtoaa jo kympillä. Bäfä kannattaa ehdottamsti hankkia, jos MP kiinnostaa. DNF vaan jos Duke kiinnostaa ja jaksa odotella pitkiä latausaikoja.

Laitatko linkkiä mistä Duke Nukem Foreverin saa kympillä? :)

EDIT: Voishan sen Bäfänkin ostella. Coolshopista näytti saavan 32,95e tiedätkö mitään muuta paikkaa mistä saisi mahdollisesti halvemmalla?
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Laitatko linkkiä mistä Duke Nukem Foreverin saa kympillä? :)

EDIT: Voishan sen Bäfänkin ostella. Coolshopista näytti saavan 32,95e tiedätkö mitään muuta paikkaa mistä saisi mahdollisesti halvemmalla?
No voin sanoa, että hieman liioittelin tuon kympin kanssa, mutta ei mielestäni kovin kaukana siitä,

Jos ulkomailta tilaaminen ei haittaa:
Duke Nukem Forever (Sony PS3) £8.45 - Free Delivery
Duke Nukem Forever PS3 | TheHut.com

Suomestakin mukavaan hintaan:
http://www.coolshop.com/fi/catalog/...:+Kick+Ass+Edition,+PS3-peli&ad_prodid=501922
Duke Nukem:Forever Balls of Steel Edition PS3:lle @ Konsolinet.fi

Niin ja halvin Bähvä tulikin jo tuossa ylempänä mainittua @PurpleHaze

Edit: korjasin tuon Boostepin linkin pois, sillä Coolshophan tuota Dukea tarjoaa kympillä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tuli tuossa joululahjaksi 20e rahaa storeen. Mitäs tolla kannattaa ostaa, antais eniten vastinetta rahalle? Red dead redemption löytyy, undead nightmare maksas tuon verran. Onko parempaa vastinetta rahalle? Muita pelejä joihin dcl:iä sais ei ole kuin sitte gt5 ja jos BF3:seen on b2k jälkeen jotain julkaistu.
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

No resident evil 4 tai 5 riippuu pitääkö niistä. Ja samoin crysis (1), far cry 2.... onhan noita
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

Edelleen vaikea suositella pelejä omasta mielestä, tietämättä yhtään suositelavan pelimausta.

Hyviä valintoja kyllä Raatoankalta. Jos PSN -pelit käy niin,

Castle Crashers
Hard Corps: Uprising
Beyond Good and Evil HD
Oddworld: Stranger's Wrath HD
Flower

Sly'ta ja ICOakin tuolta löytyy, mutta suositeltavaa ostaa nämä levyinä.
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

No voin sanoa, että hieman liioittelin tuon kympin kanssa, mutta ei mielestäni kovin kaukana siitä,

Jos ulkomailta tilaaminen ei haittaa:
Duke Nukem Forever (Sony PS3) £8.45 - Free Delivery
Duke Nukem Forever PS3 | TheHut.com

Suomestakin mukavaan hintaan:
Duke Nukem Forever Kick Ass Edition /PS3 - Coolshop
Duke Nukem:Forever Balls of Steel Edition PS3:lle @ Konsolinet.fi

Niin ja halvin Bähvä tulikin jo tuossa ylempänä mainittua @PurpleHaze

Edit: korjasin tuon Boostepin linkin pois, sillä Coolshophan tuota Dukea tarjoaa kympillä.
Kiitoksia avusta, sillä tänään menee Bäfä 3 & Duke Nukem Forever tilaukseen coolshopista. Hintaa oli yhteensä 42,95e
 
Vastaus: Minkä PS3-pelin hankkisin?

No voin sanoa, että hieman liioittelin tuon kympin kanssa, mutta ei mielestäni kovin kaukana siitä,

Jos ulkomailta tilaaminen ei haittaa:
Duke Nukem Forever (Sony PS3) £8.45 - Free Delivery
Duke Nukem Forever PS3 | TheHut.com

Suomestakin mukavaan hintaan:
Duke Nukem Forever Kick Ass Edition /PS3 - Coolshop
Duke Nukem:Forever Balls of Steel Edition PS3:lle @ Konsolinet.fi

Niin ja halvin Bähvä tulikin jo tuossa ylempänä mainittua @PurpleHaze

Edit: korjasin tuon Boostepin linkin pois, sillä Coolshophan tuota Dukea tarjoaa kympillä.
Miten voivat myydä tuota Balls of Steel editionia hintaan 19€? Siinähän on vaikka mitä kamaa ja varmasti ovat ise maksaneet paljon enemmän tuosta. Ihan vaan varastontyhjennystä, kun ei osteta? Vois pistää tilaukseen, jos löytyy kaveriksi joku toinen halpa peli. (Yhdestä pelistä ei viitsi maksaa postimaksua).
 
Ylös Bottom