Vastaus: Mobiilimaailman tapahtumat ja uutiset
^ Kauppojen latausmääriä vertaillessa laitteita on kuitenkin useampi Applellakin, iOS-laitteita on tällä hetkellä myynnissä 3GS, 4, 4S, iPad, iPad 2, iTouch ainakin. Toki Android-laitteita on aikalailla enemmän, mutta kauppoja vertaillessa sillä ei käytännössä ole väliä. Kehittäjä tekee, tai ainakin luulisi tekevän, valintansa sen perusteella mille alustalle sovellus soveltuu parhaiten tai missä sillä on mahdollisimman laaja yleisö. Tällä hetkellä se on kiistatta Android marketissa jos perussovelluksesta puhutaan, ne kun toimivat kaikilla Android-versioilla tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta ja nekin ovat harvassa koska tilastojen mukaan suurin osa markettiin menevistä Android-laitteista on 2.x.x-versiossa eli vanhimmat laitteet on jo jääneet aika hyvin pois.
Toki tässä täytyy muistaa se että jos kehittäjä tekee esimerkiksi pelejä, on todennäköistä, että suurin yleisö saattaakin löytyä iOS-puolelta koska siellä todennäköisesti yhteensopiva laitekanta on isoin, jos rautarajoitukseksi laitetaan esimerkiksi iPhone 4 / iPad1 ja verrataan sitä vaikka nykyiseen + edelliseen Galaxy-sukupolveen. En ole Applen myyntejä seurannut mutta varmaan aika paljon enemmän jo pelkkiä iPhone 4:sia kuin yhteenlaskettu Galaxy S + Galaxy S2 myynnit eli yli 30 miljoonaa laitetta (20 miljoonaa ykköstä ja 10 miljoonaa kakkosta).
Mutta kuitenkin, kokonaisuutena puhuttaessa ei loppupeleissä eri laitteiden määrällä ole väliä, kehittäjä joutuu tekemään päätöksen arvioidun kohdeyleisön määrän ja kokonaisuutena kaupan suuruuden väliltä, ja toki muitakin vaikuttavia seikkoja on (turha tehdä sitä sadattatuhannetta pieruappia app storeen, jos Nokia storessa niitä on vain 10, helpompi kilpailla yms + paljon muita syitä varmasti on miksi kehittäjä valitsee storen jonka valitsee).
Itse toivoisin että lehdet yms. nyt viimein heräisivät siihen että Applen alusta ei ole se ainut ja että kannattaa myös Androidille tehdä sovellukset. Esimerkiksi kotoiset Pelaaja sekä Konsolifin tarjoaa sovelluksensa vain Applen laitteille joten eiköhän alkaisi olla aika korjata asia, yleisöä ja käyttäjiä olisi varmasti Androidin puolella
