Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Muutin sittenkin mieleni, 4:3 sen olla pitää!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nakkerton
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

nakkerton

Member
Okei, olin jo näin . lähellä ostaa uuden 28" widescreen tv:n, mutta viikonlopun pohtimisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että 4:3 on just fine. Tv:tä käytän ehkäpä suhteessa 60-40-10, pelaamiseen, töllöttämiseen ja DVD-leffojen katseluun. 28" WS näytti niin hirveän pieneltä ja varsinkin pelaamisen kannalta aivan liian pieneltä, ellen käyttäisi venytettyä kuvaa. Ajattelin lykätä laajakuvan ostoa vielä pari-kolme-vuotta, jolloin (toivottavasti) hyvät 32" ovat jo selvästi kilpailukykyisemmin hinnoiteltuja.

4:3 telkkareista tietoa etsiminen on vain ollut aivan helvetillistä. Niin arvosteluja kuin tietoakaan ei löydy, eikä netin usernet-ryhmistäkään ole juuri löytynyt mitään 4:3-malleista. Onko kellään mitään ehdotuksia? Koko pitäisi olla kuitenkin >25" ja hinta voisi olla 300 paikkeilla. Panasonic ja Sony taitavat olla parhaita vaihtoehtoja tälläkin saralla. Pansun tx-28ck1 voisi olla aika hyvä, mutta s-video-tuen puuttuminen on todella paha miinus.
 
Ei välttämättä yhtään huono vaihtoehto, vaikka kaikki nykyään toitottavatkin, että laajakuva on ainoa järkevä valinta. Olen itsekin miettinyt mitä olen hyötynyt laajakuvatelevisiosta. Ostos oli kyllä oikea, koska katson paljon DVD-leffoja (2.35:1-leffoja ei 4:3-kuvalla huvita katsoa), mutta kaikessa muussa laajakuva-TV on ollut perinteistä huonompi.

TV:n katselussa laajakuvasta on vain haittaa. Valtaosa lähetyksistä on perinteisellä kuvasuhteella, jolloin niitä on katsottava mustilla sivupalkeilla tai litistettyinä. Nekin ohjelmat, jotka esitetään laajakuvana ovat letterboksia, jolloin zoomaamalla saadaan koko kuva käyttöön, mutta kuva menee samalla epätarkaksi. Lisäksi zoomaamalla tekstitykset muuttuvat järkyttävän suuriksi ja onhan vielä alan käytäntönä, että tekstit laitetaan kuvan mustalle alueelle, jolloin laajakuvaa ei voi edes kunnolla käyttää. Jossain vaiheessa yleistyvä digi-TV toki tuo lisää laajakuvalähetyksiä, joista moni tulee olemaan kunnollinen anamorfinen, mutta kyllä siihen menee aikaa.

Voi sitä paitsi hyvin olla, että siirtyminen laajakuvaan jää puolitiehen, koska jenkit eivät ole kiinnostuneet. En osaa antaa lähdettä, mutta kuulin, että Jenkeissä myytävistä TV:stä vain joka kymmenes on laajakuva-TV. Taitavat siis amerikkalaiset sarjat pysyä perinteisessä kuvasuhteessa vielä pitkään. Onpa siellä ollut jopa paineita ruveta tekemään DVD-leffojakin jälleen kasvavassa määrin 4:3 pan&scannina.

Aika heikkoa on ollut tuo pelitukikin laajakuvalle. PS2:lle on löytynyt mm. GT3, GTA3, Jak & Daxter, mutta valtaosin tukea ei ole. Xboxilla tuki on ollut kohtalaisen hyvää, mutta kaikkein tärkein, eli Halo ei laajakuvaa ymmärrä. Gamecube on tainnut valita palikan mukaan kuvasuhteensakin muodon, kun laajakuvaa ei tueta lähes ollenkaan. Toivottavasti edes Rare viitsii vanhaan tyyliinsä tuen peleihinsä lisätä.

Kaiken lisäksi onhan vielä tuo laajakuvatuella saatava parannus peleihin aika pieni. Jos verrataan laajakuvaa laajakuva-TV:llä ja perinteistä kuvasuhdetta perinteisellä-TV:llä, jolloin siis kummallakin on koko kuva-ala käytössä, ei hyöty ole kovinkaan suuri. Autopelit tuntuvat vauhdikkaammilta, mutta muissa peleissä parannusta ei merkittävästi ole. Kuvan resoluutio on kuitenkin sama, eikä pelejä ole elokuvien tyyliin suunniteltu erityisesti laajakuvalle.

Laajakuva-TV:n pelikäytön plussat ja miinukset yhteen laskemalla on tulos selvä. Harvoista laajakuvapeleistä saatava hyöty on huomattavasti pienempi kuin laajakuvaa tukemattomien pelien mustista sivupalkeista tai kuvan litistämisestä aiheutuva haitta. Toivoa sopii, että tuki paranisi tulevaisuudessa, mutta selviä merkkejä siitä ei ole ja tärkeimmän markkina-alueen Jenkkilän pysyminen 4:3-kelkassa toimii aikamoisena hidastimena, ellei jopa lopullisena esteenä.
 
Jeps, kiitti vastatuksestasi Hex. Samoja asioita minunkin päähäni tuli. Yllättävän hyvin tuntuu laajakuvalla kuitenkin täällä Suomessa menevän, kun tv-kaupasta yli puolet ovat jo laajakuvia. 4:3-telkat ovat jo vähemmistössä kaikissa kaupoissakin ja se tuottaa vähän ongelmia löytää hyvää 4:3-mallia. Eiköhän PS3:n aikoihin laajakuva ole jo toimivin allround-vaihtoehto.
 
sen verran tosta nyt että konsolipeleissä anamorfinen laajakuva tuo aika mukavasti lisää ruutua, ja hyötyä on varsinkin split screeniä käyttävissä peleissä jos kuva voidaan pistää pystysuunnassa poikki, ja muutenkin, en kyllä ihan heti usko jos joku sanoo ettei pelaa peliä mielummin (anamorfisena) laajakuvana kuin "normaalina" 4:3:na.
ja mitä tulee Hexin peräänkuuluttavaan "hyötyyn" anamorfisen laajakuvan ja 4:3 kuvan välillä, on se kuitenkin tasan kolmasosa, eli varsin merkittävä kuva-alan lisäys.
 
Joo, varmasti 16:9 on parempi kuvasuhde myös pelejä ajatellen. Ongelmana on vain se, että sitä tukevien pelien määrä voidaan laskea yhden ihmisen sormia käyttäen.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan kameli
sen verran tosta nyt että konsolipeleissä anamorfinen laajakuva tuo aika mukavasti lisää ruutua, ja hyötyä on varsinkin split screeniä käyttävissä peleissä jos kuva voidaan pistää pystysuunnassa poikki, ja muutenkin, en kyllä ihan heti usko jos joku sanoo ettei pelaa peliä mielummin (anamorfisena) laajakuvana kuin "normaalina" 4:3:na.
ja mitä tulee Hexin peräänkuuluttavaan "hyötyyn" anamorfisen laajakuvan ja 4:3 kuvan välillä, on se kuitenkin tasan kolmasosa, eli varsin merkittävä kuva-alan lisäys.
Millä tuohon kolmasosan kuva-alan kasvuun pääsit? Kyllähän anamorfisen 16:9 ja tavallisen 4:3 kuvan resoluutio on aivan sama. Jos niitä siis katsotaan parhaalla mahdollisella tavalla, eli 16:9 anamorfista kuvaa laajakuva-TV:llä ja 4:3 kuvaa perinteisellä TV:llä, on kuva-ala aivan sama. Toki jos vertaat anamorfista 16:9 kuvaa ja 4:3 kuvaa kumpaakin laajakuva-TV:llä, on kuva-alaa 16:9:llä selvästi enemmän (olettaen, ettei halua vääristää kuvaa). Siitähän ei kuitenkaan ollut kyse vaan 16:9 ja 4:3 laitteiden vertailusta.

Kuten jo sanoin, on (anamorfinen) laajakuva ehdottomasti kivaa katsoa, mutta hyöty on aika pieni verrattuna sitä tukemattomien pelien vaikeuksiin. Tuo split screenin selvä paraneminen on tosiaan ihan totta. Osalle pelaajista se voi olla merkittävä juttu.
 
Toisaalta autopeleissä, esim. GT3, on ruudun jako vaakasuunnassa paljon järkevämpää, tällöin 4:3 suhde on parempi.
 
Jos muuten ajattelit laittaa rahasi 4:3 televisioon niin pitäisin huolen siitä että se on joko Grundig tai Sony. Sony mieluummin, mutta Grundig jos rahaa ei ole tuhlattavaksi merkin takia.
 
Aloin tässä itsekkin miettimään, mitä jos ostaiskin ihan tälläsen "normaalin tv:n" koska ainakin minä pystyn pelaa tolla olkkarin tv:llä mainiosti, vaikka se ei olekkaan wide, ainut mihin wideä tarvisin on DVD:t mutta niitäkin on tainut tulla katsottua yhteensä 5 kpl, joten... =)

Eli pyytäisin samaa kuin nakkerton, linkkejä hyviin 4:3 tv:siin, kiitos =)

T:Wombut
ps. tietysti toi rutkasti halvempi hinta ei vaikuta päätökseen *köh* *köh*
 
Elikäs, bongasin heti 28" 4:3 tv:n mutta hinta onkin sitten 500e =(

mutta tässä kumminkin tietoja

Mustapörssi

ja itse

Saloran

tolla hinnalla kyl sais jo 28" widescreeninkin... kellään mitään inside tietoa mistä tän sais "edullisesti" kun joskus jotkut niitä ihme liikkeitä tänne heittää =)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan nakkerton
Grundig? Kuulostaa hirveältä paskalta.

Grundig = Philips halvempana. Ei suinkaan hirveää paskaa, voittaa hintaluokassa minkä tahansa TV:n, Sonyt, Panasonicit ja kaverit jäävät kauas. Mitään paljoa yli 500 euron Grundigia ei vain kannata missään nimessä ostaa, se kun on hirveää paskaa hintaansa nähden.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Wombut
Aloin tässä itsekkin miettimään, mitä jos ostaiskin ihan tälläsen "normaalin tv:n"
Häh. Et sitten laajakuvatelkkaria ostanutkaan? Uuteen ns. normaali 4:3 telkkariin satsaaminen on TÄLLÄ hetkellä yhtä järkevää kuin 200 ee:n cd-soittimeen, kun samalla rahalla saa sekä dvd.n, että cd:n. Laajakuva tulee varmasti yleistymään vuoden parin sisällä niin paljon riittävästi, että 4:3 kuva-suhteella alkaa v*tuttaan.
Eli kyse on siis uudesta hankinnasta. Wanhalla toosalla pärjää tietysti täältä ikuisuuteen...:D
 
No siis, mitä jostain kuulin juoruja, niin alkavat widejen myynti jo hiukan hiipumaan, porukat varmaan odottaa niitä "oikeita" digitv:itä... eli jos nyt ostan halvemman 4:3 niin on mulla sit joskus varaa ostaa kunnon digitv. Koska ne kumminkin tulee vuoden kahden sisällä?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Wombut
No siis, mitä jostain kuulin juoruja, niin alkavat widejen myynti jo hiukan hiipumaan, porukat varmaan odottaa niitä "oikeita" digitv:itä... eli jos nyt ostan halvemman 4:3 niin on mulla sit joskus varaa ostaa kunnon digitv. Koska ne kumminkin tulee vuoden kahden sisällä?

No, jos aikoo ostaa telkkarin vain 1-2 vuodeksi, niin silloin kannattanee ostaa halvin mahdollinen, oli kuvanlaatu mitä tahansa. Ei se nykyaikana niin huono voi olla, etteikö sitä voisi pari vuotta katsoa. Jos nykyinen telkkari ei ole hajonnut, niin kannattaako ostaa uutta ollenkaan?

Oma Finluxini 25" 4:3 on jotain kuusi vuotta vanha, ja olin jo tohkeissani ostamassa uutta 32" ws-töllöä, mutta kun aloin funtsimaan, ettei sille ole tällä hetkellä mitään varsinaista hyötykäyttöä, niin miksi satsata siihen rahaa. Kaikilla on tietysti omat tarpeensa, ja ehkä minäkin alan katsella syksyllä ws:iä, kun taloyhtiöön tulee kaapeli. Silloin olisi mahdollisuus vuokrata digi-pääte, mutta sen kannattavuutta pitää harkita silloin.
 
Huomasin tämän topicin ja olen itsekkin ostamassa telkkaria, koska tuo minun huoneessa oleva 20v vanha telkkari (21") on aika p***a. kuvalaadultaan ja audio systeemeistään.
Huomasin hyvä hintaisen telkkarin jonka saan juuri rippirahoillani.

http://www.expert.fi/dynamic2002/index.php?module=tuotteet&navi_selected=1#tuote


Thomson 21MG15ET 21" tekstitelevisio

Black Pearl-kuvaputki

-teksti-tv
-automaattinen kanavien viritys 3 minuutissa
-yksinkertainen valikon käyttö
-etuliitännät kuulokkeille ja RCA-liitin

mitat: L 531, K 479, S 472 mm

268.00

+ BEST BUY TAKUU (5v)

Onkos kellään kokemuksia tuosta telkkarista tai Thomson telkkareista? Onkos tuossa muuten stereo äänet + scart liitin?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Icecube
Huomasin tämän topicin ja olen itsekkin ostamassa telkkaria, koska tuo minun huoneessa oleva 20v vanha telkkari (21") on aika p***a. kuvalaadultaan ja audio systeemeistään.
Huomasin hyvä hintaisen telkkarin jonka saan juuri rippirahoillani.

http://www.expert.fi/dynamic2002/index.php?module=tuotteet&navi_selected=1#tuote


Thomson 21MG15ET 21" tekstitelevisio

Black Pearl-kuvaputki

-teksti-tv
-automaattinen kanavien viritys 3 minuutissa
-yksinkertainen valikon käyttö
-etuliitännät kuulokkeille ja RCA-liitin

mitat: L 531, K 479, S 472 mm

268.00

+ BEST BUY TAKUU (5v)

Onkos kellään kokemuksia tuosta telkkarista tai Thomson telkkareista? Onkos tuossa muuten stereo äänet + scart liitin?
Tuohon televisioon en osaa sanoa mitään, mutta suosittelen, että pistät reilun 100 lisää ja hankit 28" television. Kuvakoon lisäys on huomattava ja saat strereoäänet, usean sivun(ellei enemmän) tekstitv:n ja kaksi scart-paikkaa vakiona, valitset sitten minkälaisen 28":n tahansa.

Hinta-kokosuhde on 28" televisioissa paras.
 
eipä mahdu 28" pieneen koppiini. 2 Scartia saan jakopalallani ja teksti-tv:llä ei ole paljon väliäkään, kunhan on. 2 Scartia riittää koska pelaan vaan dreamcastilla ja XBOXilla.
Saan paljon paremmat äänet kuin Stereo, koska tuolla hyllyssä lojuu mikrobitin testivoittaja kaiutinpaketti (Aztec).
Kertokaas nyt kokemuksistanne!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
jooh, mulle ainakin on toi RGB tuki aika must, ja ehdoton plussa on se NTSC vai mikä se oli, en muista, mutta tiedätte mitä tarkoitan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan nakkerton
Grundig? Kuulostaa hirveältä paskalta.

Itselläni on ns. kakkostv:nä Grundigin 20" TV ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Tietenkin ero tuohon ykköstv:n, Sonyn 28" 4:3, on huomattava, mutta kun ajatellaan että maksoi reilun tonnin vanhaa rahaa ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Huonoja puolia on heikko tekstitv ja vain yksi scartliitin. Lisäksi jos käyttää RGB-kaapelia niin PS2:n päällä ollessa TV-kanavia ei voi katsoa, koska puoliksi näkyy pelin kuvaa ja puoliksi TV-kuvaa. Mutta jos nuo isommat Grundigit ovat hinnaltaan ja laadultaan saman tasosia ei voi muuta kuin suositella.
 
Ylös Bottom