Nallekarhun joulu

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
NALLEKARHUNJOULU.jpg

Elokuva

Viime hetken lahjahankintoja markkinoilla tekevä 8-vuotias Maria (Marte Klerck-Nilssen) ihastuu ikihyviksi hyllyllä palkintona nököttävään pehmoleluun, nallekarhuun (John F. Brungot), joka osoittautuukin nopeasti hyvinkin eläväiseksi. Nallella on kuitenkin ihan oma suunnitelmakin, jonka seurauksena hän ja haleja kaipaava siiliystävä Pulla (Lene Kongsvik Johansen) päätyvätkin vallan muualle, ja on Marianin nokkeluudesta kiinni, saavatko kaikki onnellisen joulun?

Andrea Eckerbomin ohjaama Nallekarhun joulu on pikkuväelle suunnattu liveanimaatio, jossa Toy Storyjen tapaan lelut heräävät etsimään parempaa elämää.

Värikäs ja hauskasti animoiduilla leluhahmoilla kuorrutettu jouluinen seikkailu alleviivaa universaaleja sanomiaan ystävyydestä ja näkymättömien asioiden tärkeydestä ikärajattomuuteensa sopivalla tavalla ilman sen suurempaa paatosta. Tapahtumat sijoittuvat nostalgisesti menneeseen, aikaan, jolloin ei ollut kännyköitä, joten aikuisempikin katsoja voi kokea samaistumisia lapsuuden jouluista.

Suomidubbaus, mukana mm. Jarkko Ohtonen (Nalle), Menni Sinisalmi (Marian), Ilkka Villi (Isä) ja Katja Aakkula (Pulla), toimii digitaalisesti luotujen otusten kohdalla kivasti, mutta tökkii yhä ihmisten suihin väkisin tungettuna.

Yhteenveto

Rauhallinen ja postikorttimaisen idyllinen Nallekarhun joulu on perheen pienimmille passeli leffahetki, joskaan mitään joulun ihmettä ei sen muassa koeta.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom