Natseille nappi ottaan

TeRm0z

Arvostelija KonsoliFIN-jumalien armosta
Ylläpitäjä
Muutaman vuoden tauko toisen maailmansodan virtuaalinäyttämöiltä on tehnyt hyvää jo kertaalleen loppuun kulutetulle aihepiirille. Sniper Elite V2:n Natsi-Saksa tuntuu nimittäin yllättävän tuoreelta ympäristöltä modernin sodankäynnin ristitulessa. Brittiläinen kehittäjä Rebellion ei hiippaile kolmannen valtakunnan kujilla ensimmäistä kertaa, sillä pelaaja istutettiin tarkka-ampujan housuihin jo vuonna 2005. Jatko-osa ei lähde liiaksi uudistamaan vanhaa kaavaa vaan tyytyy päivittämään ulkokuorta nykystandardien mukaiseksi.

Vihollislinjojen takana

Tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan loppuhetkiin, tarkemmin sanottuna kevään 1945 Berliiniin. Sodan lopputulos on jo käytännössä selvillä, mutta saksalaiset taistelevat pääkaupunkinsa puolesta viimeiseen saakka. Amerikkalainen agentti Karl Fairburne lähetetään vihollislinjojen taakse varmistamaan, että natsien sotasalaisuudet kulkeutuvat länsimaiden haltuun ennen kuin neuvostoliittolaiset saavat ne näppeihinsä. Toisin sanoen kylmän sodan kilpavarustelu on juuri alkamassa. Herkullisista lähtökohdistaan huolimatta juoni jää taka-alalle köykäisen kerrontansa vuoksi. Tarinaa kerrotaan enimmäkseen tekstimuodossa latausruutujen aikana ja ainoastaan satunnaisesti lyhyillä välivideoilla.

Berliinin ränsistyneet kadut ja puoliksi tuhoutuneet rakennukset tulevat tutuiksi reilun kymmenen tehtävän aikana. Enimmäkseen liikutaan päivänvalossa, mutta satunnaiset yökomennukset nousevat tunnelmaltaan piikkipaikalle. Samaa kaavaa noudatetaan kentästä toiseen. Aluksi keskitytään hiiviskelyyn ja mahdollisimman huomaamattomiin tappoihin. Kulloisenkin päätavoitteeksi annetun salamurhan tai sabotoinnin suorittamisen jälkeen kytketään toimintavaihde päälle, kun pakoretki alkaa. Mukana kulkee kolme eri pyssyä: tarkkuuskiväärin lisäksi konetuliase harventaa joukkoja tukalissa tilanteissa. Vaimennetulla pistoolilla hoidetaan lyhyen matkan hiljaiset tapot. Vihollisille tehdään lisäkiusaa asentamalla miinoja tai räjähtäviä ansalankoja kulkureiteille. Kun muut kikat loppuvat, tekoälyä voi yrittää huijata katsomaan toisaalle heittelemällä kiviä nurkkiin. Pääasetta lukuun ottamatta varusteiden suhteen mennään hyvin niukalla linjalla, joten lähikontaktin välttäminen on äärimmäisen suositeltavaa.

[[{"fid":"26184","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]

Rebellionin uutukainen näyttääkin ehdottomasti parhaat puolensa onnistuneiden kaukolaukausten parissa. Nappiosuma satojen metrien päästä natsin silmien väliin tuo hymyn huulille vielä kymmenien toistojen jälkeen. Tunnelmaa nostattaa erityisesti tyylikäs Max Paynen Bullet Timeä ja tuoreimman Mortal Kombatin röntgenefektiä yhdistelevä hidastus, joka näyttää laukauksen seuraukset kaikessa kauheudessaan. Varsinaiseen tähtäämisen anatomiaan panostetaan juuri sopivasti ilman, että touhu muuttuu tylsäksi. Vaikeimmalla asteella täytyy huomioida etäisyydestä riippuen niin luodin ballistinen lentorata kuin mahdolliset tuuliolosuhteetkin. Mikäli hermo ei kestä moista hienosäätöä, helpommilla tasoilla hengityksen pidättäminen paljastaa, mihin laukaus laskeutuu. Hetkellinen hengittämättä oleminen vaatii kuitenkin sankarin pulssin tasaantumista esimerkiksi juoksurykäisyn jälkeen, joten päätön ryntäily kostautuu vaikeusasteesta riippumatta. Tunnelma on siis katossa avustukset kytkettyinäkin.

Muu toteutus ei yllä tarkka-ammunnan loistokkuuteen. Lähitaisteluissa höllässä riippuva henki ja kankeat kontrollit kannustavat toki oikeaoppisesti välttämään konflikteja, mutta ahdas kenttäsuunnittelu ja yliluonnollisilla aisteilla varustetut viholliset torpedoivat liian usein yritykset. Erityisesti tekoälyn toiminta jättää paljon toivomisen varaa. Esimerkiksi Splinter Cell: Convictionista lainatun haamukuvan pitäisi periaatteessa näyttää, mihin viholliset paikansivat Fairburnen viimeksi. Ominaisuudesta huolimatta koppalakkinen konekiväärimies löytää toiselle puolelle toria ehtineen sankarin epäilyttävän vikkelästi. Myös pimeyden turvin hiippaillaan usein veikkaa ja voita -tyylisesti. Toisinaan kentissä pauhaavan taustamelun aikana kivääriä sen sijaan uskaltaa käyttää huomaamattomasti. Helpotusta tuova audiokikka toimii mainiosti.

Tiimissä tähdäten

Jostain syystä PC:llä nähtävä kilpailullinen moninpeli jätettiin kokonaan pois konsoliversioista. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä nykymittapuulla yllättävän pitkän yksinpelin kyytipoikana tarjotaan yhteistyömahdollisuutta. Varsinaisen kampanjan kimppatahkoamisen lisäksi taisteluparin kanssa pääsee temmeltämään kolmessa vaihtoehtoisessa pelimuodossa. Perinteistä selviytymismoodia muistuttavassa Kill Tallyssa puolustaudutaan alati vaikeutuvilta vihollisaalloilta samalla, kun ammukset ovat kortilla. Bombing Runissa taistellaan puolestaan natsien lisäksi aikaa vastaan. Kentistä täytyy noutaa pakoretkeen tarvittavat esineet, ennen kuin pommikoneet saapuvat kylvämään tuhoa.

Hauskimmaksi muodoksi paljastuu Overwatch, jossa pelaajille annetaan selkeästi erilaiset roolit. Pelkästään konekiväärillä ja pistoolilla varustettu osapuoli joutuu taistelukentän keskelle lyhyitä tehtäviä suorittamaan, kun toinen vastaa elintärkeästä tulituesta kiikarikiväärinsä läpi. Yhteistyömoodit tarjoavat hauskaa vaihtelua tempoltaan rauhallisempaan yksinpelin. Lisäksi mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana jopa satunnaisessa seurassa pelaaminen onnistui yllättävän hyvin. Harmittavasti haastemuotojen kenttiä pyöritetään ainoastaan kolmella eri kartalla, mikä rajoittaa pitkäikäisyyttä.

Kiikarikivaa

Vaikka Sniper Elite V2 ei ole kedon kaunein kukkanen, ajavat grafiikat asiansa. Erityisesti kaukolaukauksia seuraavat hidastukset näyttävät komeilta kerta toisensa jälkeen, ja yökenttien valaistusefektit vakuuttavat. Kankeat animaatiot ja pelkistetyt kasvonpiirteet sitä vastoin rokottavat kokonaisilmettä. Lisäksi täysin staattiset ympäristöt ja paikoilleen liimatut esineet eivät edusta enää nykypäivää. Audiopuoli vakuuttaa kaukaisuudesta kantautuvilla tykin jylinöillään ja inhorealistisilla osumatehosteillaan, mutta musiikki alkaa toistaa itseään turhan nopeasti.

Lopullisen arvosanan miettiminen Rebellionin uutukaiselle ei ole helppoa. Vaikka plussapisteitä kertyy useilta osa-alueilta, kehitettävää jää yhtä lailla runsaasti. Hyviin puoliin lukeutuvat ainakin hieno tunnelma muihin nykyräiskintöihin verrattuna, erinomaisesti toteutettu tarkka-ampuminen sekä yhteistyömoodin tuoma lisäarvo. Toisaalta peli ei oikein tiedä, mitä se haluaisi olla. Periaatteessa hiipiminen on suositeltavin vaihtoehto, mutta kehittäjät tekevät varjoissa lymyilystä liian vaivalloista laiskojen suunnitteluratkaisujen vuoksi. Motivaatiota hiippailuun ei lisää sekään, että miltei joka kentän loppupuolella koetaan skriptattu suurhälytys pelaajan päänmenoksi. PlayStation 3 -versioon on lisäksi lipsahtanut yksi kardinaaliluokan bugi, joista muilla alustoilla ei tarvitse kärsiä. Peli ei nimittäin tallenna lainkaan keskellä kenttää. Tarkistuspisteet pysyvät muistissa ainoastaan niin kauan, kunnes koneesta sammutetaan virrat. Rauhallisuutta ja kylmiä hermoja vaativiin sessioihin täytyy siis varata reilusti aikaa etenkin vaikeimmalla asteella.

Mikäli aavistuksen erilainen räiskintäkokemus kuitenkin kiinnostaa, voi rahansa käyttää paljon huonomminkin kuin tarkka-ampujan työnkuvan tutkailuun. Toivottavasti tallennusbugi saadaan jossain vaiheessa korjattua, sillä Berliiniin palaisi mielellään uusintakierrokselle maisemia kiikaritähtäimen läpi tarkkailemaan.


Lue juttu sivustolla...
 

MAINOS

Ylös Bottom