Vastaus: NBA 2K13 [PS3/X360 Hype]
4-5h tuntia tuli pelattua tänään(my career) ja en kyllä ymmärrä yhtään miten tässä saa koreja aikaan. Kyllä harjoittelussa onnistun mutta taisin saada tasan yhden korin tehtyä ihan matsissa. On kyllä melko ulalla melkein kaikesta kun uusi pelisarjalle olen, enkä nyt oletakaan, että ekana iltana onnistuu kaikki. Silti kaipaisin tuohon korien tekemiseen vinkkejä. Uskalla enää edes yrittää kun rankaistaan niin kovin joka kerta epäonnistuessa.
Kannattaa varsinkin uran alkupuolella hakeutua heittämään vain vapaista paikoista, silloin ratkaisee oikeastaan vain ajoitus. Tosin miinustahan tarkkuuteen tulee myös jos olet kovassa vauhdissa/liikkeessä ja kuljetat palloa ei dominoivalla kädelläsi. Sitten taas jos sinulla on puolustaja kimpussasi, kiinnitä silloin huomiota dominoivaan käteesi, pyri tekemään tilaa saada puhdas heitto, esimerkiksi ihan perinteisellä stepbackillä (ohjaustattia nopeasti kulkusuunnasta pois päin) tai pienellä hämäysheitolla jonka perään laitatkin sitten kauniin sateenkaaren sukkaan
. Tärkeintä varmaan heittopeliä ajatellen on, että täytyy aina huomioida se, että mitä lähempänä puolustaja on sinua, sitä enemmän se laskee heiton tarkkuutta. Eli sun pitää saada ostettua hetki aikaa heitolle ja helpoitenhan se tapahtuu pikkunäteillä.
Sittenpä omiin tapahtumiin uralla:
Viime yönä oli ehkä hektisin matsi mitä olen vielä tässä versiossa kokenut... Konfrenssin semifinaaleiden 6. peli, sarja katkolla minun edustamalle Celticsille, vieraspeli ja vastassa tulikuuma Brooklyn Nets, yhden liigan parhaan pointguardin Deron Williamsin johtamana. Matsi oli alusta loppuun aivan järkyttävän tiukkaa, ja johto vaihtui 18 matsin aikana
. Viimeisen neljänneksen viimeiset 30 sekuntia, peli tasan, pallo meillä. Leikkaan omalla hahmollani röyhkeästi sisään ja ajan korille donkaten pallon korin lävitse Williamsin päähän, saan vielä vapaaheiton koska kontaktia tuli niin reilusti ajon aikana. Vapari sisää, 3 pinnaa johtoa Celticsille ja pelikellossa enää 7.4 sekuntia. Kellon soidessa neljänneksen lopun merkiksi, pallo painuu korin lävitse meidän päädyssä... Netsin Joe Johnson upottaa aivan järkyttävän fadeawayn kolmen pisteen kaarelta lähettäen pelin jatkoajalle, ai kerpele että sillä hetkellä kirpaisi.
Noh, jatkoajalle sitten, sama meno jatkuu. Koreja tehdään vuorotellen, 5 minuuttia kuluu nopeasti ja puhtaasti taas viimeiselle minuutille. About 40 sekuntia jäljellä, peli tasan, yritän käyttää hyökkäysvuoron nopeasti pelikelloa ajatellen että viimeinen pallonhallinta jäisi meille, leikkaan taas oikealta sisään, otan pienen stepbackin ja löydän Kevin Garnetin vapaana olevana paintin toiselta puolen, toimitan pallon hänelle ja KG upottaa helpon keskimatkan heiton ja taas meille tulossa vapaaheitto liiasta kontaktista. KG ei missaa ja Celtics 3 pinnaa edellä, kellossa jäljellä 29 sekuntia, Netsin pallo. Aikalisän jälkeen pojilla on taas uutta liikettä jaloissa, Deron Williams pyörii ja sekoittaa puolustustamme uhkaavasti, shotclock tikittää jo loppua, D-Will pistää syötön ilmaan ja juuri kun olen ihmettelemässä minne helvettiin se sitä laittaa, niin Joe Johnson ilmestyy screenin takaa kolmosenkaarelle, saa täysin vapaan heiton ja bum, peli on taas tasan, pelikellossa reilut 5 sekuntia. Tässä vaiheessa alkoi jo ohjain hikeentymään hyppysissä, sydämmen lyönnit tuntumaan voimakkaammilta, "ei helvetti enää toista jatkoaikaa" kävi mielessä
. Noh, aikalisän siivittämänä aloitus puolesta kentästä, Paul Pierce antamaan syöttöä sisään ja kiroan niin pirusti että miksi? Ei auta valitus, pyydän palloa kolmosen kaarelle ja kello alkaa raksuttaa. Pumpfaketan nopeasti ja Williams reagoi, ei mene täysin lankaan mutta reagoi, ostan tällä itselleni pienen hetken aikaa hivuttautua hänen ohitse vasemmalta koska oikella puolella on valtavasti ruuhkaa (paremmat heittosektorit hahmolleni on tosin oikealla), teen vielä nopean pyörähdyksen leikaten vielä syvemmälle vasemmalle ja sitten nousen ilmaan fadeawayn voimin, liikevoiman kuljettaessa edelleen päätyä kohden päästän pallon ilmaan ja summeri pärähtää erän päättymisen merkiksi. Levyn kautta renkaan eturautaan ja siitä pussiin. Se fiilis ja tuuletus mikä pääsi valloilleen täällä kämpässä, yön jo hämärtäessä, muistutti kovasti tätä:
[video=youtube;f1_-QP0wJTg]http://www.youtube.com/watch?v=f1_-QP0wJTg[/video]
Pahoittelen kovasti tälläisestä romantisoinnista ja vuodatuksesta, mutta nämä pelihetket ovat juuri se kaunein mitä olen tässä pelisarjassa kokenut. Vastaavanlaisia kokemuksia en ole saanut minkään muun urheilupelin kanssa. Aivan mieletöntä...
Ja seuraavaksi sitten, konfrenssin finaalit ja Miami Heat.
Game on!