Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Hoho. Kai sanoit että ne kanukit "glitchasi" vuoden 2004 World Cupissa, ja muutenkin pelasivat kuin neidit? No, ehkä tällä olisi saanut jo niin paljon käämejä poltettua että savu olisi näkynyt Suomeen asti.Kaiken muun hyvän lisäksi tänään tuli vielä EAUHL:ssa vastaan joku kanadalainen "jääkiekkoasiantuntija". Jostain syystä tämä kyseinen tyyppi pälpätti itsekseen koko pelin ajan jotain mikrofooniinsa, mitä jaksoin kuunnella parin erän ajan ennen mute-toiminnon käyttämistä. Kävipä sitten niin, että tämä kanadalainen sai jatkoajan viimeisillä sekunneilla rangaistuslaukauksen ja onnistui vielä kiekon laittamaan siitä maaliinkin. Omaksi onnekseni tämä Kanadan kansalainen kuitenkin juuri ennen laukaustaan työnsi kiekkoa taaksepäin, jolloin tuomari vihelsi pilliin, ja maalia ei tietenkään hyväksytty. Peli meni sitten rangaistuslaukauskilpailuun, jonka voitin. Vähemmän yllättäen sain heti tämän jälkeen ääniviestin, jossa sitten lauottiin kaikki ns. perinteiset, eli "vitunglitcheriidioottivammanenhomo". Kuulemma olin jollakin glitchillä vienyt häneltä sen rankkarimaaliin. Tähän vastasin sitten, että "rauhoitupa nyt hieman, se kuuluu ihan lajin sääntöihin, että kiekko ei saa rangaistuslaukauksen aikana liikkua taaksepäin". Tähän sain vastauksen, jossa kerrottiin, että älä sinä suomalainen rupea kanadalaiselle jääkiekon sääntöjä opettamaan, ja kiekko ei varmasti mennyt taaksepäin. Eivätpä sitten riittäneet tyypin kyvyt oman väärässä olemisensa huomaamiseen, mikä on toki tunnetusti yleinen vaiva nettipeleissä.
Onko Be GM modeen tullut säätömahdollisuutta otteluiden määrään? En todellakaan jaksa tahkota 82(?) ottelua per kausi.
onko joku nyt oikeesti päässyt pelaamaan noita eashl playoffeja,kertokaa ihmeessä??.peli
kaatuu aina kun yrittää hakee matsia,ja lukee vastustaja poistui pelistä. rasittavaa kun koko playoffien aikana ei pääse pelaa kerhopelejä kun toi paska kaatuu aina
Olen myös ihmetellyt tuota areenakorttia ja sen merkitystä! itellä on kansainvälinen arenaa 18000 katsojalla. ja en oo huomannu mitään kotietua.
Olis kiva tietää ko. kortin merkitys...
Anyway... kesken kauden sattui matsissa ihan hauska tilanne, kun Ovechkin ja Spezza taistelevat laidassa kiekosta:
Spezzas kick | EA SPORTS
Tietääkö joku onko lähiaikoina tulossa patchia mikä korjaisi tuon HUT maalivahti bugin? En nimittäin ala sen takia tekemään uutta nickiä ja maksamaan onlinesta ekstraa, että EA on kussut homman muroille. Plus muutaman korttipakan rahalla aukasseena ei hirveästi kiehdo teamia poistaa.
Tuossa HUT ketjussa on ollut juttua tuosta. Patchistä ei oo kai ollut puhetta, mutta luulis ea:n sellasen tekevän kun ei moni muukan asia tunnu toimivan, kuten eashl:n pleijarit.