Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 12 [PS3/X360]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Orou
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

milesizdead sanoi:
Olisikohan toisella tapahtunut nettioperaattorin suunnalla jotain muutoksia?

Tarkistakaa NAT:it ettei ole muuttunut tiukempaan suuntaan, samoin konsolien privacy settings, sieltä kaikki auki jos on jotain rajoitettuna.

Tunerit on pakko olla livessä uusimmat kaikilla siellä pelaavilla.

Itellä ihan toi sama ongelma pleikkarin puolella, eikä olla millään saatu toimimaan. Pelattiin ekaa kertaa vastakkain, kun toi kaveri sai pelin joululahjaksi. Kaikki pelitti juuri niin kuin kuuluukin, kunnes kolmannessa erässä näyttö muuttui yhtäkkiä kymmeneksi sekunniksi valkoiseksi, jonka jälkeen viesti "yhteys vastustajaan katkesi". Sitten koitettiin uudelleen, monena peräkkäisenä päivänä, ja ei toiminut. Ei sitten millään. Kummallakin toimii muita, paitsi toisiamme vastaan moitteetta, aivan kuin samitzu tuossa sanoikin.

Eli, jos nyt tuossa olisi jotain muutoksia tapahtunut nettioperaattorin suunnalla, niin mikä siinä sitten auttaa? Ja mitä muutoksia siellä noin yhtäkkiä muka voisi tapahtua?

Ja sitten, kertoisitko sinä (tai joku muu) miten nuo NAT: it ja privacy settingsit tarkistetaan, ite en ole ihan varma noista... Asetussarja pitäisi olla molemmilla uusin. Todella ärsyttävää, kun ei pääse pelaamaan häntä vastaan. Apuaa!
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Täällä ainakin hylännyt useita, mukaanlukien potkuja, korkeita mailoja kuin myös kädellä tehtyjä :)

Vaikka tästä paskasta löytyykin paljon bugeja niin tuo ei kyllä pidä paikkaansa että tuomari hyväksyisi kaikki. Tosin aika randomilla se niitä hyväksyy kun välillä täysin selvästi korkealla mailalla tehty tai jalalla potkaistu maali hyväksytään. Lisäksi taitaa sellainenkin urbaanilegenda liikkua, että kun pausetat pelin tarkistuksen aikana, maali hylättäisiin joka kerta.Vaan eipä pidä tuokaan paikkaansa.

Muutama peli nyt takana tuon päivityksen jälkeen netissä ja mitään suurta ja mullistavaa parannusta en ole versus peleissä huomannut. Liekö suuremmat korjaukset sitten muissa pelimuodoissa, sitä en pysty sanomaan.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Itse olen löytänyt oikean bugin:tuomari hyväksyy kaikki tarkistettavat maalit.Ei ole edes offline-vika kun teki tuon HUT:issa.Joukkueeni paras vasen laituri Sandy Jeannin teki jalkamaalin(tarkistin sen itse) ja se hyväksyttiin.:)

Ja tuolla yhdellä tapauksella sen todistat??? Itsellä melkeimpä enemmän tulee maaleja hylättyä, mutta kyllä niitä myös hyväksytään.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Itse olen löytänyt oikean bugin:tuomari hyväksyy kaikki tarkistettavat maalit.Ei ole edes offline-vika kun teki tuon HUT:issa.Joukkueeni paras vasen laituri Sandy Jeannin teki jalkamaalin(tarkistin sen itse) ja se hyväksyttiin.:)

Yllä olevien lisäksi toteaisin että ei ole sellaista kuin jalkamaali. Potkaisemalla ei saa tehdä maalia ja kiekko saa kyllä osua jalkaa/luistimeen mutta pelaaja ei saa tehdä potkaisevaa liikettä maalia kohti. Oliko vielä "jalkamaali"? Harvemmin nähnyt tässä pelissä hyökkääjien potkivan kiekkoa maalia kohti.

Nii tosiaan on noita maaleja hylättykin. ;)
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Pelaaja kuin pelaaja täällä on varmasti netin sparripeleissä törmännyt pelleileviin maalivahteihin, jotka vain haluavat pilata oman joukkueen pelin. Sattuipa sellainen matsi taas, mutta kaikki ei lopulta mennytkään ihan niin kuin hän tahtoi - pikemminkin kerrankin kuin Amerikan leffoissa. Ratkaisu tuli, kun kellossa oli jäljellä 0.1 sekuntia. Video oheisessa linkissä.

Troll Goalie Tribute
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Pelaakohan kukaan tuota BAP:ia maalivahtina? Millaisilla slidereilla kannattaisi lähteä yrittämään siten että omalle maalillekkin tulisi laukauksia ja ehkä jopa jonkinlaista pyöritystä omalla alueella (Vai onko korjattu NHL11:sta? en ole vielä nimittäin koittanut tämän pelin BAP:ia), jos edes ylipäätänsä mahdollista. Kysyisin myös millä turner setillä kannattaa BAP:ia pelailla? Ja onkos tuo päivitys (taisi eilen tulla) tullut myös x360:selle ladattavaksi, ei ainakaan ole mitään ilmoitellut. :cool:
Kiitoksia jo etukäteen vastauksista (jos niitä ylipäänsä tulee)
 
Moi,
Operation Sports:lta löytyy hyviä slidereitä, kannattaa käydä katsomassa että josko löytyisi omaan makuun jokin sopiva setti: NHL Sliders

Varmasti täältäkin foorumilta osataan neuvoa, itse en ole hirveästi noita säädellyt kun mennyt miltein kaikki aika tuossa EASHL:n kimpussa.

T: Mix
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Pelaakohan kukaan tuota BAP:ia maalivahtina? Millaisilla slidereilla kannattaisi lähteä yrittämään siten että omalle maalillekkin tulisi laukauksia ja ehkä jopa jonkinlaista pyöritystä omalla alueella (Vai onko korjattu NHL11:sta? en ole vielä nimittäin koittanut tämän pelin BAP:ia), jos edes ylipäätänsä mahdollista. Kysyisin myös millä turner setillä kannattaa BAP:ia pelailla? Ja onkos tuo päivitys (taisi eilen tulla) tullut myös x360:selle ladattavaksi, ei ainakaan ole mitään ilmoitellut. :cool:
Kiitoksia jo etukäteen vastauksista (jos niitä ylipäänsä tulee)

Tuli myös boxille päivitys ja pelin käynnistyksen yhdeydessä konsolin pitäisi kysyä sitä haluatko ladata päivityksen.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Okei, kiitti vinkistä, pitääpä jatkaa testailua. Peli itsessään tuntuu paranevan koko ajan mitä enemmän oppii pelaamaan, nyt tulee jo voittojakin allstars-tasolla, mutta kovaa vääntämistä se vaatii. Silti edelleenkin lähes joka pelissä saan ainakin yhden "goaltender interferience" -jäähyn, mikä saa sapen aina kiehumaan. Joskus omat tekoälypelaajat ajavat maalille huitomaan, ja siitä heti jäähy. Tuntuu että enää ei uskalla mennä kärkkymään ripareita maalin eteen, ja se syö aika lailla peli-iloa, vaikka toki on ehkä realistista. Mutta jos tällaiseen hardcore-realismiin EA pyrkii, saisi se näkyä muillakin osa-alueilla. On nuo maalivahdit aika-ajoin aivan järkyttäviä tunareita. Nyt kahdessa perättäisessä pelissä oman maalini eteen on tullut irtokiekko aivan molarin eteen, ja siitä on saanut vastustaja käydä läppäämässä helposti kiekon sisään. Oikeassa tilanteessa ei olisi moken tarvinnut kuin vähän tökätä kiekkoa sivuun, mutta kun ei.

Jotain mystisen kiehtovaa on silti tässä ikuisessa viha-rakkaus-suhteessa näihin EA:n kiekkopeleihin. :D

Näin on :D

Tuo moken "mailattomuus" on varmaan ainoa suuri miinus mitä mulla on ollut tuolla 1.00 sarjalla. Eikä ole kertaakaan tarkistettu maalia jos kiekko on maaliviivalla,huitomiset korkeat mailat yms. kyllä tarkistetaan...samalla asetus- sarjalla myös moken kaataminen ei tuota aina jäähyä...
Itselle on sellanen pelityyli tullut ajanmittaan et menen maalin taakse ja kärkyn sieltä maalin kulmia hyökkäyksessä,puolustuksessa saa tehdä melkein mitä vaan omalla maalilla mut pidän enemmän siniviivaa koska aika hanakasti toiset joukkueet hakee vaan vetoja viivalta mm. nyt bap-kaudella Tampalla on viivasta vetoja varmaan 80% :D

Bugi vai ei: vastustajalle saa jäähyn aiheutettua kun hipaset mokkea vihellyksen jälkeen ja vastustaja tönii/huitoo sua 5 kertaa on se aina 2 min. penalty ? :P tämäkin siis vain 1.00 sarjalla...

Ja tuohon liittyen..bapissa kun valmentaja haluaa sinun hankkivan vastustajalle jäähyn,vaikka teet tuon edellä mainitun,se ei silti kelpaa..se pitää vissiin olla joku koukkaus tai kampitus...tällä yritän sanoa että olis tuo joukkueen ja valmentajan välinen "kemia" voinut olla vähän parempi...samoin se jos teet pisteitä 120 ja viet pistepörssin "hyvä poika" jos teet kaudella 885 pistettä "hyvä poika" ehkä tohon toivois sisältöä vähän lisää.

Sentään NHL04:ssa jossa oli ea legendaarinen "dynasty mode" (muistanko oikein?) tuli aina pelin jälkeen sellanen lehti missä luki vaikka "Coyotes on liekeissä,omistaja on innoissaan"tai "pelaaja on hurjassa vireessä,pelaaja loukkaantui,joukkue ongelmissa",olis kyllä hyvä lisä GM:ään ja BaP:iin,samoin tuo sama ja vanha Stanley cupin voitto-video...oma ukko ei pääse kuvaan edes jos olet penkillä tai jäähyllä kun peli loppuu :D Pieniä mutta kuitenkin offline-pelaajille ja itse nhl:ää seuraaville sellanen välttämätön juttu ja luulen tämän olevan vaan jätetty näin koska on keskitytty myös verkkopelien juttuihin...
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Itse en NHL-sarjan 1 vs. 1 -otteluita kovin tosissani ole pystynyt ottamaan enää aikoihin, ja tänään taas nähtiin kerran miksi. Äsken taas oli sellainen hauska peli, jossa sain moneen otteeseen nostaa vastustajan mailaa kolmesta neljään kertaa peräkkäin ilman, että kiekko sieltä irtosi. Sitten vain oma pelaaja jäi ihmettelemään, ja vastustaja jatkoi matkaansa. Näitä tapauksia mahtui otteluun oikeasti 4-5 kappaletta. Kerran taisi kiekko toisella nostolla irrota. Omilta pelaajiltani sen sijaan irtosi kiekko vain yhdellä yrityksellä suurimmassa osassa mailannostotapauksista. Eihän tuossa ole yhtään mitään järkeä. Ottelu päättyi kuitenkin sentään 3-1 voittooni.

Sitten on tosiaan vielä se helevetin momentum kaikissa pelimuodoissa. Yksi surkeimmista keksinnöistä online-pelaamisessa ikinä.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Kertokaas olenko aivan ulapalla..olen nyt pelannut kauden bap:ia ja pitäs tuolta aueta parannuspaikka,se mailoista keskimmäinen jossa vaaditaan "pelaa luodulla bap-pelaajalla kokonainen kausi"...tarviiko siinä pelata playoffseja myös,meinaa kun ei ole auki tuo ja joka ikisen pelin kuitenkin (82) pelasin itse...?
Ei kuitenkaan ole mikään elämää suurempi menetys jos on jokin bugintynkä tässä,mut ihmetyttää se siltikin...luulis aukeavan sit ainakin 2:n kauden jälkeen... Voiskohan kyseessä olla kirjotusvirhe pelissä esim. "pelaa luodulla pelaajalla 2 kautta" eikä 1 kausi? :D
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Itellä ihan toi sama ongelma pleikkarin puolella, eikä olla millään saatu toimimaan. Pelattiin ekaa kertaa vastakkain, kun toi kaveri sai pelin joululahjaksi. Kaikki pelitti juuri niin kuin kuuluukin, kunnes kolmannessa erässä näyttö muuttui yhtäkkiä kymmeneksi sekunniksi valkoiseksi, jonka jälkeen viesti "yhteys vastustajaan katkesi". Sitten koitettiin uudelleen, monena peräkkäisenä päivänä, ja ei toiminut. Ei sitten millään. Kummallakin toimii muita, paitsi toisiamme vastaan moitteetta, aivan kuin samitzu tuossa sanoikin.

Eli, jos nyt tuossa olisi jotain muutoksia tapahtunut nettioperaattorin suunnalla, niin mikä siinä sitten auttaa? Ja mitä muutoksia siellä noin yhtäkkiä muka voisi tapahtua?

Ja sitten, kertoisitko sinä (tai joku muu) miten nuo NAT: it ja privacy settingsit tarkistetaan, ite en ole ihan varma noista... Asetussarja pitäisi olla molemmilla uusin. Todella ärsyttävää, kun ei pääse pelaamaan häntä vastaan. Apuaa!

Juu mielelläni kanssa kuulisin ohjeita miten noita NAT ja privacy asetuksia pääsee kokeileen/muuttamaan. Itsellä pitäisi ainakin olla NAT auki.. Todella ärsyttävää kun pelin ostin hyvin pitkälti että voi kavereiden kanssa netissä pelata mutta nyt ei sitten onnistukaan.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Google yleensä jeesaa aika hyvin näissä asioissa, tai jokin muu hakukone jota käytät.

Pleikka ei niin tuttu laite mutta tällainen löytyi tätä Googlea käyttämällä:

PS3™ | Internet-yhteyden testaus

Boksille tässä jotain ohjeita:

Hakutulokset - Xbox.com

Ja Youtubesta löytyy myös videoita jotka opastavat ongelmien parissa, joskus joutuu tosin soittamaan nettioperaattorille tai perehtymään modeemien asetuksiin etc.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Alkaa taas mielenkiinto kadota tähän peliin...
Viimesimmän päivityksen jälkeen ihan uskomatonta jäätyilyä jatkuvasti.
Aamulla pari tuntia BAPia ja neljä kertaa jäätyi. Viimeisellä kerralla helvetin tiukka matsi ja rankkareilla, kun kiekko ylitti viivan, niin peli yllättäen jäätyi...
Alkaa pikkasen vituttamaan
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Sitten on tosiaan vielä se helevetin momentum kaikissa pelimuodoissa. Yksi surkeimmista keksinnöistä online-pelaamisessa ikinä.
Mitä tarkoitat? Jotain EA:n väsäämää keksintöäkö, jossa toinen joukkue oikeasti heikkenee ja toinen taas paranee?
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Mitä tarkoitat? Jotain EA:n väsäämää keksintöäkö, jossa toinen joukkue oikeasti heikkenee ja toinen taas paranee?

Etkö muka ole koskaan kohdannut tätä? Se tapahtuu silloin kun tolpat alkaa kolisee itsellään, kiekot karkailee ja vastustaja runttaa kiekon reppuun joka paikasta. Tätä olen kokenut monta kertaa HUT -pelimuodossa, myös bottikin saa tämän "momentumin" (ja se on ärsyttävää HUT turnauksen finaalissa, vaikeimmalla vaikeusasteella). Hitusen ärsyttävää, pitäisi poistaa koko pelistä tälläinen "momentum" se ei ole kovin hauskaa kun aluksi olet johdolla 3-0 sitten hetken päästä oletkin jo tasoissa, vaan sen takia että vastustaja saa juuri tämän "momentumin", jolloin jokainen veto uppoo.. Onneksi en ole kohdannut tätä vielä EASHL:ssä.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Kaikille niille, joita kiinnostaa ruveta päivittämään NHL 12:n kokoonpanoja manuaalisesti PS3:lle, on se nyt ilmeisesti mahdollista. Lisätietoa löytyy täältä.
 
Vastaus: NHL 12 [PS3/X360]

Kaikille niille, joita kiinnostaa ruveta päivittämään NHL 12:n kokoonpanoja manuaalisesti PS3:lle, on se nyt ilmeisesti mahdollista. Lisätietoa löytyy täältä.
Kysynpä tässä samalla, että missä vaiheessa nuo loput SM-liigajoukkueiden musiikkipaketit ovat? Eikös tähän mennessä ole valmiina vain Pelicans, SaiPa ja HPK?

hexton13 sanoi:
Etkö muka ole koskaan kohdannut tätä? Se tapahtuu silloin kun tolpat alkaa kolisee itsellään, kiekot karkailee ja vastustaja runttaa kiekon reppuun joka paikasta. Tätä olen kokenut monta kertaa HUT -pelimuodossa, myös bottikin saa tämän "momentumin" (ja se on ärsyttävää HUT turnauksen finaalissa, vaikeimmalla vaikeusasteella). Hitusen ärsyttävää, pitäisi poistaa koko pelistä tälläinen "momentum" se ei ole kovin hauskaa kun aluksi olet johdolla 3-0 sitten hetken päästä oletkin jo tasoissa, vaan sen takia että vastustaja saa juuri tämän "momentumin", jolloin jokainen veto uppoo.. Onneksi en ole kohdannut tätä vielä EASHL:ssä.
Saattaa kuulostaa jokseenkin tutulta... tuohon "vastustaja runttaa kiekon reppuun joka paikasta" simppelin vastaus on se, että tämä vastustaja oikeasti on niin hyvässä vireessä tms. Vastarannan kiiskinä en kuitenkaan täysin allekirjoita näitä juttuja.
 
Täytyy olla tosi kova vastarannan kiiski jos ei tuota ole huomannut, tai sitten vaan pelannut peliä niin vähän. Pelaa toista sataa peliä, niin et voi olla huomaamatta tuota. Pilaa verkkopelit omalta osaltani lähes täysin, ei ole kiva pelata kun ajoittain suuri voima on tehnyt päätöksen että kaikki omat- tai vastustajan vedot uppoavat hetken sisään, tai tuo että kiekko ei pysy pelaajan lavassa ja toisella on juuri päinvastoin.
 
Ylös Bottom