Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 13 - keskustelua pelistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ollicas
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Ok, eli virallista pelaajapäivitystä ei ole tulossa, mutta tekeekö joku näihin itse päivityksiä? Maddenin puolelle aikoinaan löytyi netistä uudet rosterit, mutta en kuolemaksikaan muista että mistä ne sai enkä googlella löydä nyt oikeen mithään.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Osaakos joku auttaa kun pari kuukautta oli ongelmia pelin käynnistymisessä. Koskaan ei edetty edes kielivalintaan, saati alkuvalikkoihin. 5-10 kertaa kun koitti niin onnistui. Nyt on parin viikon aikana se ongelma poistunut, mutta nyt itse peli jäätyy.

Be a GM tilassa aina satunnaisesti peli jäätyi yleensä pelin loputtua kun yritti palata päävalikkoon, mutta eilen alkoi sitten yksi peli jäätymään aina toiseen erätaukoon. Koitin viidesti pelata ja aina toiselle erätauolle mentäessä ennen highlighteja jäätyi.

Päätin simuloida tuon matsin ja nyt seuraava peli jäätyi kesken toisen erän kun tein maalin.
Ps napista itse pleikkarin toiminnot toimii ja pelin pystyy lopettamaan, eli vain peli jäätyy.

Alkuun köynnistysongelmien yhteydessä luulin et lukupään reistailee tai on likainen, mutta viat tuntuvat olevan aina erilaisia ja levyssäkään ei naarmuja ole. Kuitenkin kaikki muut pelit toimivat levyltä, samoin leffat. Vain tämä nhl13 tilttailee.


Edit: be a GM moodin savessa vikaa. Pystyykö tekemään mitään? Uutta "uraa" kun ei jaksanut aloittaa niin tuli aloitettua pelkkä kausi ja korvattua kaikki NHL joukkueet ja tein Euroopan oman EHL sarjan.

Eurosarjoista aina 6 parasta joukkuetta mukaan ja nyt on oma eurooppaliiga. :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Tervehdys,

eipä ole paljon tullut kirjoiteltua tänne mutta luettua senkin edestä. Nyt aika on sitten taas suuri sanaisen arkkuni avaamiselle.

Tässä nyt änärin versus-matseja tahkonneena on alkanut ihmetyttään semmonen pieni juttu, nimittäin joukkuevalinnoista. Ilmeisesti olen outolintu kun pelaan sillä joukkuella jota olen kannattanut iät ja ajat, eli Edmontonilla. Oon tässä ruvennut ihmetteleen että onko tosiaan niin, että valtaosa pelaajista kannattaa Sharksia, Pittsburghia tai Chicagoa, vai onko kyse siitä, että niillä yli-arvoisilla supertähdillä pelaaminen on sitten tärkeämpää? Tason pyöriessä 60-61 välillä olen pelaajana ihan keskiverto, mutta ihmettelen sitä että miksi oikeasti hyvät pelaajat pelaavat aina näillä samoilla joukkueilla, vaikka taidot riittäisi voittamaan vaikka AHL-joukkueella? Vähän turhauttavaahan se on, että aina samat jengit tulee vastaan joka matsissa. Oonko käsittänyt idean jotenkin väärin, vai onko se rank-sijoitus niin tärkeä, että on pakko pelata noilla ns. huippujengeillä, vai onko niillä sitten vain niin paljon faneja? Mene ja tiedä.

Änäriä on tullu pelattua ihan ensimmäisistä lähtien, ja ainahan noissa bugeja ja bugimaaleja on ollut, mutta mun mielestä ne on nostettu vähän turhan korkeelle näissä keskusteluissa. Ne bugit kun on samat kaikille.. Ainahan se olisi kiva, että peli olisi aivan täydellinen, mutta eipä semmoista peliä ole vielä vastaan tullut missä ei noihin törmäisi.

Eipä mulla muuta, ylpeänä voitetaan ja hävitään Edmontonilla, ja joskus aika rumillakin lukemilla..

Ps. Jos voitat mut 8-0, ei varmaan tarvi laittaa viestiä perään että: "Näissä kovemmissa peleissä on tapana yleensä quitata jos huomaa että oot selkeesti huonompi" tjv. Mitä järkeä siinä on? Pelit pelataan loppuun, tuli pataan tai ei. Netin katkeaminen on ainoo hyväksyttävä syy lopettaa peli kesken. Aamen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Onhan niitä oma joukkonsa, joille tärkeintä on vain voittaminen, tilastot ja sijoitus leaderboardeilla. Käytössä oleva joukkue ja se, muistuttaako pelaaminen edes etäisesti jääkiekkoa, ovat tälle porukalle aivan epäolennaisia asioita, kunhan joukkue on mahdollisimman hyvä ja pelityyli tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen. Onhan toki myös merkittävä joukko pelin pelaajia, jotka eivät edes ole minkään tietyn NHL-joukkueen kannattajia.

Tuolle "näissä kovemmissa peleissä on tapana yleensä quitata jos huomaa että oot selkeesti huonompi" -tyypille ei voi tosiaan muuta kuin nauraa. Eipä ole tuollaista kommenttia tullutkaan vastaan ainakaan tosissaan sanottuna, ehkäpä tosin tuokin oli vain vitsi. Ylipäätään peleissä on yleensä tapana, että ei lähdetä pois, ellei yhteydessä ole jotain vikaa tai vastustaja jotenkin huijaa. Vai että oikein "kovemmissa peleissä"...
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Itse pelaan pääsääntöisesti Phoenixilla kun se joukkue GMConnected-liigassa itselle siunaantui. Ei viitsi "parempaa" joukkuetta ottaa koskaan, ettei vaan totu niihin hyviin pelaajiin ja yritä jotain yltiöpäistä sitten liigapeleissä kehnommalla materiaalilla. Hyvinhän tuollakin pärjää, enemmän se on peukaloista kiinni kuin pelaajista. Ja tuohan se lisää ilonaihetta kun sen ainaisen Chicagon/Pittsburghin/vancouverin kaataa kapisella kojoottilaumalla :)
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Morjens!

Olin vuosikausia FIFA-pelaaja ja 2004 änäri taisi olla edellinen jonka ostin ennen NHL12:a. NHL13 tullut hakattua yksin ja eritoten kavereiden kanssa ja vitutuskäyrä on näiden kahden viimeisimmän kanssa välillä tulipunaisella. Aloitetaan parilla kysymyksellä jos porukka tietää paremmin. Sitten jatkan maratonviestillä ja armottomalla blaastaamisella.

1. Vaikuttaako online vs-peleissä vastustajan level pelaajien hyvyyteen ja suoritukseen ylipäätään?
2. Jos ei vaikuta, miksi minusta tuntuu liian usein siltä, olenko vain huono, vai miksi en saa pelaajieni karvausta ja ampiaismaista aggressiivisuutta vastustajien vastaavalle tasolle?

Pelaan pääosin 2-3 pelaajan tiimipeliä kavereiden kanssa ja välillä pelaan (pelasin kunnes alkoi vituttaa liikaa) HUTtia ja välillä Be a GM:a.

BUGIT:

1. Rysty-onetimer viivalta. Ensinnäkään rystyllä vedettyä onetimeria ei ole olemassakaan oikeassa jääkiekossa, kuitenkin tekoalyn mielestä tämä on aina paras vaihtoehto. Kämmenpuolelta vedetyllä onetimerilla on kymmenkertaisesti vaikeampi tehdä maalia maalin edestä kuin räkärystyllä viivalta.

2. Viivapakit. Koitahan kulmasta syöttää omalle pakille viivaan, onnistut täydellisesti ehkä kerran viidestä, vaikka pakin lapa olisi kiekon edessä. Alas asti lipsahtaa kaksi kertaa viidestä kun pelaaja päättää syöttöä odottaessa vaikerrella ja kiemuroida kuolevan käärmeen tapaan sätkien hakien mahdollisimman huonoa asentoa syötön vastaanottoon tai yksinkertaisesti seisoo paikallaan kun kiekko lipuu lavan alta. Viimeiset kaksi kertaa viidestä pelaaja ottaa kiekon joskus harvoin kämmenpuolelle, useimmiten kuitenkin vaikka väkisin rystypuolelle ja kiepsauttaa vaikka väkisin itsensä epäluonnollisesti käyttäen kiekon viivan väärällä puolella.

3. "n. 45 asteen laukaus". Käytän tätä todella paljon itse vaikka onkin bugimaali. Tule laidasta sisään sopivalla vaudilla, että toinen laituri ehtii mukaan sopivasti ja vedä b-pisteen takakaarelta veskan taaimmaiseen patjaan ja hän sylkäisee kiekon suoraan toisen laiturisi lapaan. Viimeistele tilanne tekemällä maali tyhjiin.

4. "Vaiheet". Joskus vaihe kestää hetken, joskus, erän, joskus puolikkaan, joskus koko ottelun ja joskus saatanallisen pitkään. Vaihetta sivutaan HUT-kritiikissäni ja tarkemmin online vs-kritiikissäni. Tämä on mielestäni kaikista tärkein ja radikaalein bugi. Tämä mahdollistaa kaikki muut bugit tai luo niitä lisää.

5. "Junaharhautus" Maalivahti on voimaton AINA kun tämä harhautus tehdään. Rysty-kämmen-ylänurkka-tai mikätahansanurkka. Maalivahti on täysin voimaton. Itse en osaa tätä yleisintä läpiajoharhautusta. En tiedä tehdäänkö se kikkanappuloilla vain miten, mutta suurin osa päästämistäni maaleista on näitä.

6. Maalivahdit. Huonona päivänä vain liukuvat tai ylireagoivat jokaiseen kiekon liikkeeseen pelaten itsensä kolmen metrin päähän maalista. Tulevat lipuvaa kiekkoa vastaa silloin kun ei pitäisi ja jättävät tulematta silloin kun pitäisi.

7. Rysty. Tuskin tarvitsee edes selittää. Kuitenkin selittämättömästi pelaajat hakevat jokaisen syötön ja jokaisen tilanteen ensisijaisesti rystylle.


HUT:

Innostuin alkuun tästä kun kaveri hehkutti pelattuaan NHL12-huttia. Kyllästyin n. 100 pelin jälkeen tahkoamaan Lemieuxeja, Gretzkyja ja muita fiktiivisiä pelaajia vastaan koska pidän realismista ja näitä kavereita tuntui olleen joka toisella jantterilla. Ensimmäiseksi, en ylipäätään alkuunkaan ymmärrä miksi ihmeessä kenenkään mielestä on mielekästä pelata näillä satuhahmoilla kun heidän uransa on loppunut jo aikapäiviä sitten. Etenkään en ymmärrä sitä, miksi nämä kaverit pitää tuoda kyseiseen pelimuotoon. Ymmärrän että näillä saattaa olla ihan hauska pelailla muuten vaan, mutta vakavasti otettavaan HUTtiin nämä eivät kuulu. IMO. Maksoin jopa season passin -vaimikäseoli- kun heti alkuun huomasin, että luottokortit ovat vinkuneet siihen tahtiin, että en voi pärjätä ilman sitä. Ei siinä mitään, sijoitus oli kuitenkin vain pari kymppiä, mutta kun aloin viikoittain saamaan näitä "huippupakkoja", innostus laski entisestään. 20 pelin sopimuskortteja ja maksimissaan 83 overallilla olevia pelaajia. Mikään ei siis muuttunut. Joukkueeni oli edelleen yhtä nimetön ja kilpailukyvytön. Vähällä rahalla saa liian vähän, liialla rahalla menee mieli, se on mielipiteeni. Lisäksi HUTissa on perustavaa laatua oleva virhe, joka tuntuu olevan koko pelissä.

HETI ensimmäisestä aloituksesta alkaen näkee, kumpi pelin tulee voittamaan, tai kummalle se ainakin tulee olemaan huomattavasti helpompaa. Toisen jengin pelaajat ovat heti liukkaampia, ketterämpiä, nopeampia, vahvempia, syöttö- ja laukaisutaitoisempia. Tämä on vaihe. HUT on hieno idea kaikkine pelaajaostoinen toisilta käyttäjiltä jne, mutta itse en ole valmis tuhlaamaan satoja euroja ollakseni ylivoimainen, pyrin siihen mieluummin pelitaitojani kehittämällä, mutta sillä ei ole mitään (toki jotain mutta liian vähän) merkitystä tässä pelimuodossa. Palaan myöhemmin siihen, että pelitaidoilla on koko pelissä liian vähän merkitystä. HUT on hyvä idea, toimisi ilman markkinataloutta ja ilman EA:n pyrkimystä rahallisiin voittoihin ko pelimuodossa. Toivoisin rahaHUTin rinnalle HUTin jossa kukaan ei voi oikealla rahalla ostaa mitään, mutta EA tuskin tekisi tätä koskaan.


BE A GM/Tekoälyä vastaan pelaaminen:

Tästä ei paljoa, tässä on ollut aina vikaa. Olen mielestäni hyvä pelaaja, huomattavasti keskivertoa parempi, ainakin peliälyltäni ja yllätyksellisyydeltäni, kapulankäyttäjänä taas pikemmin keskiverto tai sen alapuolella. Niin hyvä en kuitenkaan mielestäni ole, että voitan Be A GM:ssa Kolmannella kaudellani jokaisen pelin tekemällä yli kymmenen maalia 90% otteluissa, ja kyllä, vaikeimmalla tasolla. Näin se vaan menee. En tiedä onko peliasetuksissani jokin vialla, mutta peliälyäni en tarvitse tässä muodossa juuri lainkaan, senkun painelen laidasta läpi ja vedän etuylänurkkaan ja siellä on. Ja vaikka kuka olisi itsellä maalissa, AI 1-10 laukauksellaan tekee maalin vaikka keskialueelta, jotta maalivahtini ei pitäisi nollaa. Toisaalta olen huomannut, että peli on vaikeampi jos säädän vaikeusastetta pykälän tai kaksi alemmas??!!?


Online vs-pelit:

Kuten jo kysyinkin. Vaikuttaako taso pelaajien kykyihin ja toimintaan? Kun pelaan pääsääntöisesti vain kavereiden kanssa kerran kaksi iltaa kuussa, olen alle 50-tasoinen (46-47?) tällä hetkellä. Jos joku sanoo, että taso ei vaikuta, toisaalta uskon ja toisaalta en. Tässä vaiheessa esiin tulee "vaihe". Tason korkeus ehkä vaikuttaa siihen kuinka suuri todennäköisyys kullakin pelaajalla on saada vaihe itselleen suotuisaksi, tai siihen kuinka kauan se kestää ja missä vaiheessa vaihe ilmaantuu. Vaihe ilmenee monella eri tavalla. Joskus se tekee minusta ylivertaisen liikkujan, maalintekijän, karvaajan ja syöttäjän heti ensimmäisestä aloituksesta alkaen. Karvauksen aggressiivisuuden tai minkään muun namiskan säätäminen on täysin merkityksetöntä, vain sillä on väliä minkälainen vaihde kohdallesi sattuu.

Nyt viimeisen parin päivän aikana olen tuskastellut huonoa vaihetta, en kaikkein huonointa, siitä lisää myöhemmin.

Viime päivinä vaiheeni on ollut se, että vastutstajan pelaajat ovat jokainen nopeampi kuin yksikään omani, jopa takaperinluistelijoina maailman hitaimmalla pelaajalla Grabneria ja Halliakin nopeampia. Läpiajoon ei pääse nopeudella, vain vastustajan virheestä, mutta silloinkin maailman hitain puolustaja pystyy ensiksi kiihdyttämään itsensä seisoma-asennosta warppinopeuteen ei missään ajassa vaan välittömästi. Jos tämä ei kuitenkaan riitä, nämä ydinfyysikkopelaajat ovat keksineet teleportin ja kykenevät teleporttaamaan itsensä maksimissaan n.5m matkan läpiajossa olevan pelaajan iholle ja räjäyttämään semtex-taklauksen asennossa kuin asennossa niin, että karkulainen räjähtää voltilla maalin yli tai niskamurtuma-asennossa alas, tai ihan vaan liimautuu iholle niin raivoisasti kiinni, että maalintekijäyrittäjän fysiikka lakkaa olemasta. Vastustajan pelaajat ovat myöskin niin ketteriä, että pystyvät jäljittelemään luistelijoideni luisteluratoja 100% tarkkuudeella ja tietävät ennen minua mitä teen seuraavaksi. Outoa se, että tähän pystyy tekoälyn lisäksi myös vastustajan kontrollissa olevat pelaajat. Heillä on myöskin 100% tarkka tökkäisy ja syöttö. Tökkäisykin on itseasiassa aina 100% tarkka syöttö. Tämä vaikka läpi tai flipperinä kolmen minun pelaajan ohi ilman, että yksikään heistä tietää edes koko kiekon olinpaikkaa ja vastustaja kykenee taas yli-inhimilliseen kumivenytykseen tai teleporttaukseen päästäkseen läpiajoon. Pelitaidoiltaan vastustajat ovat kuitenkin tämän viimepäiväisten vaiheen aikana olleet maksimissaan keskinkertaisia, joten olen onnistunut voittamaan siltikin n. 60-70% peleistäni. Tämä vaihe on perinteinen vaihe, joskus se näkyy selkeämmin, joskus ei niin selkeästi ja ehkä 1/20 peleistä voidaan pelata ilman vaihetta. Silloin pelaaminen on oikeasti hauskaa. Silloin otetaan miehestä, pelitaidoista ja peliälystä mittaa. Harmikseni tämä on kuitenkin kovin harvinaista.

Joskus vaihe vaikuttaa vähempiin asioihin kerralla. Joskus ainoastaan maalintekotarkkuuteen. Joskus maalivahtipeliin ja joskus pelaajien käyttäytymiseen ja joskus taas kaikkeen. Joskus vaihe on se, että minä en saa tyhjään maaliin kiekkoa minkään syöttelykuvion päätteeksi ja joskus vastustaja ei saa ainoatakaan maalipaikkaa vaan maalivahti odottaa kaukolaukauksen jälkeen kiekko patjojen välissä, että vastustajan pelaaja tulee tökkäisemään sen sisään kun ensin itse olen kahden pelaajan kanssa yrittänyt ottaa kiekkoa haltuun sekuntien ajan. Tuo kiekon sutiminen tyhjän maalin ohi muuten näkyy myös pelikatkoilla. Kun vaihe koskee vain omaa laukaisutarkkuutta kiekkoa ei saa tyhjään maalin kolmen metrin päästä edes pelikatkoilla.

Joskus vaihe menee niin överiksi, että kerran pelasimme kaverin kanssa yli 20-ottelua voittamatta niistä ainoatakaan. 3/4 osaa otteluista hallitsimme pelillisesti ja maalipaikkojen suhteen ylivoimaisesti, mutta kiekko ei mennyt maaliin. Tämän lisäksi yksikään hävityistä otteluista ei vaikuttanut tasopisteisiin laskevasti. Ottelun loputtua kun ottelusta saadut plus- tai miinuspisteen tulevat näkyviin, pistesake oli aina 0, taso ei pudonnut, eikä noussut vaan pysyi pisteen tarkkuudella samassa kohdassa. Miinuspisteitä ei tullut vaikka olisimme hävinneeet ottelun 8-0 laukaisten viisi kertaa ottelussa. Tämä vaihe on limbovaihe. Ja vaiheen vakavin muoto. Lopulta kun voitimme ottelun, alkoi pisteet taas rullata. Näitä vaiheita tulee aika ajoin. Joskus se kestää 3 peliä, joskus viisi, joskus ja onneksi vain kerran tuon 20.

Kun joskus harvoin vaihe sattuu minulle positiivisessa muodossa, ja uskoakseni tässä kohtaa tason korkeus tai mataluus tekee sen omalle kohdalleni harvinaisemmaksi. En nauti pelistä liiemmin oli vaihe mikä tahansa. Se tuntuu pakkopullalta, mutta silti pelaan. En halua olla arvotusti ylivoimainen enkä alivoimainen, haluan yksinkertaisesti vain sitä, että vain oleelliset asiat merkitsevät, eli se, kuinka hyvä olet ohjaimen kanssa ja kuinka hyvin näet pelin.

Ps. Edmontonilla pelaan minäkin aina!
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

1. Vaikuttaako online vs-peleissä vastustajan level pelaajien hyvyyteen ja suoritukseen ylipäätään?
2. Jos ei vaikuta, miksi minusta tuntuu liian usein siltä, olenko vain huono, vai miksi en saa pelaajieni karvausta ja ampiaismaista aggressiivisuutta vastustajien vastaavalle tasolle?
1. Ei
2. Taktiikat ;)

Ja aika hauska miten olet keksinyt ihan omia termejä momentumille ja lagille.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

1. Ei
2. Taktiikat ;)

Ja aika hauska miten olet keksinyt ihan omia termejä momentumille ja lagille.



1. Oletko varma?

2. Harrastan taktiikkojen näpräämistä. Ilmaisinkin asian, että niiden näpräämisellä ei valitettavasti ole tai ei ainakaan tunnu olevan juurikaan merkitystä. Ampiaiskarvauksen haluan kyllä itsellenikin. En sitten tiedä enkö muka ole löytänyt niitä asetuksia jo. Alea iacta est.

Lagaaminen voi olla kyllä osasyynä vastustajien ajatustenlukutaitoon, mutta mihinkään muuhun se ei vaikuta. Ja kerrohan ihmeessä miten momentum vaikuttaa toisistaan täysin riippumattomissa otteluissa niinkin kauan kuin 20 peliä samalla kun pisteitää kertyy nolla ottelun tapahtumista ja lopputuloksesta huolimatta? Sitä paitsi momentum pitää, tai ainakin pitäisi ansaita eikä saada lahjaksi arvalla heti ensimmäisestä aloituksesta alkaen. :)

EDIT: Hassua vaan että itse en lagaamisesta hyödy oli kuinka nopea tai hidas yhteys.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Mä oon aina laittanut sen oman huonouteni piikkiin kun välillä on niitä matseja mis en pääse puolustusalueelta mihinkään. Siinä vaan päivystetään maalin edessä ja blokataan vetoja. Sitten kun joskus pääsee omalta alueelta pois niin nää Marleaut luistelee heti kiinni ja niittaa takaapäin keskialueella kauheen pommin, siä Gagnerit ja muut pikkumiehet keräilee kamojaan ja sit taas puolustetaan. Samaten koko ajan on askeleen jäljessä puolustusalueella näis matseis.

Ja jos haluat varman läpiajon Oilersia vastaan (ainakin kun minä ohjastan), ota se Chicago, aloita siten että sidot sentterin, ota Keithillä kiekko, luistele vaan siitä suoraan yksin läpi - hyökkäykseen ja backhand - forehand - bum bum bum. Tai vaihtoehtoisesti voit antaa kiekon Kanelle, sillä se onnistuu kans. Siellä on Smidit ja Whitneyt viä sitomassa luistimen nauhoja kun oot jo yksin läpi. :)

Ja siitä kyllä tulee suurta iloa kun voittaa "häntäpään" joukkueella näitä huippujengejä. Yleensä tulee pelin jälkeen heitettyä gg:t ja respect-viestit näille urhoille, jotka pelaa niillä heikommilla joukkueilla. Ja kyl tää "kovemmissa peleissä"-kommentti oli ihan tosissaan laitettu, sieltä tuli viä muutamat muut samansuuntaiset siihen päälle. Vastasin tohon viestiin vain takasin että kiitos pelistä, olit parempi. Näillä mennään!
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

1. Oletko varma?

2. Harrastan taktiikkojen näpräämistä. Ilmaisinkin asian, että niiden näpräämisellä ei valitettavasti ole tai ei ainakaan tunnu olevan juurikaan merkitystä. Ampiaiskarvauksen haluan kyllä itsellenikin. En sitten tiedä enkö muka ole löytänyt niitä asetuksia jo. Alea iacta est.

Lagaaminen voi olla kyllä osasyynä vastustajien ajatustenlukutaitoon, mutta mihinkään muuhun se ei vaikuta. Ja kerrohan ihmeessä miten momentum vaikuttaa toisistaan täysin riippumattomissa otteluissa niinkin kauan kuin 20 peliä samalla kun pisteitää kertyy nolla ottelun tapahtumista ja lopputuloksesta huolimatta? Sitä paitsi momentum pitää, tai ainakin pitäisi ansaita eikä saada lahjaksi arvalla heti ensimmäisestä aloituksesta alkaen. :)

EDIT: Hassua vaan että itse en lagaamisesta hyödy oli kuinka nopea tai hidas yhteys.
1. Ite pelannu n. 650 versus peliä 1v1, Hut ja GmC ja näistä paremmin pelannut on voittanut noin 90% peleistä, loput 10% sitten tuuri/momentum/lagi yhdistelmä voittoja.

2. Ite kyllä löytäny just semmoset taktiikat, ettei pakit ryntäile itekseen vastaan ja karvaaminenkin onnistuu. Jatka näpräämistä kyllä ne oikeat sieltä löytyy.

Sitten tuohon lagiin, mulla ainakin vieraspelit lagaa tosi usein. Joskus vähän joskus pelikelvottomasti. En tiedä johtuuko mun 11/1 megasesta vai mistä, mutta kotipeleissä ei mitään vikaa. Mulle tuli mieleen omat vieraspelit, kun luin tota sun tekstiä; vastustajat nopeempia, syötöt päin ****** yms. Momentumista oon kuullut, että kovan taklauksen jälkeen tulee n. 15s momenttumi ja pitkän pyörityksen aikana tulee pitempi aikainen.

En sitten tiedä mitä haet tuolla ''vaiheella'', koska en ite pysty samastumaan siihen. Omasta tekemisestä se on mun mielestä kiinni.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

1. Rysty-onetimer viivalta. Ensinnäkään rystyllä vedettyä onetimeria ei ole olemassakaan oikeassa jääkiekossa, kuitenkin tekoalyn mielestä tämä on aina paras vaihtoehto. Kämmenpuolelta vedetyllä onetimerilla on kymmenkertaisesti vaikeampi tehdä maalia maalin edestä kuin räkärystyllä viivalta.
Pakko nyt tähän tarttua kun ei avaudu mulle. Miksi ei oikeassa lätkässä ole rysty onetimeria? Joudutko jäähyllä jos teet semmosen vai mitä? :o
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Pakko nyt tähän tarttua kun ei avaudu mulle. Miksi ei oikeassa lätkässä ole rysty onetimeria? Joudutko jäähyllä jos teet semmosen vai mitä? :o

Montas kertaa olet nähnyt rysty-onetimerin oikeassa jääkiekossa menevän viivalta ylänurkkaan? :) Kyllä mä luulen, että koutsi antaa siitä jonkun rangaistuksen pukkarissa jos vääntää ittensä väkisin selvässä onetimerpaikassa rystypuolelle.

Noh, vähän liian kärkkäästi sanottu, että ei sitä ole olemassakaan, mutta eipä siinä mittakaavassa kuin NHL-pelimaailmassa.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Tuo olikin ainut video pelivideoiden lisäksi jonka onnistuin laiskalla googlaamisella löytämään. ;)

Nämä on kyllä pirun harvassa...muistan vain Steve Yzermanin tekemän rysty-onetimerin jonka hän teki kylläkin ollessaan puoliksi taklattuna,eli tuurilla nopeasta lennosta.
Toinen on Crosbyn tekemä,muistaakseni Islandersin verkkoon,mutta se ei tullut syötöstä vaan islen pakin luistimesta lapaan ja mailasta maaliin,mutta siinä kyllä se lapa laitettiin rystyllä eteen tarkoituksella.Videota en löytänyt näistä ainakaan youtubesta.

Mielestäni nämä ei pitäisi olla kauhean yleisiä pelissä,tai ei saisi olla.Ohjauksena näitä kyllä löytyy,mutta että ihan tarkemmin one-timerina ei :)
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Mikä perhana on, kun latasin paripäivää sitten tulleen uuden asetus-sarjan, koko peli jumittaa nettipelissä ja joskus jopa valikoissa.
Kellään muulla samaa ongelmaa??
Menee statsit ketuiks kun 4/5 pelissä lukee katko.
Vastatkaa jos tietoa.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Olen täällä jo pitkään valitellut pelin jumiutumista.

Alkoi aikanaan peliä käynnistettäessä kun ennen valikoita jumiutu. Sit se loppu yks kaks, mutta alkoikin itse peli jäätymään. Välillä valikoissa, välillä pelissä.

Tällä hetkellä peli jäätyy yleisimmin itse pelitilanteessa. Erikoiseksi tekee myös se, että jos peli jäätyy esim erätauolle lähdettäessä, päävalikkoon ladatessa tms. niin ps nappi toimii ja pelin pystyy lopettamaan. Useimmiten kuitenkin peli jumittuu tosiaan kesken pelin, jolloin koko konsoli jäätyy eikä mistään tapahdu mitään.

Olen koittanut kaikkea mitä netistä on löytynyt. Omien musiikkien poistoa, näytön asetukset pleikasta uusiksi ja eilen poistin kaikki vuoden aikana tekemäni tallennukset, sinne meni urat jne. Eikä auttanut. Eka peli ja jäätyi jatkoajan viimeisellä minuutilla.

Änäri on ainut peli jota jaksaisin tällä hetkellä pelailla, mutta en pysty ainuttakaan peliä pelaamaan. Mikään muu peli ei oireile mitenkään ja levyssä ei ole naarmun naarmua, joten en käsitä mistä johtuu.
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Mikä perhana on, kun latasin paripäivää sitten tulleen uuden asetus-sarjan, koko peli jumittaa nettipelissä ja joskus jopa valikoissa.
Kellään muulla samaa ongelmaa??
Menee statsit ketuiks kun 4/5 pelissä lukee katko.
Vastatkaa jos tietoa.

Mulla oli kans vähän saman tyyppistä ongelmaa(tosin myös aikaisempien asetus-sarjojenkin kanssa)mutta ite löysin ratkaisun tekemällä pleikkariin kokonaan uuden käyttäjäprofiilin ja aloin pelaamaan sitä kautta. Ei oo sen jälkeen jumittanut et en tiedä kuin yksittäinen ratkasu tää sitten oli et toimiiko muilla:)
 
Vastaus: NHL 13 - keskustelua pelistä

Juu itsellänikin on ollut online vs peleissä sairasta lagia ja sit 3. erässä jäätyy koko peli.Tässä 5 päivän sisällä jäätyny kahdesti. Voi painaa PS näppäintä ja lopettaa pelin, mutta onneksi ei ole vaikuttanut tilastoihin. Kyllä kuitenkin tollanen ärsyttää kun on pelannu turhaan sairaan lagista peliä ja johtanu vielä ennen jäätymistä. Ja joo oli vieraspelei.... Aina tulee meille vieraspeli.
 
Ylös Bottom