Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 21

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lake79
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuubi on niitä pullollaan

Tämä nyt oli niin turha ja nollainformaatioviesti, kuin olla ja voi. Jos joku kysyy neuvoa, niin on aika turhaa kuittailua tulla vaan toteamaan, että "Kato YouTubesta!". Tai jos tietää, että Tubessa on ja tulee sitä mainostamaan, niin voisi sitten vaikka linkittää jonkun asiaankuuluvan videon pelkän one-linerin sijasta. Kuuluu niinkuin hyvään ja asialliseen keskustelukulttuuriin...

Noin muuten komppaan kyllä Omppua. Onhan se vähän ihmeellistä ja hutiloidun oloista, jos uusia ominaisuuksia ja kontrolleja ei mitenkään esitellä tai "opeteta". Vaihtoehtoinen esimerkki NBA 2K:n puolelta: Tänä vuonna tuotiin uusi vaihtoehtoinen tapa heittää palloa ja se esitellään pelin sisällä sekä erilaisella ikkunalla kuin myös videolla, että "Hei, tämä on tänä vuonna uutta! Näin tämä toimii. Voit käyttää vanhaa tapaa tai kytkeä uuden päälle valikosta X". Noin se hoidetaan oikein.
 
Asiasta ihan toiseen.
Miksi jäähyissä välillä on edessä ”pelin häirintä”.

Voi siis olla:
Koukkaus
Toisella kerralla
Pelin häirintä - koukkaus

Ja nämä vaihtoehdot on käytännössä jokaisen eri jäähyn yhteydessä mahdollisia.
 
Kaipa se on obstruction - hooking (pelin häirintä - koukkaus), mikäli rikottu pelaaja ei ole kiekossa.

Ja nyt löysin myös valikoista ilmeisesti tuon ilmaveivauksen (lacrosse deke vai mikä nyt oli nimeltään?), en ole vielä onnistunut tekemään, tässä kun superstar -tason bottia vastaan jauhan hutissa squad battlea aivan susipaksalla joukkueella. :D
 
On ne ohjeet siellä jossain lukuisten välilehtien seassa asetuksissa tai näin oli aiankin testiversiossa, mutta ihan turhan vaikeaksi se on tehty löydettäväksi kuten edellä ootte puhunu. Ja mitä siihen ilmaveiviin niin enpä ole vielä kenenkään nähny sitä tekevän, mut eashl:ää oikeastaan vaan pelaankin ni joillain hut:n kynä ukoilla se voinee onnistua paremmin kuin puukäsi voimahyökkääjällä. Animaation se tekee, mutta kiekkoa se ei ota siihen lapaan ikinä.
 
Täs kuulemma saa helpolla one-timereista maaleja..tulee mieleen ysäri-änärit :D no ei mut vähän..

Ite tykkään enempi tehä yksilösuorituksia ja reboundeja..
 
Kyllä on niin kaksijakoiset fiilikset. Siis toisaalta maalinteko onnistuu mutta puolustus vuotaa kun seula (Uratila). Ammattilaistaso

NYR 3 peliä. Maaliero 16-15. Päästetyt siis 5 maalia per peli.
Ensimmäisestä pelistä häviö, sitten häviö jatkoajalla ja nyt voitto . Tosin tuostakin voitosta pitää kiittää tekoälyn 5min jäähyä. Ylivoimalla tein neljä maalia. :D. Pelaan ammattilaistasolla. Yritin puoliammattilaistasolla, mutta ne pelit päättyy tyyliin 8-0 jossa ei ole mitään järkeä.

Maalinteko siis sujuu mutta puolustus vuotaa. Mitä suosittelisitte harjoittelun lisäksi. Kun ei sekään ole tarkoitus ettei tekoäly tee mistään :D
 
Maaleja tulee liikaa??
 
On muuten hienoa ettei enää nhl 21 löydy niitä divareita ollenkaan, tarkoittaa sitten sitä että kaiken maailman pers..lijät yms. tulee vastaan nyt sitten tuolla rivalsseissa. Eilen ajattelin töiden jälkeen pelata pari-kolme matsia ennen muita hommia niin sehän olikin varsin hieno kokemus. Ekassa pelissä tuli vastaan kaveri joka teki kahdesta ekasta hyökkäyksestä one-timerilla maalin, no ajattelin että katotaan nyt vielä maalin verran että osaako oikeesti pelata. Kaveri vei aloitusvoiton toisen maalin jälkeen ja päättikin sitten lähteä omaan päähän kuluttamaan aikaa kun peliä oli käyty huimat neljä minuuttia. Seuraavassa pelissä vastassa heikompi peluri jota vastaan johdin toisessa erässä 6-1, kaveri rupes mun kuudennen maalin jälkeen tekemään omia maaleja sekä aina kun sain kiekon niin ei kun kamppia yms. kehiin. Kolmannessa pelissä löin 10 minuutin kohdalla pelin 3-0 jonka jälkeen vastustaja päätti sitten jättää ohjaimen pöydälle... Eli ihan mukavaa oli taas pelata, ihmettelen vaan et miksi porukalla menee noin tunteisiin kun kyse on kumminkin vaan videopelistä Ja sen verran vielä muuten et kaikki vastustajat oli suomalaisia joukkueiden nimistä päätellen, eipä yllätä tämäkään..
 
Maalivahtipeli taas vaihteeksi laadutonta, jos 2 ekalla laakilla on tehty 2 maalia, niin ei siinä hirveen hyvät lähtökohdat oo matsiin lähteä. Saatika, kun kassari ei anna edes mahdollisuutta välillä voittaa.
Maalinteosta sen verran, että jos läpiajosta ei yritetä maalia vaan venataan kaveria takatolpalle, niin kyllä se syö tässä pelissä eniten. Tässäkin pelissä huomannut sen, että aivan sama kuka on uunissa, kun vedot uppoaa kumminkin.
 
Mulla on nyt pahasti hakusessa jääkiekon yksi perustaidoista. Eli taklaus. Joskus voitin taklaukset ihan helposti mutta nykyään tuntuu olevan niin vaikeeta. Varsinki noissa Hutin tehtävissä jossa on tehtävänä tehdä x taklausta.

Edit: Kiitti Jake. Mulla on ohjauskomennot hakusessa, meinaan päätin huijata vähän nyt (lasketaanko huijaukseksi?) Meinaan vaihdoin 94 komennoille, jossa ympyrä on taklausnappi ja heti sain 10 taklausta :D

Mä en tajua :S. Meinaan pidin vaan ympyrää pohjassa ja taklauksia tuli, Mutta tein samaa myös oikealla tatilla, joka on mielestäni kanssa taklaus, mutta sillä ei vaan onnistu :S. Ehkä ympyrä on sitten vaan helpompi käsitellä
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on nyt pahasti hakusessa jääkiekon yksi perustaidoista. Eli taklaus. Joskus voitin taklaukset ihan helposti mutta nykyään tuntuu olevan niin vaikeeta. Varsinki noissa Hutin tehtävissä jossa on tehtävänä tehdä x taklausta.
Kiekottomia ukkoja nurin vaan niin johan tulee. Myös Rushissa on helppo vedellä levyiksi.
 
Outoa kyl ettei uusia kikkoja opeteta, mutta hauskaa et niitä on tullut :D
Syötöt itelle laidasta ja varsinkin maalin takaraudasta on ihan hauskoja ja välillä myös tehokkaita ( LB/L1 pohjassa syöttönappulaa). Kelpo lisä myös tuo HUT RUSH, ja ihan loistavaa et objectiveistä ei enää niitä stanan lainakortteja
 
Joo tuon maalintakana käännön opettelin kaveria vastaan ja löysin sitä kautta lähes varman maalipaikan häntä vastaan. Siitä maalin kulmalle ja aina poikittaissyöttö perille ja takatolpalta tyhjiin. :D
 
Onko peli muuttunut viimevuotisesta yhtään paremmaksi ? Viimevuotista pelasin tasan 10 peliä ja siihen jäi, oli niin surkee kaikessa!
 
Onko peli muuttunut viimevuotisesta yhtään paremmaksi ? Viimevuotista pelasin tasan 10 peliä ja siihen jäi, oli niin surkee kaikessa!
Ei ole. Be a Pro parani ekan kerran vuosiin, mutta täysin päälleliimattuna ja vasemmalla kädellä tehtynä. Hut Rush on ihan hauska uusi pelimuoto ja NHL 94 varmaan ok kun tulee kuun lopussa, siinähän aikalailla se. Pelaa muuta.
 
Tuntuu ettei kukaan tiedä. Eli kysyn nyt vielä täältä. Onko kyseessä bugi vai jonkinsortin rangaistu? Olen nyt pelannut HUTissa ja 4 viimeisintä olen voittanut. Viimeisimmän äsken, jossa vastustaja lopetti pelin tilanteessa 3-0 mulle. Mutta yhdestäkään noista neljästä viimeisimmästä pelistä ole saanut noita rivals pisteitä (vai miksi niitä kutsutaan). Rauta-hopea-kulta.... listalla

Eli bugi vai onko multa evätty pisteiden tienaaminen? :)
 
Ylös Bottom