Vastaus: Nintendoomed
On myös hölmöä ajatella että vain ja ainoastaan Nintendo on kykenevä minkäänsortin innovaatioon, ajat ja ihmiset firmoissa muuttuvat. Jos vaikkapa Nintendo tosiaan siirtyisi 3rd party tuottajaksi niin eiköhän sieltä vaikkapa Sony kieli pitkänä yrittäisi palkata rautapuolen osaamista ja visiointikykyä omaan talliinsa.
Ja tuo kommenttini siihen että kun pelaaminen on "levännyt laakereillaan" tarkoittaa sitä että se on tapahtunut ihan syystä. Pelaaminen on isolta osin jo sitä mitä ihmiset haluaa.. eikä siinä ole mitään vikaa.
Vastasit itse itsellesi. Millä ihmeen perusteella vaikkapa Sony innovoisi yhtään
nykyistä enempää konsolipuolella vaikka Nintendo olisi 3rd party, kun kerran myyntiluvut osoittavat että vuosipäivitykset ja jatko-osien jatko-osat hallitsevat myyntilistoja, ja omien sanojesi mukaan "pelaaminen on isoilta osin jo sitä mitä ihmiset haluaa". Päinvastoin, yleensähän innovointia tapahtuu sitä vähemmän mitä vähemmän on kilpailua.
Ei, kyllä tilanne näyttäisi tällä hetkellä siltä että jotkut konsolivalmistajat ottavat niitä riskejä enemmän kuin toiset.
Minä en oikein ymmärrä sitä, miksei Nintendoa saisi Wii U:n myötä kritisoida hyvin rankastikin. Faktaa on se, että Nintendo julkaisi konsolin ohjain edellä, ja se ei itsekään ole vielä parin vuoden tauon jälkeen keksinyt sille mitään mullistavaa käyttöä. Eikun mitä, Pikmin 3 tarjoaa jonkin mielenkiintoisen ohjausvaihtoehdon? No sitten! Kun katsoo sen parhaat pisteet saaneita pelejä Metacritcistä on mahdotonta väittää vakavalla naamalla, että nyt ollaan ainutlaatuisen innovoinnin mullistuspisteessä.
Kaikkea saa tietysti kritisoida, niin rankasti kuin itsestä tuntuu. Tietysti argumenttien pitäisi olla kunnossa. Nämä joidenkin "minua ei kiinnosta tulevaisuuden innovaatiot"-lätinät sen sijaan vain ihmetyttävät.
Ei kukaan ole myöskään kaiketi sanonut, että WiiU:n kanssa ollaan ainutlaatuisen innovaation mullistuspisteessä. Innovaatiota Gamepad on siitä huolimatta, ja jo pelkästään off screen pelaaminen sellaisenaan kotikonsolilla on monelle aika kova juttu. Mutta suurimpana asiana WiiU:n tapauksessa näen edelleen sen, että Nintendo yrittää alati tehdä uudenlaisia pelikokemuksia, on tehnyt niin historiassa ja on aihetta olettaa sen tekevän niin myös jatkossakin. Välillä on osuttu kaupallisesti maaliin paremmin, välillä huonommin, mutta ainakin
Nintendo tekee jotain eri tavalla kuin muut. Asia jonka luulisi olevan kaikille pelaajille pelkästään positiivinen juttu, mutta nythän on huomattu ettei näin suinkaan ole: kaikkia
ei kiinnosta tulevaisuuden innovaatiot vaan nämä henkilöt ovat sitä mieltä että
peliala on nyt ihan syystä stabiilissa tilassa. Ironisesti kuitenkin nykyinen peliala osittain Nintendon luomine innovaatioineen on näiden henkilöiden mielestä nyt "se oikea" ja syystä stabiili.
Mutta tämä Nintendon nykyinen totaalinen pihalla oleminen parhaimmissa tapauksissa unohdetaan sillä verukkeella, että Nintendo on tehnyt ennen hienoja juttuja.
Nintendo ei ole pystynyt tällä kertaa täysin hyödyntämään luomaansa innovaatiota, mutta gamepad on antanut siitä huolimatta ainutlaatuisia pelikokemuksia.
Minä en ainakaan keksi verukkeita mihinkään, vaan tuon esiin sen, että olen pelaajana tyytyväinen kun Nintendo lähestyy pelialaa jatkuvasti eri tavoin kuin muut konsolivalmistajat ja siten lisää pelialan diversiteettiä.