No niin, nyt se on sitten nähty. N-Gage on myynnissä virallisesti 7.10. ja tänään sain vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää.
Ensivaikutelmat ovat hieman sekavat. Koin pienen nostalgiatripin kun sain "pelilaitteen" (Nokian virallinen määritelmä N-Gagesta) ensimmäistä kertaa hyppysiini. Pelinä oli nimittäin PSX:n Tomb Raider. Grafiikka näytti juuri siltä, miltä se näytti aikoinaan Pleikkarilla. Sinänsä siis ihan hienolta, mutta olihan ruutu huomattavasti pienempi ja siten kaikki näytti tiiviimmältä.
Laran ohjaaminen oli taas hivenen mutkikasta. Suuntanäppäin löytyy kyllä mukavasti vasemman peukalon alta, mutta kun painoin suuntanäppäintä ylös, niin Lara alkoi juosta ja jatkoi juoksemista vaikka vapautin peukalon painikkeelta! Tuntui hieman oudolta, sillä olenhan tottunut pelissä kuin pelissä siihen, että kun suuntanäppäimeltä vapauttaa peukalon, hahmo pysähtyy siihen. Tiedä sitten olisiko valikoissa ollut joku optio, millä Laran olisi saanut juoksemaan "normaalisti". Yritin kyllä päästä valikkoon jotain nappia painamalla, mutta olinkin ykskaks puhelimen puolella ja kummastelin, että mihin helekuttiin se Lara hävis.
Toinen asia mikä silmiini osui (siis Laran pikselirintojen jälkeen), oli ruudun muoto. Kyllä vain se häiritsee, ainakin aluksi. Väistämättä tuli jälleen mieleen PSX-aikaiset pelit, missä kaverin kanssa tahkosimme V-rallya vertikaalisesti jaetulta ruudulta. Pystyssä olevaan ruutuun kun yhdisti vielä vikkelästi pyörähtävän kameran, olin valmis siirtymään seuraavaan peliin. Sinänsä ihan kiva ja ainakin erilainen 3D kokemus, mutta...
Sonic taasen sivuittain vierivine ruutuineen toimi mainiosti. Tätä olisin voinut pelata pidempäänkin, mutta tilaisuuden virallisen osuuden alkaessa jouduin laskemaan N-Gagen käsistäni.
Laitteen esittely ei antanut ainakaan minulle juuri mitään uutta. Se että laitteen joutuisi purkamaan lähes osiin peliä vaihdettaessa, on tietysti liioittelua. Jos osaa sim-kortin vaihtaa puhelimeen, osaa vaihtaa pelin N-Gageen. Laitteella muuten VOI pelata ilman aktiivista simmiä. Sim-kortti pitää olla siis sisällä, mutta liittymän ei tarvitse olla aktiivinen. Näin suojataan kuulemma lasten (juu, kalskahti minunkin korvaani) turha soittelu muttei "turhaa" pelaamista.
Sen verran vielä tulevista peleistä, että pelejä pitäsi olla jouluun mennessä parikymmentä. Pelejä voi pelata yksin tai kaksin Bluetooth yhteydellä ja GPRS:llä. Jälkimmäisen toimivuutta allekirjoittanut epäilee todella. No, ensi viikolla saadaan varmaankin ensimmäiset laitteen hankkineiden kommentit!