Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pako (Prison Break)

Vastaus: Pako (Prison Break)

Ei kauheesti ensimmäinen jakso säväyttänät mutta piti kyllä sen verran mielenkiintoa yllä, että täytyy vielä muutama jakso katsastaa että mihin suuntaan lähtee. Tuossa aikaisemmin joku mainitsikin jo, että häiritsevää oli päähenkilön pienoinen mikkihiirisyndrooma tyyliin ' kaikki on hoidossa ja minä olen nokkelampi kuin kukaan teistä.'
Lostin suosiota en ymmärrä vieläkään.
Ekasta kaudesta jäi puolet lopusta katsomatta ja nyt kun tsekkasin toisen kauden 1. jakson niin
juuri mitään ei ollut tapahtunut.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

phl sanoi:
Tuossa aikaisemmin joku mainitsikin jo, että häiritsevää oli päähenkilön pienoinen mikkihiirisyndrooma tyyliin ' kaikki on hoidossa ja minä olen nokkelampi kuin kukaan teistä.'

Tuokin selviää sarjan edetessä, miksi päähenkilö on sellainen(muistaakseni), mutta empäs paljasta enempää ettei mene liian spoilaavaksi. Kaikkeen on syy:rolleyes:

Mutta todella loistava sarja, ei voi muuta sanoa. Loppua kohden koukuttaa oikein kunnolla.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

phl sanoi:
Ekasta kaudesta jäi puolet lopusta katsomatta ja nyt kun tsekkasin toisen kauden 1. jakson niin juuri mitään ei ollut tapahtunut.

Toisaalta voisi väittää, että Lostin ideana on kehittää kerrontaa ja hahmoja ennen kaikkea taaksepäin, ei niinkään eteenpäin.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Vaikeeta sanoa mitään tuosta Prison Breakista ekan jakson perusteella... Ihan jännä kait tuo oli, kattelee nyt mitä tuleman pitää. Hirveästihän tuota on hehkutettu. Toivottavasti on hyvä.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Pilotti yllätti kyllä positiivisesti! Odotin että ekassa jaksossa on jotain tylsää pohjustusta ja jotain perhesotkuskeidaa ennen sitä vankilaan hankkiutumista. Mutta nämä skipattiin tyylikkäästi. Pakko katsoa seuraavakin jakso.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Pako (Prison Break)

Taas sarja, jota ei voi katsoa telkkarista. Eipä kyllä ensimmäisen jakson perusteella antanut paljon syytäkään alkaa seuraamaan. Ihan jännältä vaikutti, mutta eipä sen enempää. Vielä ainakaan. Jää kuitenkin varmaan tulevat jaksot katsomatta. Ehkä jos jostain saan joskus DVD:n käsiini, niin tulee katsottua onko hypensä arvoinen.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Onkos kellään tietoa onko tästä sarjasta suomiteksteillä dvd-boxia?
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Markus Laitinen sanoi:
Taas sarja, jota ei voi katsoa telkkarista. Eipä kyllä ensimmäisen jakson perusteella antanut paljon syytäkään alkaa seuraamaan. Ihan jännältä vaikutti, mutta eipä sen enempää. Vielä ainakaan. Jää kuitenkin varmaan tulevat jaksot katsomatta. Ehkä jos jostain saan joskus DVD:n käsiini, niin tulee katsottua onko hypensä arvoinen.
Älä huoli, itsekin jäin koukkuun vasta siinä neljännen tai viidennen jakson kohdalla. ;)
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Onhan tätä tullut katsottua, mutta jotenkin tuntuu pohjimmiltaan aika lässyltä ja epäloogiselta meiningiltä (valtion virkamiehet, kapinat vankilassa ilman tutkintoja jne). Etenkin kun nuo Ozin uusinnatkin alkoivat.

Jotenkin tuntuu myös itsestään selvältä mitä tuleman pitää, kun tulossa on vielä kakkoskausikin... ;)
Kuka porukasta ei saa "vapaudut vankilasta" -korttia?
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Sami Turunen sanoi:
Kuka porukasta ei saa "vapaudut vankilasta" -korttia?
Charles Westmoreland ja ei selviä ulos Foxriveristä.

Toista kautta olen nyt katsonut 15 jaksoa. Ihme kyllä, se on osoittautunut ensimmäisen veroiseksi, vaikka kovin erilainen onkin. Uusi jakso lähetetään rapakon takana maanantaisin, joten sen pääsee katsomaan aina tiistaisin. Siitä, miten niitä jaksoja hankitaan, ei sitten puhuta.:cool:
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Kakkoskausi on kuulemma kuin elokuvasta "Takaa-ajettu".

Meno parani kerralla, kun jengiä alkoi pudota rankalla kädellä - tuli sopivasti realismia mukaan, kun alku mentiinkin melko naivissa ilmapiirissä. Kakkoskaudella porukkaa lähtee lauluun myös tuon tuosta.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Tätä onkin kauan odotettu ja tänään se siis tapahtuu! PAKO JATKUU! Olen odottanut tätä hetkeä koko sen ajan kun se jäi tauolle. Pako on laadukas ohjelma, jota kannattaa katsoa. Jos et ole nähnyt Season 1., osta se DVD:nä niin pääset juonesta kiinni. Pakoa ei kannata missata.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Joo, 3:s ja jopa 4:ttä kauttakin ollaan harkittu, mutta se vetää sarjan kyllä jo niin pitkävetiseksi =( Lisää tälläisiä sarjoja jossa tapahtuu joka hetkellä jotain =)
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Kakkoskausi on ihan mukiinmenevä, vaikka homma muuttuu vankilaympäristöstä "Takaa-ajetun" oloiseksi (alleviivatusti), eikä rajatun alueen tuomaa ahdinkoa enää mukana olekaan - se on muuttunut vainoharhaiseksi "Kuka lymyää pusikossa" -tykytykseksi.

Sarjan ongelmana ovat edelleen väkisin väännetyt juonenkäänteet, jotka aiheuttavat lisää kiertoteitä matkaan (lue: pitkittävät sarjaa kauden mittaiseksi). Parannustakin on toki tapahtunut ja sitä esiintyy etenkin väkivaltapuolella, mikä saa kerrotun tarinan tuntumaan astetta uskottavammalta.

Sarja on ihan katsottavaa viihdettä ja tarjoaa ajoittain jopa todella hyviä hetkiä. Vastapainona niitä perinteisiä valmiiksi pureskeltuja kliseitä, joita jokainen Jenkkilän viihdesarja tarjoaa.

Sarja ei kuitenkaan pääty viimeiseen jaksoon, vaikka kaikki näyttää kääntyvän olosuhteisiin nähden hyvään suuntaan.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Jaa, pitääpä taas kattoa vaikka en kokonaan ensimmäistä seasonia nähnytkään.
 
Vastaus: Pako (Prison Break)

Kakkoskausi oli pettymys erinomaisen ykköskauden jälkeen. Ei enää hirveästi jaksanut kiinnostua juonenkäänteistä, ym. Taas sarjassamme, olisipa loppunut ensimmäisen kauden jälkeen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom