Vastaus: Paras GBA peli
Astro Boy ja Advance Guardian Heroes kolahtivat älyttömän lujaa. Suorastaan rakastuin niihin.
Astro Boy piti hankkia sekä japanilais- että amerikkalaisversioina. Suosittelen kyllä muillekin: ensin j-versio, sitten a., mikäli japanilainen nappasi.
Nähkääs, mielestäni japaniversio on parempi ja tasapaino hardilla on erinomainen. Amerikkalaisversio on ikään kuin mainio "lisäosa" fanipojille: vaikeustasot laitettu uusiksi ja usaversion hard on hyvin paljon haastavampi, kuin japaniversion. Sanotaan, että amerikkalaisversion normal on japanilaisversion hard, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Amerikkalaisversion normal on naurettavan helppo. Niin helppo, ettei sitä jaksanut edes pelata. amerikkalaisversion hard taas on, kuten sanottua
vaikeampi kuin japanilaisen version, mutta mielestäni ei niin tyylikäs tai jännittävä. Lisäksi vaikeus on huomattavasti vähemmän taktista/oma-aloitteista valintojen pohdiskelua, kuin japanilaisessa versiossa: kohdat ovat kutakuinkin niin hankalia, että on aika tarkkaan yksi järkevä valintojen sarja toimia. Japaniversiossa on yleensä aina paljon (enemmän) vaihtoehtoja, vaikka kaikkien taitojen oikeaoppinen käyttö onkin tarpeen.
Uh-huh, tulipa sekasotku hihi.
Advance Guardian Heroesin saamaa huonoa julkisuutta en ymmärrä. Tasapaino ei ole toki täysin kohdallaan sikäli, että normal ja hard-vaikeustasot ovat liian helppoja ja täysin samankaltaisia: jos hallitsee normalin, hallitsee hardinkin ihan yhtä helposti. Eli todella helposti.
Superhard taas on erittäin vaikea ja huomattavasti laajempi. Vihulaiset käyttävät kaikkia erikoisiskujaan, hyökkäävät koko ajan eivätkä enää ilmoita puhekuplilla hyökkäävänsä. Pidän tästä tasosta kovasti, mutta se on niin hiivatin vaikea, että siitä ei saa lainkaan samanlaista pelaamisen iloa, kuin kaipaisin. Nautin kyllä tästäkin vaikeustasosta, mutta normalin ja hardin ollessa liian helppoja ja tämän niin vaikea, sellainen sopivan haastava mutta kuitenkin letkeä pelikokemus jää tän kanssa puuttumaan. Olisin kaivannut hardin ja superhardin väliin vielä jotain. Jotain, jossa vihulaiset eivät ehkä mättäisi niin usein, kuin superhardilla mutta enemmän kuin hardilla. Ja jossa vihulaiset käyttäisivät kaikkia hyökkäyksiään. Saattaisipa ne hyökkäystä ennakoivat puhekuplatkin olla hyvästä, niin pysyisi paremmin tilanteen tasalla.
Oli miten oli, tykästyin tähän niin paljon, että mun oli suorastaan pakko hankkia (ylihintaan
saturn ja (ylihintaan
alkuperäinen Guardian Heroes.
Niin ja AGH soundtrack. Ihastuttavaa, suorastaan nerokasta musiikkia. Kuten myös, TOTTA VIEKÖÖN, Guardian Heroesissa.
))
Mun pitäis hehkuttaa tässä yhteydessä myös ylempänä mainitsematta jättämääni Astro Boyn musiikkia, mut en osaa. Niin nerokasta se on, niin on!
Jos joku muuten tietää, onko AGH:n amerikkalais- ja japanilaisversioissa mitään eroja, niin tässä siitä sopisi nyt kertoa! Ne kyllä julkaistiin niin lähekkain, että tuskin... mutta, kysynyttä ei laiteta!
Minish Capista tykkäsin hyvin paljon. Zeldat ovat aina olleet mulle lähinnä sellaisia hieman aneemisia välipalapelejä, mutta MC imaisi mukaansa kuin parhaimmat ropekokemukset, immersio oli hävyttömän voimakas. Viimein Zeldojen lisääntynyt tarinankerronta oli mulle toimivassa muodossa.
Myös Mario & Luigi Superstar Sagan tulen muistamaan lämmöllä. Yleisesti ottaen en siedä ns. rpg-genreä, mutta tämä peli kutkutti, oli mainiolla psilosybiinilogiikallaan johdonmukainen ja oivaltava. Jopa taistelut olivat kivoja ja lievästä puutumisen tunteesta huolimatta niitä ei ollut suoranaisesti liikaa. Njoo, on tää varsin hankala ylipäänsä niputtaa rpg:ksi, joten sikäli vertaaminen moisiin ei ole osuva.
Jännittävänä sivuhuomautuksena mainittakoon, etten pitänyt lainkaan Paper Mario 2:sta.