Vastaus: Pasifismi
Sanoin, etten halua alkaa mutkuilla, mutta Sodankäynnin taidolla on kyllä kovin vähän tekemistä kuvailemasi kanssa. Paljon lähempänä tuollaista on vaikkapa Nitobe Inazon Bushido: The Soul of Japan (no okei, bushidohan on sananmukaisestikin soturin tie), mutta Sun Tzun merkkiteos ei tarjoa mitään tavalliselle sotilaalle, kuten varmasti tiedät. Luulisi, että Sun Tzun ajatuksista löytyy sinullekin mielenkiintoisia pointteja. Kuten vaikkapa (sitaatti ulkomuistista, epätarkka):
"Suurin taito ei ole saavuttaa sata voittoa sadassa taistelussa vaan kukistaa vihollinen taistelematta ollenkaan."
Sodankäynnin taito tuskin oli mikään taistelumoraalin kohottajakaan, mutta olkoon. Minun näkemykseni tähän on vähän kuin savon murteen kanssa: Vastuu jää kuulijalle (tai tässä tapauksessa lukijalle). Silti sen mainitseminen samassa henkäyksessä joidenkin Kauft nicht beim Juden -julisteiden kanssa nostaa karvat pystyyn.
Tiedät varmasti asiasta enemmän, enkä väitä siinä vastaan. En silti näe Musashin tai Tzun (jota en ole kovin tarkkaan kuitenkaan lukenut) teoksia minään rauhanaatteen julistuksina. Go rin no Sho esimerkiksi hyvin eksplisiittisesti ihannoi miekkapyhimysten taitoja, ja yleensäkin Musashin (tai seuraajiensa) rehentely tämän kyvystä tappaa kymmeniä ja taas kymmeniä haavoittumatta tai kuolematta kuulostaa korvaani pahanlaatuiselta tappamisen romantisoimiselta. Vaikka Jolly Roger, länkkäritarinat ja muu vastaava onkin kiinnostavaa ja viihdyttävää, niin en silti näe väkivallan romantisointia tai opetusta soveliaana toimintana.
All in all, olivatpa kyseiset kirjat sitten kuinka rauhanomaisia tahansa tulkittuna jotenkin esoteerisesti, niin rinnastukseni Riefenstahliin tai Goebbelsiin johtuu vain siitä, että näissä kaikissa kehoitetaan hävitykseen. Musashi tekee sanomansa selväksi kenties ilman fasismia, kieroilua tai propagandaa, kun taas Riefenstahl sortuu näihin kaikkiin. Molemmat muiden lukuisten tavoin silti opettavat taitoja, jotka ovat ominaisia sotureille, ja soturin voima piilee hänen kyvyssään ratkaista asiat fyysisesti. Hyvä sotilas tappaa hyvin ja tehokkaasti. Rajanvetoja "hyvälle tappamiselle" voidaan vetää lukuisia (varmastikaan useimmat eivät laske fasistista hävittämistä hyväksi), mutta itse tuomitsen kaiken tappamisen pahaksi. Näin mikään jalo tarkoitus tai filosofia ei pyhitä keinoja.
Edit.
Korostan vielä sitä, että ideologiaani sisältyy vahvasti ajatus ihmisten väkivaltaisen toiminnan dekonstruoinnista. Ihanteellisessa yhteiskunnassa taistelun, väkivallan ja fyysisen alistamisen taito on kadotettu, ja ihmiset ovat ikään kuin kykynemättömiä tällaiseen toimintaan. Toisaalta minkäänlaista halua toimia näin ei ole, koska mitään ihmisen ulkopuolisia impulsseja ei ole ihmisen toimintaan vaikuttamassa. Tämä ei tietenkään poista täysin ihmisten luonnollista taipumusta fyysisyyteen, mutta yhdistettynä rauhaa vaaliviin ihanteisiin kasvatus johtaa yhteisöön, jossa väkivaltaan ei turvauduta. Samaisesta syystä olen hieman skeptinen itsepuolustuslajeihin, peleihin, leffoihin ja yleensäkin kaikkeen viihteeseen. Kyse on mahdollisuuksista ja välttämättömyyksistä. Virike luo mahdollisuuden, usea virike useamman mahdollisuuden. Samoin virike luo ajatuksen tai toimintamallin. Toimintamalli väkivaltaan on sisäänrakennettu ihmiseen, mutta eri soveltamismuodot eivät ole.
Jatkuvasti ulkopuolisten ja masinoitujen virikkeiden kanssa tekemisissä oleva ihminen ei automaattisesti ole taipuvainen väkivaltaan, mutta hänelle on yhä tärkeämpää tarkkailla tunteitaan, toimintaansa ja ajatuksiaansa. On todennäköistä, että epäsuotuisiin oloihin kasvanut ihminen, joka lisäksi ruokkii epätoivoaan elämällä esimerkiksi viihteen kautta, ajautuu ongelmiin toimintansa vuoksi. Vastaavasti tällaisen ihmisen vastakohta pienemmällä todennäköisyydellä saa syyn tai mallin toimia väkivaltaisesti. Siis, parasta olisi, että kaikille se malli olisi tämä jälkimmäinen, ei edellinen. Valitettavasti yhteiskuntamme sankari-, sotilas- ja perinnemalleineen ohjaa enemmän edelliseen kuin jälkimmäiseen malliin. Samoin on muualla.
