Ei ehkä kannata. Pelikannettavat ovat yleensä heikolla akulla varustettuja ylikuumentuvia pökäleitä. Tuo HP:n Omena näytti olevan juuri sellainen. Porukka valittaa netissä, että käy kuumana ja osat hajoilee muutamassa kuussa. Osta mielummin työkäyttöön normi kannettava ja pelikäyttöön joku laite, joka on oikeasti suunniteltu pelaamista varten. Yleensä en applen vehkeitä suosittele, mutta onhan ne kannettavina ihan eri tasolla kuin pelikannettavat. Esimerkiksi akun kesto voi olla 24 tuntia 4 tunnin sijaan.
Tässä kohtaa voisi ehkä vetää sellaisen oletuksen, että mitä enemmän maksaa, niin sitä parempi laatu ja täten myös jäähdytys. Koneen koolla on myös merkitystä, sillä mitä enemmän tai tehokkaampia osia ja mitä pienempi koko, niin sitä enemmän lämpöä. Tuo oma Zephyrus G14 on nimensä mukaisesti 14-tuumainen, joten se lämpenee melkoisesti. Osien hajoamisesta en silti olisi huolissani vaan lähinnä siitä että laite saa ilmaa ja ettei pidä sylissä (koska se alkaa oikeasti lämmittämään melkoisesti). Jos kuitenkin pitää konetta pöydällä, niin ei noista tule ongelmaa.
Ja verrokkina vielä toinen läppärini, joka on kai aikansa ultra-slim (Dell E7440). Se kuumenee melkeinpä pahemmin kuin tuo Zephyrus ja kyse kuitenkin kevyestä yrityskoneesta, missä ei mitään erillisiä näyttiksiä tai muutakaan pelaamiseen liittyvää. Kyse siis tosiaankin on enemmän koneen jäähdytyksestä mikä liittyy hyvin vahvasti koneen fyysisiin mittoihin: mitä pienempi ja ohuempi, sitä lämpimämpi. Ja mitä kalliimpi, niin sitä parempi voi jäähdytys ja/tai osat olla tuon suhteen.
Kannettavista tuntuu et jos se ei maksa alkaen 2000€ niin ei sillä perus internet surffailua enempää tee. En kyl ole koskaan sellaista omistanut.
Aikamoinen kärjistys. Markettikoneet toki on aina olleet mitä on mutta nykyään saa käytettyjä yrityskoneita ihan hiton halvalla. Ei ikinä ole näin paljon ja hyviä koneita ollut saatavilla tähän hintaan mitä nykyään. Mutta jos uutena haluaa, niin sitten ehkä pitää lähteä siitä 500 eurosta ylöspäin ja alapäässä hintaa pitää jo olla maltilliset odotukset, jossa tosiaan lähinnä toimistohommia ja kevyttä surffausta.
En suosittelisi kenellekään nykyään enää uutta konetta. Ostakaan käytetty ja kunnostettu niitä tarjoavilta firmoilta. Niitä on pilvin pimein. Sieltä joku Thinkpad ostoskoriin ja varmasti kestää ja riittää peruskäyttöön. Niitä muistaakseni saa ihan hyvin alle 500 eurollakin. Ja alunperin olleet 1000-2000 koneita, mikä kertoo paljon. Ja yrityskoneita olen itse ostanut puolenkymmentä ja ne on pääasiassa kuin pakasta vedettyjä. Toki niissä on kuntoluokat, joten jos ostaa C-gradea, niin sitä sitten saa. Eikä nekään ole laitteita, joita ei voisi ostaa. Yleensä niissäkin vain vähän enemmän kolhuja, hiusnaarmuja tai muita, mitkä ei haittaa käyttöä mitenkään. Itse en ostaisi kuin A-gradea (tai parempaa jos laatuluokkia on ylempiä) koska ei niissä mielestäni ole syytä säästää, ainakaan jos haluaa lähes uudenveroisen laitteen.
Yksityisiltäkin tietysti voi katsella tarjontaa. Itse ostin tuon jo mainitun Zephyrus G14:n yksityiseltä ja oli kuin pakasta vedetty. Ei mitään käytön jälkiä. Ja kuvista ja myyntitekstistä jo löytyi syy, koska oli ollut lähinnä pöydällä telakan kautta käytettynä ja pelkässä video-/kuvaeditoinnissa, joten ei ole luultavasti edes pahemmin rasitettu konetta.
Yksityisiltä ostettaessa siis yhä painotan, että lukekaa myynti-ilmoitukset, katsokaa kuvat ja käykää testaamassa paikan päällä. Etänä en suosittele ostamaan kuin firmoilta tai muutoin luotettavilta tahoilta.