Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PC-pelaaminen

Jarppa

Member
Julkaisu 12.08.1981

Foorumilla liikkuu paljon pelaajia, joista mahdollisesti jopa suurin (?) osa kirjoittaa PC:llä eikä täällä silti puhuta PC-pelaamisesta. Mitä ihmettä? Off-topicista löytyy "Tietokoneongelmia"-ketju ja toki täällä on "Konsolit vs PC"-kiistelyketju, mutta missään ei puhuta varsinaisesti PC-pelaamisesta tai PC:stä alustana. Jos pidetään sodat tuossa ketjussa ja alustukseksi todetaan, että molemmille on paikkansa ja PC-pelaaminenkin on hienoa. Todella hienoa. PC-peliyhteisö on käytännöllisesti katsoen kuollut.

Osaan kyllä lukea tuosta yläpuolelta sanan KONSOLIFIN, mutta eivät kai peliharrastajat kuitenkaan tyydy vain yhteen alustaan? Kaikesta päätellen eletään kuitenkin PC-pelaamisen kulta-aikaa ja suurin osa konsolipeleistä nähdään myös PC:llä. Oma visioni on muutenkin, että PC- ja konsolipelaaminen lähestyvät kokoajan toisiaan.

Minulla on tässä oma lehmä ojassa, sillä pidän foorumista, mutten aio lähteä uuden konsolisukupolven kelkkaan vuosiin vaan tulen pelailemaan olohuone-PC:llä. Ehkä PC-pelaajat pysyvät jostain syystä kaapissa, koska PC-peleille perustetut ketjut saavat aika vähän viestejä. Ulos sieltä! Steam-tarjousketju on sentään likipitäen aktiivinen.

Mistä ihmeestä sitten keskustella? Toki toivoisin, että edes yleiset PC-pelit saisivat aikaan enemmän keskustelua peli-alueella, mutta näin äkkiseltään mieltäni kaihertaa ainakin seuraavanlaiset aihepiirit: Miksei täällä keskustella raudasta? Mitä uutta on tulossa ja mitä kannattaisi hankkia? Jos jollain olisi asiantuntemusta PC:n hiljentämisestä niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Kun tuo taaksepäinyhteensopivuus ulottuu PC:llä aika pitkälle niin minkälaisia muistoja tulee mieleen omasta pelihistoriasta? Pelaatko enää klassikkoja vai onko uusin silmäkarkki se mikä kiehtoo? Miten varsinkin PC-puolella kukoistava indie-tarjonta iskee? Itse hankin ensimmäisen PC:ni -97 ja sehän tuli osina. Kasaaminen oli ihan opettavainen kokemus. Pelasin PC:llä jonkin verran 2000-luvun alkupuolelle saakka kunnes siirryin konsoleihin. Toki vanhempia pelejä tuli sitten pelattua läppärillä. Steamin ja GOG:in myötä pääsee taas pelaamaan vanhoja klassikoita, lähinnä seikkailupelejä. Hienointä tässä on, että ne pyörivät vanhalla netbookillakin olohuoneen sohvalla. Ei voi valittaa.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Vähän sama juttu täällä, hommasin kesällä 10 vuoden tauon jälkeen oikeasti pelikelpoisen pc:n. Vaikkakin pc:n hommasin, niin ei se ole minun konsoli pelaamistani vähentänyt ollenkaan. Niillä pelailen yhä eniten ja tulen jatkossakin niin tekemään.

Onhan meillä täällä Omistatko tietokonetta? Jos omistat niin millaisen? ketjukin. Joka sekin on aika kuollut, viimeisin postauskin on minun, kesäkuulta :D

Battlefield 4 on nyt se peli jota tulen hakkaamaan pc:lle ihan rutosti. Se peli on tehty pc:llä pelattavaksi. Vaikkakin olin pettynyt, ettei GTX680 pysty yli 60fps, kaikki tapissa :) MSAA:n joutuu tiputtamaan 2x ja tehosteet tiputtamaan high:lle. Betaan taisi tulla 20 tuntia upotettua.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Täällä on loppuenlopuksi niin vähän PC-pelaajia, ettei keskustelu oikein meinaa luonnistua. Itsekin meinannut monesti tehdä ketjun jostain hyvästä PC-pelistä mutta sitten ajatellut ettei maksa vaivaa. Esimerkiksi Rise of the Triadista taisin kirjoittaa ketjun jo valmiiksi mutta loppuenlopuksi en edes viitsinyt postata sitä kun ajattelin ettei siihen kuitenkaan tule vastauksia.

Onhan tuolla yhteisöissä myös tuo PC-alue erikseen, mutta on niin piilossa ettei sinne taida kukaan löytää.

Ns. "tosipelaajahan" pelaa laitteella kuin laitteella, ja jos joku on todellakin "tosipelaaja" niin en tajua miten sellainen voisi skipata PC:n kokonaan. Kaikista isoin yksinoikeusvalikoima, kattavin valikoima eri genrejä joista monia ei voi edes kunnolla konsolilla toteuttaa, emulaattorit, parhaat hinnat peleille jne jne jne.

Nyt kun Steam Machinet on tekemässä tuloaan niin ehkä osa nykyisistä foorumilaisistakin sellaisen hommaa ja mahdollisesti aloittaa konsolien lisäksi pelaamaan myös PC:llä. PC-puolella on aika helvetisti uutta kamaa tulossa lähivuosina ja ajat on mitä jännittävimmät. On tulossa Oculus Riftiä, Mantlea, G-Synciä, OpenGL tekee paluun, SteamOS, Steam Machinet, Steam Controller ja vaikka mitä muuta. Nyt on helvetin hyvä aika olla PC-pelaaja.

Mulla itsellä on tavoitteena selvitä seuraava konsoligeneraatio pelkän PC:n, 3DS:n ja ehkä Wii U:n voimin. Nykyisissä näyttiksissä varmaan riittäisi potkua vielä moneksi vuodeksi, mutta uudet AMD:n R9-kortit kyllä pistää miettimään päivitystä ihan huvin ja 3DMark-pisteitten vuoksi :p
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Itse olen omistanut c=64 ja amiga 500 -kotitietokoneet, ja ensimmäinen pc putkahti talouteen vuonna 1996, kun veljeni osti sellaisen itselleen. Viikkoa aikaisemmin hän oli hankkinut NHL96 -pelin. Koneeseen oli tilattu huikeat 16 megaa keskusmuistia, joista toinen 8 megan kampa olikin vioittunut ja saapui takuusta joitakin päiviä (ehkä viikko-pari) myöhemmin.

Mielestäni on ollut huikeaa elää viihdetietokonekauden kehityksen aikana, ja nähdä livenä Pong-pelikonsoli omassa olohuoneessa, 16 eri värin paletin kasvaessa miljooniin.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Vaikkakin olin pettynyt, ettei GTX680 pysty yli 60fps, kaikki tapissa :) MSAA:n joutuu tiputtamaan 2x ja tehosteet tiputtamaan high:lle.

Minkäs hertzisillä ja tarkkuuksisilla näytöillä muuten pelaatte? Itsellä käytössä perus 1080p 60hrz televisio. Jos otan v-syncin pois päältä, en huomaa kyllä kuvanlaadussa mitään eroa, vaikka olisi Frapsilla mitaten päälle 100fps. Pitäisi varmaan olla hertzisempi monitori sitä varten. Jostain muistan lukeneeni, ettei tutkimusten mukaan silmä pystyisi käytännössä erottamaan ainakaan elokuvakäytössä yli 50fps meneviä toisistaan. Eron kyllä huomaa selvästi, jos on 24 fps elokuva ja siinä nopeaa liikettä, rauhallisessa panoroinnissakin huomaa eron.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Battlefield 4 on nyt se peli jota tulen hakkaamaan pc:lle ihan rutosti. Se peli on tehty pc:llä pelattavaksi. Vaikkakin olin pettynyt, ettei GTX680 pysty yli 60fps, kaikki tapissa :) MSAA:n joutuu tiputtamaan 2x ja tehosteet tiputtamaan high:lle. Betaan taisi tulla 20 tuntia upotettua.

Luulen kyllä, että kun peli julkaistaan niin saat tappi asetuksilla sen 60 fps, on tuo sen verran kovatasoinen näyttis. Nuo Beta-versioiden FPS:ät eivät ole kiveen hakattuja, itselläkin betan ensimmäinen viikko oli täyttä tuskaa -> medium asetuksilla FPS hädin tuskin 30, vaikka minulla on GTX 660 Ti joten luulisi sen vähän parempaan kykenevän. Sitten Betaan tuli muutamia päivityksiä ja huhheijaa peli pyöri minulla High asetuksilla ja parhaimmilla ruudunpehmennyksillä jne. 55-60 fps.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Täällä on loppuenlopuksi niin vähän PC-pelaajia, ettei keskustelu oikein meinaa luonnistua. Itsekin meinannut monesti tehdä ketjun jostain hyvästä PC-pelistä mutta sitten ajatellut ettei maksa vaivaa. Esimerkiksi Rise of the Triadista taisin kirjoittaa ketjun jo valmiiksi mutta loppuenlopuksi en edes viitsinyt postata sitä kun ajattelin ettei siihen kuitenkaan tule vastauksia.

Onhan tuolla yhteisöissä myös tuo PC-alue erikseen, mutta on niin piilossa ettei sinne taida kukaan löytää.

Itseäni ei haittaisi, jos tähän ketjuun voisi laittaa vaikka yksittäiseen yksinoikeus PC-peliinkin liittyvää juttua, ei tarvittaisi erillistä virallista ketjua, kun tosiaan viestejä tuskin moniakaan tulee, kun ei niitä tule moniin multialusta-ketjuihinkaan.

Tuskin PC-pelaamiseen liittyviä viestejä tulee niin paljon, etteikö niitä voisi kaikkia kohdentaa halutessaan tänne. En usko, että tulisi sellaista sillisalaattia, mistä ei pienellä vaivalla löytäisi itseään kiinnostavat postaukset.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Itse olen siirtynyt käytännössä kokonaan PC-pelaajaksi. Vaikka moni genre sopii mielestäni edelleen paremmin konsoleille (esim. Mass Effectiin pääsee paremmin sisään sohvalla ohjain kädessä), on yllättävän vaikeaa siirtyä enää näppis-hiiri yhdistelmästä padiin. Konsolisukupolven vaihtuminen tuskin tekee minusta enää konsolipelaajaa, ellei jotain Halon tai Mass Effectin kaltaisia uusia konsoliyksinoikeuksia ala näkymään.

Viimeisin villitys kohdallani on Skyrim ja tietenkin monenlaiset modit. 50 tuntia takana ja muihin peleihin ei varmaan ehdi tänä vuonna enää koskea. Vain hiljan julkaistu Mechwarrior Online saattaa lyödä lovea Skyrim-putkeen.

pari shottia kuluneelta viikolta:
fB5jlCS.jpg

jNoI2Fx.jpg
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Battlefield 4 on nyt se peli jota tulen hakkaamaan pc:lle ihan rutosti. Se peli on tehty pc:llä pelattavaksi. Vaikkakin olin pettynyt, ettei GTX680 pysty yli 60fps, kaikki tapissa :) MSAA:n joutuu tiputtamaan 2x ja tehosteet tiputtamaan high:lle. Betaan taisi tulla 20 tuntia upotettua.

Ite en muuta kommentoi että aika kivat vaatimuksethan tuossa pelissä on. Beta oli kyllä ikävästi optimoitu... T. 4fps :)
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Ns. "tosipelaajahan" pelaa laitteella kuin laitteella, ja jos joku on todellakin "tosipelaaja" niin en tajua miten sellainen voisi skipata PC:n kokonaan. Kaikista isoin yksinoikeusvalikoima, kattavin valikoima eri genrejä joista monia ei voi edes kunnolla konsolilla toteuttaa, emulaattorit, parhaat hinnat peleille jne jne jne.

Nyt kun Steam Machinet on tekemässä tuloaan niin ehkä osa nykyisistä foorumilaisistakin sellaisen hommaa ja mahdollisesti aloittaa konsolien lisäksi pelaamaan myös PC:llä. PC-puolella on aika helvetisti uutta kamaa tulossa lähivuosina ja ajat on mitä jännittävimmät. On tulossa Oculus Riftiä, Mantlea, G-Synciä, OpenGL tekee paluun, SteamOS, Steam Machinet, Steam Controller ja vaikka mitä muuta. Nyt on helvetin hyvä aika olla PC-pelaaja.
Maailmallahan on ollut viime aikoina keskustelua siitä, että pelimedia keskittyy konsoleihin. Toki luonnollista konsolisukupolven vaihtuessa, muttei missään suhteessa siihen, paljon pelaajia PC:llä on. Lisäksi on spekuloitu siitä, että kehittäjät alkavat pikkuhiljaa siirtyä mobiilista PC:lle. Mobiilipuolella parhaat myyvät käsittämättömästi, mutta loput eivät myy mitään. Applen ja Googlen kaupoissa on niin paljon sovelluksia, ettei siellä voi oikein enää erottautua.

Parasta toki alustassa on se, ettei pelaaminen välttämättä vaadi mitään peli-PC:tä. Vanha kannettava pyörittää vanhempia pelejä ja uusia pikkupelejäkin moitteetta. Jos haluaa nimenomaan sitä karkkia niin sitten hommaa kokoonpanon sen mukaan. Mantlesta lueskelin, mutta mitäs tuo OpenGL:n paluu meinaa? Oliskos heittää jotain linkkiä?

Itse olen siirtynyt käytännössä kokonaan PC-pelaajaksi. Vaikka moni genre sopii mielestäni edelleen paremmin konsoleille (esim. Mass Effectiin pääsee paremmin sisään sohvalla ohjain kädessä), on yllättävän vaikeaa siirtyä enää näppis-hiiri yhdistelmästä padiin. Konsolisukupolven vaihtuminen tuskin tekee minusta enää konsolipelaajaa, ellei jotain Halon tai Mass Effectin kaltaisia uusia konsoliyksinoikeuksia ala näkymään.

Viimeisin villitys kohdallani on Skyrim ja tietenkin monenlaiset modit.
Minä nautin pelaamisesta sohvalla ja pädillä, mutta nykyään sekin toimii PC:llä samaan tyyliin kuin konsolipuolella. Näppäimistö+hiiri vaaditaan toki moneen genreen, mutta sekin tuntuu toimivan ihan hienosti langattomasti. Tuo modikulttuuri on muuten mielenkiintoinen asia. Jos oletetaan, että foorumilla olisi useampikin PC-kirjoittaja niin pystyykö modeista keskustelemaan pelin Multi-ketjussa vai pitäisi tälle olla joku oma paikkansa?

Itseäni ei haittaisi, jos tähän ketjuun voisi laittaa vaikka yksittäiseen yksinoikeus PC-peliinkin liittyvää juttua, ei tarvittaisi erillistä virallista ketjua, kun tosiaan viestejä tuskin moniakaan tulee, kun ei niitä tule moniin multialusta-ketjuihinkaan.
Vai pitäisikö sittenkin tuonne pelialueelle perustaa "PC-pelit"-ketju, johon tulisi kootusti kaikki mahdolliset pelit? Ainakin indie-rintamalta itselläni riittäisi hehkutettavaa, mutta tosiaan miksi aloittaa keskustelu, jos se jää yksinpuheluksi.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Mantlesta lueskelin, mutta mitäs tuo OpenGL:n paluu meinaa? Oliskos heittää jotain linkkiä?

SteamOS-pelit tulee mun käsittääkseni pyörimään OpenGL:llä ja esimerkiksi Valve on saanut hyviä tuloksia OpenGL:llä sekä Windowsissa kuin myös Linux-puolella, jopa niin hyviä että Valven pelit pyörii paremmilla FPS:llä OpenGL:llä. Mantlen pitäisi myös toimia Linuxissa IIRC, mutta ongelmaksi muodostuu se, haluaako Nvidia ruveta tukemaan AMD:n kehittämää rajapintaa. Nvidian OpenGL-tuki käsittääkseni taas on hyvällä mallilla. Mä en hirveän hyvin ole OpenGL:stä perillä, mutta on hyvä että DirectX:lle tulee kilpailua, koska se pakottaa Microsoftin panostamaan sen kehittämiseen enemmän.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Itse en pc:llä pelaile kun oikeastaan steamin välityksellä.. Toki joskus satunnaisesti tulee ostettua jotakin pc-julkaisuja mutta pääosin pelaan playstationilla.. Nyt kun olen huomannut, että indiehorrorpelit ovat alkaneet kiinnostaa minua syvästi, olen sitä myöten alkanut pelata pc:llä yhä aktiivisemmin.. Konsoleille kun tämän peligenren tarjonta on erittäin vähäistä.. Haluaisinkin vielä loppuun kysyä, että mitkä ovat mielestänne parhaat kuulokkeet slendermanin/amnesian kaltaisiin kauhupeleihin ? Tarkotus olis hankkia jotkut laadukkaat, että hyvä pelielämys ois taattu :).. Kiitos jo etukäteen jos osaisitte suositella jotain..
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Logitech:in G35 kuulokkeet ollu käytössä jo vuoden päivät ja voin suositella lämpimästi. Vahvat ja soveltuu myös hyvin musan kuunteluun. Virtuaalinen 7.1 surround löytyy yms. Aikaisemmin oli Fatal1ty kuulokkeet ja jos haluut budjetille suotuisammat kuulokkeet suosittelen hommaamaan nuo.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Kiitoksia suositteluista ! Googlasin kyseiset kuulokkeet ja näyttivät ainakin ulkoisesti sekä tuotetietojen perusteella mahtavilta. Tuo musiikin kuunteluhan on aina vaan plussaa tähän. Toki ne maksavat jonkun verran, mutta olen laadusta aina valmis maksamaan.. Täytyy harkita vakavasti.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Kannattaa vakavasti harkita laadukkaiden stereokuulokkeiden hankkimista jos mikrofonille ei ole tarvetta. Pelikuulokkeiden hinnalla saa huomattavasti laadukkaammat stereokuulokkeet, esimerkiksi Sennheiserilta. Ainakin Verkkokaupan myymälässä voi kokeilla monia kuulokkeita, ja kannattaa pitää huoli että kuppien muotoilu sopii eikä paina korvia ;). Monikanavaäänen arvo kuulokkeissa on omien kokemuksieni mukaan hieman kyseenalainen. Käytössäni on ollut Trittonin AX Pro 5.1, joka ei pärjää äänenlaadussa viisikymppiä halvemmille "musiikkikuulokkeille". Ehkä samanlaista iskevyyttä ei stereokuulokkeiden äänessä kaikkien mielestä ole, mutta ainakin kauhupeleissä luulisi tarkemman erottelun ja täydellisemmän äänimaailman merkitsevän enemmän.
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Testing, testing...

Nvidia Geforce Experience julkaisi tänään ShadowPlay(BEETA)-nimisen toiminnon. Sillä voi nauhoittaa pelikuvaa. No sitä oli tietenkin pakko kokeilla. Käyttö on helppoa, tekee siitä MP4-tiedoston. Innostuin sitten tekemään siitä samalla elämäni ensimmäisen Youtube-videon. :D

Laitan sen tähän vain esimerkkinä millaista jälkeä tuli.

Videossa siis uusimmassa Batman-pelin PC-versiossa oleva radio-torni bugi, mihin eilen pelatessani törmäsin, enkä ollut siitä vielä siinä vaiheessa tietoinen. Kun ei pääse ulos niin ei pääse ulos!

[video=youtube;OZ-iMxCvs-s]https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=OZ-iMxCvs-s[/video]
 
Vastaus: PC-pelaaminen

Piti myös testata tota nvidian shadowplay softaa pelillä how to survive

Olet epätoivoinen haaksirikko kaukaisella kauhujen täyteisellä saarella. Miten tästä selviydytään? Sehän selviää keräämällä Selviytymisoppaan sivuja! Etsi ruokaa, vettä ja suojaa ennen kuin menehdyt. Voi ei, alkaako hämärtyä? Keksi, miten selvitä yöstä! Ja siinä samalla voi kerätä muita hyödyllisiä tavaroita ja koota yli 100 käsintehtyä asetta ja työkalua — kaikkea haulikoista Molotovin cocktaileihin. Näin pystyt puolustamaan itseäsi ja kavereitasi kuin todellinen sankari!

• Valitse yksi kolmesta pelattavasta hahmosta, joista jokaisella on omat piirteet ja taidot.

• Tutki neljää saarta, joilla kaikilla on ainutlaatuinen kasvillisuus ja eliöstö sekä erilaiset kammottavat hirveydet.

• Kerää "Selviytymisoppaan" videopätkiä oppiaksesi henkesi pelastavia vinkkejä!

• Pelaa kaverin kanssa ilman nettiyhteyttä tarinapelimuodossa tai verkossa kahdeksan haasteen läpi.

• Kokeile "Teräsmies"-vaikeustasoan äärimmäisen haastavaa pelikokemusta.

[video=youtube;axcy8kigWNU]http://www.youtube.com/watch?v=axcy8kigWNU[/video]

http://store.steampowered.com/app/250400/
 
Vastaus: PC-pelaaminen

PC on tällä hetkellä britannian nopeiten kasvava alusta ja uhkaa jo konsoleita todenteolla: http://www.mcvuk.com/news/read/pc-now-the-uk-s-fastest-growing-games-platform/0123518

PC kattaa 22% britannian pelimyynnistä kun esimerkiksi PS3 on 25% vuoden ekan puoliskon ajalta, PC:n nousu oli 5%. Tilastoissa on mukana digitaaliset sekä fyysisiset myynnit.

Löytyisiköhän tälläisiä vastaavia tilastoja Suomen, jenkkilän ja koko maailman osalta?
 
tuo digitaalinen osuus on sitten täysin tuulesta temmattu kun esim steam ei anna mitään lukuja myynneistä
 
Vastaus: PC-pelaaminen

PC on tällä hetkellä britannian nopeiten kasvava alusta ja uhkaa jo konsoleita todenteolla: http://www.mcvuk.com/news/read/pc-now-the-uk-s-fastest-growing-games-platform/0123518

Hämmästyin otsikosta, kunnes luin itse uutisen.

These statistics do not factor in sales of smartphone and tablet games, where localised data remains out of reach. For now.

Löytyisiköhän tälläisiä vastaavia tilastoja Suomen, jenkkilän ja koko maailman osalta?

Jenkkilän yhteenvetoja mm. julkaisee ESA-järjestö, Essential Facts 2013.
 
Ylös Bottom