Pelaaminen ei ikää katso

[Teemu.I]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Itselläni 30 rajapyykki ylittyi puolitoista viikkoa sitten. Peliharrastus alkoi n. 6 ikävuoden paikkeilla, kun sain 3 veljeni kanssa legendaarisen C-64:n joululahjaksi. Tuon jälkeen on tullut omistettua NES, Sega, PS 1&2, XBox, XO ja muutamia PC -koneita. Minulle pelaaminen on eräänlainen oman ajan saareke, johon voi välillä vetäytyä hektisestä arjesta.

 

[kapa85]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Vaikka tämän sukupolven pelit ovat mielestäni mennyt vähän liikaa tonne hollywood toiminnan suuntaan, niin ei pelaamista kyllä voi lopettaa. Siitä asti meikäläinen on pelejä meinaan pelannu, kun konttaamaan oon kyenny.

Ainakin meikäläinen on television katselun sijaan syventynyt pelaamiseen, sillä molempia ei oikein kerkiä aikuisena harrastaan. Jos ihminen antaa mahdollisuuden itselleen pelkän katselun sijaan kokea itse ja vaikuttaa tapahtumiin, niin voipi se pelaaminen lopulta viedä mennessään, jos vaan ei heti turhaudu ja lannistu.

Ei se tosiaan ikää katso, et makutottumukset voi vuosien varrella vähän vaihdella. Niin kauan kun jonkinlaista aivotoimintaa vaativia pelejä vaan tehdään, niin mielenkiinto ainakin säilyy. Itse harvoin pelaan mitään k18 peliä, et sitä mä usein mietin että ketkä noita kiroilua ja pelkkää lahtausta sisältäviä pelejä oikein lopulta eniten pelaa ja ostaa.

 

[Triple]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Itsellä tuli myös hetki sitten 20 täyteen ja miltei joka kuukausi tulee joku peli ostettua. Välillä kyllä sosiaalinen paine pelaamista vastaan on aika suurta, tai ainakaan kovin moni ei uskalla tällä iällä keskustelua aloittaa pelejä koskien. Liian monet mieltävät pelaamisen lapsien touhuksi.

 

[pZiuz]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Ei se tosiaan ikää katso, et makutottumukset voi vuosien varrella vähän vaihdella. Niin kauan kun jonkinlaista aivotoimintaa vaativia pelejä vaan tehdään, niin mielenkiinto ainakin säilyy. Itse harvoin pelaan mitään k18 peliä, et sitä mä usein mietin että ketkä noita kiroilua ja pelkkää lahtausta sisältäviä pelejä oikein lopulta eniten pelaa ja ostaa.

K18 peleistä löytyy ihan yhtä paljon syvyyttä ja aivotoiminnan vaatimista, kuin muistakin peleistä. Hyviä tarinoita myös.
Osassa k18 peleistä kyllä on sitä makua, että väkivaltaa tai muuta törttöilyä suolletaan vain sen "shokki"arvon vuoksi. Lahtauksessa ja kiroilussa ei ole mitään vikaa, jos siellä on aikuinen tarina ja kerronta taustalla.

 

[Oliver]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Itsellä on ikää 25-vuotta ja nyt jo tyttöystävä on sitä mieltä, että pelaaminen ei oikein sopisi enää tämän ikäiselle.

25 oli niitä ikiä, kun mullekin alettiin kasvavissa määrin huomautella, että olis jo aika lopettaa.
Lähes parinkymmenen vuoden jälkeen kaikilla kaverella ja saman ikäpolven sukulaisilla on pelikonsoli tai jopa kaksi kotona. Duunikavereille olen "techsupport" ja olen koukuttanut nekin pelaamaan, kun ennen kyseltiin vain lapsia varten pelitietoa.
Ja systerin pojille olen lähinnä puolijumala, kun mä jaksan vääntää niiden kanssa Lego-pelejä vaikka maailman tappiin, kun omilla vanhemmilla ei kyvyt riitä.

 

[Ramtoi]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Paljon tuli aiheesta kerrottua ja paljon jäi kertomatta podcastissä.
Sen lisäilen tässä ketjussa että on etuoikeutettu kun "nuoremmat" pelaajat joukkoonsa huolivat ja minkäänlaisen ikärasismiin en ole törmännyt. Valveutunutta väkeä pelaajayhteisöt omasta kokemuksesta on.
Ja laitetaan vielä tuolla OGS puolella pitkään ollut allekirjoitus tännekin näkyville pziuzen viestin innoittamana.

Tuosta on ollut tarkoituksena joskus paita teettää, ehkä sitten kun 50 tulee parin vuoden päästä täyteen. Lahjatoivekin on jo tehty (uusi oma konsoli ja iso näyttö että vanhat silmät erottaa vastustajan).

 

[-WaLuigi-]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Ainut asia, mitä kaipaan menneiltä ajoilta, on pelien kovempi haastavuus. Pulssi nousi aina paljon hankalimmissa kohdissa ja näin ollen pelaaminen kävi jopa kuntoilusta! Nykyisin täytyy päästää muutama ärräpää epäonnistumisen hetkellä sykkeen kohoamiseksi.

Tuo on kyllä totta. Toki aika on kullannut muistot, mutta jotenkin jäänyt tunne siitä, että aiemmin pelit olivat rehellisesti vaikeampia. Nykyisin jos peli tehdään vaikeaksi, tarkoittaa se käytännössä vain typerää ja epäreilua vaikeentamista. Siis sellaista, että tekoälystä tehdään mahdottoman hyvä, annetaan sille epäreilua etua muutoin pelin maailmaan sopimattomasti tai sitten vain tehdään reaktioajat täysin naurettaviksi. Esimerkiksi Star Wars Force Unleashed 2:en vaikeimman vaikeusasteen suurin murhe oli täysin naurettavat QTE-ajat. Kun QTE:n aloitti, oli usein jo myöhässä ennen kuin ehti nappulan ikoni ruudulle ilmestymään. Tai sitten Tekken6:en loppuvastus, joka pystyi iskemään kesken omien kombojen. Onhan noita keinotekoisesti tehtyjä vaikeennuksia. Vanhoina hyvinä aikoina riitti se, että tehtiin sadistisen vaikeita kenttiä tai laitettiin pelaaja itse ajattelemaan. Näin joutui pelaaja reilusti koetukselle.

 

[pZiuz]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Tuo "hyvän" vaikeuden perään itkeminen on jokseenkin turhaa. Kyllä löytyy vaikeita pelejä, joissa homma toimii. Itse kuulun kastiin, joka lähes poikkeuksetta aloittaa pelit vaikeimmalla tasolla. Vastaan on tullut monia pelejä, joissa vaikeusasteet on toteutettu erittäin hyvin, eikä homma ole tuntunut keinotekoiselta.
Itse olen miettinyt tuota vaikeusasteasiaa siltä kantilta, että nykyään peleihin pystytään ja niihin vaaditaan niin paljon enemmän, kuin mitä 80- ja vielä 90-luvuilla oli mahdollista rakentaa, että osassa pelejä kärsii itse mekaniikka.

 

[Jelian]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Minä en ole kuin vasta 25 vuotias, mutta pelikokemusta on takana noin 20 vuotta, mikä tuntuu ajatuksena monesti tosi kummalliselta, että miten paljon siihen on käyttänyt aikaa, eikä loppua näy.

Muistan lapsuudesta vahvasti, että äitini oli kova pelaamaan. Nes oli meille ensimmäinen oma kone ja sillä äiti pelasi paljon. Myös isäni on pelannut ollessani nuori, enkä minä koskaan muista ajatelleeni sen olevan omituista. Nykyään tuo pelaaminen on hänellä keskittynyt Facebook-peleihin. Muistan vieläkin, kuinka joskus raahasimme PS1:n yläkerrasta olohuoneeseen ja koko perhe kokoontui pelaamaan Bombermania

Täällä muutamat nuoret miehet ovat kommentoineet, kuinka tyttöystävät valittavat, että pitäisi lopettaa jo, kun niin vanha. Kyllä tämä naisenakin on hankalaa, kun minun olisi ilmeisesti pitänyt kasvaa tästä ulos jo viimeistään joskus teini-iässä. Miehillä vanhempana pelaaminen on vielä jollain tasolla hyväksyttävää, mutta naisena mukamas ei. Sitä paitsi, ei naiset osaa kuulemma pelata Nykyinen kaveripiirini on sellainen, ettei siellä kukaan pelaa, minä se vain edelleen istun sisällä padi kädessä.

Aiheeseen liittyen minulla on kyllä yksi naispuoleinen, yli 40 vuotias, kaveri, joka on innostunut pelaamisesta. Minä olen auttanut häntä tämän harrastuksen pariin hieman syvemmin, mutta alkuinnostus lähti kaverin tyttären DS:stä sekä PlayStation2:sta. Eikä minulla ole koskaan käynyt mielessäkään, että tämä olisi jotenkin omituista Kivaa lähinnä, että on joku, jonka kanssa puhua, vaikkei hän samoja pelejä pelaakaan, mutta kuuntelee silti mielellään minun selostuksiani ja minä vastaavasti hänen.

 

[-WaLuigi-]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Tuo "hyvän" vaikeuden perään itkeminen on jokseenkin turhaa. Kyllä löytyy vaikeita pelejä, joissa homma toimii. Itse kuulun kastiin, joka lähes poikkeuksetta aloittaa pelit vaikeimmalla tasolla. Vastaan on tullut monia pelejä, joissa vaikeusasteet on toteutettu erittäin hyvin, eikä homma ole tuntunut keinotekoiselta.
Itse olen miettinyt tuota vaikeusasteasiaa siltä kantilta, että nykyään peleihin pystytään ja niihin vaaditaan niin paljon enemmän, kuin mitä 80- ja vielä 90-luvuilla oli mahdollista rakentaa, että osassa pelejä kärsii itse mekaniikka.

Itsekin tulee nykyisin pelit pelattua vaikeimmalla, mikäli vain mahdollista. Ja kyllä, hyvin tehtyjäkin löytyy, ja silloin on todella mukavaa pelata. Esimerkiksi Mafia2 oli hardilla juuri sopiva: koko ajan selviytyi mutta silti henki oli herkässä jollei varonut. Yksi ajokohta tuntui vähän tiukalta, mutta ehkä en vain osannut. Mediumilla myöhemmin kokeillessa jäi vielä yliaikaakin törttöilyyn.

Demon's Soulia pitäisi kokeilla, sillä siinä peli ymmärtääkseni vain vaatii taitoa. Mutta se, että esim. Uncharted 2 oli vaikeimmalla loppua kohti turhauttava, on väärin. Toki samaa voidaan soveltaa myös 99% prosenttiin pelien loppuvastuksista, mutta tarvitseeko vaikeimman vaikeusasteen aina tarkoittaa, että AI:n tarkkuus on sata ja etenkin kestävyys tuhat? Max Payne 2 tuli tahkottua leffan saapumisen myötä kolmesti läpi neljän päivän sisään (olisikin saavutus, mutta peli kestää intron ja lopputekstin välityksellä noin vartin) vain jotta näin alternative endingin. Mukavampi oli pelata, kun vaikeusaste muuttui esimerkiksi siten, että tallennusmahdollisuuksia vähennettiin. Yleensäkin ammusten vähetäminen, oman parantumiskyvyn heikentäminen tai jonkin juuri tallennusominaisuuden rajoittaminen on huomattavasti mielekkäämpää kuin "epäreilu" vaikeentaminen.

Ehkä vielä jonakin päivänä tulee esimerkiksi Star Wars -peli, jossa valomiekka tappaa niin viholliset kuin pelaajansakin kerrasta. Tai vähintään repii raajan irti, ja sitten pelataan ilman oikeata kättä seuraavat 20h. Tai MMO, jossa pelihahmon kuoleminen oikeasti tarkoittaa kuolemista, ja ainoa etenemiskeino on uuden hahmon luominen. Silloin oltaisiin HC-pelaamisen ytimessä, ja ostajia olisi ne kolme.

 

[Rottamopo]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Täällä muutamat nuoret miehet ovat kommentoineet, kuinka tyttöystävät valittavat, että pitäisi lopettaa jo, kun niin vanha. Kyllä tämä naisenakin on hankalaa, kun minun olisi ilmeisesti pitänyt kasvaa tästä ulos jo viimeistään joskus teini-iässä. Miehillä vanhempana pelaaminen on vielä jollain tasolla hyväksyttävää, mutta naisena mukamas ei. Sitä paitsi, ei naiset osaa kuulemma pelata Nykyinen kaveripiirini on sellainen, ettei siellä kukaan pelaa, minä se vain edelleen istun sisällä padi kädessä.

Voin kuvitella, että naisten kohdalla pelaamisen leimaa tulkitaan vieläkin voimakkaammin. Pelaamisen ilmiö on kuitenkin ajansaatossa tullut paremmin ymmärretyksi ja loppuviimein tuntuu siltä, että pelaamisen negatiiviset arvostelut tai viittaukset siihen, että se on vain lapsille tulee sellaisten suusta, jotka eivät ole ihan vielä nykyaikaa sisäistäneet.

Ja täytyy sanoa, että KonsoliFIN-tuttujen lisäksi minullakaan ei juuri ole konsoleita pelaavia kavereita. Oma kaveriporukka koostuu PC-jääristä ja tähän asiaan liittyen pakko todeta, että PC-pelaaminen suorastaan nähdään aikuisten touhuna, mutta konsolipelaamista kuulee usein sanottavan lasten touhuksi.

 

[Nisupulla]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Ja täytyy sanoa, että KonsoliFIN-tuttujen lisäksi minullakaan ei juuri ole konsoleita pelaavia kavereita. Oma kaveriporukka koostuu PC-jääristä ja tähän asiaan liittyen pakko todeta, että PC-pelaaminen suorastaan nähdään aikuisten touhuna, mutta konsolipelaamista kuulee usein sanottavan lasten touhuksi.

Täällä taas kaveripiirissä aivan jokainen pelaa ja nimenomaan konsoleilla. Näin on ollut ihan sieltä jostain PS1:n ajoista lähtien. Koulutustausta, sosioekonominen asema tai muut seikat eivät tätä selitä. Tartunta on saatu usein lapsena, jolloin samaa harrastusta on vain jatkettu kenties pitkänkin tauon jälkeen taas uudestaan. Yllättävää onkin ollut miten jopa itseltä on löytynyt ennakkoluuloja siitä mistä peleistä on olettanut vastakkaisen sukupuolen enemmän pitävän. Viime vuodelta Red Dead Redemption oli sellainen hitti, jonka perään on DLC:ltä täältä jo kyselty. SingStaria tai tanssipelejä on turha edes ehdotella kokeiltavaksi..

Elektroninen pelaaminen on reilut kolmenkymmenen vuoden ajan ollut kotiolosuhteissa mahdollista. Silloiset polvihousuiset pioneerit alkavat kohta olla jo siellä isoisän olkihatun ikäisiä. Tulemme näkemään useiden sukupolvien välisiä klaaneja, yhteisiä pelejä joissa paappa vielä pystyy säilyttämään auktoriteettinsa massiivisen rautaisilla hermoillaan ja taktisella päätöksenteolla. Seuraava sukupolvi on ajateltu aivopestävän harrastuksen pariin näiden kosketusnäytöllisten alustojen kautta. Alkuviikosta julkaistu iPad 2 on ollut jo puheen alla ja yhtenä ostoargumenttina käytetty puhelimien Angry Birds pelin kautta saatuja kokemuksia vauvojen pelaamisesta - toimii!

Hyvänä pohjustuksena ketjun aiheelle toimii podcastin ohella myös tämä KFIN Mediasta löytyvä video aiheesta "Kuka pelaa digitaalisia pelejä ja miksi?".

Video: KonsoliFIN - Media - Radio Suomi: Kuka Pelaa Digitaalisia Pelejä Ja Miksi? (PS3) -

 

[pZiuz]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Oma kaveriporukka koostuu PC-jääristä ja tähän asiaan liittyen pakko todeta, että PC-pelaaminen suorastaan nähdään aikuisten touhuna, mutta konsolipelaamista kuulee usein sanottavan lasten touhuksi.

Täällä taas kaveripiirissä aivan jokainen pelaa ja nimenomaan konsoleilla.

Heh ja meikäläisellä on sekä että ja.. Eli on pure PC-kavereita ja pure Konsolijannuja ja sitten päälle semmoiset outoudet, kuin itse, että kaikella pelataan.
Konsoleissa tulee nykyään kaivattua semmoista (lähes) kadonnutta ilmiötä, kuin lan-mahdollisuus.
Meillä on nuoruuden kavereiden kesken järjestämiä lan-karkeloita pc:llä (kyllä siellä yleensä konsoli, jos toinenkin jossakin pyörii, mutta pienemmällä huomiolla). Hauskaa on se, että pääsee vanhojen kavereidensa kanssa pelailemaan ja viettämään äijäaikaa pari, kolme kertaa vuodessa. Siellä yhdistää pelaaminen ja opiskelijat, duunarit, yhtiön johtajat, toimittajat, tiedemiehet + monet muut painavat viikonlopun menemään poikamaisella innolla ja huonoja juttuja viljellen.
Yksi kaveri siitä joskus totesikin, että nämä todellisuuspakoviikonloput ovat parasta terapiaa, mitä hän tietää...

 

[Rottamopo]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Konsoleissa tulee nykyään kaivattua semmoista (lähes) kadonnutta ilmiötä, kuin lan-mahdollisuus.

Se on kyllä harmi, että konsoleiden ja konsolipelien kehittäjät eivät ole ottaneet huomioon tätä hulvatonta viihteen muotoa, jossa pelaajat kokoontuvat pelien ääreen saman katon alle. Muistaakseni Warhawkissa on yksi ainoista lani-optioista konsolipeleissä. Todella surullista kehitystä. Jopa PC-puolella on nähty lan-mahdollisuuksien katoavan peleistä.

Tästä tulikin mieleen, että olen monesti pohtinut, josko jostain assemblystä tai vastaavasta voisi oikein varata KonsoliFIN-alueen, johon mentäis röhnöttämään isolla porukalla. Siinä voisi peecee-jäärienkin pää kääntyä, jos saataisiin suurten telkkujen metsä pystyyn.

 

[sph]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Tuo "hyvän" vaikeuden perään itkeminen on jokseenkin turhaa. Kyllä löytyy vaikeita pelejä, joissa homma toimii. Itse kuulun kastiin, joka lähes poikkeuksetta aloittaa pelit vaikeimmalla tasolla. Vastaan on tullut monia pelejä, joissa vaikeusasteet on toteutettu erittäin hyvin, eikä homma ole tuntunut keinotekoiselta.

Tämä jakaa kyllä mielenkiintoisesti ihmisiä, itse pelaan pelit ensimmäisellä kerralla lähes poikkeuksetta normaalilla vaikeustasolla. Poikkeuksena ovat lähinnä pelit jotka kuuluvat itselleni erityisen rakkaisiin genreihin ja joiden mekaniikat osaan jo entuudestaan melko pitkälle (esim. Shadow Complex vanhalle Super Metroidvania -fanille). Minulle tärkeintä on kuitenkin hauskanpito eikä haaste lähes kaikissa peleissä. Niin myös Rock Band/Guitar Hero saa tyytyä expertiä helpompaan vaikeustasoon jos totean biisin olevan niin hauskempi kun ei tarvitse suorittaa hampaat irvessä, ei ole mitään periaatteellista pakkoa vääntää kaikkea expertillä. Yleisestikin turhauttava vaikeustaso ja pelin ulkoaopettelu ei ole enää minun juttuni, vaikka joskus 20 vuotta sitten pelasin sujuvasti läpi joitakin hyvinkin vaikeana pidettyjä pelejä. Mutta silloin pelivalikoima oli pienempi ja niitä harvoja hakattiin kuukaudesta toiseen ahkerasti. Nykyään pelihyllyssä on parisataa koskematonta peliä, jos yksi alkaa turhauttaa checkpointittomuudellaan tai harvoilla tallennuksillaan se vaihtuu nopeasti toiseen ellei ole todella addiktoiva.

Jelianin kommenteista tulikin mieleen että "vanhusten" vastapainoksi naisnäkökulma pelaamiseen voisi olla esim. kiinnostava podcastin aihe, jos tarpeeksi keskustelijoita vaan löytyy. Kyllähän tilastollisesti lähes puolet pelaajista on naisia, mutta varsinaisista HC-pelaajista varmasti todella paljon pienempi osa, kun tällaisissa tilastoissa taidetaan pasianssit ja miinaharavat laskea pelaamiseksi.

Olen joskus miettinyt että yksi syy mikä saattaa saada joitakin ihmettelemään meidän "vanhusten" peliharrastusta on tuo vahvasti juurtunut termi "videopeli", joka sinänsä ei ole kovin väärin, mutta tuntuu vanhahtavalta ja assosioituu helposti 30 vuoden takaisiin paljon askeettisempiin pelilaitteisiin.

 

[Rottamopo]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Jelianin kommenteista tulikin mieleen että "vanhusten" vastapainoksi naisnäkökulma pelaamiseen voisi olla esim. kiinnostava podcastin aihe, jos tarpeeksi keskustelijoita vaan löytyy.

Menee jo pikkuisen OFFtopic, mutta tehdään uusi ketju jos tarvis.

Ihan hyvä aihe mielestäni. Tähän asti nähdyt vastaavat tempaukset medioissa ovat lähinnä olleet surkuhupaisia mustavalkoisuudesta kärsiviä yleistyksiä tyyliin: "Jaana tässä on saanut juuri ohjaimen käteensä ja RDR-alkaa. Oho, Jaana lopetti pelin. hevoset kuulemma kivoja, mutta ei jaksanut pelata. Mitä tästä voimme siis päättelemme naisten pelaamisesta..." Tuollainen on ihan yhtä tyhjän kanssa.

Naispelaajia vain on loppuviimein todella vähän. Jotenkin sellainen fiilis, että suurin osa naispelaajista yrittää sulautua miespuolisten joukkoon, peläten että me miehet ei osattaisi suhtautua heihin normaalisti. Onhan se kieltämättä ollut aika harvinainen tilanne kuulla naisääntä vaikkapa jossain verkkopelissä. Ja aina kun kuuluu vähemmistöön niin aina joku kiinnittää siihen liikaa huomiota niin hyvässä kuin pahassa. Tämän olen huomannut pelatessani Jenkkien kanssa. PSN: nimimerkkini JanisMASHER (aka.JänisMASHER) kääntyy jenkkien korvissa naisen nimeksi. Itseäni aina huvittaa rajusti kun ajoittain jenkit suorastaan mylvii rakkauden tunnustuksia ja räävittömyyksiä. (Joihin minä tietenkin vastaan omalla äänelläni myöntävästi XD.)

Nooh, totuttelu kysymys. Mukaan vaan verkkopeleihin naiset!

 

[jryi]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Jelianin kommenteista tulikin mieleen että "vanhusten" vastapainoksi naisnäkökulma pelaamiseen voisi olla esim. kiinnostava podcastin aihe, jos tarpeeksi keskustelijoita vaan löytyy.

Tämä tosiaan olisi mielenkiintoinen aihe, jos löytyisi parikin ei-sukupuolirajoitteista keskustelijaa. Vaikka olenkin sinut feminiinisen puoleni kanssa, en välttämättä pysty kovin uskottavaa ensikäden kokemuksiin perustuvaa näkemystä esittämään.

Jos joku naispuolinen pelaaja haluaa esiintyä podcastissa ja jakaa kokemuksiaan, niin ilmoittautumisia voi lähettää osoitteeseen podcast@konsolifin.net. Esiintyä voi omalla nimellä, Konsolifin-tunnuksella, PSN/Xbox-ID:llä tai haluamallaan kutsumanimellä, mutta ääntä en kyllä lupaa muuttaa.

 

[Sarkasmi]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Se on kyllä jännä juttu kuinka vanhollisia ihmiset voivat vieläkin olla pelaamisesta. Itsellä on ikää 25-vuotta ja nyt jo tyttöystävä on sitä mieltä, että pelaaminen ei oikein sopisi enää tämän ikäiselle. Itsellä pelaaminen alkoi Snessin aikoihin kun olin tosi pieni, ja sen jälkeen aina ollut joku konsoli omistuksessa. Olenkin tehnyt tyttöystävälle selväksi, ettei pelaamiseni todennäköisesti lopu ennen kuin henki tai järki jättää ruumiin. Välillä kerronkin hänelle "teistä" vanhemmista pelaajista ja tällä tavoin yritän selittää, että en ole mikään erikoistapaus, vaan videopelaaminen voi myös oll aikuisten harrastus

Se on kumma että tyttöystävät ei usein sitä ymmärrä alkuunkaan, vaikka sama aika uppoisi mihin tahansa muuhunkin harrastukseen.

Ja useimmat pelit on nimenomaan nykyään tehty aikuisille eikä niitä edes myydä alle 18 vuotiaille, joten se on tosissaan ihan yhtä hyvä harrastus/viihdemuoto kun elokuvat tai.. vaikkapa musiikkitoiminta jne. Kaikkiahan noita tosin tekee lapsetkin, mutta sou not!

Juuri tipahti KillZone 3 postiluukkuun. Kyllä tässä unohtuu kolmenkympinkriisit taas kun lyö pelin tulille -->

 

[Rottamopo]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Juuri tipahti KillZone 3 postiluukkuun. Kyllä tässä unohtuu kolmenkympinkriisit taas kun lyö pelin tulille -->

Hahhah! Näinpä. Ja nyt on kyllä pelihyllyssä sellaisia megapelejä jonossa, että hemmetti jos tässä ehtii moista turhuutta miettimään, niin ihme.

Ja jos totta puhutaan, niin kyllä pelaamisharrastus on varmasti monen vaimon/tyttöystävän mieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun on perhettä ja asuntolainaa. Siinä ei enää golf-clubeilla notkuta tai vaihdeta autoa heti kun seuraava superturbo-STTT*-5.9l-malli julkaistaan. (*Sopivasti Turhan Tehokas Taviksille). Tulihan tuossa toki ostettua melkokallis telkku pelaamista silmällä pitäen, mutta ei tässä mitään lestadiolaisia olla. Kyllähän se telkku pitää talosta löytyä vaikka ei pelikonetta olisikkaan.

 

[karpaasi]

Vastaus: Pelaaminen ei ikää katso

Se on kumma että tyttöystävät ei usein sitä ymmärrä alkuunkaan, vaikka sama aika uppoisi mihin tahansa muuhunkin harrastukseen.

26 vuotta kohta taulussa ja itse olen yleensä saanut asian järkeistettyä vertaamalla pelejä interaktiivisiin elokuviin. Mieluummin siis osallistun tapahtumiin itse kuin katson passiivisena vierestä. Tällä selityksellä olen saanut tyttöystävät ja jopa vanhempani ymmärtämään asian. Tyttöystävät ovat usein tosin lyttänneet perusteluni sillä, että yhdessä voi kattoa sylikkäin leffaa. Lisäksi tuo englannin oppiminen on aina ollut aikojen saatossa kova sana, eikä suotta. Tosin 30-vuotias veljeni on myös armoton pelinörtti, kuten hänen vaimonsakin, joten ehkä tämäkin on hieman heikentänyt lähimmäisten vastarintaa pelaamista kohtaan.