Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelien ja laitteiden hankintaketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jryi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Alkuun saattaa mennä vihaamiseksi. Jos ei jaksa hahmoa kärsivällisesti kehittää, niin kovin moni asia voi tuntua helvetillisen vaikealta. Vaikka ykkösen pelasin läpi, ja rakastuin totaalisesti peliin, niin kakkosen kanssa meni varsin pitkään hermot lähes totaalisesti. Luultavasti en ole minkään muun pelin kanssa kiroillut yhtä paljoa, kuin tietyssä alkuvaiheessa KCD2:ta. Nyt olen jo sen verran hyvin saanut hahmoani kehitettyä, että pelaaminen on tuntunut jonkin verran helpommalta, ja erityisesti mielekkäämmältä. Kärsivällisyyttä on kuitenkin syytä olla matkassa, jos kyseistä peliä aikoo pelata.

Nyt sitten iski kunnon Black Friday-hurahdus, kun oli muutama satanen ylimääräistä rahaa, kuten usein loppuvuodesta tuppaa olemaan.

Boxin Storesta mukaan tarttuivat:

Battlefield 6
Civilization VII (Settler’s Edition)
Dying Light: The Beast (Deluxe Edition)
Robocop: Rogue City - Unfinished Business
Sonic Racing: CrossWorlds (Digital Deluxe Edition)
Tomb Raider IV-VI Remastered

Pleikkarin Storesta sitten:

13 Sentinels: Aegis Rim
Death Stranding 2: On The Beach
F1 2025
Freedom Wars Remastered
Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii (Deluxe Edition)
Little Nightmares III (Deluxe Edition)
NHL 26
Persona 4 Arena Ultimax
Silent Hill f
The Legend of Heroes: Trails to Azure
The Thing: Remastered
Triangle Strategy

Aloittelin pelin tuossa joulunpyhinä ja nopeasti hurahtanut jo 22h etenemättä lainkaan päätehtävässä.

Yllättävän hauska ja kiinnostava peli kyllä! Odotin enemmän turhautumista, mutta aika jouhevasti tässä on saanut asioita aikaan sellainen outo tuttuuden fiilis monessa asiassa, aivan kuin pelaisi turboahdettua Skyrimia. Tiirikointia kokeillut muutamia kertoja ja mielestäni sain kiinni ideasta, mutta taitaa tiirikat katkeilla vielä aika helposti kun kokemusta ei ole kertynyt.

Tallentamisesta muistan lukeneeni paljon valitusta, mutta ei ole kyllä ollut siitäkään ongelmia kuin kerran pudottuani jostain heinäladosta ja katkottuani jalat pahanpäiväisesti, jolloin en alkupelissä oikein tiennyt miten saisin kaverin takaisin kuosiin, niin palasin kiltisi edelliseen tallennukseen. Save & Quit toimii niin nopeasti tässä, että en ole edes jemmaamiani snapseja montaa jaksanut käyttää.
 
VGP tilaus. Koko tilaus tulleineen (ilmaiset postikulut) 69€.

Syy miksi tilasin VGP:stä, niin tuntui ettei Suikodenia eikä Pirate Yakuzaa oikein kotimaisista kaupoista löytynyt. Tai jos löytyi, niin hinta oli pilvissä.

NASCAR lähti mukaan tilaukseen viime vuonna pelaamani NASCAR Rivalsin takia. Tämä kilpasarja, kun on selvästi vähemmän edustettu ja omalta kohdalta vähemmän pelattu.

Tour De France sen sijaan taisi maksaa hurjat 3 dollaria, niin otin sen nyt kaupan päälle.

IMG_20260114_182341.jpg
 
Tullut pelattua enemmän viime aikoina Ps5 konsolilla nämä kaksi peliä tullut ostettua.
 
Liitetiedostot

  • IMG_20260126_161504.jpg
    IMG_20260126_161504.jpg
    1,4 MB · Lukukerrat: 32
Cronos ollut kiikarissa jo pidemmän aikaa ja nyt löytyi Prismasta mukavaan 29.90e hintaan. Oli viimeinen kappale hyllyssä.

Ikävä huomata miten PK-seudullakin Prismojen hyllyt ovat kuihtumassa sellaista vauhtia, että näinköhän niistä kohta enää pelejä saa. ”Täydelläkin” hinnalla pelejä Prismasta usein tulee ostettua jo bonustenkin ilosta sekä -10% käyttötavara-alekuponkien siivittämänä.

Tämän korkkaan kunhan Kingdom Come 2 on joskus läpi, ellei uusi Resident Evil kiinnostele kuitenkin enemmän.
 
Liitetiedostot

  • IMG_0718.png
    IMG_0718.png
    2 MB · Lukukerrat: 17
Ensimmäinen Vintedissä tehty ostos. Hyvin toimi, ehkä jopa paremmin kuin Tori, kun ei tarvitse antaa mitään tietoja myyjälle. Vinted toimii välikätenä tosi hyvin ja tämä tilaus tuli Puolasta asti tosi hyvin perille. Hinta koko paketilla 52€. King Kong oli siis päällimmäisin syy ostokselle, mutta kun samalta myyjältä löytyi muutakin Xbox 360 -kokoelmasta puuttuvaa, niin ei muuta kuin samaan pakettiin mukaan. :)

IMG_20260223_083001.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäinen Vintedissä tehty ostos. Hyvä toimi, ehkä jopa paremmin kuin Tori, kun ei tarvitse antaa mitään tietoja myyjälle. Vinted toimii välikätenä tosi hyvin ja tämä tilaus tuli Puolasta asti tosi hyvin perille. Hinta koko paketilla 52€. King Kong oli siis päällimmäisin syy ostokselle, mutta kun samalta myyjältä löytyy muutakin Xbox 360 -kokoelmasta puuttuvaa, niin ei muuta kuin samaan pakettiin mukaan. :)

Näytä liitetiedosto 20636
Tuo King Kong ansaitsee remaken. Aivan mahtava peli kyseessä.
 
Tuo King Kong ansaitsee remaken. Aivan mahtava peli kyseessä.
Se on ihan huippu, ja jostain syystä aika kovissa hinnoissa. Tai siis varmaan siksi kovissa hinnoissa, että tämä Xbox 360 -versio on ainoa uudemman sukupolven versio pelistä ja kun se oli konsolin julkaisupeli, niin ehkä painos määrä on jäänyt verrattain pieneksi. Toinen julkaisupeli mikä on ollut jo hetken etsinnässä on Need for Speed Most Wanted. Se liikkuu myös aika korkeissa hinnoissa Xbox 360 peliksi.
 
Tuota King Kongia itsekin katselin enemmän tai vähemmän aktiivisesti joskus. Ei löytynyt. En sinänsä keräilyä ajatellen vaan pelailuun. Sen vuoksi ei kiinnostaisi keräilyhintoja siitä maksella. Tosin jos diginäkin vielä saa, niin voihan sitä siihenkin nöyrtyä jos joku väli löytyy että tuon teoksen muistaa, sillä niin paljon on kaikkea muutakin pelattavaa jatkuvasti jonossa ja tulossa.

Olisihan se hauska saada vanhoja tapauksia ns. alta pois aina välillä.
 
Ainakaan boksille ei tuota King Kongia saa enää diginä jostain syystä. Olen itsekin peliä metsästellyt, mutta todennut hinnat aika tyyriiksi, jos edes fyysistä kappaletta on löytynyt missään myynnissä. PC:llä pelin joskus kauan sitten hommasin fyysisenä, ja pidin siitä kovasti. Joku hankala kohta siinä muistaakseni tuli, johon peli jäi kesken, ja sitten loppui jossain vaiheessa minulla PC-pelaaminen kokonaan, joten ei ole pelin pariin ollut enää paluuta, vaikka se onkin PC-versiona minulla olemassa. Mutta kun ei ole laitetta, jolla sitä pelata, niin sitä ei tavallaan ole. :D
Se on ihan huippu, ja jostain syystä aika kovissa hinnoissa. Tai siis varmaan siksi kovissa hinnoissa, että tämä Xbox 360 -versio on ainoa uudemman sukupolven versio pelistä ja kun se oli konsolin julkaisupeli, niin ehkä painos määrä on jäänyt verrattain pieneksi. Toinen julkaisupeli mikä on ollut jo hetken etsinnässä on Need for Speed Most Wanted. Se liikkuu myös aika korkeissa hinnoissa Xbox 360 peliksi.
King Kong ainakin on tietääkseni taaksepäin yhteensopiva, joten sitä voisi pelata XSX:llä, mutta mitenköhän on tuon mainitsemasi Need For Speed Most Wantedin kanssa? On muistaakseni ehkä jopa paras NFS-peli, tai ainakin ehdottomasti parhaiden joukossa.
 
Ainakaan boksille ei tuota King Kongia saa enää diginä jostain syystä. Olen itsekin peliä metsästellyt, mutta todennut hinnat aika tyyriiksi, jos edes fyysistä kappaletta on löytynyt missään myynnissä. PC:llä pelin joskus kauan sitten hommasin fyysisenä, ja pidin siitä kovasti. Joku hankala kohta siinä muistaakseni tuli, johon peli jäi kesken, ja sitten loppui jossain vaiheessa minulla PC-pelaaminen kokonaan, joten ei ole pelin pariin ollut enää paluuta, vaikka se onkin PC-versiona minulla olemassa. Mutta kun ei ole laitetta, jolla sitä pelata, niin sitä ei tavallaan ole. :D
No sepäs sitten ratkaiseekin ongelman, eli jos ei pysty pelaamaan, kun ei peliä saa, niin ei sitten.

Muistin että ostin viimeksi Riddick-pelit X360:lle, joten ehkä nekin voisi pelailla jossain kohtaa. Siinä oli Athena ja se toinen. Kai tuo nyt Series X:llä toimii? Jos ei, niin pitää kaivaa One X tai X360E kaapista tositoimiin.
 
Olisiko niin että joku lisenssihomma tuossa King Kongissakin on. Vaikka siis onkin taaksepäin yhteensopiva peli ja fyysinen versio toimii Xbox Series X:llä, niin ei ole diginä saatavilla. Sen sijaan Need for Speed Most Wantedin kohdalla taaksepäin yhteensopivuuden puute ja tietysti samalla digin puute johtuu lähes satavarmasti automerkkien lisensseistä. Siellähän on lukusia muitakin pelejä, jotka ovat taaksepäin yhteensopivia, mutta joita ei ole saatavana diginä.

Harmillisesti Riddick Assault on Dark Athena ei ole taaksepäin yhteensopiva. Tuo pelihän pitää siis sisällään myös sen toisen Riddick pelin remasteroidun version - Escape from Butcher's Bayn. Näiden pelaamiseen tarvitset Xbox 360 -konsolin.

Tässä muuten kun kävin vilkaisemassa taaksepäin yhteensopivien pelien listaa Xbox.comissa, niin siellä on useampi peli, joiden hinta on nolla euroa. Tai ainakin minulle näyttää nollaa. Esim. Too Human, Crackdown 1 ja 2, The Walking Dead season 1 ja 2, Hexic HD. Kokeilin lunastaa näitä ja hyvin onnistui. Nyt näyttää että omistan pelit.

Harmillisesti Riddick Assault on Dark Athena ei ole taaksepäin yhteensopiva. Tuo pelihän pitää siis sisällään myös sen toisen Riddick pelin remasteroidun version - Escape from Butcher's Bayn. Näiden pelaamiseen tarvitset Xbox 360 -konsolin.
No eipä tuo iso ongelma ole vaikka vähän epäkäytännöllistä onkin. Onhan X360:ssä sentään hdmi-liitin, niin ei tarvitse edes mitään adaptereita hakea. Nostalgista myös tulee olemaan kun kaivaa vanhan ohjaimen ja koneen kaapista. Tosin vaikka niitä ohjaimia piti aikoinaan hyvinä, niin onhan ne nykyohjaimiin verrattuna aika huonoja. Olen välillä pyöritellyt lapsen leluksi päätynyttä X360-ohjainta ja ihmetellyt että sitä on pitänyt niin äärimmäisen hyvänä. Oli hyvä ja ehkä aikansa parhaita mutta ei enää nykyään tunnu erityisen hyvältä kun jopa Sony on päässyt edelle PS4:stä lähtien ja Xboxin ohjain jalostui entistäkin paremmaksi.
 
Ylös Bottom