Vastaus: Pelini pelaavat itsestään
Periaatteessa on mahdollista myös, että konsolin puolella ohjaimen liitin on likaantunut tai vaurioitunut. Peliohjaimen jonkin napin jumittaminen kuulostaa kyllä todennäköisimmältä vaihtoehdolta, mutta elleivät edellä kerrotut ohjeet auta, voit kokeilla irrottaa ohjaimen, puhdistaa sekä konsolin että ohjaimen puolen liittimet ja kiinnittää ohjaimen uudelleen.
Jos vaiva siltikin jatkuu, sitten kannattaa kokeilla toisella ohjaimella. Jos vika tällä korjaantuu, voit vielä kokeilla korjata vanhaa ohjainta avaamalla sen ja tarkistamalla, ettei esimerkiksi jokin jousi ole väsynyt tai huonosti kohdillaan, tai kenties jonkin näppäimen kontaktipinta kulunut. Tällainen korjailu ei kuitenkaan ole välttämättä ihan helppoa ja onnistuu lähinnä kokeneilta ja kärsivällisiltä säätäjiltä, jotka ovat tottuneet fiksailemaan elektroniikkaa.
Kaikkein huonoimmassa tapauksessa itse konsolin emolevyn elektroniikka on hajoamassa, mutta tämä on hyvin epätodennäköinen vaihtoehto.
Veikkaan siis että ellei edellä kuvattu ohjaimen kanssa askartelu auta, joudut hankkimaan uuden ohjaimen.