Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

[FelisLeo]

Olen jonkun verran katsellut netissä pelivideoita ja usein havainnut mallipelaajan tyylin samassakin pelissä toisenlaiseksi kuin omani. Mainitsen hieman esimerkkejä.

Resident Evil 4:ssä en päästä mielelläni kuin yhden kylähullun lähelle ja silloinkin ammun mahdollisuuksien mukaan minimimäärän laukauksia. En kuin äärimmäisessä hädässä ryntää paukutellen keskelle vihollisten joukkoa. Ja jos oikein saa valita niin kiipeän mäen päälle ja ammun tarkkuuskiväärillä turvallisen kaukaa, vaikka haulikolla lähietäisyydellä työ olisi nopeammin ohitse.

Fantasiaropeissa valitsen lähes aina velhon tai vastaavan, joka loitsii tai ampuu nuolia matkan päästä. En valitse suurta miekkaa heiluttavaa lihaksikasta barbaaria.

Ninja Gaidenin pomotaisteluissa en ryntää ensimmäiseksi miekka ojossa viiltelemään vihollista, vaan mieluiten heitän pitkän matkan Ninpo-taikoja niskaan ja sen jälkeen hyökkään miekkatekniikoilla, joiden jälkeen Ryu Hayabusa on mahdollisimman kaukana pomon käsien ulottuvilta.

Pelityylini siis taitaa olla jos vastustajasi saa sinusta otteen, olit liian lähellä tai liian hidas. Lopputulos merkitsee; ei ne keinot, joilla se saavutetaan.

Ajatuksia pelityylistä.

 

[Paolo]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Minulla taitaa olla ihan päinvastainen tekniikka; tykkään nimittäin uida liiveihin. Ninja Gaidenissa
mielellään ilmasta käsin, eli hypäten pieksemään. Haloissa on ammukset loppu 70% peliajasta,
joten kiväärin perälle tulee käyttöä.

Nimeäisin pelityylini 'iteroivaksi', koska kuolen usein.

edit: Fantasiateemaisissa suosin nopeaa lähitaistelijaa. Usein naishahmoja.

 

[Merri]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

En pelaile paljoa toiminnallisia pelejä, sen sijaan strategiapelit kelpaavat hyvin. Taktiikkani on sinällään selkeä: pidän ennemmin kansaa tyytyväisenä ja panostan kehitykseen ja sillä tavoin tekniseen ylivoimaan. Olen etenkin pelin alussa heikko verrattuna toisiin tämän takia, koska en anna myöten kansan hyvinvoinnista. Sitten kun hommat lähtevät rullaamaan, olenkin sitten lähes pysäyttämätön.

Eilen tuli itselläni täydellinen tappio Civilization III:ssa tietokonepelaajia vastaan: kartta oli pieni, kentällä täysimääräinen määrä vastapelureita ja minä tietysti aivan keskellä karttaa. Hävisin pelin älyttömän nopeasti, koska armeijani oli surkean pieni ja heikko, varsinkin kun tuli useampikin "kaveri" kyläilemään. Eli onnistui tulemaan vastaan täydellinen tilanne, jossa en missään nimessä pärjää.

Konsoliroolipeleissä haalin puolestaan kokemusta, eli vähän samaan tapaan haalin "resursseja". Pelaan enemmän tarinaa seuraten ja hahmoja kehittäen sen sijaan että miettisin parempia, ovelampia ja tehokkaimpia taistelutekniikoita. Täten kuolenkin äärimmäisen harvoin. Olen tainnut pelata niin FF6:n kuin FF9:n lävitse kuolematta kertaakaan ennen loppupomoja. Niissä tuleekin sitten sen verran kyytiä, että kuolema tapahtuu pakolla, ellei ole ennakoinut hankkimalla kunnolla kokemusta tai opetellut niitä taistelutaktiikoita (tosin taitavat nekin mennä romukoppaan kun täytyy ensin selvittää mikä tehoaa).

Sitten on toki pelit tyyliin Mario Kart, jossa on oikeastaan vain se yksi ainoa tapa olla hyvä, time trialista puhuttaessa siis. Normipeli on tietysti sitten oma lystinsä, yleensä nojaan enemmän ajotaitoon kuin kiusantekoon. Riippuu mielentilasta ja kulloisestakin kärttyisyyskertoimesta.

 

[makedin]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Strategiapeleissä minäkin pidän rauhanomaisempa linjaa; siviilielämä kuntoon (jos sitä pelistä löytyy) ja sen jälkeen vahva armeija, jollavihollinen hakataan nopeasti ja määrätietoisesti maan rakoon.

Räiskinnöissäkin etenen yleensä melko rauhallisesti ja "tappavan tarkasti" - mikäli lautteudet sallitaan. Joskin kun alkuun pelasin Kill Zonen Demoa, Ricolla tai yleisemmin sillä toisella miehellä, niin siinä kaupunkikentässä tuli aina joku 800+ ammuttua panosta ja osumatarkkuus 4-6% maksimissaankin. Ja selvennykseksi vielä -osaan ampua "hieman" tarkemmin.

 

[NviperO]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Itse olen puolustava ja rakentava pelaaja. Niin strategioissa kuin urheilussa. Haluan ensin varmistaa oman pään ja lähteä sen suojissa rakentamaan mahdollisuuksia hyökkäämään. Mutta kun hyökätään, vedetään putket kuumina ja täydeltä rintamalta. Tämän huomaa esim. kaveria vastaan lätkää pelatessa, jolloin saatan pelata rauhallista kiekollista peliä keskialueella ja omassa päässä ja lähteä hetkessä muuttamaan suuntaa ja painaa pelin useiksi minuuteiksi vastuksen päätyyn dominoiden täysin, jonka jälkeen tulee taas hiljaisempi vaihe.

Ajopeleissäkin saatan takoa tiukasti kaveria kovempaa kun olen takaa-ajajana, mutta kärkipaikalla ajamiseni rauhoittuu ja alan puollustamaan johtoani (joka toisinaan kostautuu). Strategioissa tosiaan haluan ensin rakentaa tiukan puollustusmuurin, jonka suojista lähden tekemään täsmäiskuja vihollisen heikkoihin kohtiin.

Roolipeleissä huomaan pelaavani usein varkailla, vakoojilla ja muilla hämärähemmoilla, jotka pystyvät etenemään hiljaa vihollisen katseelta piilossa.

Mahtaakohan nämä olla osasyynä siihen, etten ikinä ole ollut kovin hyvä tiukasti hyökkäyspainotteisissa nettiräiskinnöissä?

 

[rattireiska]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Olen minäkin huomannut että esim. joissain sotapeleissä jotkut menevät ensin vihollisen viereen ja ampuvat sitten, monesti se kostautuu sillä että vihollinen ehtii ensin. Mutta minä taas tykkään ampua sen vihulaisen kauempaa ja sitten mennä ryöväämään ruumiilta aseet ja healtit. Usein, jos on mahdollista, pelaan sniperinä ja tykkään muutenkin ammuskella yleensä kauempaa kuin muut.
Autopeleissäkin suosin melko säästäväistä linjaa, autoja ostelen aika vähän kun niitä saa kisoistakin palkintoina. Mutta pitäähän niitä silti virittää että voittaa niitä kisoja.

 

[feldon]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Ropeissa tykkään kasvattaa hahmojen kokemusta niin korkealle kuin vapaa-aika sallii. Parhaat kokemuspisteet irtoavat yleensä epätasaista taisteluista, jossa omat hahmoni kamppailevat ylivoimaista vihollista vastaan. Se on vaikeaa, mutta palkitsevaa.

Urheilupeleissä olen opportunisti. Mielenkiinto ei riitä esimerkiksi PES-taitojen hiomiseen, vaan luotan mieluummin tuuriini. Siilipuolustuksen sijaan pelaan niin sekavaa peliä, että vastustajalla menee sormi suuhun. Välillä itsekin yllätyn, kun kun teen vahingossa maalin.

Räiskintä on hauskinta silloin, kun saa olla jatkuvasti liikkeessä ja tuhota kaiken mikä liikkuu. Sen vuoksi en voi ymmärtää ihmisiä, joille esimerkiksi FPS-pelit ovat yhtä kuin sniputtelu. Jos kaikki olisivat snipuja, niin peli kuolisi siihen. Jos verkkoräiskin, teen sen ilman kiikarikivääreitä ja mamistelusinkoja.

Strategiapeleissä paras pelityyli löytyy vastustajaa tarkkailemalla. Rauhallinen näpertelijä kaatuu jatkuvalla häirinnällä ja resurssien rokottamisella, aggressiivisempi pelaaja puolestaan kukistuu maginot-puolustukseen. Hauskinta on vastustajien heikkouksien löytäminen ja hyväksikäyttö.

Mätkintäpeleissä aggro on kivoin tyyli. Päälle vaan, kunnes haastaja ottaa lukua.

Autopelejä ei voi pelata kuin yhdellä tyylillä. Siksi ne kai ovatkin niin pirun tylsiä. Paitsi Burnout.

 

[Vehu]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Itse räiskintä peleissä ammun mieluiten sniperilla, mutta mieluiten käyn kimppuun haulikon voimalla

Strategia peleissä taas hyökkään voimalla, kasvatettuani armeijan

Roolipeleissä käytän enimmäkseen miekkamiehiä sekä mustaa magiaa omaavia velhoja

 

[jujze]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Sotapeleissä olen aina etulinjan taistelija, yleensä sinkomies tai jonkinmoinen assault- ukkeli.
ropeissa tutkin aina joka nurkan ennenkuin menen eteenpäin, hahmona yleensä jokin jolla tulee ruumista ja mossepeleissä seuraan tiukasti ajolijaa säästeliäästi ja tasaisesti ajaen.

 

[-mic-]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Muuten en osaa sanoa pelityylistä paljoakaan, paitsi että... Sen oon huomannut,
että nuorempana piti peleissä koluta väkisellä jokainen nurkkaus ja etsiä 'salaisia'
paikkoja ja kaikkia aarteita. Tyyliin juosta seinän viertä ja hakata 'action' nappulaa,
jos vaikka jostain löytys salaovi.

Nyt oon alkanu ottaa pelit enemmän kokemuksina, enkä enää hae peleistä jokaista
salajuttua. Ne mitkä tulee eteen, otan ilolla vastaan, mutta en lähde varta vasten
tutkimaan kaikkia mahdoliisia paikkoja. Tämä rikkoo mielestäni immersion, kun
pelin rajat tulee väkisellä vastaan..
Näin täällä

 

[Poistettu jäsen 3222]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Itsekin huomasin tämän samaisen asian. Esimerkiksi otan nyt Black & Whiten.

Creatureni on lehmä (ei viisain mahdollinen, mutta ei paskin lähitaistelijakaan). Lehmä on laiha kuin naru (kuten minäkin) mutta osaa lähes kaikki taiat. Ensin pidän huolen, että omat kyläni ovat kunnossa ja palvojilla on tarpeeksi ruokaa ennen kuin hyökkään. Mutta jumalana en siltikään ole mikään ällöhyvis sillä minut on näköjään "rankattu" pahaksi (Tämän huomasin viimeisessä kentässä missä Creature muuttuu oman aligmentin vastaiseksi, eli siis hohtaa valkoisena. )

 

[Aatami]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Splinter Cell käy mainiosta esimerkistä

- pelkään saada muilta ihmisiltä turpaan, joten en pelaa livessä
- jokaisen pelikerran tarkoitus on vetää kenttä läpi mahdollisimman äänettömästi, tuottamatta ruumiita tai ottamatta vahinkoa
- jos pelissä vihollisilla olisi jokaisella kerralla eri käyttäytymismallit ja kulkureitit menisi minulla todennäköisesti pasmat sekaisin ts. tykkään ennalta-arvattavuudesta ja jo hyvän suorituksen hiomisesta (toisaalta, kyllä tuollaista vaihtelua kaipaa yhä enenevässä määrin)
---
Mikäli peli ei rupea sujumaan luovutan suosiolla, lopetan pelaamisen ja laitan jonkun toisen pelin tilalle.

 

[tsinivuo]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

KamiKaze/Rambo linja on mun tyyli toiminnassa. Siitä saa mukavasti fiilistä ku sellaisesta sekasorrosta selviää. Paitsi jos huomaa, ettei sekasorto päästä pelissä eteenpäin. Sitten siirrytään sniputtamaan.

Autoiluissa taas olen aika M.Schumacher, eli puolirikollisia liikkeitä esiintyy. Jos voitto on tarjolla vielä viimeiseen mutkaan ja se vaatisi rumaa taktiikkaa ohittaa(tyyliin 200 kylkeen, muuten se kerkiää alta pois), niin tilaisuus toki käytetään.
Muuten pyrin ajamaan hyviä kierrosaikoja heti alusta. Kylmillä renkailla minkä pääsee - etumatkaa ja sitten himmailee, jos pystyy. Jos ei pysty, niin sitten antaa palaa, kunnes on maalissa tai kaiteessa.
Ekaan mutkaan en edes yritä voittaa kisaa, kuten eräs kaverini tekee. Jos eka sektori kusee, niin se on restart, koko kierrosta ei edes aja loppuun, kunnes se on virheetön/nopeampi kuin pohja-aika/haamu.

 

[rattireiska]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Autopeleissä olen huomannut muutaman tapauksen joka yrittää aina parantaa tuloksia. Otetaan nyt esimerkeiksi GT4 ja NFSU(2). Itselleni näissä peleissä riittää että voitan/saan lisenssiajoissa pronssia, mutta kun jotkut pyrkivät täydellisyyteen aina vaan yrittämällä parantaa aikoja ja sijoituksiaan. Tässä ei sinällään ole mitään pahaa mutta itse en vaan tätä ymmärrä. Yleensä lisenssikokeissa saatuani pronssia saatan ehkä yrittää parantaa tulostani kerran tai pari mutta sitten palaa proppu ja tulee radan vaihto.

 

[Neonomide]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Olen ehdottomasti kikkailija/kehittäjä/omistelija, joka tykkää antaa vaikka tyhmille keinoälyille köyttä niin paljon, että jännitys säilyy loppuun saakka. Joskus iskee myös hurja perfektionistinen pakkomielle; kaikki kerätään ja filut lastataan tiskiin. Huima kilpailuvietti kruunaa persoonan: lyötynäkin olen rämppäämässä continueta ja kehittämässä parempia taktiikoita. Eikä häviölläkään ole väliä, kunhan tekee edes sen tyylillä!

 

[Noseblunt]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Strategiapeleissä yritän aina olla mahdollisimman ylivoimainen ja vahva. Yritän rakentaa mahdollisimman suuren ja vahvan armeijan, jolla voin tuhota vihollisen kuin vihollisen nopeasti ja helposti. En millään voisi pistää muita asioita tärkeysjärjestyksessä tämän edelle.

FPS-peleissä haluan olla mahdollisimman täydellinen ja tarkka. Pelaan huomaamattomasti ja hiljaisesti jokaisen vihollisen huomaamattomasti tappaen. Tai sitten teen juuri toisin päin ja ammun kaikkea mikä liikkuu niin kauan kun se liikkuu.

 

[Legioonalainen]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

strategiossa olen perfektionisti. rakennan kaikken ja sitten vasta hyökkään.

fps minä useimiten juoksen nopeasti jonnekin paikkaan missä on paljon vihuja ja kämpin ja ammuskelen äänenvaimennetulla aseella vihuja

 

[olge]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Riippuu pelistä aika paljon. FPS-peleissä(varsinkin netissä pelatessa) käytän harvoin snipuja. Ja jos käytän niin se on puhtaassa kokeilumielessä Suosikkina on yleensä jonkinlainen rynnäkkökivääri. BF 2:ssakin lempiyksikkö on yleensä Support(varustettu raskaalla konekiväärillä), tai Spec Ops. Aivan suinpäin tuleen ei kuitenkaan viitsi juosta. Yksinpelatessa snipuja voikin sitten enemmän käyttäää. Roolipeleissä teen yleensä "vähän hyvä kaikessa -hahmoja". Toki joskus tässäkin on poikkeuksia. Hyvänä esimerkkinä menee Fallout 2. Valitsen yleensä tärkeimmiksi taidoiksi Small Weapons(uzit, pistoolit sun muut), Speech, Steal, Unarmed fighting tai sitten joku muu. Strategiapeleissä yritän löytää tyylikkäitä lähestymistapoja, mutta yleensä päädyn massa-armeijan rakentamiseen, ja vihujen tylyyn jyräämiseen. Näin tällä kertaa.
God Of Warissa poltan käämini liian usein. Varsinkin vaikeimalla vaikeusasteella. Roolipeleistä vielä sen verran, että jos kyseessä on jonkinsorttinen fantasiarope, niin hahmoksi valitsen jonkin sortin barbaarin tai ritarin.

 

[Cavalera]

Vastaus: Pelityyli heijastaa pelaajaansa?

Nyt oon alkanu ottaa pelit enemmän kokemuksina, enkä enää hae peleistä jokaista
salajuttua.

Mulla taas on ihan toisinpäin. Pakko vääntää jokainen sivutehtävä läpi, 100% pelistä suoritettava. Siksi varmaan on tuo San Andreas yhä kesken vaikka peli on lojunut hyllyssä julkaisupäivästä asti. Tosin puolen vuoden pelitaukoja ollut siitä parikin.

FPS peleissä sniputtelu on mun juttu. Ja hiippailu. Blackin kaltaiset tuho-orgiat ovat toki asia erikseen.

Urheilupeleissä pelaan kuten oikeastikin. Kovaa, suoraviivaisesti hyökäten ja sääntöjen rajamailla. Harmi vaan ettei NHL:ssä ja PES:ssa pysty ärsyttämään vastustajia