Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pikmin 3

Vastaus: Pikmin 3

Itselläni suurin osa peliajasta uponnut bingo battleen. Itsensä tasoista pelaajaa vastaan pelatessa tämä tarjoaa syvyyttä ja haastetta, johon en ole vähään aikaan videopeleissä törmännyt. Matsissa pärjääminen edellyttää äärimmäisen strategista ja tehokasta ajattelua, sekä nopeaa päätöksentekokykyä. Otteen herpaantuminen ja pienikin epäröinti johtaa todennäköisesti matsin häviämiseen. Välillä tuntuu, että jokainen sekunti on käytettävä hyödyllisesti; esim. tilanne, jossa pelihahmo nykii Pikmineitä maasta täytyy käyttää kartan tutkimiseen ja strategian päättämiseen, mitä aiot siinä kyseisessä matsissa käyttää, sillä toista tilaisuutta siihen ei välttämättä tule.

Matsin häviäminen on nöyryytys, joka kaivertaa pitkään ja syvältä. Tämä on oikeasti niitä harvoja moninpelejä, jonka viikonlopun pelisessiota jää miettimään pitkälle viikkoon samalla suunnitellen strategiaa seuraavaa pelisessiota varten. Vielä mainittakoon se, että tosiaankin pelaan tätä aina tyttöystävän kanssa, joka puhuu myös nerokkaan pelisuunnittelun puolesta. Peli, johon voi uppoutua myös henkilö, joka ei ole corepelaaja, mutta tarjoaa silti syvyyttä ja haastetta, johon videopeleissä harvemmin törmää.
 
Loistava peli, etenkin paikallinen moninpeli, joten loistavata, että saapuu uudelle yleisölle. Ja onhan tämä ollut huhuissa jo jotain pari vuotta.
 
Onhan se selvää, että nintendo haluaa ihmisten ostavan näitä WiiU porttauksia, mutta voisi sen asiallisemminkin hoitaa kuin poistamalla se huomattavasti halvempi WiiU versio eshopista.
Sama tehtiin myös donkey kongin kohdalla.

https://www.gonintendo.com/stories/...moved-from-the-wii-u-eshop-following-the-anno

With the reveal of Pikmin 3 Deluxe, Nintendo has taken the initiative to remove the original Pikmin 3 from the Wii U eShop. This is likely due to the Wii U version's reduced $19.99 price tag, while the upcoming Switch release will cost a full $60.
 
Tuo on aikalailla typerää, etenkin koska se on aivan täysin turhaa. Jos Pikmin kiinnostaa ja WiiU löytyy hyllystä niin aika varmasti se jo löytyy. Tuskin kukaan halvan pikminin takia WiiU:ta ostaa. Joten eikö ois ollut ihan se ja sama se sinne jättää. Ei olisi näkynyt missään myyntimäärissä.
 
Everything that is new in Pikmin 3 Deluxe, according to the European game page. Source: https://www.nintendo.co.uk/Games/Nintendo-Switch/Pikmin-3-Deluxe-1821101.html

Whether you’ve played Pikmin 3 on Wii U or it’s your first venture on planet “PNF-404”, Pikmin 3 Deluxe comes packed with exciting new modes and features:
  • 2P co-op: Journey through the main story in two player co-op* on the same console!
  • New adventures: Go it alone or team up with a friend to take on brand new prologue and epilogue stories starring Pikmin and Pikmin 2 heroes Olimar and Louie!
  • Quality of life improvements: Expand your exploration with an enhanced lock-on targeting system, enemy balancing changes, multiple difficulty modes, optional hints and more.
  • Piklopedia: Unlock profile entries for each character and find out their unique perspectives on each creature you discover.
twit
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoitetaas tästä herkkupalasesta muutama sananen. Jotenkin tämä pelisarja on mennyt aiemmin ohi, Gamecubella muut pelit veivät huomion ja Wii U:ta en ole koskaan omistanut. Nyt tarvittiin talouteen jotain kahden pelaajan yhteismeininkiä ja tämä osui sopivasti kandidaatiksi - ja voi hemmetti, tämähän on positiivisin yllätys pitkään aikaan. Ahmittiin tarina ja side storyt aivan addiktoituneina, mitä ei ole muut co-op-pelit saaneet samalla tavalla aikaiseksi.
Tässä on monta palikkaa todella hyvin kohdallaan: oppimiskäyrä on sopiva, haastetta on sopivasti muttei liikaa, pelin maailma on kaunis ja kirkas ja hyvää mieltä huokuva, kontrollit toimivat, sellaista "ahaa, tarvitsen vielä keltaisia Pikmineitä niin pääsen tuon portin taakse"-seikkailuhenkeä nostattavia hetkiä on jatkuvasti ja hedelmien & muiden aarteiden saaminen perille kutkuttelee aivojen palkitsemisfiiliksiä mukavasti.

Kuten xevious jo vuosikausia sitten alkuperäispelistä kirjoitti:

Vielä mainittakoon se, että tosiaankin pelaan tätä aina tyttöystävän kanssa, joka puhuu myös nerokkaan pelisuunnittelun puolesta. Peli, johon voi uppoutua myös henkilö, joka ei ole corepelaaja, mutta tarjoaa silti syvyyttä ja haastetta, johon videopeleissä harvemmin törmää.

Olen aina tykännyt Nintendon peleistä ja oli jo selvästi aikakin hypätä Pikminien maailmaan. Erinomaista viihdettä.
 
Moikkelis moi, meikäläinen kirjoitti arvion Pikmin 3 Deluxesta:

Vaikka remasterointi jäi puolitiehen, peli itsessään on niin loistava, että arvosana on omissa kirjoissani täysin oikeutettu. Mitäs mieltä te muut olette?
 
Ylös Bottom