Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PLAYERUNKNOWN'S BATTLEGROUNDS

Pleikkari imuroimassa tätä ja kokoa on 33,5 GB, hinta oli 29 €. Samalla tulee myös PTS-testiserveriversio.

Tammikuussa päästään pelaamaan uutta talvikenttää.

 
Viimeksi muokattu:
Tuossa tulee mukana 'Vikendi Event Pass', mitä se sitten ikinä tarkoittaa.
Todennäköisesti skinejä ukolle ja aseisiin, näitä saa avattua kun Event Passin tasot nousee. Näin ainakin aikaisemmin on Xboxilla ollut. Tuttua puuhaa mm. uusimmasta CoDista.
 
Vähän jää tosta hinnasta ja muusta rahastuksen makua pe4 llä kun juna on jo kuitenkin puksuttanut pelin kohdalta aika pitkään...
Varsinkin kun tätä jaetaan jo "ilmaiseksi" Xbox Game Passissa. Hyvä pelihän tämä on ja aloitti Battle Royale buumin aikoinaan, mutta uudet tulokkaat ovat jo ajaneet ohi. Uusi mappi kyllä täytyy kokeilla kun se tammikuussa saapuu.
 
PS4 Pro pelikuvaa ja siitä on aikaa, kun olen tätä pelannut, mutta ei se ihan noin kauhealta muistaakseni näyttänyt edes One S:llä.

 
PS4 Pro pelikuvaa ja siitä on aikaa, kun olen tätä pelannut, mutta ei se ihan noin kauhealta muistaakseni näyttänyt edes One S:llä.
Vahvasti tulee viime vuosikymmen mieleen grafiikoista, ja että pitäisi maksaakin tästä "herkusta", kun ilmaisiakin vaihtoehtoja on tarjolla. Hehh.
 
Tässä on aitoa PS4 Pro kuvaa 1440p resoluutiolla, eipä tuo kovin paskalta näytä.
Jos puhutaan realistisesta battleroyalesta niin eipä niitä ole ilmaisena tarjolla, H1Z1 on lähimpänä mutta sekin on arcade peli.

Hyvin ovat kyllä optimoineet kun ottaa huomioon kuin järkyttävä tämä oli Xbox julkaisussa.
Jos hintaa ois 20€ niin oisin ostanut, tuo 29,95€ on itselle ehkä liikaa, pitää katella sitten alennuksesta

 
Näin konsoliporttauksen koko kehityskaaren näkeneenä ja kokeneena sanoisin että nyt nimenomaan kun se toimii ns. "täydellisesti" ja edessä on vuoden suurimmat pelien osteluviikot on just täydellinen aika laittaa Pleselle.

Sikäli myös hyvä hetki, nyt mm. vasta saatiin boksille se Training Area joka on tosi hyödyllinen kaikille, mutta varsinkin uusille pelaajille pääsee vähän ottamaan tuntumaa aseisiin, kilkkeisiin ja säätelemään senssejä kaikessa rauhassa.

Vajaan kuukauden päästä suurin RDR2 buumi on jo hellittänyt ja Blackouttikin on jo niin nähty että tottakai moni ottaa asiakseen Pleselläkin tarkastaa henkilökohtaisesti että mikä siinä maailman suosituimmassa nettishooterissa oikein viehättää? Voin kertoa että miljoonien ja miljoonien pelaaminen ei ole sattumaa ja siihen on syy: Kaikille PUBG ei ole, mutta niille kelle kolisee tuo vähän realistisempi, haastavampi ja kenties palkitsevampi kuin missään ikinä ampumismalli rakastuu välittömästi! Kuten on aiemmin käynyt jo niin monelle miljoonalle muulle pelaajalle.

Onhan peli muutenkin mittakaavaltaan aikas ihana, ja vielä näyttääkin ihan kivalta varsinkin 4K resolla. PS4 kanssa ei varmaankaan ihan sinne päästä, mutta hihasta ravistelisin 1440p & hyvät framet Prolle ja 1080p perus Pleselle. Ja kyllä ne noilla spekseilläkin tulee maistumaan todella hyvin. Kuitenkin boksilla pelaavistakin suurin osa varmaankin FATilla liikenteessä päivästä toiseen. Ei ole kauaa aikaa kun itsekin pelasin S kanssa, ei siinä kokemuksessa mitään moitittavaa ollut. Toki sitten sen jälkeen kun siirtyi takaisin X puikkoihin pienen Wow efektin ensinäkemältä se 4K aiheuttaa. Se on vähän tottumiskysymys siis myös tavallaan.

Väittäsin että ei kauaa mene julkkarin jälkeen kun luemme "1M PS4 pelaajaa pelannut" -uutista...

It's TIME! Onnea Playstation *Dressman kävelyä* Ja hyvä nähdä että Plesekansa pääsee nyt suoraan katettuun pöytään teknisesti hyvin toimivan paketin äärelle. Menikö muuten tuo povaus nappiin eli Porolla 1440p@30 fps HDR? Perusplese varmaankin se FullHD odotetusti sitten, mutta eipä tätä näyttävän grafiikan takia pelata ja sekin riittää vallan mainiosti kuten myös perusbokseilla.

Nyt sitten jäämme odottamaan tuota 1M PS4 pelaajaa uutista johon luultavasti ei mene kovin kauaa...
 
En sitte tiedä onko mun plegessävika mut tää on aivan kauhee ohjattava....tuntuu et fps tippuu johonki 10 paikkeille välillä...tai melkein kokoajan, heh. Hirveen takkusta kaikki, varsinkin kun tulee tilanne missä pitäs ampua.....voi jeesus.....olis kyl muute iha loistava peli mut ku takkuilee ni takkuilee...vertaa fortnitee tai blackouttii ni ei voi puhuu samana päivänä edes....hirvee pettymys oli itelle....
 
Sitäpä se kun pelin ohjaus on täyttä paskaa niin ei paljon jaksa hinkata kun on oikeasti toimivaa ja smuuttia peliä tarjolla.
 
Itse kokeilin eilen boxilla, kun pelin sai "ilmaiseksi" game passilla. Odotukset oli jopa aika kovat, mutta pettymyshän se oli. Järkyttävän kankeeta menoa kun Blackouttiin on tottunut. Tuskinpa tulee pelattua jatkossa koska parempaakin on nykyään tarjolla.
 
Samaa mieltä, kyllä tämä aika kankeeta menoa. Muutenkin näistä Battle Royale peleistä olen saanu tarpeeksi jo. Kyllä näitä oli kiva pelailla aikansa mutta nopeasti turtu. Ikävä Cod 4 ja BF3 multiplayeria..
 
It's TIME! Onnea Playstation *Dressman kävelyä* Ja hyvä nähdä että Plesekansa pääsee nyt suoraan katettuun pöytään teknisesti hyvin toimivan paketin äärelle. Menikö muuten tuo povaus nappiin eli Porolla 1440p@30 fps HDR? Perusplese varmaankin se FullHD odotetusti sitten, mutta eipä tätä näyttävän grafiikan takia pelata ja sekin riittää vallan mainiosti kuten myös perusbokseilla.

Nyt sitten jäämme odottamaan tuota 1M PS4 pelaajaa uutista johon luultavasti ei mene kovin kauaa...

On HDR molemmilla pleikkareilla.
 
Tätä on kyllä odotettu! Peli korkattu ja maistuu ja tuntuu todella hyvälle. Itsellä jäi BF V hyllyyn kun ne eivät siihen saaneet sitä Battle Royale pelimuotoa julkaisuun. Tämä pelimuoto kiinnostaa itseäni eniten ja oli hyvä syy laittaa PUBG ostoskoriin eikä kyllä kaduta pätkääkään.

Alussa kun hyppäät koneesta on pieniä piirto-ongelmia mapissa, mutta kun se on tasaantunut peli toimii erittäin hyvin ainakin PS4 Pro.
Yllättävän toimivaksi on tehty tuo kaman kerääminen. Sitä vähän kauhulla odotin että minkälainen siitä tulee kun on PUBG striimejä katsonut PC versiolta niin se näyttää niin helpolta.
Tähtääminen oli aluksi ihan p*rseestä ja puolet tulitaistelusta meni siihen säätämiseen, mutta kun vaihtoi näppäinasetukset siihen B vaihtoehtoon, niin ei tarvitse pelleillä sen tähtäimen kanssa vaan saa suoraan L2 painamalla aseen rautatähtäimen.

Ps. 1 chicken dinneri hankittu Solossa. :cool:
 
Ollut hieno pelikokemus. Parhaimmillaan on oltu 2. sijalla soolossa. Kun noihin kontrolleihin pääsee sisälle, alkaa pelistä nauttimaan. Kannattaa nähdä se vaiva, vaikka koskaan ei päästä sille sujuvuuden tasolle mitä se on Blackoutissa.

Hyvin pyörii PS4 Prolla. Hypätessä tulee maaston popuppia. Räjähdykset pommitusalueilta eivät kyykkää konetta.

Päivä haasteet addiktoivat. Niistä saa expaa ja avautuvia tavaroita/valuuttaa.

Mistä pääsee kokeilemaan ensimmäisen persoonan kuvakulmaa?
 
Ylös Bottom