Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 3:n uusi ohjaustapa PlayStation Move

Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Henkilökohtaisesti ainakin uskon tekniikan puolesta kaiken olevan kunnossa, sisältö onkin sitten eri asia, eikä tämä kaiketi ehdi muuttua, ellei sitten testissa ole Movelle RE5 tai Heavy Rain.
Moven tekniikan on oltava kunnossa, koska tuohon mennessä laite (ja pelit) on jo myynnissä, joten käytännössä valikoima koostuu hyvin pitkälti ihan valmiista versioista. Samalla se toki tarkoittaa, että esillä on nimenomaan tuota casual-kamaa, ja RE5/HR löytyy korkeintaan erillisestä K18-osiosta (jos sellaista edes tulee).

Ne pari tärkeintä asiaa ehtinee kuitenkin testata, eli kokeeko peleissä pelaamista haittavaa lagia ja miltä se kapula tuntuu omassa kädessä. Pelivalikoima muuttuu aikojen saatossa, mutta kapulan muotoilu on ja pysyy.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Tuli ihan tässä ykskaks sattumalta mieleen, ettei kukaan vaan sattuisi tietämään, että onko lokakuun lopulla julkaistavaan Star Wars The Force Unleashed 2:een vahvistettu minkään sortin move-lisiä? Turha varmaan haaveilla move-käyttöisestä valosapelimiekkailusta?
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Ne pari tärkeintä asiaa ehtinee kuitenkin testata, eli kokeeko peleissä pelaamista haittavaa lagia ja miltä se kapula tuntuu omassa kädessä. Pelivalikoima muuttuu aikojen saatossa, mutta kapulan muotoilu on ja pysyy.

Totta ja jos epäilyksiä on tekniikan toimivuudesta, niin silloin varsinkin on syytä käydä pyörähtämässä. Itse en kuitenkaan epäile etteikö tekniikka pelittäisi riittävän tarkasti, sisältöähän tässä vain odotellaan.

Jos kuitenkin huhuja kuuluu RE5:n ja/tai Heavy Rainin demoamisesta, niin ilmoitusta vaan tähän ketjuun.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Tuli ihan tässä ykskaks sattumalta mieleen, ettei kukaan vaan sattuisi tietämään, että onko lokakuun lopulla julkaistavaan Star Wats The Force Unleashed 2:een vahvistettu minkään sortin move-lisiä?
Ei ole mitään ilmoitettu, joten tuskinpa on ainakaan ihan suoraan paketista.

Turha varmaan haaveilla move-käyttöisestä valosapelimiekkailusta?
Kinectille on tulossa yksi Star Wars -peli, joten ei Move-valosapelikaan minusta täysin pois suljettu vaihtoehto ole.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

(mm.) Playn "Move" hakusanalla saa aika hyvän kuvan mitä on nyt lähiaikoina tulossa (EDIT: ilmestymispäiviin voi tosin varmasti tulla muutoksia, online-kauppoihin vaikea täysin luottaa):
Home - Play.com (UK) - Free Delivery

Joitain isompia nimikkeitä lukuunottamatta party/casual-pelit ovat normi-hintoja halvempia heti kärkeen. Ihan vain vinkkinä jos "Anttilan hinnat" nousevat korkeiksi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Joitain isompia nimikkeitä lukuunottamatta party/casual-pelit ovat normi-hintoja halvempia heti kärkeen. Ihan vain vinkkinä jos "Anttilan hinnat" nousevat korkeiksi.

Jeps. Julkistettiin jo E3:ssa että move-pelit on 40$ normaalin 60$ sijasta, suomessa tuo kääntyy n. 32€:n hinnaksi ainakin kun tirkistelee åland hintoja.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Gametrailers on arvostellut muutaman move pelin. Arvosanat eivät ole kyllä olleet hirveän mairittelevia. Omastakin mielestä varsinkin Kung Fu Rider näytti ihan kamalalta, Start the party ei paljoakaan paremmalta. Tumble vaikutti ankealta, mutta ihan toimivalta. Sports Champion oli myös aika ankea.

Start the party 6.0
Tumble 8.3
Kung Fu Rider 4.8
Sports Champions 6.8
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Uusin Pelaaja sisältää seuraavat arvostelut:

Start the party 4/10
Kung Fu Rider 4/10
Sports Champions 7/10

Tekstissä puhutaan pariinkin otteeseen "lähes/melkein täyshintaisista peleistä" (juuri noilla sanoilla). Ainakin juuri Playssä hinta on 35 euroa**, mikä taitaa kuitenkin olla kohtuu kaukana täysihintaisista peleistä. Mutta tavarataloketjujen ja muiden hinnat taitavat tosin olla n. 10 euroa kalliimpia (ainakin kun NetAnttilaa nopeasti tutkailin), n. 45 euroa**, eli miten näitä nyt halutaan verrata.

(**edit: ..siis puhutaan Moven tiettyjen casual/party/family-pelien hinnoista. Ei kaikista. Pelit sarjassa "45 euroa" Suomessa ovat ainakin: Kung Fu Rider/Sports Champions/Start The Party/The Shoot/TV Superstars/The Fight)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Resident Evil 5 Gold Editionia voi tilailla ennakkoon hintaan 12,99£ Zavvista (linkki). Tuon voisi olettaa olevan hieman mielekkäämpi tekele kuin nämä julkaistut shovelwaret ja ainakin itse taidan pistää tilaukseen, vaikka Moven hankintaa vasta harkitsenkin. Eiköhän tuo ihan käypä peli ole ihan normiohjauksellakin.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Huonolla kameralla kuvattu seläntakaa MAGin pelaamista Movella. Video on ekoista pelikeroista, kun MAGiä movetan.

[MEDIA]2641[/MEDIA]
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Resident Evil 5 Gold Editionia voi tilailla ennakkoon hintaan 12,99£ Zavvista (linkki). Tuon voisi olettaa olevan hieman mielekkäämpi tekele kuin nämä julkaistut shovelwaret ja ainakin itse taidan pistää tilaukseen, vaikka Moven hankintaa vasta harkitsenkin. Eiköhän tuo ihan käypä peli ole ihan normiohjauksellakin.

Itse pistin tuon pelin tänään aiemmin tilaukseen, kun sattui olemaan noin halpa.
Ja ilokseni huomasin, että uudet asiakkaat saivat 10,50€ alennuksen ensimmäisestä ostoksesta, joten loppuhinnaksi tuli vain 7,10€.
Ei paha =)

Move Starter pack + Naviohjain + Extra moveohjain jo ennakkotilauksessa, joten saa jotain pelattavaa noiden demojen lisäksi.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Varmaan jo joku kysynytkin, mutten löytäny, niin että käytetäänkö navi -ohjainta missään näistä alun peleistä vai onko Heavy Rain ensimmäinen?

Ja ehkä OT: Koska Heavy Rainiin tulee Move-patchi? Entä onko tossa Move editiossa VAIN Move-ohjaus, onko siinä jotain muuta ekstraa? En oo vielä Heavy Rainia ostanut ja ajattelin ensin tiedustella tätä.
Navin voi aina korvata normipadin vasemmalla reunalla, mutta Navi sopii tietysti paremmin yhteen käteen. Eli ei pakollinen, mutta mukavampi eli hanki kun siltä tuntuu.

Heavy Rainin Move Edition julkaistaan 6.10. ja siinä on molemmat ohjaukset mukana. Verkosta ladattava ilmainen Move-päivitys vanhoihin peleihin julkaistaan ilmeisesti samoihin aikoihin.
EyePetin Move-version pitäisi ilmestyä jo 15.9. eli jos siihen tulee päivitys samoihin aikoihin, voi jotain päätellä myös Heavy Rainin suhteen.

EDIT: Ja kun tosiaan nuo testatut pelit ovat olleet aika kevythuttua, niin kannattaa odottaa, että tulee tuomiota mm. Heavy Rainin, Resident Evil 5 GE:n, MAG:in yms. suhteen. Ainakin Heavy Rainin pelaamiseen Move tuntui lyhyellä testillä tuovan kiinnostavan lisän.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Mielenkiintoinen video jossa heppu* testaa Moven toimintaa erilaisissa valaistusolosuhteissa. Pienet valot eivät Movea hetkauta, mutta todella kirkkaat valot saavat kapulan hämmentymään... aina siihen asti, että kalibrointi tehdään uudelleen.

[video=youtube;KAu2jhJbr-E]http://www.youtube.com/watch?v=KAu2jhJbr-E[/video]

Vaikka videolla ei esitelläkään toimintaa videotykin kanssa, arvelee tekijä Moven toimivan ongelmitta myös noissa olosuhteissa.

* Tunnetaan parhaiten NeoGAF-käyttäjä TTP:nä. (Ei sukua allekirjoittaneelle.)
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Navin voi aina korvata normipadin vasemmalla reunalla, mutta Navi sopii tietysti paremmin yhteen käteen. Eli ei pakollinen, mutta mukavampi eli hanki kun siltä tuntuu.

Heavy Rainin Move Edition julkaistaan 6.10. ja siinä on molemmat ohjaukset mukana. Verkosta ladattava ilmainen Move-päivitys vanhoihin peleihin julkaistaan ilmeisesti samoihin aikoihin.

Peruin nyt sitte tilauksen play.comista, kun ajattelin eka kokeilla ilman navia. Ja kun ei noita navipelejäkään alussa tunnu tulevan.

Muuten vaikuttaa Move -homma kokonaisuudessaan kiinnostavalta. Kotakussa aika kiinnostava artikkeli, taisin sen täältä jostain viestistä bongata :)
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Kyselin nyt tuosta Move + videotykki -yhdistelmästä tutulta pelitoimittajalta, joka oli tuota kokeillut ihan käytännössä. Katonrajaan sijoitetun FullHD-videotykin kanssa ei ollut tullut ongelmia. Toki se videotykin valo näkyi kirkkaana kohtana ruudun yläreunassa, mutta niin korkealle huitoakseen olisi pitänyt jo varvistella. PS Eye -kameran linssi osasi siis hyvin sopeutua tilanteeseen

Jos jotain negatiivista pitää hakea, olivat pelin aikana otetut kuvat rakeisia ja tummia (johtuen tuosta kirkkauteen sopeutumisesta). Ilmiö käy hyvin ilmi myös tuosta yllä linkkaamastani videosta.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Itsellä on nyt ennakkotilauksessa Starter Pack, toinen Move-ohjain ja Sports Champion-peli. Niillä meinasin alkuun pärjätä. Peleistä oikeastaan kiinnostaa noi urheilupelit ja harkinnassa onkin Tiger Woods 11 jossa pitäisi olla Move-tuki. Kunhan siitä yhdistelmästä saa lukea kokemuksia niin vois sekin peliä tulla hankittua.

Tuli mieleen, että toi Move-ohjain ilmeisesti ladataan normaalin ohjaimen tapaan usb:llä? Myyntiin tuleva latausteline saa kanssa kaiketi virran konsolin usb:sta? Vai toimisiko verkkovirralla? Jos usb:sta ottaa virran niin ilmeisesti voi ladata myös tietokoneen usb:n kautta kun konsolissa on noita liitäntöjä varsin rajoitetusti.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Tuli mieleen, että toi Move-ohjain ilmeisesti ladataan normaalin ohjaimen tapaan usb:llä?
Kyllä. Sen voi ladata ihan samalla tavalla kuin PS3-ohjaimenkin.
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

(Move)Sen voi ladata ihan samalla tavalla kuin PS3-ohjaimenkin.

Luojan kiitos. Itse vihaan noiden pattereiden kanssa räpläämistä varsinkin Wiin ohjainten kanssa, joita käytän vähän vähemmän (patterit aina dead). Eikä se kovin ideaalia ole boksin ohjaimenkaan kanssa. Duunissa myös joutuu pelaamaan pattereiden kanssa ihan liikaa..

Saahan sitä Movea tietysti alkuun vähän ladata ennen käyttöä (lapsiperheet huomio: Kannattaa ladata valmiiksi jos mahdollista), mutta se on kuitenkin mukavampi vaihtoehto kuin patterit. Jo ihan ympäristönkin kannalta. Latausteline lienee aika varteenotettava vaihtoehto sekin (jos saa halvalla, en ole varma hinnoista).

Jos usb:sta ottaa virran niin ilmeisesti voi ladata myös tietokoneen usb:n kautta kun konsolissa on noita liitäntöjä varsin rajoitetusti.

Kannattaa ostaa Pleikkaan sellainen halpis usb-jakaja tms. Sillä varmaan homma toimii?
 
Vastaus: Playstation 3:n uusi ohjaustapa Playstation Move

Latausteline lienee aika varteenotettava vaihtoehto sekin (jos saa halvalla, en ole varma hinnoista).

Eipä tuo kallis ole. 29037 - Sony PlayStation Lat - Verkkokauppa.com
Tosin sitten Anttila/Prisma osastolla hinta onkin jo kai tuplaten tuon VK:n Ahvenanmaa-hinnan. Play:lla oli kanssa edullisesti, mutta jos ladataan verkkovirrasta niin sitten Britannia lienee väärä suunta moisen tilaamiseen ellei mukana tule jotain adaptereita suomalaisia pistokkeita varten?


Kannattaa ostaa Pleikkaan sellainen halpis usb-jakaja tms. Sillä varmaan homma toimii?

Oon yrittänyt etsiä, mutta mikä mahtais olla hyvä malli? Jossain vaiheessa kai kumminkin tulee vastaan tilanne, että usb ei anna tarpeeksi virtaa eli rajattomasti ei noita laitteita voi samaan aikaan kytkeä kiinni ladattavaksi. Slim-mallin konsolillehan on olemassa joku tyylikäs usb hubi/pystyteline, mutta vanhaan 80GB malliin ei liene samantyyppistä olemassa. No mutta ainakin perusohjaimia tarvii aika harvakseltaan latailla ja jos samaa pätee Move-ohjaimiin niin ei tässä varmaan kovin suurta ongelmaa tule kummiskaan.
 
Ylös Bottom