Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lande
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps3
NewsFlash

Kutaragille lisää hommia 21.05.2004

Sony Computer Entertainmentin johtaja Ken Kutaragi siirtyy aikaisempien tehtäviensä lisäksi myös Sonyn kodinelektroniikka- ja puolijohdeosastojen johtoon ensi kuussa. PlayStationin isänä pidetty Kutaragi ilmoitti asiasta Sonyn Tokiossa pidetyn lehdistötilaisuuden yhteydessä. Kutaragin alaisuudessa ovat tulevaisuudessa siis myös Cell- ja Blu-Ray -teknologiaa kehittävät yksiköt. PlayStation 3 pitää sisällään Cell-prosessorin ja useat lähteet povaavat laitteen tallennemuodoksi Blu-Ray -levyä.

Tällä viikolla Sony ilmoitti myös saaneensa valmiiksi prototyypin optisesta luku- ja kirjoituspäästä, jolta luonnistuu niin CD-, DVD- kuin myös Blu-Ray -levyjen luku ja poltto (lähde).
 
Ei tuo kyllä niin kovasti säväyttänyt tuo traileri. Siis jos itse pelikuva olisi tuollaista, niin kai se ihan hyvää olisi - ekoiksi peleiksi, mutta ei kyllä niin säväyttänyt kuin ps2-videokuva aikoinaan.
 
Ai että kun tuli mieleen PS2-hypetys. Tuli luettua aikanaan Peliaseman artikkelit useaan kertaan läpi. Ja sitä tunnetta kun kantoi sen sinisen laatikon kotia, avasi boksin ja näki oikean PS2:n ensimmistä kertaa. Oman PS2:n... Nyyh :-)

Toivottavasti Sony onnistuu tekemään saman tempun, eihän siinä järkeä ole, mutta tunnetta kyllä. Ja sehän se tärkein kait on?
 
Joo kyllä menee jännäksi tämä PS3:n hypetys, yhdessä vaiheessa ajattelin, etten raaski PS3:sta olleknaan ostaa, mutta pakkohan se on. Onneksi saa sentään Sonyn tuotteista isän työsuhteiden kautta 20% alennusta, eli on se jotain, muttei paljon.
 
NewsFlash

PlayStation 3 vuonna 2006? 26.05.2004

Sonyn pääjohtaja Nobuyuki Idei on kertonut, että yhtiön tavoitteena on saada ensimmäiset Cell-teknologiaa hyödyntävät tuoteet markkinoille seuraavan tilivuotensa aikana eli vuoden 2006 maaliskuun loppuun mennessä. Idein mukaan Sony keskittyy ensin PlayStation 2:n seuraajan suunnitteluun ja kehitykseen, mutta samaan aikaan suunnitellaan Cell-prosessoreilla varustettuja televisoita. "Tietokoneista tutuilla ominaisuuksilla varustettujen televisioiden kysyntä on kasvamassa ja aiomme vastata kysyntään", kertoi Idei.

PlayStation 3:n varsinaista julkaisuajankohtaa ei kuitenkaan vielä paljastettu.

Olihan taas uutinen...:rolleyes:
 
Re: NewsFlash

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Oliver

En ole yhtään yllättynyt, ettei PS3:n julkaisuajankohtaa kerrottu. Eihän tuota kerrottu kakkosenkaan kohdalla edes silloin kun laitteisto ja pelit julkistettiin. Jos PS3 ilmestyy Japanissa maaliskuussa 2005 ja Euroopassa jouluksi olen hyvin yllättynyt.
Itse asiassa, minun silmiini tilanne vaikuttaisi siltä, että tämä sukupolvi kerkeää venähtämään kunnolla, mikäli se on vain MS:stä ja Sonysta kiinni. MS ei varmasti julkaise mitään laitteisto tietoja ennen Sonya, mutta toisaalta, eipä ole Sonyllakaan mikään kiire. Kymmenet miljoonat PS2:t takaavat rauhaisan seuraavan sukupolven odottelun. Ehkäpä Nintendo käyttää tämän tilaisuuden hyväkseen jotenkin. Ehkä.
 
Mikäs lehti se nyt oli, mikä väitti ettei PS3:n ohjainten ja itse koneen välillä data kulje enää piuhaa pitkin vaan bluetoothilla/wlanilla.

Mikä olisi mukavaa.

Samainen lehti kertoi, että markkinoille olisi tulossa kaksi eri versiota PS3:sta, toinen halvempi pelkästään pelaamista varten, toinen kalliimpi missä olisi sitten kaikenlaista muuta härpäkettä mukana (dvd-/+rw, kovalevy jne esim.).

Mutta kyllä tässä taitaa pari vuotta vielä mennä ennen kuin Eurooppaan tuo tulee.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan dachef

No enpä nyt tiedä olisiko tuo niin mukavaa. Tarpeeksi pitkät johdot vain niin hyvä tulee. Sitten joutuisi vaihtamaan tod. näk. jotain paristoja ohjaimiin tai akkuja joutuisi lataamaan. Toisaalta jos johdot saisi irti ja kiinni niin että voi pelata kummin vain niin se olisi mukavaa. Muuten ei kiitos.

Kaksi eri konetta? No mutta mitäs järkeä siinä nyt on? Ehkä se, että Sony saa sitten repiä multimedialaitteesta 800 euron hinnan, eikä PSX:n ja DVD soittimien hintoja tarvitse laskea? Pyh!
 
NewsFlash

PlayStation 3 näytille ensi vuoden E3-messuille 12.07.2004

Sony on ilmoittanut PlayStation 2:n seuraajan olevan esillä ensi vuoden toukokuun E3-messuilla. "On puhuttu, ettei seuraavan sukupolven konsolin kehitys olisi sujunut suunnitelmien mukaan, mutta saamme pelattavan version valmiiksi ensi kevääksi", kertoi Sony Computer Entertainmentin johtaja Ken Kutaragi. Varsinaista PlayStation 3:n julkaisuajankohtaa Kutaragi ei paljastanut, mutta sanoi aikataulun olevan vastaava kuin PlayStation 2:lla, joten Eurooppaan seuraavaa PlayStationia saadaan todennäköisesti odotella vuoden 2006 loppupuolelle asti.
 
NewsFlash

PS3-logo rekisteröity? 03.08.2004

Saksalainen GameFront kertoo Sonyn rekisteröineen Yhdysvalloissa 20.7. PS3-logon. Samalla logosta paljastui luonnos, joka perustuu vanhaan tuttuu PS2-logoon. Mikäli uutinen pitää paikkansa, varmistui samalla Sonyn seuraavan konsolin nimeksi PlayStation 3. Sony on tähän asti käyttänyt seuraavasta konsolista virallisesti vain nimitystä "Next system".
 
NewsFlash

PS3:n Blu-ray -huhut saavat vahvistusta 05.08.2004

GameSpot kertoo japanilaislähteisiin vedoten, että Sonyn edustajat ovat paljastaneet yhtiön seuraavan pelikonsolin käyttävän Blu-ray -teknologiaa. Blu-ray -levyjen lukemiseen käytetään sinistä laseria nykyisen punaisen sijaan ja yksikerroksiselle Blu-ray -levylle mahtuu 25 gigatavua, mikä on noin viisi kertaa enemmän kuin vastaavassa DVD-levyssä.

Paljastus tehtiin Blu-ray Disc Founders -yhdistyksen kokouksessa, jossa ilmoitettiin myös pelkästään luettavien Blu-Ray -levyjen (BD-ROM) teknisistä yksityiskohdista sovittavan syyskuun loppuun mennessä. Sony on jo aikaisemmin ilmoittanut kiinnostuksestaan käyttää BD-ROM -levyjä pelikonsolissa ja saada sitä kautta uusi formaatti läpi markkinoilla. Blu-ray -teknologiaa ovat kehittämässä Sonyn lisäksi muun muassa Dell, Hewlett-Packard, Matsushita (Panasonic), Pioneer, Philips ja Samsung.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3:sta uutta tietoa eDomessa

dachef sanoi:
Mikäs lehti se nyt oli, mikä väitti ettei PS3:n ohjainten ja itse koneen välillä data kulje enää piuhaa pitkin vaan bluetoothilla/wlanilla.

Mikä olisi mukavaa.

Samainen lehti kertoi, että markkinoille olisi tulossa kaksi eri versiota PS3:sta, toinen halvempi pelkästään pelaamista varten, toinen kalliimpi missä olisi sitten kaikenlaista muuta härpäkettä mukana (dvd-/+rw, kovalevy jne esim.).

Mutta kyllä tässä taitaa pari vuotta vielä mennä ennen kuin Eurooppaan tuo tulee.

tuskin sony moiseen virheeseen sortuu että kahta eri mallia lanseeraisi. rahastukseksi se tuomittaisiin ja anttaisi paljon etua xbox2lle jossa varmasti on kaikki samat lisä rojut kuin seuraavassa pleikassakin, ilman lisämaksua
on tainu lehden toimittaja nähdä päiväunia
 
NewsFlash

PlayStation 3:n Blu-ray varmistui 22.09.2004

Eilisen PS2-julkistuksen vanavedessä Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ilmoitti myös virallisesti suunnittelevansa Blu-ray -teknologian soveltamista seuraavan sukupolven pelikonsolissaan. Nykyisissä CD- ja DVD-asemissa käytettävän punaisen lasersäteen sijaan Blu-ray -asemassa käytetään sinistä laseria ja levyjen kapasiteetti on noin viisinkertainen vastaaviin DVD-levyihin verrattuna. Musiikki- ja elokuvakäytössä uuden tallenteen tehokkaat pakkausteknologiat mahdollistavat entistä paremman kuvan- ja äänenlaadun.

Sony on ollut mukana kehittämässä Blu-ray -teknologiaa yhdessä muun muassa Dellin, Hewlett-Packardin, Matsushitan (Panasonic), Pioneerin, Philipsin sekä Samsungin kanssa ja valmiina on jo esimerkiksi prototyyppi CD-, DVD- ja BD-levyjä lukevasta optisesta lukupäästä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
NewsFlash

Seuraavaan Pleikkariin DTS-soundeja 30.09.2004

Digital Theater Systemsin DTS-äänijärjestelmä on valittu tulevien Blu-ray- ja HD-DVD -levyjen standardiksi. DTS-dekooderi tulee löytymään kaikista uusia levyformaatteja toistavista laitteista eli myös Blu-ray -levyjä käyttävästä PlayStation 3:sta. DTS-monikanavaäänet löytävät varmasti tiensä myös PS3-peleihin, sillä niitähän on kuultu jo nykyiselläkin Pleikkarilla muun muassa Grand Theft Auto: Vice Cityssä.
 
Vastaus: NewsFlash

Oliver sanoi:

No-ni, nyt kuulostaa hyvältä. Kirjaimellisesti!
 
Vastaus: PS3:sta uutta tietoa eDomessa

En tiedä mikä minulla niksahti, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu vahvasti siltä, että liityn PS3:n myötä Sony-leiriin. Jos PS3 on taaksepäin sopiva, osto on 99% varma. Kuulostaa kyllä pirun hyvältä laitteelta, mutta ei vielä uskalla sanoa mitään kovin varmaa, sillä hype on hypeä.

*GameCube ja Xbox fanboy typerryksissään, Pleikkarin osto lähes varmasti edessä* :)
 
Vastaus: PS3:sta uutta tietoa eDomessa

Tep sanoi:
En tiedä mikä minulla niksahti, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu vahvasti siltä, että liityn PS3:n myötä Sony-leiriin. Jos PS3 on taaksepäin sopiva, osto on 99% varma. Kuulostaa kyllä pirun hyvältä laitteelta, mutta ei vielä uskalla sanoa mitään kovin varmaa, sillä hype on hypeä.

*GameCube ja Xbox fanboy typerryksissään, Pleikkarin osto lähes varmasti edessä* :)
En nyt täysin varma ole ,mutta eikös Sony jo aikoja sitten ilmoittanut että PS3 tulee tukemaan myös PS1-&PS2 pelejä?
 
Ylös Bottom