Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 3

Vastaus: PlayStation 3

XShava sanoi:
Näin se taitaa mennä ja Grafiikka tuntuu olevan osalle se tärkein asia.

Edesmenneessä Hifi-lehdessä oli jo vuosia sitten ihmettelyä siitä, miten olohuoneen telkkarin "huonoon kuvaan" vieraat puuttuvat heti, mutta rempallaan olevasta äänentoistosta ei kukaan kommentoi mitään.

Tähän lisätään vielä pakonomainen (miehinen) taipumus käyttää aina parasta mahdollista teknistä ratkaisua ("yhyy sun komponenttikaapeli on ihan roskaa mun HDMI:n edessä") niin aletaan olla jo asian ytimessä.

Toisaalta, grafiikka on kyllä se, mitä uutta konsolisukupolvea on pääasiassa Xboxin ja Playstationin osalta mainostettu, vähän välillä mainittu jotain (parantuneista) nettiominaisuuksista ja jostain ohjaimen ravistelusta. Grafiikalla mainostaminen vain muistuttaa Hollywoodia: "twice the action, twice the excitement" ja sitten kuva edelliskesää suuremmasta räjähdyksestä jonka alta Tom Cruise juoksee pois.

Wii taas on lähtenyt (ilkeämielisten mukaan graafisten avujen puutteenkin takia) eri pohjalta ja on varmasti netonnut osan menestyksestään juuri sillä, ettei olla vaan "taas lisää sitä samaa".
 
Vastaus: PlayStation 3

The Punisher sanoi:
Mites muuten kun oon tämän näytön ostamassa http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=20777 jonka max resoluutio on 1680X1050 niin sitä mietin että onko se sopiva resoluutio ps3 kanssa?

Tietokonekäyttöön tuo on varmaankin ihan OK, mutta en kyllä suosittelisi sitä pelikonsolin näytöksi. Siinähän on konsolikäyttöä ajatellen jopa kuvasuhde väärä, 16:10. (Eikö näitä näyttöasioita voisi ruotia niille varta vasten pyhitetyissä keskusteluissa?)
 
Vastaus: PlayStation 3

Fox sanoi:
Hommaa 1920x1080 FullHD lcd-tv. Niin saat kaiken irti pleikkarista :)
Ainut vaan että hinta on kymmenkertainen Punisherin esittelemään näyttöön verrattuna. Onhan toki koossa ja ominaisuuksissakin eroa sen kolmen tonnin edestä. Itselläkin on joku tuollainen käynyt väliaikaisratkaisuna mielessä, rahaa kun ei opiskelijana löydy 720p tölsöönkään vielä hetkeen. Hankinnat ovat vaan jääneet juuri tuohon Bugsin mainitsemaan väärään kuvasuhteeseen. :(
 
Vastaus: PlayStation 3

Japi sanoi:
Onkos ketään koittanut blu-ray elokuvia HD ready (eli mikä kykenee ainoastaan 720p, 1080i) -televisioissa (esim 32-tuumaisessa)? Onko paljon eroa normaaliin tai skaalattuun DVD-kuvaan?

Tuottaako blu-ray elokuvien käyttämä 24Hz ongelmia HD ready -televisioille (koska yleensähän HD ready -televisiot eivät tue 24Hz vaan 50Hz/60Hz)?

Kyllä niissä on ihan selkeä ero, jopa 32 tuumaisella, ainakin jos nyt puhutaan television skaalaimesta. Hyvällä skaalavalla soittimella saa kuitenkin ihan hyvää jälkeä, ainakin tuossa kokoluokassa.

24 Hz on ongelma ihan kaikissa televisioissa kuin toistetaan blu-ray elokuvia. Se on sitten henkilökohtaista että miten paljon se häiritsee.
 
Vastaus: PlayStation 3

west sanoi:
Kyllä niissä on ihan selkeä ero, jopa 32 tuumaisella, ainakin jos nyt puhutaan television skaalaimesta. Hyvällä skaalavalla soittimella saa kuitenkin ihan hyvää jälkeä, ainakin tuossa kokoluokassa.

No ei kai tossa skaalaimen kanssa ole niin paljon väliä kun alaspäin skaalataan 1080p resosta. Eri asia sitten kun DVD:tä skaalaillaan ylöspäin. Mutta muuten, omia kokemuksia: HD ready telkulla (768p, 42" plasma) ero on huomattava, mutta kyllä DVD:tä vielä katselee tuolla telkulla ihan mielellään. HD ready tykillä (720p, kuva 106") niin ero on VALTAVA, ei paljoa tehnyt enää mieli DVD:tä katsella Blu-rayn jälkeen, ihankuin joku olisi vääntänyt tarkennuksen pieleen kun DVD:tä katsoi. 32" varmaan vähän niin ja näin, katseluetäisyydestä ja katsojan haukansilmistä kiinni.
 
Vastaus: PlayStation 3

Fox sanoi:
mikä on budjet?

22" on aika pieni pelikonsolille imo


No sanotaan että joku 300e-500e

Edit: Siis näytölle. Mietityttää vaan että pitäisikö pärjäillä vanhalla näytöllä ja hankkia vaan joku LG HD-telsu...
 
Vastaus: PlayStation 3

Fox sanoi:
mikä on budjet?

22" on aika pieni pelikonsolille imo
Noh noh, otetaampa huomioon olosuhteet. Olen opiskelija ja tällä hetkellä RGB-kaapelin päässä loistaa 16" kuvaputki. :D Lienee "PS3-yhteensopiva" 22 tuuman littunäyttökin aika nannaa nykyisen tilalla ;)
 
Vastaus: PlayStation 3

Itsekin kuvittelin vielä pari päivää sitten, että alle 32 tuumanen pelikäytössä ois todella suppeeta.
Väärässä olin. Minulla on 32 tuumanen kuvaputki-tv ja nyt ostamani LG Flatron Wide 20" LCD näyttö. Eipä todellakaan tee enää mieli siirtyä HD kuvan jälkeen putkitelkkariin takas. Lisäksi tietokoneen näytössä ollaan muutenkin yleensä naama kiinni joten näyttää myös isommalta.
 
Vastaus: PlayStation 3

Wiggers sanoi:
Noh noh, otetaampa huomioon olosuhteet. Olen opiskelija ja tällä hetkellä RGB-kaapelin päässä loistaa 16" kuvaputki. :D Lienee "PS3-yhteensopiva" 22 tuuman littunäyttökin aika nannaa nykyisen tilalla ;)
Pistät sen ps3 rinnalle hobbyhallin naapurifirmasta anttilasta jonkun hyvän tölsyn osamaksulla piikkiin...n.70 ei oo paha.
esim: http://www.netanttila.com/webapp/wc...Id=10001&compartmentId=10012&categoryId=10159

mikäli vaa philipsi kelpaa...ne siel on suht.koht. halpoja.

P.S. Koskas haluat sen Oblivionin takas, häh?
 
Vastaus: PlayStation 3

En suosittelis philipsiä vaikka halvalla saiskin. Melko monella ollut niiden kanssa ongelmia.
 
Vastaus: PlayStation 3

ColdFire sanoi:
Miten muuten saan avattua uuden selainikkunan PS3 selaimella?
Linkin saa avautumaan uudessa ikkunassa painamalla ristiä pohjassa. (Tyhjää uutta selainikkunaa ei taida saada mitenkään.) Vastaavasti selainikkunan - jos niitä on useampi kuin yksi auki - saa suljettua painamalla ympyrää hetken aikaa
 
Vastaus: PlayStation 3

TT-2k sanoi:
Linkin saa avautumaan uudessa ikkunassa painamalla ristiä pohjassa. (Tyhjää uutta selainikkunaa ei taida saada mitenkään.) Vastaavasti selainikkunan - jos niitä on useampi kuin yksi auki - saa suljettua painamalla ympyrää hetken aikaa

Juu nämä tiesinkin jo. On kyllä hölmöä, että uusia ikkunoita ei voi availla ilman linkkejä.
 
Vastaus: PlayStation 3

L3 (paina vasenta tattia) -napilla ikkuna pieneksi -> paina kolmiota -> Uusi ikkuna (New window)
Tosin tuossakin vaihtoehtona ovat vain kotisivu ja kirjanmerkit eli ihan tyhjästä ei voi aloittaa.
 
Vastaus: PlayStation 3

kyllähän tyhjän sivun saapi auki selaimeen.
jompaa kumpaa x3-nappia* painaa ja kolmiolla uusi ikkuna.

*suomeksi analogitatti.


muistaakseni. :p

edit: Oliver oli nopeampi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom