Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

En minä ainakaan jaksa uskoa, että tähän sen ihmeemmin säätöä tulee. Ostihan Disneykin Marvelia ja Star Warsia ilman että kukaan räpäytti silmiään. Toki Disney on huomattavasti pienempi yhtiö. Sehän näissä tahtoo olla, että sitä valta-asetelmaa ei voi tarkastella pelkästään yhdestä segmentistä, kun kyseessä on maailman toiseksi arvokkain yritys. Nämä valtavat yritykset ovat monestakin syystä todella ongelmallisia.
Juuri näin, jos ostoksen olisi tehnyt joku pienempi toimija, olisi viranomainen varmaankin vähemmän huolissaan, mutta kun kyse on monella tapaa jo valmiiksi de-dacto monopolia hallitseva yritys, niin viranomaisenkin syyni on paljon tarkempaa. En usko, että kauppaa suoraan estetään, mutta veikkaan jotain ehtoja siihen tulevan viranomaisten puolelta, kuten jonkin osan myymisen toiselle ostajalle tai jokin vaatimus kilpailevien alustojen tuen säilyttämisestä.

Microsoft, Amazon, Facebook ja Google ovat kasvaneet aivan liian isoiksi ja levittäytyneet monelle alueella, joten niiden suitsimiseen FTC ja muut viranomaiset pyrkivät löytämään keinoja. USAssa on aiemminkin pilkottu määräävässä markkina-asemassa olevia jättiyhtiöitä pienempiin osiin, mutta ei ihan lähivuosikymmeninä.

Esimerkkinä Amazon, joka aloitti kirjojen etämyyntialustana on nyt laajentunut monelle toimialalla ja pystyy massallaan muuttamaan minkä tahansa toimialan markkinan dynamiikkaa edukseen. Juuri julkaistussa osavuosituloksessa (3kk ajalta) Amazon teki 14,3 miljardin dollariin tuloksen. Järjetöntä.

Toivottavasti etenkin USAn viranomaisilla olisi selkärankaa ja cohonesia taistella näiden jättiläisten yhä kasvavaa valtaa vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

"Sell Xbox" hakujen määrä kasvoi 475% Bungie-uutisen jälkeen. Taisi mennä ihon alle joillakin pelureilla täällä briteissä :D
Kyllä me pelaajat osataan olla kunnon idiootteja aina välillä :D
 
"Sell Xbox" hakujen määrä kasvoi 475% Bungie-uutisen jälkeen. Taisi mennä ihon alle joillakin pelureilla täällä briteissä :D

Tässä tietty kiinnostaisi ne määrät eikä pelkästään prosentit. Eilen join kupin kahvia ja tänään kaksi, kasvua siis 100% :D
 
Kyllä me pelaajat osataan olla kunnon idiootteja aina välillä :D
Jep, eihän tuossa ole mitään järkeä.

Pelit pysyy uutisten mukaan multiplattarina, niin tuohon on vähän sama kuin että lempileivän leipomo vaihtuu. Ei edes se leipuri, joka leivän tekee, mutta se printti, joka on paketissa. Voit edelleen ostaa samaa leipää ja saman leipurin tekemänä se maistuukin samalta. :D

Jotenkin loogisempaa olisi (vaikka ei siinäkään kyllä olisi mitään järkeä), että "Sell PS5" hakujen määrä olisi kasvanut aika reilusti Activision Blizzard uutisen jälkeen. Siinä kun on todennäköisempää, ettei koko leipää enää edes myydä sinun pitäjässä, kun taas viereisessä kylässä se sama leipä jaetaan jatkossa puoli-ilmaiseksi. :D
 
Kun linkitetty julkaisu on The Sun, kuuluu kaikkeen lukemaansa muutenkin suhtautua erittäin suurella varauksella. :D Kotimaisista toimijoista esim. IS ja IL ovat laatujournalismia tuohon verrattuna.
Toki, mutta eivat tallaiset klikki******-uutiset tarvitse mitaan laadukasta julkaisijaa. Toisaalta en kylla itse arvosta enaa nykyajan journalismia. Aivan liian poliittisesti varittynytta tavaraa suurilta osin, ja siihen kun on tama klikkitouhu ympatty, niin ei paljoa juhlita. Nykyaan melkeen kaikki mielenkiintoiset artikkelit maksumuurin takana, mutta jostain se on perinteisten medioiden se raha saatava.

Tosin en ole mikaan Suomalaisten uutisten suurlukija, vaan paasantoisesti IL/IS/HS/Ampparit ajaa taman tehtavan.
 
The Sun joo, kyllähän se todistettiin ettei ollut uutiset mistään kotoisin mutta otetaan vähän keskusteluun osaa, kuten @Chucky ja @Dragonfly totesi niin tässä tiivistyy se ihmisten tyhmyys ja ei lueta asioita loppuu asti. Joka uutisessa luki selvästi että Sony pitää Bungien Multiplattari studiona :D vai ovatko ihmisten niin tyhmiä kun oli uutisia että Sony osti Halo kehittäjän niin siinä on mennyt puurot ja vellit sekasi...
 
No, Twitterissä pyöri tämän uutisen jälkeen aika paljon viestejä, että koskas nyt sitten saadaan Halo pleikkarille, kun kerran sen kehittäjän Sony osti. Siinä vähän tartuntapintaa kuinka kujalla osa porukasta on. :D
 
Justiinsa, kyllä sitä taas tietää että itellä ei oo mitään hätää kun ton uutisen luki :D
 
Ehkä jotkut. Toiset taas omistavat kaikki kolme tärkeintä konsolia, ja pelaavat kaikkia haluamiaan pelejä ilman minkäänlaista tuskaa ja ahdistusta yrityskauppoihin liittyen…
Juuri näin. Itsekkin ihmettelen ihmisiä, jotka ovat kaivautuneet niin syvälle omiin konsolipoteroihinsa, että eivät näe mitään mahdollisuuttakaan ostaa muita konsoleita. No jokainen taaplaa tyylillään, mutta silloin pitää jättää turha valitus pois. Ja jos se on rahasta kiinni, niin sitten valitsee itselleen mieluisimman konsolin ja pelailee sillä ne pelit mitä sille ilmestyy. Elämä on välillä valintojen tekemistä, joskus kipeidenkin.
 
Viimeksi muokattu:
The Sun joo, kyllähän se todistettiin ettei ollut uutiset mistään kotoisin mutta otetaan vähän keskusteluun osaa, kuten @Chucky ja @Dragonfly totesi niin tässä tiivistyy se ihmisten tyhmyys ja ei lueta asioita loppuu asti. Joka uutisessa luki selvästi että Sony pitää Bungien Multiplattari studiona :D vai ovatko ihmisten niin tyhmiä kun oli uutisia että Sony osti Halo kehittäjän niin siinä on mennyt puurot ja vellit sekasi...
-Tata ei pitaisi sanoa, mutta yli 6 vuotta briteissa asuneena voin sanoa, etta ei taalla useilla jarki paata pakota. Ihan oikeasti.
-Ei kukaan voi toisaalta uskoa 100%, etta Sony aikoo nain tehda. Se on tata mediapelia, jota myos MS muistaakseni harrasti alkuun? Aivan varmasti Sony tulee kayttamaan Bungieta vasta-aseena Codille kun siita tulee yksinoikeus parin vuoden sisaan. Pleikkarin valikoimassa on Halon mentava moninpeli-aukko, joka erityisesti Doomin ja Codin menetystenjalkeen kasvaa parin vuoden sisaan erittain suureksi!
 
-Tata ei pitaisi sanoa, mutta yli 6 vuotta briteissa asuneena voin sanoa, etta ei taalla useilla jarki paata pakota. Ihan oikeasti.

Briteissä elää edelleen vahvana luokkayhteiskunta ja se näkyy myös eri kansanosien sivistyksen ja koulutuksen tasossa. Alemman yhteiskuntaluokan hörökorvat ei juuri kouluja käy, koska se on todella kallista ja julkiset koulut on melkein yhtä huonoja kuin USAssa. Oppimattomat ja sivistymättömät ovat kaikkein alttiimpia kaikenlaiselle populistiselle huuhaalle, mistä surkeimpana esimerkkinä Brexit, joka meni läpi juuri tämän kansanosan äänillä, jotka nyttemmin ovat havahtuneet sen aiheuttamiin vahinkoihin. Siitä voi isolta osin kiitellä ko. kansanosaa targetoivaa roskalehdistöä, kuten Sunia, jotka kunnostautuivat kaikenlaisen misinformaation levittämisessä silloin ja edelleen.

-Pleikkarin valikoimassa on Halon mentava moninpeli-aukko, joka erityisesti Doomin ja Codin menetystenjalkeen kasvaa parin vuoden sisaan erittain suureksi!
Sonyllä on portfoliossa useita fps moninpelejä, mutta kaikki on jätetty viime vuosina hyllylle odottamaan eli ainakin Killzone, Resistance, SOCOM, MAG ja Warhawk/Starhawk. Näistä SOCOM, MAG ja Warhawk/Starhawk olivat kaikki pelkästään moninpelejä.

Sinänsä huvittavaa tässä Sonyn uudessa innossa puhtaasti multiplayer, MMO ja "live service" peleihin on se, että vuonna 2015 Sony myi silloisen tähän genreen keskittyneen Sony Online Entertainment -yksikkönsä, joka nykyään tunnetaan Daybreak Games Company -nimellä. Siitä kaupasta saadut tulot ei ihan riitä kattamaan Bungien järjetöntä ostohintaa :D
 
Viimeksi muokattu:
Joka uutisessa luki selvästi että Sony pitää Bungien Multiplattari studiona...
Tämän pohjalta tekisi mieli sanoa, että "Sony välittää ja rakastaa pelaajia ja pelialaa", jos ja kun Bungien tulevatkin pelit ovat saatavilla kaikille laitteille. Tai ainakin niille samoille laitemerkeille kuin tähänkin asti. Samalla tekisi mieleni sanoa, että paljon hienompi veto kuin Microsoftin vastaava, joka teki ainakin Bethesdan peleistä samantien yksinoikeuksia Microsoftin laitteille, palveluille ja järjestelmille.

En tosin taida viitsiä sanoa tuota, koska joku varmasti asiasta loukkaantuisi. Kunhan tässä vaan itsekseni pohdin ja itselleni totean, että Sonyn tekoset tuntuvat taas olevan inhimmillisempiä ja enemmän pelialaa edistäviä kuin amerikkalaisen kilpailijansa. Kunhan tässä vaan itselleni totean, että kannatti noista kahdesta valita Sony.
 
Kunhan tässä vaan itselleni totean, että kannatti noista kahdesta valita Sony.
Mutta miksi pitää ylipäätään valita? Ei tämä ole mikään pakonsanelema puolen valinta, vaan kuluttajaelektroniikkaa, joita voi ostaa enemmänkin kuin yhden laitteen yhdeltä valmistajalta.

Sitten taas jos mennään inhimillisiin ja pelialaa edistäviin juttuihin, niin ei tarvitse kovin pitkälle menneisyyteen eikä myöskään tulevaan katsoa, kuinka Sony maksaa kehittäjille vain pelkästään siitä, ettei pelejä julkaista Xboxille. Se on kyllä oikein mukavaa pelialaa edistävää toimintaa, ai että kuinka Sony rakastaakaan kaikkia pelaajia. :D
 
Mutta miksi pitää ylipäätään valita? Ei tämä ole mikään pakonsanelema puolen valinta, vaan kuluttajaelektroniikkaa, joita voi ostaa enemmänkin kuin yhden laitteen yhdeltä valmistajalta.
Harva kuluttaja ostaa kahta tai useampaa kallista laitetta, joilla voi tehdä käytännössä samaa asiaa, eli tässä tapauksessa pelata videopelejä. HC-pelaajat ovat erikseen, mutta kuitenkin pienempi osa kokonaisasiakaskunnasta.
 
Briteissä elää edelleen vahvana luokkayhteiskunta ja se näkyy myös eri kansanosien sivistyksen ja koulutuksen tasossa. Alemman yhteiskuntaluokan hörökorvat ei juuri kouluja käy, koska se on todella kallista ja julkiset koulut on melkein yhtä huonoja kuin USAssa. Oppimattomat ja sivistymättömät ovat kaikkein alttiimpia kaikenlaiselle populistiselle huuhaalle, mistä surkeimpana esimerkkinä Brexit, joka meni läpi juuri tämän kansanosan äänillä, jotka nyttemmin ovat havahtuneet sen aiheuttamiin vahinkoihin. Siitä voi isolta osin kiitellä ko. kansanosaa targetoivaa roskalehdistöä, kuten Sunia, jotka kunnostautuivat kaikenlaisen misinformaation levittämisessä silloin ja edelleen.

Sonyllä on portfoliossa useita fps moninpelejä, mutta kaikki on jätetty viime vuosina hyllylle odottamaan eli ainakin Killzone, Resistance, SOCOM, MAG ja Warhawk/Starhawk. Näistä SOCOM, MAG ja Warhawk/Starhawk olivat kaikki pelkästään moninpelejä.

Sinänsä huvittavaa tässä Sonyn uudessa innossa puhtaasti multiplayer, MMO ja "live service" peleihin on se, että vuonna 2015 Sony myi silloisen tähän genreen keskittyneen Sony Online Entertainment -yksikkönsä, joka nykyään tunnetaan Daybreak Games Company -nimellä. Siitä kaupasta saadut tulot ei ihan riitä kattamaan Bungien järjetöntä ostohintaa :D
Sivusta pitää todeta, että viimeisimmässä Socomissa sekä myös Starhawkissa molemmissa on myös yksinpeli. Eivät ole siis pelkkiä moninpelejä.
 
Harva kuluttaja ostaa kahta tai useampaa kallista laitetta, joilla voi tehdä käytännössä samaa asiaa, eli tässä tapauksessa pelata videopelejä. HC-pelaajat ovat erikseen, mutta kuitenkin pienempi osa kokonaisasiakaskunnasta.
Ei ehkä heti julkaisussa, mutta konsolisukupolven edetessä varmasti kotitalouksissa näkyy useampikin konsoli, kun hinnat tulevat alaspäin. Ja lasken kyllä tällä foorumilla kiikkuvan henkilön kuten @Fabre#4 :n HC-pelaajiksi. Siis henkilöksi, joka tietää pelialasta enemmän kuin peruspulliainen ja hyvin voisi ostaa useamman laitteen jos ei "valitsisi puolta". Hän on myös aikaisemmin ollut kiinnostunut Bethesdan peleistä, joten nyt tämä puolen valitseminen estää pelien pelaamisen.
 
Harva kuluttaja ostaa kahta tai useampaa kallista laitetta, joilla voi tehdä käytännössä samaa asiaa, eli tässä tapauksessa pelata videopelejä. HC-pelaajat ovat erikseen, mutta kuitenkin pienempi osa kokonaisasiakaskunnasta.
Vaan kun ei voi tehdä samoja asioita. Kuten pelata niitä toisen laitteen yksinoikeuspelejä. Täällä kirjoittavat lienevät kuitenkin suurelta osin aikalailla ainakin lähellä hardcore-pelaamista, joten kieltämättä ihmetyttää tuo joidenkin suuri tarve poteroitua ja sitten katkerana valittaa vaikkapa näistä yrityskaupoista, tai ylipäätään niiden konsolivalmistajien tekemisistä, joiden konsolia ei ole itse älynnyt hankkia. Kerran se vain kirpaisee, kun sen tekee. Itsekin olin parikymmentä vuotta vannoutunut yhden konsolin mies pleikkari ykkösestä pleikkari kolmoseen asti. Uskottelin itselleni vieläpä samaan tapaan kuin eräät täällä nykyään tekevät, että se on järkevää ja Sony on vaan paras, koska Sony, ja koska minä sen pleikan omistin.

Mutta kun myöhemmin tuli Wii ostettua ja sitten vielä Anttilan konkurssialesta 150:llä eurolla Xbone, niin tuli kyllä havahduttua siihen, että olipas holmöä aikaa ja ajattelua, kun piti ihan tosissaan uskotella itselleen ja pelikavereilleen, että pleikka on jotenkin ainoa oikea ja ylipäätään paras konsoli. Olin todella väärässä silloin. Onneksi tuli tosiaan asiassa havahduttua sentään lopulta ratkaisuihin, jotka ovat tehneet pelaamisesta entistäkin monipuolisemman ja mielekkäämmän. Todella paljon mielekkäämmän!
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom