Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Eihän tässä tarvittaisi kuin Sonyltä rehellinen ulostulo asiasta. Hiljaisuus aiheuttaa epätietoisuutta. Skeptisimmillä herää väkisin ajatus, että kesän hitit halutaan myydä jouluna toiseen kertaan.

Asiaa ei auta, että MS:sän tiedottaminen on ollut merkittävästi parempaa.
Se jos Microsoft haluaa olla ensimmäinen ja julkistaa ominaisuuksiaan Twitteristä käsin, ei tarkoita että Sonyn pitäisi lähteä samalle linjalle ikään kuin pakotettuna samaan.

Jos PlayStation haluaa esimerkiksi tulevaisuudessa julkistaa loputkin ominaisuutensa jollakin edellisen PS5-eventin kaltaisella liveshowlla, se heille suotakoon. Ei varmaan tuon jälkeen ole enää mitään väliä ihmisille kumpi esitteli konsolin ominaisuudet ensin ja millä tapaa.

Sitähän minä tässä vain harmittelen, että tuon kaltainen strategia mahdollistaa tännekin linkkailtavat clickbait-otsikot ja osa ihmisistä selvästi ostaa ne sen enempää ajattelematta tai edes lukematta otsikkoa pitemmälle.
 
Ei ehkä ihan suoraan liity ketjun aiheeseen, mutta viistää tarpeeksi läheltä: Facebook on ostanut muun muassa Order 1886 PS4-pelin kehittäneen Ready at Dawn -pelistudion. Viime aikoina studio on kehittänyt VR pelejä, joten siinä mielessä osto on looginen.

Tämä liittyy ostakkeen aiheeseen siinä mielessä, että Xbox pomo Phil Spencer sanoi joku aika sitten että Amazon ja Google tulevat olemaan sen pahimmat kilpailijat ja jos tämän kaltaiset studio-ostot yleistyvät niin tilanne voi hyvinkin olla näin.

Sinällään tämä on tällaiselle kaikista peleistä tykkäävälle aikamoinen kauhukuva, jos ja kun tulevaisuudessa yksinoikeuspelejä sisältäviä pelialustoja on jopa tuplamäärä nykyiseen verrattuna. Nyt puntaroin sitä että missäköhän vaiheessa PS5 kannattaisi ostaa Xbox Series X:n kaveriksi. Pitääkö samaan mietintämyssyyn heittää tulevaisuudessa Google Stadian kuukausimaksut ja Amazonin tuleva pilvipalvelu? Seuraava sukupolvi voi olla viimeinen kolmen ison taistelu. Jatkossa pelaajia voi hyvinkin olla enemmän.
 
Sitähän minä tässä vain harmittelen, että tuon kaltainen strategia mahdollistaa tännekin linkkailtavat clickbait-otsikot ja osa ihmisistä selvästi ostaa ne sen enempää ajattelematta tai edes lukematta otsikkoa pitemmälle.

Tämän takia olen pitänyt Microsoftin aktiivista tiedottamista hyvänä asiana, että ei tarvitse miettiä ja pohtia tuleeko sitä (jotain ominaisuutta) vai ei. Varmasti Microsoftillakin on asioita paljastamatta, mutta koska he ovat julkaisseet Sonya enemmän ominaisuuksia tähän mennessä niin tottakai ihmisiä kiinnostaa, että ovatko samat asiat tulossa myöskin Sonylle. Microsoftin strategia markkinoinnin suhteen on ollut upeaa, mutta onko sillä sitten loppuen lopuksi merkitystä? Tuskin, mutta itse olen henkilökohtaisesti tykännyt tästä tyylistä, että tiputellaan jatkuvasti uutta tietoa. Muistaakseni huhuissa on puhuttu, että Xbox esiteltäisiin kokonaisuudessaan heinäkuussa ja Playstation 5 elokuussa(?), eli kyllä me pian saadaan tietoon, että mikä konsoli sisältää mitäkin.
 
Muistaakseni huhuissa on puhuttu, että Xbox esiteltäisiin kokonaisuudessaan heinäkuussa ja Playstation 5 elokuussa(?), eli kyllä me pian saadaan tietoon, että mikä konsoli sisältää mitäkin.

Xboxin osalta heinäkuun tapahtuman pitäisi keskittyä hyvin vahvasti peleihin. XGS keihäänkärkenä (vähän huono keihäs? Alkaa olemaan kärki aika leveä...). En toki pistäisi pahakseni jos masiinaakin esiteltäisiin lisää. Ainakin julkaisupäivä ja hinta ovat toiveissa, lienevät tosin vielä toiveajattelua.
 
Leveä ei välttämättä aina ole huono, sillä saa isomman haavan jos sitä oikein käyttää.

Edit: pitihän tähän ihan oikeaa juttua myös kirjoittaa eli toistolla vielä että Halon esittelyä kovasti odotellaan!
 
Xboxin osalta heinäkuun tapahtuman pitäisi keskittyä hyvin vahvasti peleihin. XGS keihäänkärkenä (vähän huono keihäs? Alkaa olemaan kärki aika leveä...). En toki pistäisi pahakseni jos masiinaakin esiteltäisiin lisää. Ainakin julkaisupäivä ja hinta ovat toiveissa, lienevät tosin vielä toiveajattelua.
Xbox Series X on hyvin pitkälti jo esitelty, jopa revitty palasiksi Digital Foundryn toimesta. Mutta emme ole kuulleet mitään mahdollisesta Xbox Series S:stä. Se olisi aikamoinen mikin pudotus jos yksinoikeuspelien lisäksi esiteltäisiin tämä toinen konsoli ja lyötäisin sille todella halpa hintalappu.
 
Sinällään tämä on tällaiselle kaikista peleistä tykkäävälle aikamoinen kauhukuva, jos ja kun tulevaisuudessa yksinoikeuspelejä sisältäviä pelialustoja on jopa tuplamäärä nykyiseen verrattuna. Nyt puntaroin sitä että missäköhän vaiheessa PS5 kannattaisi ostaa Xbox Series X:n kaveriksi. Pitääkö samaan mietintämyssyyn heittää tulevaisuudessa Google Stadian kuukausimaksut ja Amazonin tuleva pilvipalvelu? Seuraava sukupolvi voi olla viimeinen kolmen ison taistelu. Jatkossa pelaajia voi hyvinkin olla enemmän.
Toisaalta noiden pilvipalveluiden etu on siinä, että niissä ei ole hankintakustannusta, joten palvelusta toiseen voi helposti hyppiä ilman lisäkuluja. Itsekin olen ajatellut, että tulen ihan hyvin tulevan sukupolven toimeen PS5:llä, ja jos Microsoftilta ilmestyy jokin riittävän mielenkiintoinen yksinoikeus, nappaan xCloudin kuukaudeksi sitä varten.

Google (ja vielä vähemmän Facebook) ei ole toistaiseksi vakuuttanut muihin palveluihin investoimisen tarpeellisuudesta.
 
Totta turiset. Palvelut ilman fyysistä "konsolia" ovat helpommin vaihdettavissa vaikka joka kuukausi.

Silti on siinäkin oma vaivansa vaihdella palvelua ja tasaisella pelien julkaisujen ripottelulla ympäri vuotta pyritään varmasti pitämään ihmiset tietyn palvelun/konsolin parissa.

Seuraavat vuodet tulevat olemaan yksinoikeuspelien osalta erityisen mielenkiintoisia, kun nämä studioiden ostelut alkavat kantaa hedelmää.
 
Vaikka olen hitaasti oppinut pitämään XBoxista kohta lähes 20 vuoden aikana, niin vieläkään minun aivooni ei mahdu, että mikä on Microsoftin bisnes konsolibisneksessä? Tähän pikku seikkailuun on palanut kahden vuosikymmenen aikana takuulla miljardeja rahaa ja loistavan 360 sukupolven jälkeen One on menestyksen puolesta ollut paluu lähtöruutuun vaikka on vakuuttava kone kaikin puolin. Kuvaavaa on, että ns. Damage Control on ollut erinomaista luokkaa sekä tässä että edeltävässä sukupolvessa. Microsofthan ei kuitenkaan ole ”perinteinen” laitevalmistaja vaikka yritys siihen oli kova vuosikymmenen alussa (esim. Zune, Nokia, Surface jne...) ja Nadellan myötä laitteista on irrottauduttu brändi kerrallaan tai ainakin vähennetty melkoisesti panostuksia.

Kauhuskenaario:
Tuossa aiemmin nostettiin Facebook esiin pelintekijänä ja VR unelmoijana, niin jos Microsoft tekisi tyylikkään exitin hardware valmistajasta ja muuttuisi pelkäksi softwarettajaksi, niin FaceBox olisi kyllä melkoinen suoritus vaikka brändit ja muut liikkuisi kyllä siinä samassa myös.
 
Microsoftin bisnes on tehdä rahaa, aivan kuten Sonyn ja Nintendonkin. Ja ainakin tällä hetkellä he sitä tekevätkin kiitettäviä määriä (tännekin asia linkattu moneen otteeseen).
Toki persnettoa on vuosien varrella tullut, mutta samaa koskee myös kilpailijoita, jos muistellaan esim PS3:n alkusekoiluja tai Wii U:n surullisia myyntejä.
Tällä hetkellä Mikkiksen uuden konsolin tiimoilta on samanlaista positiivista pöhinää kuin 360:n aikaan, joten kauhuskenaarioiden vuoksi en yöuniani menettäisi.
 
Firman voitto ei kerro välttämättä mitään siitä miten "löysin rantein" se voi ottaa asiansa. Toisella strategialla voidaan tuottaa vielä enemmän voittoa.

Mixerin esimerkki kertoo kuinka nopeasti tarvittaessa irrottaudutaan bisneksestä joka ei täytä odotuksia. Megayritys hakee suuntaansa.
 
Joo ei kannata huolehtia megayritysten kohtaloista. Microsoft teki pelkästään kolmannen neljänneksen aikana lähes 11 miljardia dollaria voittoa ja pelisegmentin liikevaihto oli 2,35 miljardia (mikä ei tietenkään suoraan kerro, paljonko jäi lompakon pohjalle).

Juuri näin.

Mixeristä irtautuminenkin kertoo juuri tästä. Näiden yritysten on tarkoitus tehdä voittoa ja kun Mixerin suosio ei ollut toivottua, jäi homma kannattamattomaksi.

Ihan samalla tavalla vaikka Sony tai Nintendo tiputtelee huonosti menestyviä projekteja pois - nopeastikin. Pelialalta varmaan viimeisimpinä esimerkkeinä PS Vita ja WiiU. Ja Sonylla siihen päälle vielä jokunen pelistudion sulkeminen ilman että saatiin yhtään peliä ulos.

Tätä siis tapahtuu isoissa firmoissa kaiken aikaa. Sanoisin että ainoa mistä meidän tavan pulliasten täytyy olla vähän huolissaan tässä Mixer jupakassa on se kuinka pahasti Facebookia tyrkytetään Xboxin käyttöliittymässä. Toivottavasti ei kovin pahasti.
 
En nyt sanois, että wiiu tiputettiin nopeasti pois sillä se kesti viisi vuotta.
Vitan valmistus lopetettiin seitsemän vuoden jälkeen, mutta viimeiset pari vuotta sille ei pahemmin mitään julkaistu. Sitä ennen kuitenkin se oli varsin hyvin tuettu.

Aika vaan kuluu niin nopeasti, että sitä ei edes tajua kuinka pitkään nuokin oli markkinoilla.
 
Onhan tuolle Vitalle jotain pienempiä indie pelejä vielä tullut tänäkin päivänä. Tosin ei varsinasesti just Vitalle tai sille pääsääntöisesti tehtynä mutta "siinä sivussa" myös ilmestynyt.

Suosittelen ehdottomasti pelaamaan Pinball Dreams peliä Vitalla, jytää ja rockaa tänäkin päivän aivan kybällä :) huikea flipperi edelleen. Kelpo käännös alkuperäisestä :) Aika ei ole edes kullannut muistoja tässä tapauksessa, kestää nimittäin päivänvalon varsin mainiosti.
 
En nyt sanois, että wiiu tiputettiin nopeasti pois sillä se kesti viisi vuotta.
Vitan valmistus lopetettiin seitsemän vuoden jälkeen, mutta viimeiset pari vuotta sille ei pahemmin mitään julkaistu. Sitä ennen kuitenkin se oli varsin hyvin tuettu.

Aika vaan kuluu niin nopeasti, että sitä ei edes tajua kuinka pitkään nuokin oli markkinoilla.
No joo, ehkä nopeasti oli väärä sanavalinta. Tuki näihin laitteisiin kuitenkin tuntui hiipuvan loppua kohden.

Ostihan Microsoftikin Mixerin jo vuonna 2016, joten nelisen vuotta sekin porskutti. Eli ei sitä samantien heitetty romukoppaan.

Vitalla ja WiiUlla on muuten paljon hyviä pelejä ja ovat molemmat mielenkiintoisia laitteita. Ei siis mitään niitä vastaan. :)
 
Ehkä enemmänkin noissa "epäonnistumisissa" on kyse siitä että jatkoa ei tule. Sony ei ole Vitan jälkeen käsikonsolimarkkinoille yrittänyt eikä Nintendokaan enää jatkanut liikeohjaukseen painottuvalla kotikonsolilla WiiU:n jälkeen. Toinen pienempi esimerkki voisi olla Sonylta oman prosessorin kehittäminen, mistä luovuttiin ps3:sen jälkeen.

Seuraava mielenkiintoinen virstanpylväs mielestäni on seurata tuleeko Sonylta omaa VR laitetta ja tullaanko Xboxiin mahdollisesti lisäämään mahdollisuus kytkeä VR laseja, esim. Oculukselta. Jälkimmäiseen en tosin usko, koska se vaatisi myös toisen valmistajan kauppapaikan lisäämisen xboxiin.

Ja jossain vaiheessa tullee myös Switchille seuraaja.
 
Juuri näin.

Mixeristä irtautuminenkin kertoo juuri tästä. Näiden yritysten on tarkoitus tehdä voittoa ja kun Mixerin suosio ei ollut toivottua, jäi homma kannattamattomaksi.

Ihan samalla tavalla vaikka Sony tai Nintendo tiputtelee huonosti menestyviä projekteja pois - nopeastikin. Pelialalta varmaan viimeisimpinä esimerkkeinä PS Vita ja WiiU. Ja Sonylla siihen päälle vielä jokunen pelistudion sulkeminen ilman että saatiin yhtään peliä ulos.

Tätä siis tapahtuu isoissa firmoissa kaiken aikaa. Sanoisin että ainoa mistä meidän tavan pulliasten täytyy olla vähän huolissaan tässä Mixer jupakassa on se kuinka pahasti Facebookia tyrkytetään Xboxin käyttöliittymässä. Toivottavasti ei kovin pahasti.

Saa myös käyttää twitteriä edelleen jos haluaa.

20200624_082313.jpg
 
Itse toivon, että uudellakin boxilla voi sitten heti ekasta päivästä lähtien ottaa koko community alueen pois dashilta.
Tuohan tuli vasta uusimman isomman päivityksen mukana mahdolliseksi ja kyllä sitä on kaivattukin.
Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä jotkut random tyypit striimaa.
 
Joo ei kannata huolehtia megayritysten kohtaloista. Microsoft teki pelkästään kolmannen neljänneksen aikana lähes 11 miljardia dollaria voittoa ja pelisegmentin liikevaihto oli 2,35 miljardia (mikä ei tietenkään suoraan kerro, paljonko jäi lompakon pohjalle).

Entertainment-divisioonan, eli käytännössä Xbox-liiketoiminnan, liikevaihto on laskenut kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla jo pitkään, mutta viimeisimmässä osavuosikatsauksessa oli taas ujoa kasvua covid-tilanteen luoman kasvaneen palvelukysynnän takia.

Microsoftin kotikentän talous on kärsinyt merkittävästi covid-aikana, joten se voi vaikuttaa tulevan Xboxin myynteihin negatiivisesti, jollei nopeaa toipumista tapahdu. Jos USAssa covid-tilanne jatkuu yhtä huonona vielä kesän jälkeen, on riski joulumyynnin merkittävälle kutistumiselle olemassa. Toki se kurittaa myös Sonya, mutta merkitys Sonylle ei ole välttämättä yhtä iso kuin MS:lle. Toki riippuu miten kalliita uudet laitteet tulevat olemaan.

Microsoftin Xbox-divisioonan tulos tulee pääosin palvelumyynnistä ja digitaalisista hyödykkeistä, joten senkin takia sekä MS että Sony pyrkivät näitä palvelumalleja laajentamaan. Kulut on pienemmät ja katteet huikeat. HW-business ei ole kummallekaan se rahasampo.
 
Ylös Bottom