Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Jos kauppa menisi läpi, ei Activision olisi enää "vapaa 3. osapuoli" kuten nyt on, vaan osa Microsoftia.

Suhteessa Sonyyn Activision on nyt ja olisi jatkossa kolmas osapuoli. Toki Microsoftille Activision olisi sitten jatkossa 1st Partya.

Sonylla ei pitäisi muutenkaan olla tämänlainen saneleva rooli konsolibisneksessä muiden alan toimijoiden tekemisistä ja ainakin omassa mielessäni myös näin vahva konsultoiva rooli CMA:n suuntaan markkinajohtajalta on kaikkea muuta kuin tervettä.

EDIT: Niin ja siis selvennyksen vuoksi, Sonyn näkemys siitä, että "ehkä jatkossa CoD:n osalta markkinajohtaja PlayStationia ei priorisoitaisi" on se pointti, jonka osalta Sonyn nykyinen asema kolmanteen osapuoleen on se, mikä siis on mielestäni epäterveellisen etuoikeutettua. On siis ok priorisoida PlayStationia, mutta muiden osalta edes mahdollisuudesta priorisointiin kannellaan kilpailuviranomaisille ja esitetään tätä merkittävänä haittana koko alalle.

Siitä kilpailuviranomaisten tutkinnassa on nimenomaan kyse, eli vaarantaako tämä kauppa alan kilpailua niin merkittävästi, että kauppa pitää estää. Ei kyse ole jokin yksittäisen peli tai pelisarjan kohtalosta, vaikka MS sen mieluusti on siihen suuntaan yrittänytkin ohjata, vaan paljon isommasta kokonaisuudesta pelialan tulevaisuuden osalta.

Mistä olet saanut sellaisen kuvan, että nimenomaan Microsoft on tähän suuntaan keskustelua ohjannut? He tietenkin vastaavat kilpailuviranomaisten (ja Sonyn) huomioihin, jotka tosiaan jostain syystä selkeästi painottuvat Call of Dutyyn, mutta Call of Dutyn on nostanut jalustalle ihan kaikki muut kuin Microsoft, joka taas on painottanut viestinnässään mm. mobiilipelien tärkeyttä tässä kaupassa.

Jos tämä kauppa olisi markkinoiden mielestä huono asia kilpailulle, niin kuvittelisi Sonyn lisäksi löytyvän muitakin äänekkäästi vastustavia toimijoita. Miksi näitä ei kuitenkaan ole?
 
Viimeksi muokattu:
Eli Microsoft on puhdas pulmunen ja Spencer paras setä ikinä kun toivat vasta vähän myöhemmin korotukset vai oliko ne sittenkin yhtä pahoja setiä molemmissa firmoissa? Nyt ei puhuta vuokrapelipalveluista kun sellainen löytyy Sonyltakin. Miten lisämuistin kanssa kun Sonyn laitteelle saa erittäin halvalla lisätilaa ja hinnat ovat kokoajan laskussa kun Microsoftin lukituista palikoista saat maksaa hurjia summia? Saat pari teraa PS5 konsoliin halvemmalla kuin Ser konsoleihin terasen.

Näin on. Fyysisten pelien kanssa pystyy pelaamaan yllättävän pienin kustannuksin jos näkee vaivaa jälleenmyymisessä. Myös kirjaston tarjontaa hyödyntäen pääset nollakuluilla niin halutessasi.
Siinä on vain sellainen aivan helvetin iso ero näiden vuokrapalveluiden välillä, että Microsftin omat yksinoikeuspelit tulevat aina sinne palveluun day one ja ovat sitten myös siellä pysyneet. Sonyn palvelussa eivät tule yksinoikeuspelit sinne, kuin sitten korkeintaan joskus kaukana tulevaisuudessa, ja silloinkin vain määräajaksi. Tuo on valtava ero palvelujen välillä, ja se juuri tekee Game Passista niin hyvän hinnoittelun puolesta.

Se pari terainen kovoasema, vaikka sitten hieman halvempaan hintaan ostettuna, ei esim. omassa tilanteessani paljoa mieltä lämmitä, kun pleikkarilla on tässäkin asiassa niin heikkoa suunnittelua, ettei noita asemia voi vaihtaa lennossa, ja omistaa siis useampia, joille pelit ovat kaikki valmiiksi asennettuina. Boxilla omistan jo useamman muistikortin, joita vaihdan tosiaan lennossa, enkä joudu sekuntiakaan pelien poistamisia tai uudelleen lataamisia tekemään, jos kuitenkin jo poistettua peliä haluankin pelata.
 
Viimeksi muokattu:
Eli Microsoft on puhdas pulmunen ja Spencer paras setä ikinä kun toivat vasta vähän myöhemmin korotukset vai oliko ne sittenkin yhtä pahoja setiä molemmissa firmoissa?
Kyse onkin siitä että Sony oli tuomassa ja lanseeraamassa sekä käytännössä toteuttamassa hinnanmuutosta eturintamassa.

Ja koska kyse on bisneksestä eli rahan tienaamisesta, niin muut seuraa perässä.

Täten tässä kohtaa vastaus kysymykseesi on yksinkertainen: Sony on syypää tässä kohtaa johtaessaan "hintavallankumousta". Muut tuli siinä mukana. Päivänselvä asia.

Muut (MS ja Nintendo) tavallaan siis on "puhtaita pulmusia". Ei ne noita uusia hintoja olleet eturintamassa puskemassa mutta totta kai ne tulee heti mukaan jos huomaavat että rahaa irtoaa silläkin tapaa.
 
Suhteessa Sonyyn Activision on nyt ja olisi jatkossa kolmas osapuoli. Toki Microsoftille Activision olisi sitten jatkossa 1st Partya.

Siinä jo kerroitkin miksi Acti ei enää olisi mikään riippumaton 3rd party, vaan täysin MS:n määräysvallassa oleva yksikkö osana Gaming-divisioonaa.

Sonylla ei pitäisi muutenkaan olla tämänlainen saneleva rooli konsolibisneksessä muiden alan toimijoiden tekemisistä ja ainakin omassa mielessäni myös näin vahva konsultoiva rooli CMA:n suuntaan markkinajohtajalta on kaikkea muuta kuin tervettä.
Eikä olekaan, jos olisi, olisi Sony jo jyrähtänyt, ettei kauppaa sallita :) Sony on juuri tällä hetkellä markkinajohtaja konsolilaitteiden osalta, mutta ei ollut aina. Lisäksi Activision-Blizzard kaupalla on paljon laajempia vaikutuksia kuin vain konsolibusiness, kuten ketjussa on aiemmin moneen kertaan tuotu esiin. Konsolimarkkinaosuus ei ole niin merkityksellinen asia, kuin on pelimyynnin markkinaosuus, jossa Activision on todella suuri jo nyt pääkilpailijaansa eli EA:han verrattuna. EAn asema olisi tulevaisuudessa aika vaikea, ja EA:n olisi todennäköisesti pakko yhdistyä jonkin toisen tahon kanssa voidakseen vastata MS:n pohjattomalla rahapussilla tuetun Activisionin toimiin.

EDIT: Niin ja siis selvennyksen vuoksi, Sonyn näkemys siitä, että "ehkä jatkossa CoD:n osalta markkinajohtaja PlayStationia ei priorisoitaisi" on se pointti, jonka osalta Sonyn nykyinen asema kolmanteen osapuoleen on se, mikä siis on mielestäni epäterveellisen etuoikeutettua. On siis ok priorisoida PlayStationia, mutta muiden osalta edes mahdollisuudesta priorisointiin kannellaan kilpailuviranomaisille ja esitetään tätä merkittävänä haittana koko alalle.
Aiemmin CoD oli konsolimaailmassa Xbox edellä, eikä se ole koskaan ollut mikään Playstation-sarja. Sekä MS:n että Sonyn eri aikoina tekemät markkinointiyhteistyöt (lisuri ajalliset exclut yms.) ovat eri asia. Itse luen "priority" termin tässä yhteydessä siten, että huoli kaupan myötä on siinä, ettei Sonyn alustat olisi millään prioriteettilistalla miltään osin, en niin että Sonyn alustat eivät olisi 1-prioriteetti, ts. Sony-alustojen toteutukset tehtäisiin vähemmin resurssein kuin Xbox-alustojen.

Mistä olet saanut sellaisen kuvan, että nimenomaan Microsoft on tähän suuntaan keskustelua ohjannut? He tietenkin vastaavat kilpailuviranomaisten (ja Sonyn) huomioihin, jotka tosiaan jostain syystä selkeästi painottuvat Call of Dutyyn, mutta Call of Dutyn on nostanut jalustalle ihan kaikki muut kuin Microsoft, joka taas on painottanut viestinnässään mm. mobiilipelien tärkeyttä tässä kaupassa.
Siitä, että MS on sen tuonut neuvottelupöytään "isona myönnytyksenä" ja isoon ääneen rummuttanut melko yhdentekeviä Nintendo ja NVidia sopimuksia sen osalta.
Jos tämä kauppa olisi markkinoiden mielestä huono asia kilpailulle, niin kuvittelisi Sonyn lisäksi löytyvän muitakin äänekkäästi vastustavia toimijoita. Miksi näitä ei kuitenkaan ole?
Kaiketi kilpailuviranomaiset keskustelevat monien tahojen kanssa, mutta muilla tahoilla, kuten muilla pelijulkaisijoilla, voi olla vähän vaikea äänekkäästi kritisoida Microsoftia, koska ovat riippuvaisia Microsoftin heille tuomasta liiketoiminnasta.

Jonkin toimialan keskittyminen yhä harvempiin käsiin on ihan joka kerta haitallista markkinoille, kilpailulle ja siten kuluttajille.
 
Konsolimarkkinaosuus ei ole niin merkityksellinen asia, kuin on pelimyynnin markkinaosuus, jossa Activision on todella suuri jo nyt pääkilpailijaansa eli EA:han verrattuna. EAn asema olisi tulevaisuudessa aika vaikea, ja EA:n olisi todennäköisesti pakko yhdistyä jonkin toisen tahon kanssa voidakseen vastata MS:n pohjattomalla rahapussilla tuetun Activisionin toimiin.

Miksi EA on Activision-Blizzardin pääkilpailija? Sitä isompia toimijoita liikevaihdoltaan on Microsoftin ja Sonyn lisäksi ainakin erittäin vahvasti myös kasvuun investoivat Tencent ja NetEase.

Ja tuskin muuten EA Play olisi osana Game Pass Ultimate tilauspalvelua, jos EA olisi hyvinkin huolissaan Microsoftin toiminnasta.

Aiemmin CoD oli konsolimaailmassa Xbox edellä, eikä se ole koskaan ollut mikään Playstation-sarja.

Niinhän se oli, eikä se kai ollut koko alaan ja kilpailuun negatiivisesti vaikuttava tekijä silloinkaan, kuten Sony nyt on keksinyt.

Siitä, että MS on sen tuonut neuvottelupöytään "isona myönnytyksenä" ja isoon ääneen rummuttanut melko yhdentekeviä Nintendo ja NVidia sopimuksia sen osalta.

Miksi nämä ovat yhdentekeviä sopimuksia? Kilpailuviranomaisten huoli on ollut, että Microsoft sulkisi CoD:n pienemmälle määrälle kuluttajia, Microsoft taas kertoo sekä viestinnässään että näillä sopimuksilla, että päinvastoin, ovat viemässä sarjaa myös uusille alustoille - kuten tekivät Minecraftin kanssa.

Ja jos CoD on se mahdottoman järkelemäinen IP, kuten se näissä tarinoissa on, niin onhan se hienoa, että sarja tekee paluun myös Nintendon alustoille. NVIDIAn sopimus taas sisältää muutakin kuin Call of Dutyn ja on osaltaan vastaus pilvipelaamiseen liittyviin huoliin.

Tässä et kuitenkaan kertonut miten Microsoft on ohjannut keskustelun Call of Dutyyn, kuten alunperin väitit. Oletko tutustunut miten hyvin eri kilpailuviranomaisten lausuntoihin?

Kaiketi kilpailuviranomaiset keskustelevat monien tahojen kanssa, mutta muilla tahoilla, kuten muilla pelijulkaisijoilla, voi olla vähän vaikea äänekkäästi kritisoida Microsoftia, koska ovat riippuvaisia Microsoftin heille tuomasta liiketoiminnasta.

Onko oikeasti tässä se ainoa mahdollisuus? Esimerkiksi eurooppalaisien pelikehittäjien kattojärjestö The European Games Developer Federation on puoltanut kauppoja (https://www.thegamer.com/european-game-dev-federations-supports-microsoft-merger/), joten jos alalla tosiaan olisi laaja-alaista vastustusta, niin eiköhän sieltä olisi jo jotain kuulunut.

Jonkin toimialan keskittyminen yhä harvempiin käsiin on ihan joka kerta haitallista markkinoille, kilpailulle ja siten kuluttajille.

Tasaiset markkinat on se kuluttajalle toimivan markkinan avaintekijä, se pistää toimijat tekemään enemmän kuluttajille parempia liikkeitä, kun joutuu kilpailemaan kovempaa.

Mistä tietää, vaikka Sonykin lopulta alkaisi julkaisemaan pelejään Day One myös Steamissa - tai vielä parempaa, suoraan omaan tilauspalveluunsa.
 
"restricting, degrading, or not prioritising investment in CoD multiplayer on PlayStation"

Ei tuossa lauseessa sanota että PlayStation täytyisi priorisoida etusijalle.
Kyllä siinä juuri niin sanotaan. Ei sinänsä Xboxin edelle varmaankaan, mutta priorisoida kuitenkin etusijalle yhdessä Xboxin kanssa. Ei tämä nyt noin vaikeaa kai ole?
 
Toi alleviivattu pistää jotenkin silmään. Ajatteleeko ne Sonyn suunnalla että codin monaria pitää kehittää pleikka edellä? Ymmärtäisin ton sanan siinä yhteydessä, jos kyseistä peliä tekevä firma olis Sonyn omistuksessa.
Alkuperäinen kommenttini oli DarkSidelle, jonka mielestä Sony tarkoitti priorisoinnilla että CoD moninpeliä pitäisi kehittää pleikka edellä.
Ei se ole vaikeaa kun pysyy keskustelussa mukana.
 
Alkuperäinen kommenttini oli DarkSidelle, jonka mielestä Sony tarkoitti priorisoinnilla että CoD moninpeliä pitäisi kehittää pleikka edellä.
Ei se ole vaikeaa kun pysyy keskustelussa mukana.
Jaa tää kyseinen viesti pitäis tulkita miten? Nyt mä en oikein pysy keskustelussa mukana..
 
Tunteita herättävää keskustelua näyttää olevan edelleen, kunnon pohjanoteeraus Sonylta nuo väittämät että he saavat sen paskemman version kauppojen takia. Täällä keretty jo liputtaa kauppojen puolesta pitkän aikaa ja piti Diablo 2 Resurrected ostaa nykyiselle päälikölle elikkä Xbox Series S:lle koska Gamepassi ja live on edusella yhteishinnalla ja Plus on pleikkarin kautta katkolla pitkän aikaa. Konsoli on tällä hetkellä toiminu vaan soittimena.

Edit: Kaikki liikkeet seis! Mitä vittua?

Call of Duty kauppojen myötä Playstation Plus palveluun Day one ja pelit pyöriin Switchillä natiivina?
 
Mahtavaa, että ukko on tehnyt paluun tänne foorumille! Se on todellinen peukun ja hymiön paikka! :)
 
Tunteita herättävää keskustelua näyttää olevan edelleen, kunnon pohjanoteeraus Sonylta nuo väittämät että he saavat sen paskemman version kauppojen takia. Täällä keretty jo liputtaa kauppojen puolesta pitkän aikaa ja piti Diablo 2 Resurrected ostaa nykyiselle päälikölle elikkä Xbox Series S:lle koska Gamepassi ja live on edusella yhteishinnalla ja Plus on pleikkarin kautta katkolla pitkän aikaa. Konsoli on tällä hetkellä toiminu vaan soittimena.

Edit: Kaikki liikkeet seis! Mitä vittua?

Call of Duty kauppojen myötä Playstation Plus palveluun Day one ja pelit pyöriin Switchillä natiivina?
Konsolisodasta viis, tervetuloa takaisin :)
 
Sonylla on tosiaan varaa tehdä muutoksia strategiaansa tarvittaessa, juurikin vaikka hienosäätöä tilauspalveluunsa ja PC-julkaisuissa, mutta miksipä mitään isompia liikkeitä tekisi juuri nyt, kun konsolit liikkuu korotetulla hinnalla ja uusia myyntiennätyksiä tulee liukuhihnalta.
 
Sony varmaan alkaa pikkuhiljaa heräilemään että PC versioiden julkaisussa ei kannata kauheita viiveitä kasvatella. Ei kannata ihmetellä miksi Steamissa ei säkkipojan seikkailut lyö itteä läpi kun Playstation version julkaisusta alkaa olla jo vuosia. Tohon @Mathael viestiin viitaten niin millon Golden Raspberry palkinnot jaetaan? Voiko Sony olla ehdolla ja kaapata kaikki palkinnot? :D
 
Sony varmaan alkaa pikkuhiljaa heräilemään että PC versioiden julkaisussa ei kannata kauheita viiveitä kasvatella. Ei kannata ihmetellä miksi Steamissa ei säkkipojan seikkailut lyö itteä läpi kun Playstation version julkaisusta alkaa olla jo vuosia.
Taisi olla niin että esim. Returnalin PC-version julkaisu ei ollut mikään menestys. Sama vissiin tämän säkkipojan kanssa. Silti niin kauan kun ROI pysyy tarpeeksi korkealla, niin tuskin Sony tekee suuria muutoksia julkaisusuunnitelmiinsa. Toki itse toivoisin yhtäaikaisia PC-version julkaisuja. Silloin tulisi herkemmin näitä pelejä ostettua, kun olisivat uutuuksia. On siellä silti edelleen pari julkaisematonta vanhempaakin nimikettä, joilla saattaisi PC-versio lähteä pelaukseen.

Aika hulluja kyllä nuo Sonyn viimeisimmät lausumat. Ettäkö Microsoft laittaisi tahallaan bugeja pleikkariversioon. Se olisi PR painajainen. Kaikista näistä täysin järjettömistä jutuista tulee aina mieleen, että mistä ne näitä repii. Onko omassa toiminnassa jotain vastaavaa, jolloin pelko on että kilpailijakin tekisi näin? Parin vuoden takaa muistuu mieleen nämä platform parity -sopimukset, Game Passin julkaisukielloista nyt puhumattakaan.

Ja tottakai jatkossa Call of Dutya kehitettäisiin Xbox/PC -versio edellä. Se on first partylta ihan oletettua, mutta mitään bugien kaltaista rampautusta pleikkaversioon en voi käsittää.
 
Kaikista näistä täysin järjettömistä jutuista tulee aina mieleen, että mistä ne näitä repii. Onko omassa toiminnassa jotain vastaavaa, jolloin pelko on että kilpailijakin tekisi näin?
Mä mietin tota samaa hetki sitten. Kelle tulisi mieleen jotain tollasta, jos ei ole itte sattunut jotain vastaavaa tehnyt joskus.
 
Sony on luultavasti teitä ovelampi. Noiden bugijuttujen jälkeen mikä tahansa bugitus tai heikompi ruudunpäivitys pleikkariversiossa tulkitaan helposti tahalliseksi.
 
Sony on luultavasti teitä ovelampi. Noiden bugijuttujen jälkeen mikä tahansa bugitus tai heikompi ruudunpäivitys pleikkariversiossa tulkitaan helposti tahalliseksi.
Nyt kun sanoit, niin totta muuten. Toimitetaan paskat työkalut pelin X tekemiseen ja peli pyörii huonosti, yhyyy, se on tahallista.
 
Ylös Bottom