Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Immortals of Aveum saattoi maksaa jopa 125 miljoonaa dollaria. Kuinka moni tästä lopulta oli edes tietoinen, saati sitten osti järkevään hintaan? Itse ostin tämän Gigantin tarjouksesta huimaan 11,95e hintaan.
Minä ostin tämän Xboxille joulukuussa, kun sai digital deluxen 9 euron hintaan. Siihen hintaan ihan ok ostos ja tuli läpi asti pelattua. Täydellä hinnalla olisi kyllä harmittanut, kun kuitenkin aika keskinkertainen peli kyseessä.
 
Tätä peliä on jonkin verran käytetty esimerkkinä siitä, miten ison budjetin yksinpelit ovat tuhoon tuomittuja. Valitettavan usein tuosta keskustelusta puuttuu nimikkeen laadun tarkastelu. Kai tämäkin peli olisi kääntynyt hyväksi ideaksi, jos peli olisi ollut persoonallinen, muistettava ja myynyt hyvin. Tällaisenaan tämä on jäänyt varjoihin huolimatta suuresta markkinointibudjetista.
Itse ihmetellyt mihin tuo markkinointi budjetti oikein meni? Kun mainoksia ei näkynyt oikein missään. Ubisoftilta kun tulee uusi peli, niin mainoksilta ei voi välttyä. Kunnon näkyvyydellä tuo olisi voinut myydä hyvinkin jo julkaisussa.
 
Bloombergin toimittaja twiittailee lainauksen Sonyn suhteellisen tuoreelta operatiiviselta johtajalta:

Voisiko tämä kommentti ja Helldivers 2:n PC-version menestys tarkoittaa pleikkariversion ja PC-version julkaisujen lähentymistä? Ehkä jopa oltaisiin lähellä yhtäaikaista julkaisua tulevaisuudessa?

Voihan tämä toki tarkoittaa jotain muitakin muutoksia. Varmaan Sonyn kova panostus Games as a Service -peleihin oli jonkinlainen aikaisempi vastaus näihin samoihin huoliin, mutta sitähän jo skaalattiin alaspäin, eikä julkaistakaan ihan niin montaa GaaS -peliä seuraavien vuosien aikana.

Muoks.
Lisää PlayStation uutisia.

PS5 -konsolin myynti jäi 25 miljoonan myydyn konsolin tavoitteesta. Uusi ennustus vuodelle on 21 miljoonaa myytyä konsolia (mikä on valtava määrä sekin).

Sonyltä ei ole tulossa mitään ison IP:n peliä seuraavan vuoden sisällä (maaliskuu 2025 asti). Varmastikin tämän vaikutuksesta ennustavat konsolimyyntien laskevan vuosi vuoteen vertailussa.
 
Viimeksi muokattu:

Playstation 5 ja PC version läheinen/ yhtäaikainen julkaisu olisi kyllä huippua. Sonylla ei varmana ole vielä paljastanut mitä pelejä sieltä on 2024-2025 maaliskuulle tulossa mutta voisin veikata että vähintään yksi iso yksinoikeus jysähtää tälle vuotta. Tuo 21 miljoonaa myös kuulostaa vuodelle isolta kun se ei kauaksi jää esim Series konsoleiden koko kannasta. Tälle vuotta Sony ei taida julkaista kuin Rise of Ronin joka ei ole tosiaan ole oman studion peli.
 
Playstation 5 ja PC version läheinen/ yhtäaikainen julkaisu olisi kyllä huippua.
Niin olisi.
Sonylla ei varmana ole vielä paljastanut mitä pelejä sieltä on 2024-2025 maaliskuulle tulossa mutta voisin veikata että vähintään yksi iso yksinoikeus jysähtää tälle vuotta.
Sony itse sanoo, että ei ole tulossa mitään ison IP:n peliä seuraavalle fiskaalivuodelle. Tämä on ihan heidän omasta suusta (osavuosikatsaus taitaa olla Benjin lähde). Tämähän ei tietenkään tarkoita ettei mitään peliä julkaistaisi, vaan ettei tule mitään ison kaliiberin peliä. Sonylla on silti pullat hyvin uunissa kun on isompia kolmannen osapuolen yksinoikeuksia taskussa useampia. Niilläkin pärjää pitkälle.
Tuo 21 miljoonaa myös kuulostaa vuodelle isolta kun se ei kauaksi jää esim Series konsoleiden koko kannasta.
Se on todella iso määrä, mutta lähinnä kai tässä uutinen on se, että jäätiin ennusteista.
 
Niin olisi.

Sony itse sanoo, että ei ole tulossa mitään ison IP:n peliä seuraavalle fiskaalivuodelle. Tämä on ihan heidän omasta suusta (osavuosikatsaus taitaa olla Benjin lähde). Tämähän ei tietenkään tarkoita ettei mitään peliä julkaistaisi, vaan ettei tule mitään ison kaliiberin peliä. Sonylla on silti pullat hyvin uunissa kun on isompia kolmannen osapuolen yksinoikeuksia taskussa useampia. Niilläkin pärjää pitkälle.

Se on todella iso määrä, mutta lähinnä kai tässä uutinen on se, että jäätiin ennusteista.

Melkein jo pöytäkoneen hankinta voi tulevaisuudessa olla todellakin edessä jos tuo linjaus toteutuu :D kunhan optimointi pysyy hyvänä niin mielellään se silmäkarkki Dualsensen kanssa olisi mukavempi valinta mitä se rajoitettu konsoli versio mutta ei lähtä nyt liikaa sivuraiteille.
 
Huomenna kun nuo xboxin muutokset tulee julki niin uskoisin että tuo vaikuttaa tulevaan myös Sonyn osalta. Nimenomaan Sonyn pelien julkaisu PC:lle suunniileen samoihin aikoihin kuin PS5. Jättäähän Sony ison kasan rahaa pöydälle, koska samanaikainen julkaisu PC kanssa nostaa näiden pelien hypen ihan uudelle tasolle joka myy taas enemmän pelejä.

Tom Warren joka nyt on ollut aika lähellä xboxia niin sano että Hifi Rush , Sea of Thief on aika varmoja + ainakin yksi isompi pommi tulossa. Tuosta isommasta ei suostunut lipsauttaan mitään ja sisäpiiritietoa hänellä kuulemma.

Alla tuo haastattelu.

Tänään taisikin paukahtaa Spider Man 2:n 10 miljoonan kpl myynti uutinen vastaan niin siittä voisi Sony julkaista seuraavan tekeleen PC:lle.

Melkein jo pöytäkoneen hankinta voi tulevaisuudessa olla todellakin edessä jos tuo linjaus toteutuu :D kunhan optimointi pysyy hyvänä niin mielellään se silmäkarkki Dualsensen kanssa olisi mukavempi valinta mitä se rajoitettu konsoli versio mutta ei lähtä nyt liikaa sivuraiteille.
Joo, kyllä se näyttää siltä, että PC pysyy nyt ja tulevaisuudessa osana omaa laitevalikoimaa. Itseasiassa sekä Sonyn että Microsoftin panostus PC-puoleen saa sen näyttämään entistä paremmalta laitteelta. Nintendon PC:n valloitusta saadaan odotella varmaan hamaan loppuun asti, mutta niin kauan kun Nintendon konsoli tarjoaa jotain selvästi erilaista laitteena, niin antaa mennä vaan.

Huomenna kun tuo xboxin muutokset tulee julki niin uskoisin että tuo vaikuttaa tulevaan myös Sonyn osalta. Nimenomaan Sonyn pelien julkaisu PC:lle suunniileen samoihin aikoihin kuin PS5. Jättäähän Sony ison kasan rahaa pöydälle, koska samanaikainen julkaisu PC kanssa nostaa näiden pelien hypen ihan uudelle tasolle joka myy taas enemmän pelejä.
Tämänhän näkee nyt ihan konkreettisesti Helldivers 2:n kanssa. Se on ihan selvästi suosituin Sonyn PC-julkaisu ikinä, vaikka ei missään nimessä ole saman luokan IP kuin vaikka Spider-Man tai God of War. Sillä on vaan niin paljon merkitystä että peliä pääsee pelaamaan heti eikä vuoden-kahden päästä. Hype merkkaa paljon ja hype tapahtuu silloin kun peli julkaistaan. Silloin on isoin myyntipiikki. Lisäksi se on nähty, ettei tietty osa PC pelaajista kuitenkaan osta konsolia, joten miksei myisi peliä myös tälle porukalle.
 
Lähteiden mukaan Hi-Fi Rush ja Sea of Thieves ovat todellakin ne ekat Xbox pelit jotka saapuvat muille alustoille:

Myös Phil on sanonut että Xbox tulee olemaan mukana "useilla eri laitteilla" eli varmaan se Game Pass alusta sekä erillinen konsoli.

tämä sea of thieves on vaan online peli korjaa jos olen väärässä ei siis sisällä mitään yksinpeliä niikö ?
 
Aika mielenkiintoista spekulaatiota löytyi tuon linkin takaa käydyssä keskustelussa. Toki spekulaatiota tuo vain toistaiseksi on, mutta oheisen kuvakaappauksen pari ensimmäistä kommenttia olivat kieltämättä mielenkiintoisia:

Näytä liitetiedosto 14003
Siis hetkinen. Niinpä! Miksi MS ei ole tuota tehnyt jo aiemmin? XBOX yhteensopivaksi Windows peleille? Molemmat saman firman tuotteita kuitenkin! Ja näin saisi ne Sonynkin Windows julkaistut pelit saataville XBOX (eikun siis Windows, eikun XBOX + Windows) alustoille
 
Koska eri rajapinnat. Homma voi ulkopuolisesta kuulostaa siltä, että kunhan nyt vaan nappia painamalla laittaisi yhteensopivuuden, mutta tässä on muitakin muuttujia. Uskon, että pelkästään One X, One S, Series S, Series X -erot tuovat jo tarpeeksi harmaita hiuksia kehittäjille. Tähän jos lisättäisiin vielä Windows -ympäristöt, niin pienet pelistudiot joutuisivat varmaan suoraan luopumaan peliensä kehityksistä.
 
Mmmm.. mutta ei rajapinnat ole välttämättä ihan niin kaukana kuitenkaan?

"
"
 
Viimeksi muokattu:
MS ei ole avannut konsolia PC-peleille tähän mennessä, koska haluaa pitää yllä monopolipelikauppaa Xbox-konsoleilla. Ei siihen sen kummempia syitä tarvita.
 
Mmmm.. mutta ei välttämättä ihan niin kaukana kuitenkaan?

"
"

Rautavariantit on tietysti aina devaajille harmaita hiuksia - siksi nämä PC versiot vaatiikin enemmän testausta. Mutta windows peleihin voisi esimerkiksi luoda DirectX profiilin SerX ja SerS konsoleille.. Ihan vaan tällaista ajatusten virtaa täältä suunnalta :)

Tuommoinen windows yhteensopivuus olisi ihan gamebreaker minulle! (Jos en siis jo omistaisi SerX konsolia :D) Mutta ihan tulevaisuuttakin ajatellen, tuohan olisi parasta ikinä! Olen nimittäin välillä päissäni miettinyt rakennella vuosikausien tauon jälkeen itselleni jonkinlaisen PC pelikoneen. No, eipä tarttisi jos vaikka tulevilla XBOX konsoleilla voisi ajaa Windows pelejä
 
Viimeksi muokattu:
Jos Series X toimisi Windows PC:nä, silloin niitä oltaisiin ostettu toimistotyökäyttöön sen vuoksi, että ovat huomattavasti halvempia kuin pöytäkoneet.
 
Eihän tuossa äksäyksessä ainakaan niin sanota:
"Sony says there is no major existing IP launches at all planned for PlayStation next Fiscal Year (ending March 2025."

Olemassaolevan IP:n peliä ei julkaista seuraavan vuoden sisällä. Tuskin kukaan uutta Unchartedia tai God of Waria odottikaan. Onko esimerkiksi Wolverine uusi vai olemassaoleva ip tässä yhteydessä? Itseäni ei suoraan sanottuna haittaisi, vaikka yhtään uutta peliä ei tulisi vuoteen millekään alustalle, sen verran on jo pelilista venynyt.
Kirjaimellisesti siinä sanotaan noin kun sanot, mutta mikä muu olisi iso IP kuin olemassa oleva? Lasken jopa Wolverinen tähän. Ja vaikka ei laskisikaan niin muistanko ihan väärin Insomniacin vuodosta että se oli kaavailtu joka tapauksessa vuodelle 2025.

Voihan Sony tietysti vetää takataskusta jonkun täysin uuden IP:n ison AAA-pelin budjetilla, mutta näihin muihin heidän kommentteihin nojaten tämä ei kuulosta kovin todennäköiseltä.

Tuossahan ei siis missään nimessä sanota ettei yhtään peliä julkaista vuoden sisällä, mutta kyllä lausunto ainakin kuulostaa siltä, että ehkä joku pienempi peli johonkin väliin ja siinä se.
 
Vaikea tietää, että mitä kaikkea tuon määritelmän alle tosiaan kuuluu. Mutta itse yritän tuota lukea tarkasti, koska jostain syystä se yksi sana sinne oli muistettu laittaa. Pienemmät tekeleet kyllä kelpaisivat oikein hyvin. Tai sitten Sony pelaa 4D-shakkia ja odottaa noita Xboxin pelejä alustalleen. Kuka tässä hullussa konsolipelaamisen maailmassa voi sanoa varmaksi enää mitään. :D
Niin eihän Sony varsinaisesti pulassa ole, vaikkei julkaisisi vuoden aikana yhtään peliä. Siellä on kolmannen osapuolen yksinoikeuksia ja tosiaan jopa mahdollisesti Microsoftin pelejä.

Sekin seikka tosin kertoo sen puolesta että mitään isompaa peliä ei ole luvassa, kun Sony itse sanoo, että odottavat konsolimyyntien laskevan. Toki se voi vaan tarkoittaa että kysyntä on niin sanotusti saavutettu, ja nyt myynti hidastuu luonnollisesti.

Pelejä on joka alustalla niin paljon, että eihän meillä pelaajilla varsinaisesti hätää ole, mutta mielenkiintoisia lausuntoja tällaiset aina on. Tuli ne kenen alustanomistajan suusta hyvänsä.
 
Ylös Bottom