Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation VR-pelit

Vastaus: PlayStation VR-pelit

Tuore traileri tuosta Job Simulatorista. Tulee mieleen joku stressitesti, jossa samanaikaisesti pitää hallita monia asioita. Move-ohjaimille hyvä esitys. Ensi viikolla vähintään harkinnassa.

 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Hyvähän se on, että edes se teknologinen kärki innostuu näistä uusista "hömpötyksistä". Eihän kukaan ikinä uskaltaisi mitään kehittää, jos olettamuksena olisi, että se olisi heti massojen ostoskoreissa. Eikä meillä myöskään olisi läheskään näin pitkälle kehittynyttä teknologiaa, jos ei olisi innovatiivisia yrittäjiä ja niistä kiinnostuneita kuluttajia.

Pitäisi päästä tietenkin kokeilemaan, jotta pystyy arvioimaan, minkä kanssa tässä ollaan oikeasti tekemisissä.

Näistä peleistä on silti todettava, että eivät toistaiseksi hirveästi osu omaan hermooni. Olen kai pelaajana aika vanhan liiton miehiä. Vuoropohjaisuus, ajattelemaan haastava, strateginen, vaikea, hidastempoinen.. siinä vähän omaa pelimakua kuvaavia sanoja. Toki tykkään kaikenlaisista muistakin aina satunnaisesti, mutta pointti on nyt siinä, että en näe tämän VR:n tuovan hirveästi lisää itselleni parhaiten maistuviin peleihin. Kokemuksena varmasti mielenkiintoinen ja mun puolesta jokainen saa tykätä ihan mistä tykkäävät. Jos jollekin tämä on siisteintä ikinä, niin antaa palaa.

Tulipa mieleen, että joku For Honor tyylinen ritarimäiske moveilla ja moninpelillä voisi olla jo sellaista, mikä olisi oikeasti tosi hienoa. Harmi vaan, kun movelle on niin hankala tehdä samalla immersiivisiä ja tarkkoja kontrolleja. Pulttaa ne johonkin kunnon kokoisiin kilpiin ja miekkoihin kiinni, niin alkaa tulla realistista liikesarjaa. :D
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Colin tykkäsi Job Simulatorista. Esimerkki pelistä joka ei onnistuisi ilman liikeohjaimia.

 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Näinköhän taas julkkarissa kärsitään eurooppalaisuudesta... jenkkien storessa näkyy odottamani Job Simulator mutta eipä suomistoressa, voi taas vaan kuvitella että saadaan odotella "pikkustudion" peliä PEGI ja lokalisaation härdellien takia. Että ärsyttää jo etukäteen :(
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Näinköhän taas julkkarissa kärsitään eurooppalaisuudesta... jenkkien storessa näkyy odottamani Job Simulator mutta eipä suomistoressa, voi taas vaan kuvitella että saadaan odotella "pikkustudion" peliä PEGI ja lokalisaation härdellien takia. Että ärsyttää jo etukäteen :(
Toivottavasti ärsytystä lievittää tieto siitä, että Job Simulatorin täysversio kuului eurooppalaiseen PSVR Media Kitiin. Uskoisin siis, että peli tulee myös Suomen Storeen jo heti julkaisussa tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä.
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Alkujaan kotimainen Super Stardust on ollut mukana monessa ensimmäisenä. Nyt se on alihankkijan toimesta kääntynyt Ultran kautta VR:lle. Mukana ohjaamonäkökulma. Julkaisu 13. lokakuuta.

 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Se mihin VR-laseja voisi käyttää on ajopelien kohdalla ollut varmasti usein jo esillä. Tässä Driveclub VR ajotuntumaa esitellään seitsemän minuutin ajosuorituksen verran. Tämä on ensimmäinen peli joka tulee hankittua heti kun lasit saan käsiin. Ratti ja polkimet jo odottavat uutta kaveria.

Driveclub VR, julkaisu 13. lokakuuta hintaan 39,99 € (Driveclubin kausikortin haltijoille 19,99 €).
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Embargo on päättynyt muutaman PSVR -pelin kohdalla. Vähemmän yllättäen RIGS näyttäisi olevan "se" VR -peli julkaisussa:

The Jimquisition: 8.5/10

RIGS: Mechanized Combat League joins Until Dawn: Rush of Blood as one of the very few virtual reality games I’ve truly come to enjoy. The head-track aiming system works great, the combat is engrossing, and it’s a remarkably comfortable experience even after extended periods of time with the PSVR clamped on.

Destructoid: 8.5/10

I was completely taken aback by how well RIGS comes together. Although it has some issues to work out with future patches (mostly related to a content drought), as a symbol for the tech it's one of the best virtual reality joints out there, and not just for the PlayStation VR. Hell, it might be the most justified virtual reality game I've ever played.

Sen sijaan DriveClub VR on vähemmän kuumaa tavaraa, sillä arvosanat vaihtelevat 4/5 - 1/5 välillä.
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Storeen näköjään putkahtanut runsaasti VR pelejä mm. Job Simulator :p ja ilmaisiakin VR kokemuksia..
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Kiitos, miten tuo pitäisi löytää kännykällä itse ilman linkkiä?
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Kiitos, miten tuo pitäisi löytää kännykällä itse ilman linkkiä?
Mobiili-Storessa ei näemmä näytä olevan PSVR:ää vielä omana kategorianaan lainkaan, joten ei taida onnistua muuten kuin vaihtaa Desktop Modeen sillä älyluurilla.
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Mitä muuta eroa kuin hinta on peleillä

Gunjack Eve 7,96€ (PS+ hinta)
Eve Valkyrie 59,95€

Tarvitseeko ylläolevissa peleissä käyttää Movea? Ja ovatko Move-ohjaimet yleensä optio joissain peleissä eli kaikissa pärjää myös ilman movea (esim. Job Simulator ja Until Dawn Rush of Blood)?

Noista Storen maksullisista peleistä lähtee hankintaan ainakin VR Worlds sekä Headmaster.
 
Vastaus: PlayStation VR-pelit

Mitä muuta eroa kuin hinta on peleillä
Asejaska on ilmeisesti yksinkertainen raideräiskintä, kun taas Valkyrie ihan täysiverinen "avaruuspeli".

Unlike Valkyrie, you don’t control where the ship goes in Gunjack. You use your gaze to aim a defense turret on a mining vessel in deep space and you can use either the touchpad on the side of the Gear VR or a gamepad for controls, though it was designed to use just the touchpad, according to CCP. Gunjack was developed by a completely different team from Valkyrie. While the Valkyrie team is “just under 30 people,” Gunjack was made in the Unreal Engine by a team of less than 10 from CCP’s Shanghai studio.

Tarvitseeko ylläolevissa peleissä käyttää Movea? Ja ovatko Move-ohjaimet yleensä optio joissain peleissä eli kaikissa pärjää myös ilman movea (esim. Job Simulator ja Until Dawn Rush of Blood)?
Ite pelasin Valkyrieta ihan DS4:llä, ja uskoisin sen olevan kyseiseen peliin paljon parempi vaihtoehto kuin Movet. Tähän asti ei ole tullut vielä yhtään PSVR-peliä vastaan, jossa Movet olisivat olleet pakolliset, eli aina on saanut valita ohjaustavan (ja esim. Arkham VR:n tapauksessa myös sen, pelaako seisten vai istualtaan).

Lähde: UploadVR
 
Ylös Bottom