Podcast 083: #TMGTLT

[julmuri]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Asiallinen kastike. Omalla kohdalla tmgtlt-ongelma on onneksi melko mitätön. Aikaa pelaamiseen on tosiaan liian vähän töiden ja muiden harrastusten ohella. Tältä kantilta ajatellen olen onneksi melko nirso pelaaja ja myöskin selkärankaa löytyy (yleensä) sen verran, ettei täysin turhia pölyttymään jääviä pelejä juuri tule hommattua. Eli pelit hankitaan juuri oikeaan tarpeeseen ja niitä sitten myös pelataan enemmän tai vähemmän. Toki kesken jääneitä pelejä löytyy, niin kuin myös niitä, joista on tarkoitus rouhia vielä lisää saavutuksia tahi sivujuonteita läpi. Tosin saavutuksia en juurikaan keräile, joten yleensä näihin kesken jääneisiin peleihin ei sitten kuitenkaan tule palattua.

Toisin oli tosiaan joskus kultaisessa nuoruudessa. Ne harvat pelit, jotka käsiinsä sai, tuli pelaamalla pelattua puhki ja läpi. Vai olikohan niitä pelejä loppujen lopuksi edes niin paljoa vähempää, aikaa ja omistautumista vain ehkä löytyi aika pirusti enemmän kuin nykyisin.

Sivujuonteena muuten, Mursu puhui mielenkiintoisesti omasta eskapistisesta pelityylistään ja siitä, kuinka ei koe pelejä välttämättä rentouttavana ollenkaan. Itselläni on vähän samansuuntaisia kokemuksia, tiiviin pelisession jälkeen en yleensä koe oloani rentoutuneeksi vaan pikemminkin päinvastoin, olo saattaa pahimmillaan olla kuin tukkirekan yliajamalla. Olen huomannut etten immersiopäissäni pysty pelatessa edes röhnöttämään sohvalla, vaan jäkitän pädiä puristaen ja hammasta purren. No ehkä hieman kärjistäen mutta jotenkin tuohon suuntaan. Ja hassua kyllä, sama ilmiö toistuu olipa tulilla sitten änäri tahi äksönrymistely. Ja näin on nimenomaan yksin pelaillessa, seurassa tulee sitten enemmän keskityttyä myös siihen tuikitärkeään shaibanjauhantaan. Iltaisin joutohetkinä tulee sitten tästä syystä helposti valittua rentoutumiskeinoksi vaikkapa juurikin se Mythbusters digiboksilta & sohva-kombinaatio.

 

[SalarymanDaishi]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Sivujuonteena muuten, Mursui puhui mielenkiintoisesti omasta eskapistisesta pelityylistään ja siitä, kuinka ei koe pelejä välttämättä rentouttavana ollenkaan. Itselläni on vähän samansuuntaisia kokemuksia, tiiviin pelisession jälkeen en yleensä koe oloani rentoutuneeksi vaan pikemminkin päinvastoin, olo saattaa pahimmillaan olla kuin tukkirekan yliajamalla. Olen huomannut etten immersiopäissäni pysty pelatessa edes röhnöttämään sohvalla, vaan jäkitän pädiä puristaen ja hammasta purren. No ehkä hieman kärjistäen mutta jotenkin tuohon suuntaan. Ja hassua kyllä, sama ilmiö toistuu olipa tulilla sitten änäri tahi äksönrymistely. Ja näin on nimenomaan yksin pelaillessa, seurassa tulee sitten enemmän keskityttyä myös siihen tuikitärkeään shaibanjauhantaan. Iltaisin joutohetkinä tulee sitten tästä syystä helposti valittua rentoutumiskeinoksi vaikkapa juurikin se Mythbusters digiboksilta & sohva-kombinaatio.

Tavallaan (tai ehkä ei lainkaan) tätä sivuaa toissapäivänä Eurogamerissakin uutisoitu tutkimus, jonka mukaan iltapelaaminen saattaa heikentää seuraavien yöunien laatua. Oikeastaan aika odotettukin (?) tulos nimenomaan tuosta syystä, että harvemminpa ne vähänkään vauhdikkaammat pelit tuppaavat rentouttamaan läheskään samalla tavalla kuin television, musiikin tai lukemisen kaltainen, passiivisempi viihde. Kyllähän se riittävän voimakkaasti mukaansa temmannut pelisessio näkyy väkisinkin sen jälkeisessä pulssissa, vireystasossa ja yleisessä olotilassa. Tuon huomaa varsinkin aamuisin. Silloin virtaa riittäisi vaikka minkälaiseen pelaamiseen mutta kun arkinen touhuaminen vie ensin veronsa, ei olo illan koittaessa taivu enää kovinkaan helposti "parempaan" kuin tuohon TV+sohva-tasoon. Toisaalta hyvähän se vain, että pääkoppakin saa lepoa.

 

[TUHOMURSU]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

En tähän hätään muista nimeltä näitä tutkimuksia, joissa on tutkittu visuaalisten ärsykkeiden vaikutusta unen laatuun. En suosittele televisiota tai tietokonetta ennen unia. En välttämättä edes lukemista. Tuntiin. Omalla kohdalla unikäytäntö on mennyt siihen, että kuuntelen jotain erittäin hissukkaista musiikkia jos tuntuu että ei ole semmoinen unitilanne että välittömästi simahtaa. Esim Steve Roachin levy Structures from Silence on ihan helvetin hyvä.

 

[Jarppa]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Paras jakso aikoihin. Ehkä vähän erilainen osallistujakoostumus toi hyvää vaihtelua.

Todellakin maukas podcast ja ainakaan omalla kohdallani se ei johdu pelkästään vaihtelusta vaan jotenkin tämänkertainen kokoonpano toimi todella hienosti.

TUHOMURSUN mainostama castike lienee Tämä? Will Wrightilla on kyllä sana hallussa. Ja tosiaan harvinaisen ärsyttävä tuo 'koomikko'. Jos näistä vanhojen patujen jorinoista on yhtään kiinnostunut niin ohessa muutama mieleen jäänyt. Hanuristahan nämä on tietysti konsolifin podcastiin verrattuna, mutta vieraat on 'ihan jees'.

All gen gamers: Al Lowe (Sierran historiaa jne)
Retronauts: Ron Gilbert (Maniac Mansion jne)

 

[sph]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Netflixin ja Spotifyn kannattavuuden kannalta suurin ongelma on siinä, että käytännössä kaikki valta on niillä jotka omistavat oikeudet materiaaliin, joka pitäisi saada jakoon. Tässä tapauksessa kyseessä ovat siis vanhakantaiset elokuvastudiot ja levy-yhtiöt, jotka yrittävät jääräpäisesti pitää kiinni perinteisistä ansaintamalleistaan, ja tekevät parhaansa kiristääkseen kaikkia muita jotka yrittävät apajille. Kannattaa lukea vaikkapa tällainen esitys siitä mitä kaikkea elokuvateollisuus tekee kiusatakseen vähän kaikkia: 6 Things the Film Industry Doesn’t Want You to Know About | Film School Rejects

Ohjelmistoalan ihmisenä backlog on ainakin minulle erittäin luonteva nimitys pelaamattomille peleille. Se kun tarkoittaa ns. ketterässä ohjelmistokehityksessä ylläpidettyä listaa asioista, jotka pitäisi saada tehtyä.

Pelaamattomien pelien ongelma ei todellakaan ole yhtäkkiä tullut, vaikka hyviä pelejä julkaistaan nykyään varmasti enemmän kuin koskaan ennen monipuolisten alustojen ja kukoistavan indie-scenen ansiosta. Mielestäni Mursu osui naulan kantaan tässä, että 20 vuotta sitten pelejä ehkä tuli paljon enemmänkin, mutta niistä ei koskaan kuullut. Ennen nettiä eli tietynlaisessa kuplassa, pelitietous tuli kaveripiirin lisäksi lähinnä jostain Mikrobitistä ja Pelit-lehdestä. Kuplan ulkopuolisiin peleihin ei törmännyt, ja moniin aikakauden helmiin on tutustunut vasta 2000-luvulla Internetin ihmemaan ja emulaattorien avustuksella.

Tavallaan huvitti kuunnella keskustelijoiden kommentteja kymmenien pelien backlogeista. Minulla on hyllyssä kymmenkunnalle konsolille pääasiassa viimeisen kymmenen vuoden ajalta yhteensä noin 600-700 peliä (tarkkaa lukemaa ei tähän hätään irtoa), joista olen ehkä kolmasosaa pelannut jossain määrin kunnolla. Steamista, XBLA:sta ja PSN:stä löytyy yhteensä parisataa lisää. Kyllä, olen vähän hamstraaja, ja pystyn todellakin samaistumaan viikon puheenaiheeseen. Joukossa on kymmeniä pelejä joita haluaisin ehdottomasti pelata "sitten joskus" kun on aikaa, mutta valitettavasti todella moni näistä on 50+ tunnin mammutteja PS2:lla. Oikeasti hieman harmittavia tapauksia ei ole kuin muutamia, päällimmäisinä ehkä Final Fantasy VI ja Paper Mario 2. Kesken jääneitä on sitten riittämiin GTA4:stä alkaen.

Täysin sokeasti pelikokoelma ei kerry, ts. pelkän nimen tai kannen perusteella en osta pelejä sen enempää kuin musiikkiakaan. Lähtökohtana pelin täytyy ainakin potentiaalisesti olla minua kiinnostava, eikä laadultaan aivan pahnanpohjimmaista. Ajoittain tulee silti ostettua myös minua kiinnostamattomia pelejä (kuten jotain räiskintää) lähinnä yleissivistyksen nimissä, mutta eipä niihin kovin usein koskettua tule. Tähän kategoriaan tulee kyllä sitten jonkin verran "no kun se oli niin halpa" -ostoksia.

Castissa useampaankin kertaan mainittu musiikkivertaus on melko osuva. Minullakin on pelien ja musiikin kanssa hieman samansuuntaiset ajatukset. Minulla on yli 1500 musiikki-CD:n kokoelma, ja vaikka periaatteessa musiikkimakuni juuret ovat yhdessä varsin hyvin kovalla kivellä ja metallilla rajatussa nurkassa olen sitä sieltä laajentanut, ja yleissivistyksen nimissä hankkinut perusteoksia myös varsinaisen kiinnostussektorin ulkopuolelta. Tosin jokaisen levyni olen kuunnellut ainakin kerran, musiikin käyttö on vähemmän aktiivisena hieman erilaista kuin pelien. CD-levyjä ostin joskus paljonkin heti julkaisussa, nykyään en käytännössä ollenkaan, ja muutenkin Spotify on vähentänyt levyostoja. Keskeisimmät nimikkeet ja Spotify-valikoiman puutteet haluaa edelleen, mutta niin laaja-alaista otosta kuin joskus ei välttämättä.

Uusia pelijulkaisujakin ostan nykyään suhteellisen harvoin, tänä vuonna olen ostanut tuoreeltaan kokonaiset kaksi peliä (Mass Effect 3 ja Borderlands 2). Yleensä käytän sen 60-70 euroa mieluummin siihen, että ostan kolme-neljä peliä puoli vuotta myöhemmin. Sillähän se kokoelma kertyy. Käytännössä nettikauppojen ahkera käyttö on tuonut mukanaan tämän hintatietoisuuden, oikeastaan vielä vuonna 2000 ostin pelejä täyteen hintaan, ja vieläpä kivijalasta.

Joku aina kysyy, että pelataanko niitä vanhoja pelejä sitten koskaan. Toisin kuin jotkut, minä en saa näppylöitä vanhemmista karummista peleistä tai alle HD:n olevasta resoluutiosta, ja pystyn kivuttomasti palaamaan vanhojen pelien pariin. Hyvä esimerkki tästä on Final Fantasy IX, jonka pelasin läpi viime vuodenvaihteen korvilla, yli kymmenen vuotta sen aloittamisen jälkeen. Ostin pelin aikanaan heti julkaisussa vuonna 2001 muistaakseni 398 markan hintaan, mutta jostain syystä se jäi loppumetreillä kesken. Aikaa oli nyt tietysti vierähtänyt niin paljon, että oli järkevää aloittaa peli alusta. Merkittävä tekijä pelin pariin palaamiseen oli nyt se, että Final Fantasy XIII oli niin ripulia että sen pettymyksen jälkeen halusi vain neutraloida fiilikset pelaamalla jotain "oikeaa" Final Fantasya, ja IX:n kesken jääminen oli aina vähän kaivellut.

Minä pidän siitä, että pelikokoelma on näkyvillä hyllyssä. Se on vaan paljon konkreettisempaa ja arvokkaamman tuntuista omaisuutta kuin lista nimikkeitä jossain Steamissa tai XBLA:ssa. Ison kokoelman ajatuksena on paitsi valikoima pahan päivän varalle kun haluaa pelata Jotain Aivan Muuta ja voi napata hyllystä vaikka God Handin tai Baten Kaitosin, myös se, että sitä yleensä keräilijänä kehtaa kutsua kokoelmaksi.

Huvitti myöskin ajatus siitä että meillä perheettömillä olisi muka aikaa. Työn ja muiden harrastusten jälkeen ei todellakaan jää mitenkään liiaksi ylimääräistä aikaa jota voisi käyttää vaikkapa pelaamiseen. Olin minäkin lomautettuna viitisen kuukautta tuossa vuodenvaihteessa, ja silloin sain pelattua pois alta muutamia hieman vanhempiakin pelejä, kuten mainittu FFIX, mutta myös Bully, Mirror's Edge ja Alan Wake.

Olisihan se kiva osata jotenkin järkevästi priorisoida pelaamisiaan, mutta liika ylianalysointi päätyy kuitenkin aina siihen, että pelaa jotain jonka parissa on jo viettänyt muutenkin aivan liikaa aikaa.

 

[TUHOMURSU]

Varmasti ollaan hieman eri taajuuksilla kun puhutaan kymmenien ja satojen pelien backlogista. Kun pelejä on noinkin paljon pelaamatta kuin sphlla, ei varmaan voida puhua kovin aktiivisesta backlogin purusta missään vaiheessa. Omalla kohdalla pelejä on kymmeniä, mutta totuudenmukaisempi lista on kolmesta viiiteen. Muu tulee pelattua sitten jos tulee. Satojen pelien pelaaminen edes milläänmoisella perspoltolla on vähintäänkin vuosikausien urakka.

Oli ihan hyvä veto tulla kastikkeeseen. Sen jälkeen ei ole ostanut mitään peliä.

 

[kettunen]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Ottamatta kantaa pelien hamstraamisen syihin (keräily, fear of missing out, ahneus jne.) suosittelen harkitsemaan häpeäpinon päättäväisempää purkua. Huomion keskittäminen kokemusten syventämiseen palvelee mielenrauhan lisäksi myös paremmin tuota mystistä "yleissivistystä" jolla pelikansakin riittämättömyyden tuskissaan toisilleen toimiaan perustelee. Hieman uudelleen määriteltynä tosin.

Peliharrastukseni puuskittaisen luonteen vuoksi olen päätynyt pelaamaan pakkohankintoja useamman vuodenkin perästä. Tällä välin hittipelit ovat usein kasvaneet valtaviksi ilmiöiksi vuotuisine jatko-osineen, pelimaailmaa laajentavine kirjoineen ja wiki-sivuineen. Yhä monimutkaisempien pelimaailmojen ymmärtämiseen tarjoillaan oheismateriaalia siinä määrin, että kokemusten hamstraaminen peliharrastuksen ytimenä on täysin vanhentunut. Kokemusten sijaan puutetta on kyvystä fokusoida harrastustaan. On aika luopua käsityksestä, jonka mukaan sivistys tarkoittaa mahdollisimman monien ja kaikenlaisten pelien pelaamista.

Yleissivistyksen sisältöä ei pelienkään kohdalla ole ikinä määritelty. Myöskään ei ole puhuttu siitä miksi sivistystä tulisi tavoitella ja millä tavoin sitä tulisi ylläpitää. Mutta mikäli jonkinlaisen tietämyksen voisi olettaakin olevan saavutettavissa, tulisi jokaisen pelaajan palata toistuvasti näihin vanhoihin peleihin kerratakseen aiemmin opittua. Pitäisi nähdä vaivaa ja todella keskittyä. Sivistyksen takertuminen itseen ikään kuin osallistumisen sivutuotteena ei vaikuta uskottavalta. Mitä sivistystä ikinä olet peleistä saanutkin, kuukausien päästä olet kyennyt luomaan mielessäsi ainoastaan haalean haamun vierailustasi toisessa maailmassa. Muistot lämmittävät ja tuovat nautintoa, mutta niin tuo kahvikin.

Pelien hamstraaminen liitetään yleissivistyksen ohella usein myös "erilaisiin kokemuksiin". Mutta kuinka monella tavoin voimme oikeastaan nauttia? Millä merkittävällä tavalla Mass Effectin karujen planeettojen estetiikan tuottama nautinto poikkeaa Uncharted 2:n tiiviiden, elossa olevien kaupunkien värikkyyden tuottamasta kaukokaipuusta? Samoin päivän kuudennen kahvikupin jälkeen teen juominen piristää aivan eri tavoin, mutta onko varsinaisessa nautinnossa juurikaan eroa? Vaihteluun on tarvetta, mutta kyllästyneisyyttä voi lääkitä myös syventymisellä. Pelimaailman tutkiminen kirjojen ja wikien kautta sekä motivoi pelaamaan virkistämällä peliin liittyviä mielleyhtymiä, että rauhoittaa mieltä jatkuvalta kokemusten perässä säntäilyltä.

Hieman halveksutut NHL -ja Call of Duty-pelaajat saattavat syventymiskykynsä vuoksi hyvinkin olla hard-core pelaajaa onnellisempia.

 

[daniela]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Pelimaailman tutkiminen kirjojen ja wikien kautta sekä motivoi pelaamaan virkistämällä peliin liittyviä mielleyhtymiä, että rauhoittaa mieltä jatkuvalta kokemusten perässä säntäilyltä.

Itse myönnän harrastavani tuota hyvinkin paljon. Mahtavaa on se fiilis, kun pelaa jo kertaalleen läpipelattua Final Fantasya ja sitten syventyy tutkimiseen, sivujuoniin, minipeleihin (yada yada) ja löytää jotain aivan uutta. Sitten istutaankin koneen ääressä ja luetaan kaikkea mahdollista kyseisestä pelistä.

Karu totuus on se, että loistavia pelejä ei kannata jättää hyllyyn vaan sen yhden läpipeluukerran jälkeen.

 

[TUHOMURSU]

Pelien oheisepistolan saralla itse tulee keskityttyä art bookkeihin. Tällä hetkellä postissa taitaa olla kuutisen kappaletta, plus Prometheuksen vastenmielisyysoopus.

Lukemispuolella kirjoja mielekkäämpiä ovat fanficit, kunhan filtteröi kaikki teinareiden palavat paritustarinat helevettiin.

Arttikirjojen yksi kiva puoli on se, että suunnitelmia voi vertailla lopulliseen tuotteeseen, ja halutessaan miettiä miksi asia on muutettu - jos on. Nuorena tolvanana kaikki oheismateriaali oli parasta ikinä ja kovimpien fantasiakirjakausien aikaan sitä ei osannut edes hoksata, että peleistä olisi kirjoja olemassa. Final Fantasy 6 olisi kirjamuodossa melko veikeä, mikäli laatu on yhtä luja kuin itse pelissä.

Toisaalta, kuinka roolipelistä voi kirjoittaa kirjan sortumatta Margaret Weissin lastenlinjalle.

 

[kettunen]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

...Mahtavaa on se fiilis, kun pelaa jo kertaalleen läpipelattua Final Fantasya ja sitten syventyy tutkimiseen, sivujuoniin, minipeleihin (yada yada) ja löytää jotain aivan uutta. Sitten istutaankin koneen ääressä ja luetaan kaikkea mahdollista kyseisestä pelistä.
Karu totuus on se, että loistavia pelejä ei kannata jättää hyllyyn vaan sen yhden läpipeluukerran jälkeen.

Ehdottomasti.

Mursunkin podcastissa kuvaileman näkökulman mukaisesti peliin voisi kuitenkin suhtautua jo ensimmäisellä kokemuskerralla suuremman luokan tapahtumana. Peli valitaan huolella, vaikeustaso asetetaan - omat taidot huomioiden - mahdollisimman korkealle. Kokemuksessa tavoitellaan syvää eskapismia, minkä seurauksena itse pelaaminen ei ole tyydyttävyydestään huolimatta välttämättä edes kovin rentouttavaa. Pelisession ulkopuolella oheismateriaali tietenkin vahvistaa tunnetiloja ja rohkaisee pelaamaan. Mutta oheismateriaalin avulla on myös mahdollista saada uusia virikkeitä jakamatta huomiotaan esimerkiksi useampien pelien kesken.

Se mitä yritän kaiketi sopertaa on, että en usko "mielihyväkeskustemme" erottavan erilaisia pelimaailmoja yhtä ja samaa maailmaa käsittelevistä erilaisista näkökulmista.

 

[TUHOMURSU]

Ulkoa en muista, että mainitsinko kastikkeessa semmoisesta ilmiöstä mitä nuorena meillä esiintyi - se oli kovin jätkä joka pelas pelit nopeiten ja vaikeimmalla läpi. Jossain vaiheessa siihen havahtui, että hei, minkäs helvetin takia mää näitä pelaan, muille elvistelyn vai oman viihtymisen takia?

Odotettu peli on aina suuri tapahtuma. Vielä nykyäänkin tulee pohdittua jonkun menon suhteen, että lähdenkö tuonne vai sukellanko peliin. Näitä valintoja ei meidän vanhemmat tehneet - menenkö kylään vai jäänkö pelaamaan.

 

[irksome]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Pitääpä nyt yrittää vähän kommentoida kun kerrankin muistan. Tulee noi soosit kuunneltua yleensä 15 minuutin pätkissä, jolloin kuuntelukerralla edellisen pätkän läpät ovat jääneet jo unholaan.

Penskana tuli itsekin hommattua pelejä opiskelija-alennuksella Internetin syövereistä. Olihan noita imageja ja levylle poltettuja pelejä iso liuta, mutta eipä noita silloin kokenut mitenkään ahdistavana, sillä niistä ei ollut maksanut mitään. Sattui vaan olemaan useampi pelaamaton peli, mutta mitäpä sitten. Ja Tuhomursun tapaan kun Wii tuli hommattua, ongelmana oli juuri se, että niitä hyviä pelejä ei vaan yksinkertaisesti ollut. Perjantaina saatoin mennä paikalliseen pelikauppaan katselemaan, että löytyisikö sieltä mitään pelaamisen arvoista viikonlopuksi. Ja sitten sieltä piti ostaa jotain Kororinpaa tai Mario-futista. Meh. Tulihan noita konsolille hyviäkin pelejä ennen sen myymistä (Twilight Princess ja RE4 lähinnä), mutta aika kortilla olivat.

Vielä mennä vuosina piti himotut pelit saada heti ilmestymisen tienoilla vaikka aikaa ei ollutkaan pelata. Nyt sitä on oppinut viisaammaksi. Tällä hetkellä kaupan hyllyllä odottavat ainakin Dishonored ja AC3, mutta olen malttanut mieleni sillä juuri nyt ei vaan ole mahdollista käyttää niihin aikaa (tai on mahdollista, mutta nyt on muilla asioilla kiirus). Lisäksi osaan nykyään jättää sellaiset pelit ostamatta, joita olisi kiva pelata, mutta ei täysin välttämätöntä.

Jossain vaiheessa meidänkin perheeseen tuli sitten jälkikasvua. Ja vaikka perheettömilläkin tuntuu peliaika olevan vähissä harrastusten ja muiden vuoksi, niin "teoreettista peliaikaa" löytyy taatusti perheellisiä enemmän. Ennen pojan syntymää oli täysin mahdollista töiden jälkeen tarttua pädiin ja pelailla tunti-pari tai vaikka koko ilta jos ei muuta menoa ollut. Ja viikonloppuisin sama juttu. Nykyään pelaamisen voi aloittaa aikaisintaan pojan nukkumaan mentyä (siinä klo 21->) ja tämäkin silloin, jos ei ole sitten näitä muita harrastuksia ja velvollisuuksia (puolisollekin on kuulemma hyvä silloin tällöin antaa yhteistä aikaa). Eli selkeä ero tuossa mielestäni on.

Ja lopussa Daniela ihmetteli netin treffipalstoja. En näe näitä mitenkään ihmeellisinä tai "säälittävinä". Ainahan on ollut treffipalstoja lehdissä ja kyllähän netissä homma on paljon helpompaa. Siskoni löysi miehensä netistä ja onpa heillä jo kaksi lastakin. Samoin siskontyttö ja hänen miehensä tapasivat verkossa (ja heilläkin on lapsi). Itsekin joskus teininä vastasin jossain City-lehden nettitreffipalstalla ilmoitukseen ja vaikka mitään sen vakavampaa ei suhteesta tullutkaan, olemme edelleen 15 vuoden jälkeen hyviä ystäviä. Kaikilla kun ei välttämättä ole sellaisia harrastuksia, jossa voisi kumppanin tavata ja baareistahan niitä elämänkumppaneita kannattaa varsinkin lähteä etsimään...

Mutta erittäin hyvä cast oli, kiitos vain siitä. Iso plussa Jryin eeppisistä aasinsilloista uutisosiossa ja pieni miinus Tuhomursun mässäilyistä ja röyhtäilyistä.

 

[daniela]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Ja lopussa Daniela ihmetteli netin treffipalstoja. En näe näitä mitenkään ihmeellisinä tai "säälittävinä".

Treffipalveluja en millään tavalla tuomitse, jos löytää ihanan kumppanin tai kaverin niin sehän on vaan hyvä juttu! Itse olen löytänyt netistä kavereita, mutta treffipalstoille en ole mennyt. Jäin vain miettimään, löytävätkö useatkin ihmiset sitä kautta kumppanin vai onko se vain ne kaksi miljoonasta, joille käy hyvä tuuri.

 

[daniela]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Mainitsin kastikkeessa kilpailusta Justin Bieberin Babyn ja Gangnam Stylen välillä. Ei ole vielä Gangnam voittanut. =(

Gangnam Style Youtube-historian toiseksi katsotuin video - YouTube - Kulttuuri - HS.fi

 

[TUHOMURSU]

Fanielan vastakkainasetelussa siis äänestetään pienemmästä pahasta - älkää kuvitelko muuta.

 

[P33RO]

Vastaus: Podcast 083: #TMGTLT

Olen päätynyt pelaamaan yhä enemmän latauspalvelujulkaisuja niiden siedettävän pituuden takia. Aika on (ollut) kortilla, joten ns. pikkupelien pariin on helppo upota hetkeksi, eikä monimutkaiset juonikoukerot mutkista paluuta nimikkeen pariin pitkien pelitaukojenkaan jälkeen.

Häpeäpinossa odottaa useampi Assassin's Creed, ja joka kerta aloittaminen on yhtä helvettiä: mitä olin tekemässä, minne menossa ja mistä napista pitikään painaa. Komppaan Mursun "peli kerrallaan" -taktiikkaa, vaikka en aina omaa filosofiaa osaa toteuttaa.

Podcast-backlogin purku käy myös työstä. Lyhyt jakso, hyvä jakso!