Vastaus: Podcast 167: Limonaadia terassilla
E3 oli ja meni, mutta kommentoidaan nyt vielä paria podcastissa esille noussutta asiaa, jotka eivät ihan suoraan E3:een liittyneet.
Supersankarit (Superheroes: A Never-Ending Battle) oli kyllä hieno dokumenttisarja, suositukset minultakin. Oman studionsa pystytettyään Marvel alkoi tehtailla elokuvia itse sen sijaan että lisensoisi hahmojaan muille, ja viime vuosina on alkanut myös sarjoja tulla liukuhihnalta. Elokuvia on aikataulutettu jo 4-5 joka vuodelle ainakin vuoteen 2019 asti, ja televisiosarjoja on Netflixiin tulossa ainakin viisi, joista Daredevil oli ensimmäinen. Useimmat näistä sijoittuvat vieläpä samaan universumiin ja viittailevat toisiinsa. Tämähän on ollut myös osittain syy taas uuteen Spider-Manin reboottiin, aiemmin sen oikeudet olivat Sonylla mutta nyt hämiskin yhdistetään samaan Marvel Cinematic Universeen.
Yksi iso hupi Marvel-tuotannoissa on ollut bongata Stan Leen cameoita. Sellainen kun löytyy lähes jokaisesta tuoreemmasta Marvel-elokuvasta ja -sarjasta.
Esportsiin liittyen, jokunen viikko sitten tuli jopa Starcraftia ihan televisiosta. Kanava oli tosin Yle Fem ja kyseessä oli SVT:n ohjelmistoa, joten peliä tuntemattomalle se oli aika vaikeasti lähestyttävää kun selostuskin oli vain ruotsiksi. Tästä päästään juuri siihen puhuttuun pelien tuttuuteen. Monissa peleissä on niin paljon liikkuvia osia, että niiden sivusta seuraaminen voi olla pelin tuntevallekin haastavaa. Tästä syystä se CS lienee helpoimpia TV-pelejä, lähtökohdaksi riittää suunnilleen ampumisen ja pommin käsitteiden hahmottaminen, ja se ei vaadi laajaa pelikokemusta. On senkin seuraaminen silti huomattavasti haastavampaa kuin minkään yhden pelivälineen ympärillä pyörivän joukkueurheilulajin.
Käsittääkseni nuo Ylen sekä televisiossa että Areenalla lähettämät eSports-lähetykset ovat järjestään jonkun muun tahon tuottamia, ja Ylelle jää tuotettavaksi vain studio-osiot, joten tuotannollisesti ne ovat Ylelle suhteellisen kevyttä ja halpaa ohjelmaa.
Minun teoriani loputtomiin jatko-osiin on se, että uuden sukupolven myötä pelien kehityskustannukset ovat riistäytyneet täysin käsistä, jolloin rohkeampien pelien ja uusien nimikkeiden riskit ovat taloudellisesti huomattavasti suuremmat, turvallisempaa myydä same old same old kahdeksannen kerran. Samahan lienee syynä loputtomien remakejen tulvaan, on paljon halvempaa antaa kasvojenkohotus vanhalle pelille kuin tehdä uusi alusta asti. Ja samasta syystä tuetaan indie-tuotantoja, annetaan harrastelijoiden ja nousevien pikkukehittäjien tehdä halvalla pelejä että on edes jotain uutta myytävää ilman sadan miljoonan rahallista panostusta.
Fallout 4:n saamasta vihareaktiosta: Tervetuloa internettiin. Kaikki haukutaan jos tehdään yhtä, kaikki haukutaan jos tehdään toista. Koskaan ei voi voittaa. Jostain kumman syystä moni on alkanut pitää grafiikkoja tärkeämpänä kuin itse peliä. Sillähän ei ole mitään väliä onko peli hauska pelattava tai sisällöltään järkevä, kunhan riittää pikseleitä, ainakin enemmän kuin kilpailevalla konsolilla. Mitä jos vaihteeksi keskityttäisiin pikselinpuskemisen sijasta vaikka siihen, ettei peli kaatuilisi tai bugailisi fataalisti (mm. Borderlands 2 onnistui hukkaamaan avattuja skinejä ja avaimia ja GTA Online koko hahmoja, Fallout: New Vegas oli alunperin lähes pelikelvottoman epävakaa ja buginen, Obsidianin peli kun on).
Arvostaisin muutenkin sitä, jos pelit tekisivät enemmän tyyliteltyä grafiikkaa fotorealismiin pyrkimisen sijasta. Fotorealismiyritys vanhenee todella nopeasti, kun taas tyylitelty grafiikka voi vanheta arvokkaasti. Alkuperäinen Gamecuben Wind Waker sai aikanaan "liian lapsellisena" vihareaktion monilta, mutta näyttää edelleen lähes yhtä hyvältä kuin aikanaankin, ja sellaisena olisi ehkä Zeldoista vähiten ollut HD-painoksen tarpeessa graafisessa mielessä. Enemmän realismin suuntaan kallistuneet ajan pelit näyttävät nykysilmään melko karuilta (kuten vaikkapa GTA: Vice City).
En nyt tiedä kannattaisiko Nintendon edes yrittää houkutella monialustapelejä omille laitteilleen lisätehoilla. Toisin kuin muut konsolivalmistajat, Nintendo on ensi sijassa pelitalo ja vasta toissijaisesti konsolivalmistaja. Onhan tämän jo aiemmatkin sukupolvet näyttäneet, konsolin 20 myydyimmästä pelistä on noin 15 Nintendon omia, myös Cube-aikana jolloin muiden pelejä oli vielä paljon enemmän tarjollakin. Tämä karu totuus on ihan riittävästi pitämään monet ulkopuoliset kehittäjät pois Nintendon alustoilta, vaikka tehot olisivatkin samalla viivalla kilpailijoiden kanssa, ei vaan maksa vaivaa.
Golden Suneja tuli muuten myös kolmas, Dark Dawn DS:lle vuonna 2010.
Jaksossa mietittiin myös, mihin Rare oli kadonnut. Kun Rare ei onnistunut toistamaan Nintendo-ajan kultaputkea niin Microsoft siirsi jo vuonna 2008 tulleen Banjo-Kazooien jatkon jälkeen Raren tekemään lähinnä Kinect-hommia, ja sieltä on tullut sittemmin käytännössä vain Kinect Sportsit. Microsoftin pressissä julkistettu Rare-kokoelma toivottavasti nostaa esille niitä vähän tuntemattomampiakin Rare-helmiä, kuten oman suosikkini Blast Corpsin. Myös sensuroimattomalle Conkerille olisi kysyntää sensuroidun Xbox-version jälkeen.