J
Jussi U. Pellonpää
Guest
Elokuva
1965, Vietnam. Yhdysvaltain suurlähetystön analyytikko Daniel Ellsberg (Matthew Rhys) on tarkkailemassa sotatoimia, raportoidakseen niistä puolustusministeri Robert McNamaralle (Bruce Greenwood). Paljastuu, että USA:n hallitus on peitellyt jo vuosia operaatioitaan, eikä Ellsberg näe muuta mahdollisuutta kuin vuotaa tiedot julkisuuteen. 1971 Washington Postin kustantaja, arvostetun lehden perinyt Katharine Graham (Meryl Streep), jolla on läheiset suhteet Valkoiseen taloon, saa päätoimittajan Ben Bradleen (Tom Hanks) kanssa käsiinsä salaiset asiapaperit, mutta hallitus, presidentti Nixonin johdolla, ovat valmiita mihin tahansa estääkseen niiden julkaisun. Alkaa historiankirjoihin päätynyt taistelu journalistisen sananvapauden puolesta.
Steven Spielbergin rutiinilla ohjaama The Post käy läpi tosipohjaisen tarinan Yhdysvaltoja kuohuttaneesta tapauksesta, jonka jäljet johtivat neljän eri presidentin valtakaudelle ja paljasti lopulta poliittisen kähminnän ja peittelyn koko valtavassa mittakaavassaan.
Tuttuun tapaansa Spielberg tekee elävää epookkia, jossa jokainen yksityiskohta on täydellisesti rekonstruoitu, jokainen sana sanottu painokkaasti eikä mikään detalji liian pieni tullakseen huomioiduksi.
Kirjoituskoneet paukkuvat hektisessä toimituksessa, yleisöpuhelimiin kuiskaillaan salaisuuksia ja painossa katsellaan kelloja deadlinen käydessä päälle. Kaikesta huolimatta ammattimaisen komeasti rakennetulta ajankuvalta puuttuu se jokin, sydän, joka tekisi The Postista suurten elokuvien joukkoon kiilaavan mestariteoksen. Nyt Josh Singerin ja Liz Hannahin kirjoittama historiantunti jää vain hyväksi elokuvaksi, jonka katselee ilman kipuja, paukkumassia popsien ja kolajuomaa kulautellen. Nokkela yksityiskohta on The Postin viimeinen kuva, joka linkittää sen suoraan Alan J. Pakulan mestariteokseen Presidentin miehet (1976).
Elokuvaa katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, että ohjaaja on tehnyt elokuvansa pääasiallisesti vain siksi, että sai mahdollisuuden työskennellä ensimmäistä kertaa (todellisuudessa toista kertaa, sillä Streepilla oli pieni äänirooli Spielbergin elokuvassa A.I. - Tekoäly (2001)) Meryl Streepin kanssa. Eikä haitaksi ole varmastikaan ollut myöskään luottomies Tom Hanksin mukaan saaminen, jota lienee myös houkutellut jakaa valkokangas ensimäistä kertaa yhden maailman arvostetuimman naisnäyttelijän kanssa. Ja hyvinhän Oscar- ja muita palkintoja kasapäin keränneet supertähdet vetävät, hallitsevat tilaa pelkällä läsnäolollaan, mutta kaikesta huolimatta hahmot jäävät etäisiksi, pelkästään erinomaisen tarkkaan näytellyiksi näköispatsaiksi todellisista esikuvistaan.
Sivurooleissa sitä vastoin on särmää. Erinomaisesta kylmän sodan vakoilujännärisarjasta The Americans tuttu Matthew Rhys vakuuttaa pienessä roolissaan omatuntonsa kutsun kuulevana Ellsbergina, kuten tekee myös tv:stä hyvinkin tuttu koomikko Bob Odenkirk koko jutun avaavana toimittajana Ben Bagdikianina. Kuvissa näkyvät myös mm. Tracy Letts Fritz Beebenä, Postin hallituksen jäsenenä, Michael Stuhlbarg on Washington Postin pahimman kilpailijan, The New York Timesin päätoimittaja Abe Rosenthal, ja Sarah Paulson Bradleen vaimo Tony.
Yhteenveto
Ammattitaitoista elokuvan tekemistä ilman todellista hehkua. Harmittavasti vain ”ihan hyvä” elokuva.
Lue sivustolla...