Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pro Evolution Soccer 2011 [PS3]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tathalas
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Pari peliä pelaillut lisää, joten laitetaan vielä asioita joita en viime viestiin muistanut laittaa.

Elikkäs: Erotuomarit vaikuttavat suurin piirtein olevan hereillä ja tasapuolisia. Hyötynäkökohdan tulkitsemiseessa tosin tuntuu välillä olevan toivomisen varaa ja tuomarin käsimerkit ovat kyllä päin honkia. Rikkeitä tulee aika paljon mutta näinhän se on oikeastikin yleensä. Nopeita vaparin antoja saisi tulla enemmän. Yhtäkään rankkaria en ole vielä saanut, tosin mitään törkeitä rikkeitäkään ei boksissa ole tapahtunut. Pes 5/6 taisi rikkeitä tapahtua myös pääpallokamppailuissa, ei ole ainakaan vielä tullut vastaan. Maalivahdin antamiin ilmapallojen tavoitteluun kaipaisin vähän lisää väriä. Nyt tuntuu että ukkelit vain seisoskelevat paikallaan ja odottelevat palloa.

Selectin käyttäminen pika taktiikoissa ja att/def levelin valinnassa tuntuu ainakin toistaiseksi kömpelöltä. Parannetut puolustus kontrollit tuntuvat varsin hyviltä ja toimivilta. Pes 2010 korttisysteemi on mukana, mutta en ole vielä keksinyt miten noita kortteja voi poistaa käytöstä/ottaa käyttöön? Onko edes mahdollista? Pelaajien attribute listasta löytyy nyt myös hyökkäys/puolustus painotus kohta mikä 2010:stä löytyi korteista. Itse en ainakaan vielä keksinyt miten sitä voi vaihtaa?

Peli peliltä maittaa paremmalta. Asken voitin Barcan 3-1 näytös tyyliin mutta heti perään tuli tiukan väännön jälkeen 0-1 takkiin.
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Pelattii kaverin kanssa pari matsia yks päivä demoa. Yritin saada tästä kiinni, mut ei. Kaveri on pelannu ikänsä (27 nyt) futista, ja toteskin jossain vaiheessa matsia, että "ei helvetti tää on ku joku nhl-arcade pelleilypeliks tehty." Itsellä meinas mennä hermot välillä, mutta jonku ajan kuluttua viiksien narskuttaminen muuttui koomiseksi nauramiseksi. Ei yksinkertasesti ku voi nauraa tälle pelille. No oli tässä jotain mukavaaki, kun pelas vähän lisää, mut en kyl nyt muista mikä.

Mikä idea on muuten lähimmän tietokonepelaajan prässillä, jos se vaihtaa heti itsestään siihen pelaajaan kun tulee lähimmäiseksi palloa? EI MITÄÄN! Juokset automaattisesti pelaajalla päin persettä, kun se vaihtaa automaattisesti, koska juokset toisella pelaajalla sillä hetkellä todennäkösesti aivan eri suuntaan.

Kaveri totes myös: "tää ottaa vissii tunnin tätä palloo haltuu."
Olen samaa mieltä ja kääntyminen tulee kamalalla viiveellä välillä ja on hidasta.

Palloo ei voi pelata ykkösellä eteenpäin jos se tulee vastustajalta. Pakko ottaa haltuu ekana ja sit syöttää. Aiheutti monta kertaa sekoilua.

Nää jotkut viat on varmaa kokopelissä korjattu, ja tosta pelaajan automaattisesta vaihdosta pääsee varmaa kokopelissä eroon muokkaamalla optionseja.

Ihmeellisiä tuomarointeja näky myös.

edit: ja mistä napista se jockey tässä tulee? en löytäny nappulalistasta, vai olinko hätäinen sokea ehkä huomannut?
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

edit: ja mistä napista se jockey tässä tulee? en löytäny nappulalistasta, vai olinko hätäinen sokea ehkä huomannut?

Boxin ohjaimella jockey tapahtuu pitämällä oikeaa liipasinta pohjassa (ps3 ohjaimessa R2??) tai sitten pitämällä A:ta (X ps3) pohjassa ja samalla ohjaamalla pelaajaa pois päin vastustajasta.

Pelaajan vaihtamista voi muuttaa pause menussa valitsemalla Select sides ja sitten X (neliö ps3 ??). Vaihto ehdot ovat: Assisted, Semi assisted ja unassisted. Itsellä käytössä semi ja tuntuu toimivan ihan hyvin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tyhmä kysymys mut olikos se jockey se jossa äijä ei käy kimppuun vaan pitää hiukan etäisyyttä.

Tais pleikalla tulla L2 napista eikä R2
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Okei :) Kokeilepa ensi alkuun pudottaa pelinopeutta hitaimmalle tasolle. Sen jälkeen päästät turbo-napin pohjasta, niin pallonkin saat kivemmin haltuun haltuun ja ukot kääntyvät paljon ripeämmin. Sen jälkeen tosiaan tuo ukkelinvaihto pois automaattiselta ja kun vielä vähän viitsit kajota pelin taktiikkaruutuihin ja roolituksiin, huomaat että ukot todella tekevät kentällä sen mitä oli ennakkoon suunniteltu.

Oikeastaan ainoa nurinan aihe, mitä itse keksin tässä vaiheessa on tuo selectin käyttö taktiikkavaihdoissa. Tuo ikäviä tilanteita, kun pitää ottaa peukku pois ohjaussauvalta.
 
Nimenomaan, ja tosiaan kun pallo on hallussa niin vielä R2 pohjaan, jolloin äijät menee kyllä pienessäkin tilassa niin kuin tietyn tasoiselta äijältä odottaakin (esim messi kyl osaa pitää pienessäki tilassa ja harhauttaa itsensä läpi).

Itsellä PES10 oli eka kokemus koko sarjaan, ja en kerinnyt mieltymään vanhaan järjestelmään...ei siis ole pienintäkään ongelmaa tuon selectin kanssa itsellä, näppäimet tuntuvat todella hyviltä.

Sen sijaan itselle se ainut nurinanaihe tulee siitä kun fifassa saa äijät lähtemään hyökkäykseen, tässä ei sitä nappia ole..toivottavasti ensivuonna jo on. Tosin näiden takia fifassa läpiajot on jo sit liian helppoja, et en sitäkään halua
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

WENB väkertää kovaa tahti option fileä PS3:lle. Kyseessä on siis UK -version OF, joka toimii siis täällä meidän PES 2011 versiossa.

ARSENAL-580x434.jpg

LIVERPOOL-580x434.jpg

CHELSEA-580x434.jpg

BIRMINGHAM-CITY-580x434.jpg

EVERTON--580x434.jpg
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Paljon hyvää kyllä, mutta suurimmat nurinat edelleen n. 30 demopelin jälkeen aiheuttaa järjestyksessä:

-tuomarit, jokaisesta kontaktista ja usein ilman kontaktiakin vapari, rikkoo täysin pelin flown ja kaksinkamppailuita(joita mainostettiin ennen peliä) ei synny ollenkaan
-maalivahdit, järkyttävää pupeltamista edelleen, varsinkin tuntuu että kun menty top player tasolle, niin maalivahti on tehty niin että oma maalivahti on amatööri noin niinkuin haasteen vuoksi
-Pelaajien liike, kankeata.
-keskityksissä vastustaja on ihan pihalla ja näinpä järkevintä onkin vain roimia keskityspalloa, joita sitten Pedro, Messi ja Bojan käyvät voittamassa...
-pallo on yleensä jonkun hallussa, vaikka se ei sitä varsinaisesti olisikaan, mutta näin se on ohjelmoitu
-haltuunotot ovat epärealistisen heikkoja jonka takia pallo karkailee vaikka tilaa olisi 100m sivurajoista yli(ja ei en käytä spurttinappia kokoaikaa)
-kantsusyötöt, muut huonosta tasapainosta/asennosta syötetyt syötöt ovat aivan liian tarkkoja, nopeita ja tehokkaita

Näistä varsinkin kaksi ensimmäistä syövät niin pahasti peli-iloa että voi olla etten heti julkaisussa peliä hanki, mutta sen jälkeen kyllä varmaan kun peliähky vähän helpottaa tuon tulen poistamaan hyllyyni.

Iloisia asioita pelissä ovat merkittävissä määrin:

+Taktiikkaruutu, taktiikan syvyys ja muut taktiikoihin liittyvät asiat. Ei tosiaan olla FM:n tasolla, mutta silti selvästi parasta mitä on jalkapallopeleissä, joissa voi itse pelata, ollut
+Pystysyötöt ja syöttöpeli muutenkin, vaikka syöttöprosentti tulee vähän turhan hyväksi ja syöttäminen ajoittain turhankin helppoa(eikä prässi varsinaisesti vaikuta siihen). Muuten syöttäminen kuitenkin on mukavaa eteenpäin menoa aiemmista
+Pelaajien sopiva persoonallisuus, vaikka toisaalta tuntuu että ehkä vähän liikaakin hillitty nopeuden merkitystä, koska kunnon rytminvaihdosta ei ajoittain tunnu
+Fiilis yleisesti
+Hidastuksia on tarpeeksi ja ovat ihan hienosti toteutettu, jopa vähän liikaakin niitä tosin on
+Maalit ja peli yleisesti on sopivan heterogeenistä
+E-Amerikkaan panostettu, me likes!
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Tätä en ymmärrä:

PES2011_41.jpg

PES2011_49.jpg

Miksi pitää pilata tosissan otettava futispeli tämmöisillä turhuuksilla. Eihän noita ole pakko käyttää, mutta keskittyisivät niihin tärkeämpiin asioihin.

Tekijät ovat japanilaisia ja tämä on heidän tyylinsä. Siksi.
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Okei :) Kokeilepa ensi alkuun pudottaa pelinopeutta hitaimmalle tasolle. Sen jälkeen päästät turbo-napin pohjasta, niin pallonkin saat kivemmin haltuun haltuun ja ukot kääntyvät paljon ripeämmin. Sen jälkeen tosiaan tuo ukkelinvaihto pois automaattiselta ja kun vielä vähän viitsit kajota pelin taktiikkaruutuihin ja roolituksiin, huomaat että ukot todella tekevät kentällä sen mitä oli ennakkoon suunniteltu.

Teen näin. Kommenttini pysyvät edelleen faktoina. :D Tota ukonvaihtoa en muistanu että se tapahtuki tossa ruudussa, ku ei o pessiä tullu pitkää aikaa pelattua.
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Tätä en ymmärrä:

PES2011_49.jpg

Miksi pitää pilata tosissan otettava futispeli tämmöisillä turhuuksilla. Eihän noita ole pakko käyttää, mutta keskittyisivät niihin tärkeämpiin asioihin.

Nohnoh, vähän suvaitsevaisuutta lisää. Tämähän vain mahdollistaa oman Stadion á la Pohjois-Korea -tyyppisen ratkaisun luomisen. Josko valikoimista löytyisi Suuri johtaja, Rakas johtaja sekä Loistava toveri.. :D:rolleyes: Tulisi ainakin vähän autenttisuutta lisää.
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Ton stadion kuvan tarkoitus on vaan osoittaa, että stadion editorissa voi käyttää importattuja kuvia.. Nothing more, nothing less.

Ja noi option file kuvat varmasti vakuuttaa kaikille pelisarjaan tutustumattomille, että lisenssien puuttuminen ei ole ongelma :)
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Tähän väliin voisin kysyä tuosta filmaamisesta (R3+L3). Eli, käytätkö filmausta? Jos käytät, niin missä tilanteissa? Onko siitä mielestäsi enemmän hyötyä vai haittaa? Itse käytän filmausta hyvin harvoin. Itse asiassa olen pari kertaa vaparin onnistunut hankkimaan. Tosin useammin siitä on seurauksena keltainen kortti, vaikka kuinka filmannut pelaaja levittelisi käsiään.. Vielä yksi kysymys: Oletko nähnyt cpu:n filmaavan? Itse olen nähnyt kerran, kun cpu:n pelaaja kaatui keskialueella. Seurauksena kyseinen pelaaja menetti pallon, mutta korttia hän ei saanut.
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Tähän väliin voisin kysyä tuosta filmaamisesta (R3+L3). Eli, käytätkö filmausta? Jos käytät, niin missä tilanteissa? Onko siitä mielestäsi enemmän hyötyä vai haittaa? Itse käytän filmausta hyvin harvoin. Itse asiassa olen pari kertaa vaparin onnistunut hankkimaan. Tosin useammin siitä on seurauksena keltainen kortti, vaikka kuinka filmannut pelaaja levittelisi käsiään..

En ole tässä käyttänyt muuten kuin pari kertaa vahingossa. Aiemmissa PESseissä tuntui, että ei tuolla voinut onnistua muuta saamaan aikaan kuin kortin itselleen - tai sitten en vaan osannut.. Onko tuo tässä versiossa muuttunut yhtään helpommaksi saada onnistuneita filmejä?

Vielä yksi kysymys: Oletko nähnyt cpu:n filmaavan? Itse olen nähnyt kerran, kun cpu:n pelaaja kaatui keskialueella. Seurauksena kyseinen pelaaja menetti pallon, mutta korttia hän ei saanut.

En ole ainakaan sillä tavalla nähnyt, että olisi epäonnistunut ja kortin siitä saanut. Onnistuneista filmauksista on paha sanoa, onhan siellä välillä vähän kyseenalaisia vapareita, mutta tiedä sitten onko filmiä.
 
Onko tuo tässä versiossa muuttunut yhtään helpommaksi saada onnistuneita filmejä?
Helppoa se ei ainakaan ole. Noissakin parissa filmissä, joissa onnistuin, olisi pelaaja luultavasti turvat vetänyt ilman filmiä. Tai mistä minä tiedän, oliko kyseessä edes filmi vai kompuroiko kaveri oikeasti. :)
OT: Tämän viestin kirjoitettuani, ohjautui puhelimeni selain "pes 2011" ketjun sijaan ketjuun nimeltä "paskat pussiin". :D
 
Ite oon pari peliä pelannut tuloksesta välittämättä, vain testatakseni filmauksia ja joka kerta kun heittäydyn niin saan itse keltaisen kortin :D eli helppoa ei ole..

Tyhmää oli myös se kun omalla puolustus alueella olin ja lähin vastustaja puolessakentässä niin koitin.. Äijä heittäytyy kuin mikäkin ja suora punainen filmaamisesta :D oli uusinnassa aika koomisen näköistä.

Ps. Niil nopeille vapareille tosiaan on joku näppäin mut ku en oo varma mikä :D raivostutti yks tilanne niin et räpläsin kaikkia kerralla ni tuli nopee vapari, ja sitä ennen ja sen jälkeen joka en normisti uusinnan kautta :D
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

Ps. Niil nopeille vapareille tosiaan on joku näppäin mut ku en oo varma mikä :D raivostutti yks tilanne niin et räpläsin kaikkia kerralla ni tuli nopee vapari, ja sitä ennen ja sen jälkeen joka en normisti uusinnan kautta :D

Eikös ne nopeat vaparit anneta ihan normaalisti syöttönapista, eli x tai kolmio? Pitää vaan olla sopiva tilanne. Noin ainakin 2010-versiossa toimi homma. Itse en tosin ole tässä vielä päässyt kokeilemaan, mutta tekoälyn olen nähnyt moisia suorittavan ja samalta nuo ainakin näyttää kuin viime vuonnakin.
 
Vastaus: Pro Evolution Soccer 2011 [PS3 Hype]

annetaan toki, mutta kun normisti virhe kuin virhe niin tulee uusinta ja jatketaan normi vaparilla. Täällä sit joku sano et täytyy jotain tiettyä näppäintä painaa vihellyksen jälkeen nopeasti, jotta pääsee antamaan nopean vaparin, eikä tule uusintaa.

Mul on noita nopeita vapareita tullut noin 10kpl ehkä, ja kaikki ollu silleen et oon jotain nappia painanu siinä. Eli kyl itekki tuntuu et jostain napista sen saa, mut en tiedä mistä.
 
Ylös Bottom