Jo muutama kuukausia sitten huomasin, että PS2 ei enä pyöritä kunnolla kaikkia PSonen pelejä. Pari päivää sitten kokeilin ennen koneessa toiminutta PSone-peliä, ja kas kummaa, kone piti hirveätä meteliä eikä suostunutkaan enää lukemaan kuin todella hitaasti. No, takuu oli jo mennyt, joten päätin avata PS2:sen. Revin kannen irti, mutta en päässyt käsiksi lukupäähän, koska en löytänyt tarpeeksi pientä ristipäämeisseliä. Laitoin kannen takaisin, mutta ruuvien kanssa tuli vähän ongelmia enkä saanut niitä pienellä meisselinkorvikkeella kovinkaan kireälle.
Kone oli jo aiemmin joskus pitänyt uhkaavaa korinaa pelejä pelattaessa, mutta nyt ääni on entistä pahempaa. Se tulee aina kun laittaa koneen päälle, tosin tällöin vain pariksi sekunniksi. Kelkka avautuu viiveellä ja sitten ääni saattaa loppua tilapäisesti. Esimerkiksi NHL2k3:ssa ääntä ei kuulu yleensä kuin jäähyjen tullessa, mutta joskus kone innostuu metelöimään kesken pelinkin. GTA:Vice City taas ei toimi edes noin hyvin, kone alkaa metelöimään usein autoon mennessä, ja peli tilttaa viimeistään kun painaa Start-nappulaa. Joskus taas tulee error, jonka mukaan DVD:tä ei voi lukea. Ehdotuksia? Kone siis alkaa silloin tällöin pitämään outoa ääntä, jonka saa monesti lakkaamaan tilapäisesti kääntämällä konsolia. Ehkä jotain on löystynyt, ja kone meni vain pahempaan kuntoon kun kääntelin sitä availlessani ruuveja...
Jos korjaamoon kannattaa mennä, niin osaako joku suositella tamperelaista, mahdollisimman halpaa ja hyvää PS2-korjaamoa?