Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
Alkaa kyllä vähitellen mennä ohi nämä eri postaukset tässä threadissa.
Ensinnäkin tämä, että vain Nintendo-fanit ovat muka niitä, jotka täällä raivoavat oman suosikkifirmansa puolesta. Kyllä tuota samaa sokeaa palvontaa on ihan muillakin laitteilla ja firmoilla, puhumattakaan tuosta raivoamisesta. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Sitten tämä DS-keskustelu. Ei ole hyvä asia, jos ko. laitteen pelit tukevat kosketusnäyttöä, mutta jos tuleekin pelejä, jotka eivät sitä tuekaan, ei sekään ole hyvä. Siis mitä ihmettä?
Itselläni tv:n alla on tällä hetkellä XO ja Cube. Onhan ne XO:n pelit hienon näköisiä, kun niitä vertaa Cuben peleihin, mutta en ainakaan minä ole vielä löytänyt niitä monipuolisempia pelimaailmoja, joita noiden uusien tehojen pitäisi tuoda mukanaan. Itse asiassa pelasin vasta Majora's Maskin läpi uutta Zeldaa odotellessa ja siinä pelissä on huomattavasti monipuolisempi maailma kuin monessa nykypelissä. XO ei ole tarjonnut grafiikan lisäksi vielä yhtään mitään, mitä en olisi jo aikaisemmin konsoleilla päässyt näkemään (esim. Oblivion ei Morrowindin jälkeen tuonut mitään mullistavaa). Gears of War oli pitkästä aikaa peli, joka on ko. laitteella onnistunut viihdyttämään (sen mitä sitä on ehtinyt pelata), mutta ei siinäkään ole mitään, mitä ei olisi voinut tehdä vanhalla boxilla, jos vain grafiikasta olisi tingitty (tai sitten olen missannut pelistä jotakin todella oleellista).
Muutenkaan nuo tehot eivät ole minua vakuuttaneet ja tässä perustelu: Nykyiset koneet tuntuvat vaativan pelinkehittäjiltä enemmän aikaa, rahaa ja resursseja, mikä johtaa siihen, että pelejä joutuu nykyään odottamaan pahimmillaan yli viisi vuotta. Tuona aikana sitten odotukset vain kasvavat, mikäli altistaa itsensä uutisoinnille ja hypelle. Noin vuosi ennen kuin Prey ilmestyi, aloin todella kiinnostua tuosta pelistä (varauksella olin odottanut sitä jo pidemmän aikaa), mutta kyllä pettymys oli suuri kun se vihdoin ilmestyi. Se näytti ja tuntui Doom 3:lta, eikä sen räiskintäosuudet yltäneet lähellekään esim. ensimmäistä Haloa (joka kuitenkin on huomattavasti vanhempi peli), kenttäsuunnittelusta puhumattakaan. Se, että muutamassa kohdassa pääsi juoksemaan katossa ja kääntämään huoneen ympäri, ei vastannut käsityksiäni uusista ideoista, niistä "intiaaniominaisuuksista" en viitsi edes aloittaa. (Olen vuodattanut tästä pelistä aikaisemminkin, joten en viitsi enempää jankuttaa.)
Half-Life 2 oli hieman samanlainen pettymys (mutta ei läheskään yhtä paha), eikä sen mullistava fysiikkamoottori ole vakuuttanut minua vielä tänäkään päivänä. Pelissä oli toki hienoja hetkiä, mutta loppujen lopuksi sekin oli varsin perinteistä putkijuoksua. Peliä oli kuitenkin ihan hauska pelata, vaikka se ei mitään elämää suurempaa tarjonnutkaan.
Pointtini on se, että en pidä ajatuksesta, että pelejä joutuu nykyään odottamaan vuosikausia, minkä jälkeen maksat tekeleestä 65 ja saat siitä hupia ehkä kuudeksi tunniksi. Sen jälkeen se sitten jää joko hyllyyn pölyttymään tai sitten voit viedä sen paikalliseen peliliikkeeseen ja saat vaihdossa 20 hyvitystä.
Itselläni on myöskin elämässäni sen verran muuta sisältöä, että mitä yksinkertaisempi peli on aloittaa ja lopettaa (ei tarvitse puoltatuntia etsiä seuraavaa tallennuspistettä), sen parempi. Ei minulla ole enää aikaa uppoutua peleihin tuntikausiksi (ehkä silloin tällöin viikonloppuisin), joten olisi mukava saada pelejä, joista voisi aina silloin tällöin nauttia 15-45 minuuttia. Tai ehkä minun pitäisi lopettaa työni ja lakata nauttimasta sosiaalisesta elämästäni, että voisin uppoutua nykypelien ei niin ihmeelliseen maailmaan. Nintendo on mielestäni siinä mielessä menossa oikeaan suuntaan, että peleistä pyritään tekemään hieman yksinkertaisempia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esim. Wiille tai DS:lle tulisi laajempiakin pelejä - täytyy olla jo sokea, jos muuta väittää.
Muutenkin tuntuu, että nykypelien aiheet ovat käyneet jo melko köyhiksi. First person-pelejä on tehty jo ikuisuus, mutta tuolla saralla pelejä, jotka olisivat muutakin kuin räiskintää, ei juurikaan ole ilmestynyt ja jos on, niin kyseessä on ah niin kliseistä miekka ja magia-fantasiaa. Montako tarinaa toisesta maailmansodasta vielä oikein on kertomatta? Ehkä niitä kenties tehdään ihan minun kiusakseni niin kauan, että minunkin on lopulta pakko kiinnostua tuosta aiheesta (dream on). Ironista on, että en koskaan ole ollut erityinen autopelien ystävä, mutta nykyään pelaan niitä mielelläni, sillä juuri ne tarjoavat tuota muutaman minuutin viihdettä, jota aina toisinaan kaipaan (tuunausta ja laittomia katukisoja edelleen vältellen).
Vaikka pelit ulkoisesti vaikuttavat suuremmilta ja paremmilta, niin minun mielestäni ne ovat jo pelkästään aiheidensa puolesta pelkkää roskaa suurimmaksi osaksi, mikä työntää ainakin minua kovasti pois päin. En myöskään ihmettele juurikaan sitä, miksi tytöt/naiset eivät pelaa. Ei minun tyttöystäväänikään tunnu räiskinnät, auto-, nukkekoti- ja hakkauspelit yms. kiinnostavan, vaan Cubellahan tuo on Ocarina of Timea viime viikot pelannut, välillä tahkoten DS:n New Super Mario Brosia.
PS3 ja XO tarjoaa juuri tuota huttua, minkä vuoksi pelaaminen ei minua juurikaan jaksa kiinnostaa ja sitten kun vielä niitä kahta, kolmea XO:lle tulevaa minua kiinnostavaa peliä joutuu odottamaan hamaan tulevaisuuteen, ei oikein nappaa. Wii jää viimeiseksi konsolikseni ja sillä hyvä. Nintendo on aina osannut vedota lapseen sisälläni ja hyvä niin (vaikka heidänkin pelejään joutuu toki pitkiä aikoja odottelemaan). Tässä maailmassa asiat ovat jo muutenkin niin synkällä mallilla ja sotia riittää ympäri maailmaa, että ainakin minä itse haluan tuoda omaan olohuoneeseen jotakin piristävää ja mukavaa, en tappamista ja päättyneiden sotien muistamista tai savuavia, harmaita rauniokaupunkeja tai ahtaita, pimeitä luolastoja. Minä haluan nauttia värikkäistä ja mielikuvituksekkaista maisemista, piristävistä musiikeista ja prinsessojen pelastamisesta sieniä syövillä putkimiehillä ja vihreänuttuisilla suippokorvilla. Ja jos jollakulla on ongelmia sen suhteen, niin heikosti menee.
