Vastaus: Kunnioitusta menehtyneille elokuva- ja televisioalan ihmisille
Bruce Lee (1940-1973)
Kaveri mullisti kamppailulajit, kamppailulajielokuvat ja kamppailulajiajattelun. On amerikkalaisen kulttuurin suurimpia populaarimyyttejä ja suurin Aasiassa koskaan elänyt leffastara, vaikka teki tärkeimmät työnsä reilun kolmen vuoden aikana. Antoi aasialaisille kamppailulajeille enemmän mainetta kuin kukaan muu yksittäinen ihminen ja oli prototyyppi aasialaisten kamppailumuotojen ilmaisemisessa valkokankaalla. Oli yksityishenkilönä vähän kaikkea: kusipää, ylisosiaalinen, näyttämisenhaluinen, äärimmäinen perfektionisti, hasisriippuvainen, opportunisti, yliaktiivinen, treenihullu, bibliofiili, koulutettu filosofi ja periaateihminen viimeisen päälle. Jos jotain kamppailulaji-ihmistä voi sanoa taiteilijaksi, niin Leetä. Kiinassa on kansalaisvetoomus hänelle tehtävän patsaan puolesta, Hongkongin oma patsas paljastetaan marraskuussa tänä vuonna.
http://goldsea.com/Personalities/Inspiring/inspiring.html
Tuomas sanoi:
Eniten ovat harmittaneet ja myötätuntoa herättäneet Christoper Reeven kuolema (Teris elokuvat ) ja Brucel Leen poismeno myös, miehellä kun olisi ollut vielä tänäkin päivänä paljon annettavaa. 30th Anniversary boxin omistajana voin kertoa että miehen visiot kesken jääneestä elokuvasta Game of Death olisivat voineet olla jotain mullistavaa (ainakin siihen aikaan) ja Lee oli ensimmäisiä aasialaisia joka aloitti kiinalaisten nousun elokuvista muuksikin kuin nyökkyteliviksi palvelijoiksi. Entä kuinka moni teistä saa punneruksia kahdella sormella. Hän todellakin oli maailman vahvin mies..

Kuka tietää mihin suuntaan aasialaiset toimintaelokuvat olisivat kehittyneet jos Lee vielä eläisi?
Leen manttelinperijänä voi perustellusti pitää Sammo Hungia, joka kehitti Leen lanseeraamaa suoraviivaista ja tyyliteltyä koreografiaa eteenpäin. Sammo on myös ainoita leffataistelijoita, joka on kyennyt uskottavasti emuloimaan Leen tyyliä, liikkumista ja itsevarmuutta. Sammon eksploitaatioelokuvia pidetään myös parhaina esimerkkeinä "brucelee-tyylilajista".
Game Of Deathin suhde Silent Fluteen on myös mielenkiintoinen. Molemmat olivat hänen leffakonseptejaan, mutta joko Lee tai James Coburn päätyivät hautaamaan projektin ennen kuvauksia. Elokuva tehtiin valmiiksi myöhemmin nimellä Circle of Iron ja pääosaan valittiin Kung Fu-sarjan tähti David Carradine, joka on ihmisille tutumpi Kill Bill-elokuvien nimihenkilönä. Lee suunnitteli GoD:n viimeisinä elinvuosinaan, jolloin oli opetellut elokuvantekoa huomattavasti enemmän ja aikuistunut muutenkin. Game of Deathin "alkuperäisversiosta" on tehty kaksi edittiä samasta lähdemateriaalista, toinen on Hong Kong Legendsin GoD-boksissa, toinen löytyy John Littlen "Warrior' s Journey"- dokumentti-DVD:ltä. Molemmat kannattaa katsoa, musiikki ja äänitys on erilainen, mikä luo erilaisen tunnelman. Lisäinfona suosittelen myös Littlen saman nimistä pehmeäkantista kirjaa, joka on yllättäen yksi parhaista lukemistani Leestä kirjoitetuista teoksista, Littlen fanipalvonta-asenteesta huolimatta.
Bruce Lee oli suhteellisilta voimiltaan hyvin vaikuttava kaveri, mutta tarkkuus ja nopeus ovat vielä legendaarisempia. Leen oppilas, 2 kertaa maailman parhaaksi taistelijaksi valittu Joe Lewis muistaa mm. iranilaisen henkivartijan, joka punnersi vaivatta yhdellä sormella ja oli yli 100-kiloinen. Guinnesin ennätysten kirjassa on myös useita kavereita, jotka kykenevät paljon suurempiin toistomääriin punnertaessa vaikeammissa asennoissa. Lee ei treenannutkaan vain elvistelläkseen voimillaan, vaan käytti treenasi kaikkia metodeja jotka tuntuivat parantavan ominaisuuksia. Hän jopa kehitti omia vaikeita voimisteluliikkeitä, joilla hän vahvisti keskivartaloaan.
Punnertamista hurjempana anekdoottina pidän itse sitä, että Lee veti 50 leuan sarjoja yhdellä kädellä LA:ssa asuessaan. Mies treenasi sekä kylmän tieteellisesti että samalla omia rajojaan koetellen. Suurimman osan kamppailulajipiireissä käytetyistä treenitavoista hän löysi bullshitiksi. Tekniikkatreenauksessa hän uskoi ylitreenaamiseen, kunnon nostamisessa ja pumppaamisessa hän treenasi enimmäkseen rationaalisesti, vallinneiden tutkimustulosten ja ohjeistusten mukaan. Lee sai kuuluisan selkävammansa punttilsalilla tehdessään good morningeja noin 50 kiloa liian suurilla painoilla. Se pakotti hänet petipotilaaksi, jolloin hän kirjoitti kotipalvelijatar-vaimonsa

) ) välttämättömällä avustuksella mm. kirjansa Tao of Jeet Kune Do, jota pidetään alansa vankkumattomana klassikkona. Kirja koottiin kokoon vasta Leen kuoleman jälkeen.
Leen martial arts-filosofia muuttui hänen viime vuosinaan hyvin filosofiseksi ja normijuntille äärimmäisen hämäräksi tao-läpäksi, jossa oli paljon vaikutteita mm. objektivistien filosofiasta, perusjenkkiläisestä individualismista, tao te chingistä, zenistä, Krishnamurtista, Sartsesta, Nietzschestä, Musashi Miyamotosta ja kuka ties mistä. Suurin hämäryyden aihe miehen ajattelun suhteen on minusta se, miten äijällä riitti niin paljon energiaa ja motivaatiota toteuttaa omat juttunsa ja hankkia samalla puoli maapalloa kavereita ympärilleen. Hän oli enimmän aikaa hyvin pidetty heppu etenkin hongkong-leffojensa teon aikoihin, joka inspiroi jengiä jopa paikoissa, jossa kaverin leffoista ei oltu kuultukaan. Jos pitää Leen katu-uskottavuutta totaalisena bullshittinä, kannattanee otta huomioon että läjä hongkongilaisia ja thaimaalaisia stunmiehiä kertovat hänestä tänäkin päivänä kuin supersankarista. Sen ajan stuntmiehet olivat puoliaikaisia stuntmiehiä ja täysaikaisia gangstereita(ja toisinpäin), joten heillä ei ole motiiveja valehdella. Jenkkiläiset mustamaalaajat ja vähättelijät vetoavat luonnollisesti aasialaisten ihmisten yleiseen heikkouteen ja lajien surkeuteen, mutta he unohtavat helposti mm. Jhoon Rheen(taekwondon "isä" jenkkilässä) ja täyskontaktikaratekoiden ylistykset Leen taidoista. Enkä itse olisi mennyt kyllä vittuilemaan 70-luvun alun HK-stuntmiehillekään, sen verran kahelia porukkaa siellä huseerasi. Lee sai haasteita jopa päivittäin, eikä aina voinut kieltäytyä(mikä oli hänen politiikkansa käytännössä), kuten vaikkapa Enter the Dragonin kuvauksissa. Ei tarvita ennustajaa kertomaan, miten haastajille kävi. Erään yrittäjän Lee kaatoi maahan, tirvaisi vähän turpaan ja käski takaisin riviin. Epäilemättä prototyyppiä oleminen kävi hermoille, mutta Lee tuli kuulemma toimeen stuntmies /rikollistenkin kanssa hämmästyttävän hyvin.
Hän luki motivaatiopsykologiaa ahkerasti, jotta pääsisi sinuiksi selkävammansa kanssa, joka lääkäreiden mukaan olisi estänyt kamppailulajiharrastukset Leeltä loppuiäksi. Jeesus tietää miten "hauskaa" oli vetää buranaa kuin elefantti ja tehdä samalla kaikki mitä hän teki niin lyhyen ajan sisään. Paljon hommassa auttoi varmasti myös Leen vaimo, joka perikiinalaisten perinteiden mukaan hoiti kaiken muun kuntoon Leen elämässä. Lee myös arvosti suuresti vaimoaan ja lapsiaan, mutta paljon heidän perhe-elämästään on varmasti myös tukemassa vallitsevaa Lee-myyttiä. Hänen vaimonsa myi rahanpuutteessa 80-luvun alussa sarjakuvaa, jossa kuvataan mm. Leen ottelua kiinalaisen Wong Jack Manin kanssa. Kiinalaista vastustajaa demonisoitiin tarpeettomasti, mikä on suututtanut monia kungfu-tyyppejä. Leen leffojen rahastusoikeudet jäivät Warner Brosille ja Golden Harvestille.
Tosiasiassa ottelu Wongin kanssa (jossa oli kyseessä todennäköisemmin lajiristiriidat kuin mikään moraalinen motiivi) päättyi todennäköisesti tasapeliin, joka sai Leen muuttamaan koko kamppailulajifilosofiansa perusteet. Hänen oppimansa ja käyttämänsä Wing Tsun-tyyli näkökulmineen osoittautui riittämättömäksi ja rajoittuneeksi. Yleensäkin "lajin" käsite joutui Leen ankaran kritiikin alle, kunnes 70-luvun alussa hajosi kokonaan. Leen omat oppilaat olivat mukana kehittämässä mm. kickboxingia ja tunnustavat Leen suuren vaikutuksen lajirajojen hämärtymisessä ja kamppailukonseptien perusteiden kehittämisessä. Arvostetussa Black Belt-lehdessä Leelle annettiin jopa kunnia nykyisen NHB/ UFC-kilpailujen ja crosstraining-näkökulman alullepanijana. Amerikkalaisessa kamppailulajiperspektiivissä Leetä voinee perustellusti pitää tärkeimpänä kamppailulaji-ihmisenä koskaan. Muun maailman suhteen hänen vaikutuksensa on enemmän mediakuvaa mukaileva.
Joidenkin teorioiden mukaan järjetön treenausrääkki oli yksi Leen kuolemaan johtaneista syistä. Lee kuoli Betty Ting Pei-nimisen näyttelijän kämpälle otettuaan päänsärkylääkettä, josta sai lääkäreiden mukaan "allergisen reaktion, mikä johti aivojen turpoamiseen ja koomaan". Betty kirjoittaa huhujen mukaan paraikaa kirjaa, jossa hän aikoo paljastaa Leen todellisen kuolinsyyn.
Leen kuolinsyystä kiistellään vieläkin ja on tärkeä myös miehen voittamattomuusmyytin rakentumissa. Yhtään ison luokan järjestettyä matsiahan hän ei koskaan kenenkään kanssa ottanut. Toisaalta hänen ei tarvinnut, kun USA:n kovimmat karatemiehet jonottivat hänen oppiinsa. Tämä tapahtui vuosia ennen hänen kungfuleffauraansa. Leen filosofiaan kuului kilpailemisen kritisointi, koska se asetti usein ihmiset toisiaan vastaan vaikka henki olisikin alussa hyväntahtoinen. Lee piti leffatyylinsä ja kamppailulajityylinsä hyvin erillään, mutta sanoi aina niiden tulevan samasta lähteestä.
For me, martial art means honestly expressing yourself.